Ryyppääminen ja treenaus

111631
3. lokakuuta 2005 11:30

Olen kuullut useimmilta tahoilta että ryyppääminen lopettaa punttitulosten kasvun kokonaan.

Yksi tuttavani joka on kokenut painonnostaja, sanoi että yhdellä kunnon kännillä menee noin 3 viikon punttaukset hukkaan. Ja toinen kaverini sanoi aivan samaa.. että jos ryyppää vaikka ihan kerran viikossa vaan (niin että seuraavana päivänä on krapula) niin turha odottaa tuloksia.

Minä uskon täysin väitteeseen! Koska olen treenannut aktiivisesti 2 vuotta ja tänä vuonna ei ole tullut tulosta lähes ollenkaan koska mulla on ollut korkeintaan kuukauden tauko juomisessa tänä vuonna.

Ennen tammikuun inttiä en aio juoda enää pisaraakaan.

Ilmeisesti tuo alkoholin liikajuonti vaikuttaa jotenkin testosteronin tuotantoon ja sitä kautta siihen ettei keho palaudu enää kunnolla punttauksesta.

Olen kyllä huomannut hyvin että ryyppyviikolla palautuminen kestää paljon kauemmin ja ylikunto tulee helpommin.

Vastaukset: 12

#1
03.10.2005 11:39

Netistä poimittua:

"Maksassa ja kiveksissä alkoholi vaikuttaa siten, että se haittaa testosteronin muodostumista. 7-8 Ravintola-annosta alkoholia vähintään testosteronin määrää jopa viidennekseen seuraavaan aamuun mennessä. Tällöin testosteronitason palautuminen normaaliksi kestää vuorokauden."

#2
03.10.2005 11:50

Mutta naisilla alkoholin käyttö puolestaan lisää testosteronia. Ainkakin suhteessa estrogeeniin. Pitäisikö punttaavien naisten dokata?

#3
03.10.2005 11:53

Mutta alkoholilla on jo muuten niin paljon haittavaikutuksia.

Kaikki varmaan tietävät "ilmiön" että ryyppyillan jälkeen on ainakin viikon verran sellainen tila ettei aivot toimi aivan niinkuin pitäisi. Ja varsinkin keskittymiskyky heittelee.

#4
03.10.2005 13:21

Tämä "ryyppyilta" kuulostaa kyllä aika raskaalta, jos viikon siitä joutuu kärsimään. Entä jos juo pari pulloa punkkua, eikä tule edes krapulaa? Tarkoitan vaan, että edellä esitettyjen ääripäiden välistä löytyy aika lailla maastoa...

#5
03.10.2005 14:24

Mä olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan..Jotenkin tunti aina että baari-illan jälkeisenä viikkona ei kulkenut ollenkaan,saati sitten seuraava treeni mikä oli.Hiki valui ja ihan "tahmeeta" menoa.
Joten pointtini siis on että mä ainakin uskon tohon että alkoholilla on vaikutusta.
Kilpaurheilija ystäväni ei alkoholiin pahemmin koske,mitä nyt joskus juhlan kunniaksi pari lasia esmes shampanjaa ja viiniä.
Olisikohan täällä muuten ketään "kovan linjan" urheilijaa(tähän ei nyt lasketa sitä 5xviikossa perus aerobic),joka voisi paremmin valaista tuota alkoholin käyttöä kilpailevien keskudessa..?
Jostain ainakin muistaisin että Eva Wahlström bilettää selvänä jos on treeni kausi,kisakaudesta varmaan puhumattakaan..(Ja tuskinpa varmaan muutenkaan örmykännejä vetää näiden välissäkään..)

#6
03.10.2005 16:13

Kyllä minäkin uskon, että alkoholin käyttö vaikuttaa negatiivisesti treeneihin. Mutta jos jonkun verran käyttääkin, niin ei treenaus ihan tyhjiin valu. Jos on kovat tavoitteet, kuten kilpaurheilijoilla, niin toki silloin haluaa maksimoida treenitehot. Jos on tavistavoitteet, niin ne eivät absolutismia vaadi.

#7
0032 0003 0003 2cbc1596010314d9616164b7025b43b34c1a2c076fd09be636448efc56e4655a j_b
03.10.2005 21:45

Minä olen huomannu sen, että jos olen ottanut reippaammin alkoholia, niin siitä parin päivän päästä kulkee lyhyet sarjat tosi hyvin. Siis sitten, kun ei enää muuten krapulan oireita ole.
Liekkö kyseessä alkoholin relaksoiva vaikutus?

Pitkät sarjat, lenkki yms. taas tuo ne aamuyön makkaraperunat helposti kurkkuun jopa sieltä parin päivän takaa.

#8
04.10.2005 11:30

No ei se juopottelusta kiinni ole, tuleeko tuloksia vai ei. Toki krapulapäivä pidentää palautumiseen tarvittavaa aikaa sen päivän verran.

Ja treenin jälkeenhän se kylmä huurteinen maistuu erityisen hunajaiselta! :P /kippis/

#9
04.10.2005 20:02

Utelin vähän lisää aiheesta...

Höppää alettiin kuulemma ottamaan jo treenin jälkeen. Ns palautusjuomana.
Eipä ollut kerta tai kaksi kun tinttaus alkoi jo kesken sarjojen.
Liekö siinä sitten joku saanut päähönpiston kokeilla alastonpenkkiä sotilaspenkkinä. Oli kuulemma ''Karrrrmea näky''..
en epäile.

Palautukseen kalahampurilainen kun eipä herasta tiedetty mitään ja munakunnasta haettiin valkuaista lava-autolla.

Ja silti vaan otettiin alta satakiloisena 200lla 20 toistoa ja 220 8i penkkiä.
Tai 400 kisasyvyydestä kyykkyä.
Parikymmentä vuotta sitten.

Jatkoille suunnattiin salille. Punaiset t-tankosoutu - tukityynyt kävivät hyvin sängyistä paremman puutteena toimituksen ajan...
Valokuvia todisteina. Phhyi s**tana.

Itsellä nollaus esim joka toinen viikko pistää kropan kivasti hyrräämään ja kulkee sekä lyhyet sarjat isommilla painoilla että pidemmät pienemmällä.
Motivaatio taas aivan uusissa sfääreissä.
Tiedä sitten mistä johtuu.
Henkimaailman juttuja.

#10
0032 0003 0003 2cbc1596010314d9616164b7025b43b34c1a2c076fd09be636448efc56e4655a j_b
04.10.2005 21:10

"Ja silti vaan otettiin alta satakiloisena 200lla 20 toistoa ja 220 8i penkkiä.
Tai 400 kisasyvyydestä kyykkyä.
Parikymmentä vuotta sitten.
"
Tais olla tuohon aikaan alkomahooli aineena ns. kevyemmästä päästä. Istun harvase aamu kahvilla yhden päälle 60v voimanostajan kanssa. Hän kertoo tarinoita siitä, kuin oli aikoinaan tapana käydä laittamassa "b-vitamiinia" pukuhuoneen vessassa piikillä pakaraan. Ihan vaan "palautumiseen"...

Sallittuahan se oli joskus. Tai testaustoiminta ei ainakaan tällä tasolla ollut.

#11
04.10.2005 22:00

"Olisikohan täällä muuten ketään "kovan linjan" urheilijaa(tähän ei nyt lasketa sitä 5xviikossa perus aerobic),joka voisi paremmin valaista tuota alkoholin käyttöä kilpailevien keskudessa..?"

Vaikka tutkimustulokset kuinka kertovat alkoholin haitoista, niin tanakammin ryyppääviä löytyy suunnilleen jokaisen urheilulajin suomen huipulta. Oman mututuntuman mukaan alkoholin käyttö on kilpaurheilijoiden keskuudessa vähäisempää kuin normiväestöllä, mutta silti moni käyttää alkoholia liikaa ts. vähentämisestä olisi urheilijalle itselle hyötyä. Ylimenokaudella kipataan enemmän, mutta ei sekään niin valtavaa ryyppäämistä oo kuin joskus jutuissa kerrotaan.

#12
05.10.2005 14:05

Alkoholin nautiskelu humalluttavasti vaikuttaa positiivisesti omaan reeniin. Joka krapulapäivä vain odotan seuraavaa reenikertaa, että pääsisi kuittaamaan tekemänsä synnit /nunna/

Mutta joo, oikeasti ryyppääminen on hanuurista, kun seuraava päivä menee aina harakoille. Nykyään tulee juurikin siksi juopoteltua vähemmän.

kirjaudu sisään jos haluat vastata