Synnytyksen jälkeinen löysä vatsanahka pois?

54796
3. heinäkuuta 2003 10:32

Jos hiilareita pitää minimoida (minulla siis), niin mitä minun tulisi vähentää?

Näkkisleipää kuluu 6-8 palaa/pv ja päälle juustosiivu/kinkki, salaattia syön isomman satsin, mutta esim. hedelmät olen jättänyt asteelle 1 banaani ja 1 omena/pv. Loput koostuu mm. Raejuustosta, kalasta yms vaihdellen päivittäin,mutta vähän punaista lihaa, eikä ollenkaan perunaa tai riisiä.

Vatsanahka ei meinaa tiukentua vaikka kuinka juoksen ja treenaan. Ja lopuksi vielä, että olen yrittänyt lisätä noita hyviä rasvojakin eli nautiskelen rypsiöljyä muodossa jos toisessa päivittäin.

Olen jopa tuuminut, että jääkö minulla kcal:it liian vähäiseksi päivää kohti ja tästä johtuen ei rasva pala. Keskimäärin kcal on 1200/pv. Kun on kesä ja hellekin.

Vastaukset: 43

#1
03.07.2003 10:46

edelleenkin mietittyttää että missä mättää kun paino ei laske, vaikka kalorimäärät aika pienet ja liikuntamäärät suhteellisen isot!Mun ruokavaliokin tuntuu olevan aika samanlainen kuin sulla, paitsi että leipämäärä pienempi (kolme ruisleipää/päivä) ja iltapalaksi rahkaa (sä varmaan syöt leipää?). Mitä syöt yleensä kunnon ruuaksi?
Täällä mua on neuvottu syömään hieman enemmän/useammin, joten tällä hetkellä testailen tätä neuvoa sitten, mutta ainakaan vielä ei ole tehonnyt toivotulla tavalla :( Saa nähdä miten tässä vielä käy!

#2
03.07.2003 11:04

enää laske, vaan haluan sen lihasten kasvaessa vaikka hieman nousevan, mutta vatsanseudun löysyyden haluan pois.
"kunnon ruoaksi" neljän viiden aikaan syön salaattia ja yleensä valmistettuja vihanneksia(wokaten tms.)ja kanaa,kalaa..Eilen herkuttelin ihan omatekoisella hernekeitolla,joten ihan normaaliruokaa kai minä syön.
päiväsellä syön hedelmän ja kahvia,saatampa naukkasta myös näkkäriä.
treenin jälkeen yleensä juon vettä,syön raejuustoa,näkkäriä ja banaanin.
silti olisi ilmeisesti hiilareista vara karsia tai ainakin vaihtaa joku johonkin,kun tietäisi minkä.

#3
03.07.2003 11:27

En todellakaan ole ammattilainen näissä asioissa, ja toivottavasti joku ammattilainen myös kommentoi tätä, mutta mun mielestä noilla ruokamäärillä et todellakaan tule saamaan lihaskasvua aikaiseksi!!En tiedä kuinka paljon treenaat, mutta miten vain, niin tuo ruokamäärä kuulostaa kyllä mielettömän pieneltä.

#4
03.07.2003 11:28

Voihan se olla, että kahden kersan jälkeen saan nauttia nahkariekaleesta lopun elämää. Sanokaa, että se ei ole totta. No, jos se näin on,niin sitten sen riemun kuljetan mukanani,sillä lapsieni eteen teen mitä vaan.

#5
03.07.2003 11:34

kalorit on minunkin mielestäni liian vähäiset,mutta olen neuvoja kuunnellut ja lisännyt nimenomaan proteiinin määrää ja rasvojen(lihakset ovat alkaneet kasvaa selvästikin), mutta pointtina minulla oli nyt noi hiilarit,että olisiko niissä jotain karsittavaa ja niiden tilalle sitten vaikka lisäisin hiukka jotain.
punttireeniä kaksi kertaa viikossa ja juoksen kolmena päivänä tunnin vaan kerrallaan...ei siis kovin rajua:)

#6
03.07.2003 11:40

niin minä taas syön useasti päivässä ja vähemmän,jottei tarvi nälässä virua. aamupala,ateria ja lounas kuitenkin lähes päivittäin..siis saattaa joskus ateria unohtua,kun on niin kiirekin,ettei muista ruokaa.

#7
03.07.2003 12:27

Täytyy muuten sanoa, että ihailen kaikkia äitejä, jotka jaksaa kaiken muun lisäksi vielä liikkua ja pitää huolta kunnostaan ;) Toivon todellakin, että tulevaisuudessa olen itsekin sellainen äippä!

#8
03.07.2003 12:57

että omasta kunnostaan huolehtimalla ja nimenomaan tekemällä sitä mistä nauttii, niin saa uskomatonta voimaa jaksaa arjessa. silloin,kun en vielä irronnut liikkumaan,niin olin hiukan alavireinen, eikä aina lasten kanssa jaksanut olla niin luova ja innokas kuin nyt.
kaikki eivät toki saa virtaansa kuntoilusta,mutta on pääasia,että on äidilläkin ns. oma juttu. kyllä sinusta varmasti tulee pirtsakka äiti, ole huoletta:)

#9
03.07.2003 18:27

Elimistö ei varmasti luovu yhdestäkään rasvagrammasta, jos se ei saa tilalle tarvitsemaansa määrää rasvaa. EI millään 1200kcal selviä varsinkin jos harrastaa yhtään enemmän..

Mikä Myllylä huhujen mukaan syö päivässä jopa 7000kcal ja ei varmasti ole kaverilla vatsamakkaroita.

Syökää, Syökää, Syökää hyvät ihmiset (naiset)..

#10
03.07.2003 18:28

Pienikokoinen nainenkin tarvii perusaineenvaihduntaan noin 2000kcal... jos liikkuu yhtään niin heti 500kcal lisää

#11
04.07.2003 08:14

Meillä jätettiin hiilarit kokonaan pois vajaa 8 kk sitten, eli ei mitään leipää ollenkaan, tai perunaa tai viljaa tai banaaneja. Muuten on syöty rasvaa ja proteiinia niin paljon kuin sielu sietää, vihanneksia runsaasti, ja paino pudonnut 14 kg, miehellä hiukan enemmän. Osta apteekista ketostixeja, ja tarkista virtsasta hiilaritaso sellaiseksi, että rasva palaa, eli pysyy punaisella. Jotkut kestävät hiukan leipääkin, jotkut eivät.

#12
04.07.2003 08:22

et selvästikään itse on "pienikokoinen nainen."Eikä kyllä kukaan muukaan kauaa jos alkaa syödä 2000 kcal päivässä.

Olettaen nyt että pienikokoinen nainen määritellään suurin piirtein alle 165cm pitkäksi ja alle 56kg painavaksi.

#13
04.07.2003 09:05

Syöttekö hedelmiä ollenkaan?
Voisitko muutenkin laittaa esimerkiksi vaikka sun yhden päivän tyypillisen ruokavalion?! voisi ehkä yrittää ottaa vähän oppia ;)

#14
04.07.2003 09:09

perusaineenvaihdunta on noin 1500 kcal, joten kyllä teräsmies nyt vähän liioittelee ;)

#15
04.07.2003 09:19

Sylvi, mun kokoisen perusaineenvaihdunta ilman liikuntaa on 1150 kcal.

#16
04.07.2003 09:47

Enpä tiedä minkä kokoinen sä olet!!Mutta noin 165-senttisen ja 55kiloisen perusaineenvaihdunta ruuansulatuksineen on noin 1500.

#17
04.07.2003 09:54

Mä olen 162cm/50kg

#18
04.07.2003 10:03

Olet siis juuri sen kokoinen kuin mä haluan olla ja olen ollutkin!Sairastuin viime syksynä sellaiseen mm.aineenvaihduntaa hidastavaan sairauteen, ja lihoin viisi kiloa, joista haluaisin pikimmiten eroon.. On vain paljon vaikeampaa kuin kuvittelin!Lääkitys ok, mutta siltikin aineenvaihdunta edelleen suhteellisen hidas..
Nyt ajattelin kokeilla sitä ketoosi-systeemiä, mutta luulen, että se ei ainakaan tuota mahan toimintaa tehosta :)

#19
04.07.2003 10:37

niin hyvin ja paljon kuin pystyn. taidan kokeilla hullu luumun ohjeistusta jättämällä jo mainitut hiilarit pois, eihän se ota jos ei annakaan. lisään tilalle jotain(mitä?)
joku kyseli minun syömisiäni,joten laitan lyhyesti :
aamupala: kolme ruisnäkkäriä,juusto,kinkku ja kahvia
välipala: hedelmä, yleensä omena
lounas: salaattia,kalaa tai raejuustoa
välipala:näkkäriä pari palaa tai hedelmä, joskus kahvikupponen
päivällinen: salaattia, kotiruokaa(eilen kotitekoisia broileripihvejä ja maistiaisiksi 1 uusi peruna,ei kummoinen makuelämys) ja rasvatonta maitoa hapankorpun kyytipojaksi
iltapala: hapankorppuja 3-4 juustolla ja kinkulla

enkä juuri enempää alas saa..167/54

#20
04.07.2003 12:15

sylvin viestin uudestaan ja kysehän olikin hullu luumun syömisistä eikä minun...siis se esimerkkiruokailu. sorry.

#21
04.07.2003 12:20

ei oikein ota sun ruokalista löytyäkseen..
:)

#22
04.07.2003 12:31

... sähän olet jo nyt (lievästi) alipainoinen ainakin painoindeksien mukaan, miksi haluat laihduttaa vielä lisää? Se vatsanseutu siitä tuskin lisää laihduttamalla kaunistuu. Tolla tahdilla oot kohta karmea luuviulu, jolla on edelleen löysä keskikroppa!

Mainitsit itse että vatsa on synnytysten myötä muuttanut ulkonäköään... eikös se ole ihan luonnollista? Ei muuta kuin keskikropan lihaksistoa vahvistavaa liikuntaa peliin, ehkä se auttaa...

#23
04.07.2003 12:59

en minä laihduta.kuten jo edellä sanoin,niin haen ruokavaliostani nyt pois sen jonkin,joka estää minua saamasta vatsanahkani kireämmäksi(vaikea selittää) vaikka kuinka liikun. lihakset ovat alkaneet kehittyä ihan kivasti ja vatsanseutukin muuttunee treenin myötä, mutta kai olen vain liian hätäinen.
ei minussa ainakaan ulospäin näy, että olisin alipainoinen, päinvastoin tuttavani juuri sanoivat kuinka olen hoikistunut,mutta samalla jotenkin vankistunut...eli minusta näkyy lihaksikkuus.
minusta sinun on ihan turhaa puhutella minua paraksi,koska olet senverta uusi täällä viesteinesi,ettet ole varmaankaan lukenut vanhoja viestejä,jotka käsittelevät aihetta "minä" ja täten et todellakaan tunne taustaani...siitä mm. luulosi, että laihdutan.
en sano näin pahalla, vaan ihan sillä,että täällä on paljon vakikirjoittajia,joista ainakin minä olen jo jonkin kuvan saanut ja suurinpiirtein osaan lukea "heitä".

#24
04.07.2003 13:27

Ei ollut tarkoitus loukata. 1200 kcal/vrk vaan kuulostaa pahalta. Ja vielä vaikeampaa on ymmärtää että ihminen joka semmoisilla määrillä elää ei laihduta. Ja taaskaan ei ole tarkoitus loukata sinua.

Mutta korjaan nyt sinunkin ennakkoluulojasi. Vähistä viesteistäni huolimatta olen kirjautunut palstalle reilu vuosi sitten ja lukenut sitä jo hyvän aikaa sitäkin ennenkin säännöllisesti. Sinun tapauksesi asiantuntija en ole väittänyt olevani, kunhan vaan kerrankin ajattelin kertoa mitä ajattelen... mut ei näemmä ollut hyvä idea.

Mutta koska sanaisen arkkuni tulin avanneeksi niin pysympähän mielipiteessäni: luulen ettei ongelmasi johon apua etsit taida poistua hiilihydraatteja välttelemällä. Kuten itse totesit, varmaankin se vatsanseutu muuttuu siitä haluamaasi suuntaan treenin myötä.

Ei muuta kuin hyviä treenejä!

#25
04.07.2003 13:49

Enpä tiedä oikein mihin tämän viestin ois laittanut, joten jospa vaikka tänne..

Eli mieltä askarruttaa semmonen seikka, että jos päivän ravinnonsaanti koostuu seuraavasti n.1400 kcal,hh65g,rasva32,prot.152g.(noin-arvoja)meneekö jo ketoiluksi? Eli vaikka kalorimäärä suurenisi mut suhteet pysyis tollasina, mikä on vaikutus?

Entä jos hiilarinsyönti-bulkki-päivän jälkeen laskee hh:t normaalia alemmaksi pariksi päiväksi(siis kun ajatellaan norm. ruokavaliota) onko siitä jotain hyötyä vai onko parempi jatkaa perusarvoilla?

Kyseessä ei nyt ole varsinainen dietti, vaan tapa elää niin, että olisi hyvä olla.

#26
04.07.2003 14:03

en minä loukkaantunut,yritin vain puolustaa itseäni(olen niin usein tullut väärinymmärretyksi täällä..katsoo peiliin).
ymmärrän ihan täysin kantasi tuosta kalorimäärästä,joka minuun uppoaa.luulen,että nämä helteet ovat syynä siihen,ettei ruoka oikein uppoa,mutta virta minusta ei ole kumma kyllä vähentynyt.
kyllä minäkin olen sitä mieltä,että loppujen lopuksi(vaikka aikaa ottaakin)se treeni on se salaisuus,mikä auttaa.
ennakkoluuloni sinun suhteen oli todellakin väärä,pahoittelen.

#27
04.07.2003 14:54

Ruokalistaa www.puutarhanet.fi ja sieltä haku.
Hiilarimäärä on hyvin henkilökohtainen, usein raja on n. 40 g päivässä. Monella on huono olo ketoosin ja "insuloosin" rajalla, joten jatkuva pomppuilu tuskin hyvä idea, mutta kannattaa kokeilla. Emme ole samasta puusta veistetyt. Hiilariraja kannattaa testata lipolyysiliuskoilla virtsasta, apteekissa nimellä Ketostix.

#28
04.07.2003 16:29

Jos syöt päivässä 1200 kaloria ja harrastat sen lisäksi liikuntaa, en usko että todellakaan saat kasvatettua lihasmassaasi. Rasvan palaessa tulee illuusio lihaskasvusta vatsapalojen yms. ilmestyessä näkyviin.

Jos homma toimii (eli kiristyt ilman että paino laskee radikaalisti) niin hyvä. Mutta jos tahdot lisää lihaksia, niin sitten lisää kaloreita.

#29
04.07.2003 18:03

paino ei ole aikoihin laskenut,ei kyllä vielä noussutkaan,mutta selvää lihaskasvua on näyttää.
en tarkoituksella pidä kaloreita noin alhaalla ja kuten jo ties montako kertaa olen maininnut,että kesä ja helteet laskee ruokahaluani. pitäisikö minun nauttia nesteenmuodossa jotain,kun en kertakaikkiaan voi nyt enempääkään syödä.

#30
04.07.2003 19:50

Kuulepas Kandi, kun pistät ruokavalioosi hyviä rasvoja sellaiset 1g per 0,5-1 kg (kehonpainosta), niin eiköhän rupea kaloreita tulemaan! Ne kun näyttävät puuttuvan kokonaan ruokavaliostasi. Tämän lisäksi protskua 1,5-2g per kilo. Ja loput hiilareista: kasviksia, vihanneksia, täysjyväleipää & -pastaa.

#31
0062 0003 0003 7473c46ad0e423d231fc9cdf8fa169f082bb6bf086d429210d2bd568d63316b7 jk2
04.07.2003 22:58

Jos olet nainen luokkaa 50-60 kiloa, niin 150 g proteiinia on ihan ylilyövä määrä. Ketoiluksi ei luultavasti mene, koska proteiini muuttuu osin glukoosiksi ja pitää pois ketoosista. Mutta mitä hyötyä siitä on, ja mitä tuolla ruokavaliolla voi syödä jos proteiinin mukana saatava rasva pitää minimoida (=jäljelle jää kana, kalkkuna, valkuaiset ja proteiinijauheet)?

Ja vielä jos tuosta nostaa kaloreita samalla suhteella niin proteiinimäärät nousee jo kohti kemiallisesti avustettujen bodarimiesten lukemia :)

#32
05.07.2003 06:19

Kyllä minäkin lisäisin tuota rasvaa. Vatsan pömpötyksestä oli mielenkiinotinen artikkeli Iltalehti plussassa 10.5. Siinä Kansallisbaletin fysioterapeutti selitti sen johtuvan lihaskunnon epätasapinosta eikä ollenkaan läskistä, eli perineteinen vatsalihasliike tyyliin päätä polviin täysin pannaan. Ison vatsalihaksen alapuolella on iso vyömäinen lihas joka ypäröi koko vyötärön, ja se pitää vahvistaa. Sisäinen korsetti päälle kuvittelemalla, että vetää liian ahtaita housuja jalkaan. Chaplin-kävely myös tehokas.

#33
07.07.2003 08:53

uskon sinua ja teen ohjeidesi mukaan.kiitos.
satuin muuten katsomaan yhtä dieettiä,jossa kerrotaan veriryhmien mukaan sopivista/ei sopivista ruoka-aineista ja minun kohdallani oli mm.viljatuotteet "pannassa"...liekö sattumaa,mutta punaisen lihan lisäksi olen huomannut vatsani reagoivan noihin viljoihin(täysjyväkin)turpoamalla(pömpötys)ja liha vielä lisäksi tekee tunteen,ettei se koskaan sula..siksi punaista välttelen,mutta syön toki kanat yms.

#34
07.07.2003 23:02

Älä usko tuohon veriryhmäjuttuun - se on hömppää! :)

#35
08.07.2003 00:13

Ei liene sattumaa, vaan on sattumaa.

Toinen sellainen populistinen dieetti, jolle ei ole mitään tieteellistä pohjaa, on dieetti jossa katsotaan ja laskeskellaan ruoka-aineiden pH-arvoja. Sillä on varmaan nimikin, mutta mitä sitten?

Jotkut urheilijatkin ovat väliaikaisesti, ties kenen neuvosta, muuttaneet ruokavaliotansa tuohon suuntaan.

Virheistä oppii...:)

Mika

#36
08.07.2003 12:17

mulle, kunhan vain satuin uteliaisuuttani kurkkaamaan ja maailmahan on sattumia täynnä.
sattumaa ei ole kuitenkaan se,että kun jo taannoin aloin tarkoituksella lisätä(hieman,mutta enemmän kuin ennen)hyviä rasvoja ja proteiinia ruokavalioon,niin...puntari näytti kohoavan puolitoista kiloa enemmän kuin ennen..jihhuu ja läskiksi se ei takuulla ole tullut,sillä sen KYLLÄ huomaisin. ai,että on mukava fiilis,ku alkaa jotain tapahtua..siitä kuuluu KIITOS teille kaikille,jotka olette jaksaneet tietojanne jakaa:)

#37
08.07.2003 16:26

Onko sun ongelmana nyt löysä nahka vai nahan alla oleva laardi?

Jos olet synnyttänyt parin vuoden sisällä, niin nahka voi olla edelleen venynyt raskauden jäljiltä. Jos olet synnyttänyt yli kolmikymppisenä, voi mennä pidempäänkin ennen kuin nahka palautuu. Voit kokeilla kuivahierontaa ja ahkeraa rasvausta. Iho ei pienene laihduttamalla, vain sen alla olevat laardit lähtevät (jolloin iho on entistä löysempi... :-). Varmasti kannattaa kiinnittää huomiota myös riittävään hyvien rasvojen ja proteiinin saantiin, että ihon kiinteys paranisi.

#38
08.07.2003 17:25

nahkaa ja hiukka laardia, mutta en oikeastaan jaksa enää niistä murhetta kantaa...yksi turhimmista valituksen aiheistani.
Synnytyksestäni on aikaa 10 kk:tta ja olen tuona aikana saanut karistettua 25kg ja kiinteytynyt muualta ihan kivasti,joten ei kai minun murheeni voi oikeasti olla se nahkareppu(ei edes iso).

minä alan harrastamaan kuivahierontaa ja rasvausta antaen tulosten tulla sitten joskus..ja rasvoihin ja proteiiniinhan olenkin jo alkanut paneutua ihan tosissaan(siis syönkin niitä-en vain puhu ja ruikuta).

nyt alan tuijotella ihan muihin asioihin,enkä suinkaan koe niitä ongelmiksi, alan nimittäin seuraamaan kuinka se haba kasvaa:)

#39
09.07.2003 12:53

..tietty vaihtelee täysin iästä ja muista (epä)olennaisista seikoista riippuen. Ite olen 165/53 ja syön päivittäin vähintään 2000kcal ihan normaalia ruokaa(en laske pahemmin hiilareita tai protskuja).
Tämmönen energiamäärä kauhistutti joitain teistä?
Itellä tulee polettua päivittäin metässä ja maanteillä 1-3h, lisäksi käyn puntilla pari kertaa viikossa (ja haba kasvaa). Ylimääräistä rasvakerrosta ei edes vatsan seutuvilta löydy.

Eli sen vain halusin sanoa, että pitää syödä hyvin, jotta jaksaa ;) Ja varsinkin, jos liikkuu paljon ja haluaa lisää sitä lihasmassaa, ei se ilman rakennusainetta synny.

#40
09.07.2003 14:19

Jos luin oikein, että olet 10 kuukaudessa laihtunut 25 kiloa (!!!), niin ei ole ihme, jos vatsanahka ei ole pysynyt vauhdissa mukana!

:-O

Joten kärsivällisyyttä peliin!

#41
10.07.2003 11:44

Aloin tässä vain "ääneen" ajattelemaan, että jos kyseessä on synnytyksen / laihdutuksen jälkeen löysä vatsanahka, niin ei kai siihen niinkään - ainakaan ensisijaisesti - mikään hiilari/proteiini-suhteen säätö ravinnossa auta, vaan ehkä ennemminkin sitten hienosäätää siihen ruokaansa niitä nimenomaan ihoa ja sen elastisuutta tukevia ravintoaineita ja vitamiineja.

Ja eikös kaikennäköinen aerobinen liikunta joka saa pintaverenkiertoon vauhtia, edesauta myös ihon palautumista. Uinti esim. tekis varmaan tosi hyvää, koko kroppa saa siinä ohella harjoitusta ja ottaa keskivartaloon mukavasti. Ja sitten tietysti nitä kiinteyttäviä, kosteuttavia voiteita (tai kosmetologisia hoitoja).

Kyllä se siitä palautuu, kandi, kärsivällisyyttä vaan ja tsemppausta!

#42
10.07.2003 13:01

Mä olen 163/49-50, enkä siltikään ole luuta ja nahkaa. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut näyttävät tuossa painossa todella anorektisilta, jotkut taas eivät. (Ja ei, en ole anorektikko, enkä näe kroppaani vääristävien lasien läpi:)!)

#43
17.07.2003 13:40

Okei, olen pahoillani. Mutta ruokavaliosi kuulosti niin niukalta, ei kai sitä ihan näkkileipää tarvitse pois jättää. Varmaan apu on muualla. Itse en saanut omia "jenkkakahvojani" pois edes anoreksia-aikana ja oivalsin, että ne olivat enää lihasta. Sellainen oli rakenteeni.

kirjaudu sisään jos haluat vastata