Optimismin tietämättömyys

122179
23. tammikuuta 2011 12:53

Moikka!

En usko yhteenkään pilleriin enkä lääkkeisiin mutta tuollaisen laihdutus aloituspaketin ostamista en kadu.
Syy: Oikea osviitta annoksiin, ruokailu välit, ja nopea aloitus (vaikka kesken sen aloitinkin Blogini).

Nyt lasken ite vaan niin, että ihminen poltaa 1350 kalorii päivässä tekemättä mitään ja lievä fyysinen työ 3400 ja rapiat päälle ainakin laskurin mukaan. En treenaa mitään vielä.

Yksinkertaisesti pudotan painoni suunnilleen ihanteeseeni ja ns. Normaaliin ruokaan ryhtuessäni aloitan vanhat aktiiviset liikuntamuodot "pyramidi tekniikalla" niin salilla kuin kävely / hölkkä.

Teen ruummillista työtä mutta kunto ei ole todellakaa kohdallaan joten päätin vaimoni kanssa, että ensin kävellään säännöllisesti rivakasti hengästymiseen asti takaisin kotiin rauhallisesti. Kun ei enää hengästytä lisätään reitille 1 minuutin juoksu... 2min ..3 jne. Kunnes matka menee juosten.

Sitten säännöllisesti kahdesti päivässä kunnon hölkälle. Ongelmia tulee teettämään oikea laskeminen ja syönti niin sanotusti kun ostaa pihinä :D

Uinti on mukana kuvioissa ja sali tulee vasta lopuksi. Tietysti käsipainilla "treenaan" päivittäin tai sanoisin sitä ärsytän lihaksia kun teen vain 2 toistoa 15 sarjaa hauiskääntönä. Josku rintalihaksia sohvalla ja joskus kylkiä. Jaloissa on kyllä lihasta vaikka nyt sekin tuntuu hävinneen.
Nyt kun tuo pakkaus loppui niin syön seuraavasti.

aamu: Lasi laktoositon piimä, 3 kpl kahvia + mak.aine, nuudelit lihaliemessä.

päivä: 0,5l kasvislientä, 0,5l Saskia vettä (sis. natr,magn, ja...)

iltapäivä nuudelit lihaliemessä ja 3dl sokeriton mustikkakeitto tai lakt. maito /piimä.

iltapäivä liha,- kasvis,- kanaliemi 0,5l sekä sokeritonta mustikka tai raparperikeittoa 0,3Dl.

Ilta: pussi pakaste vihanneksia tai juureksia mikrossa, piimää maitoa tai Saskiavettä 0,5l.

Poikkeuksina kuten tänään tulee iltapäivä rukaan teen 2 pss vihannes-sekoitus + 1pss keittojuureksia mikrossa sekä sekaan broilerin jauhelihaa 300g, tonnaripurkki öljyssä, anansta, ripaus suolaa. riittää varmaan kahdeksi vuorokaudeksi = 2-4 annosta.

Yhtään en osaa laskea mutta sen ehtii sitte myöhemmin uskon vain siihen mitä vaaka sanoo.

Vastaukset: 38

#1
23.01.2011 13:04

[quote]Tyfoni kirjoitti: Moikka!
[/quote]

Edit. Paino tänään 112,4KG

#2
24.01.2011 07:35

... suunnitella ollenkaa mitään tarkkaa syömistä vaan sitä mitä sitten vaa syö?

aamu: Lasillinen Raparmehukeitto sokeriton, 3 kpl kahvia + mak.aine, vihannes-sekoitus lihaliemessä 2Dl ja toiset 2 Dl vaan lihalientä + Banaani.

Varmaanki söin sitte eilen tota valmistamaani safkaa tosin ilman tonnaria "liikaa" (lasten annos) kun paino pysi samana 112,4KG

vähän pettyny mutta toisaalata oon optimistinen ja laitan sen pas...hädän syyksi kun ei oo ollu hätää kahtee päivää. Pitäisköhän vetää 50ml Levolakkia :)
No jos vaikka vasta työpäivän jälkee :p

#3
24.01.2011 08:12

Mikä on sinun juttusi tarkoitus? Haluatko kertoa blogimaisesti syömisistäsi vai haluatko kysyä jotain? Hieman nyt on auki mikä tässä on jutun juoni?

Sen voin tuosta sanoa, että ei se laihdutuspaketti sinua opettanut syömään oikein. Ruokavalio on aivan kammottava. Ei ihme ettei p.. lennä.

#4
24.01.2011 15:14

Minustakin tuo sinun ruokavalio kuulostaa aika kamalalta. Ei tuossa ole oikein mitään, mitä kroppa todella kaipaa.
Pois tuollaiset nuudelit ja turhat hiilarit ja lisäaineilla kyllästetyt liha- ja kasvisliemet ja makeutusaineet. Ja tilalle tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä proteiineja. Syö mustikat mustikoina eikä sokerittoman mustikkakeiton muodossa. Siinä ei paljon antioksidantteja, vitamiineja ym ole.

Ja onhan se nyt ihan selvä, ettei yksi ruoka-annos nyt niin kamalasti painoon vaikuta. Kannattaa paljon mielummin ottaa pitempiaikaisia tavoitteita. Minulla ainakin aamu- ja iltapaino heittelee ihan helposti kaksikin kiloa.

#5
25.01.2011 09:08

Moi taas niin...
Kiitti vastauksista / kysymyksistä

"Mikä on sinun juttusi tarkoitus?"

http://www.keho.net/blog/Tyfoni

...(Blogimaisesti) niin kun niitä voi olla vain Yksi ja tarvitsen / saan enemmän tietoa eli haukkuja? :)
Mutta pääasiassa siitä on kysymys, etten tiedä miten korvata nuo vähäiset huonot hiilarit samalla hintahaarukalla. Kun vrk annokset maksavat yhteensä alle 3€ niin vaihtoehtoja ei paljoa ole.
Tarkoitukseni ei olekkaan jatkaa samaa rataa kovin kauan noin 10Kg vielä. Kun ns. Normiruoka tulee taas kuvioihin ilman iltasyömistä ja muutenkin terveellisempänä lisään tuota liikuntaa todella radikaalisti. No ne nuudelit oli siinä pakkauksessa mutta nimellä "Tomaattipasta" niin ajattelin et voihan niitä ostaakki?.

"Minulla ainakin aamu- ja iltapaino heittelee ihan helposti kaksikin kiloa."

Ihanko totta tuo oli aivan uutta kahdenkin kilon verran huh huh olisin luullu, että vatsantoiminnot ovat siinä sekaisin.

Yksi syy miksi tässä tätä yhtä "yksin blogia" pidän on myös se. että saisin juuri vastauksia mm. Korvaaviin anoksiin, mahdollisiin vaaratekijöihin, mitä tapahtuu kun normisyönti alkaa tälläisen jälkeen yms. Kaikesta voi lukea on niin monta opettajaa kuin on laihduttajaa niinpä samantapaisella kuurilla aloittaneet (räjähdysmäisesti) tai todelliset tietäjät jotka sanovat ettei ole hyvä aloittaa näin vaikka saan vält.proteiinit ainakin luulisin. Ruoasta en välitäkkään nauttia tällähetkellä aivan sama minkä makuista tai mistä se koostuu eikös pääasia ole saada vaan ne Proteiinit, natriumit, sokeri, muut hivenaineet ja vitamiinit / vrk ? Painonputoessa lisääntyy liikuntakin suhteessa siihen mitä aikaisemmin olen touhunnut.

Ammulla 3kpl kahvia + 1 mak.aine (sokeria en ole koskaan käyttänyt)
Täivällä 0,5l Raparperikeittoa ja 1 Banaani.
Töissä kananuudeli ja 0,5l Saskia-vettä
Illalla Mustikkakeittoa 1,0l yhteensä tietysti kahveineen.

Leipää en syö edes tummaa tällähetkellä vaalee ei tulisi muutenkaan mieleenikään.
Juttuniko? Kaippa pelkään, että joku sanoisi tämänlaisen kuurin olevan vaarallista mutta tuskinpa eläähän Ihminen helposti Kuukaudenkin syömättä?

Aamupaino tänään 111.9Kg
11,9Kg tavoitteeseen ja tavallisen ruoan aloittamiseen ja siitä varmaankin koituu omgelmia kun minkäänlaista kokemusta ei ole.

#6
25.01.2011 14:29

... todelliset tietäjät jotka sanovat ettei ole hyvä aloittaa näin vaikka saan vält.proteiinit ainakin luulisin...eikös pääasia ole saada vaan ne Proteiinit, natriumit, sokeri, muut hivenaineet ja vitamiinit / vrk ?

[quote]Ammulla 3kpl kahvia + 1 mak.aine (sokeria en ole koskaan käyttänyt)
Täivällä 0,5l Raparperikeittoa ja 1 Banaani.
Töissä kananuudeli ja 0,5l Saskia-vettä
Illalla Mustikkakeittoa 1,0l yhteensä tietysti kahveineen.[/quote]

ööö, missäs kohtaa sulla ne proteiinit = liha/kala/muna on?

#7
25.01.2011 16:26

"ööö, missäs kohtaa sulla ne proteiinit = liha/kala/muna on?"

Niin-no Kun kerran viikossa syö:
-vähäräsvaista jauhelihaa (viimeksi broilerin)
-kananmunan/2
-pakasteseitä 200g
-perunan/2

Eikös päivittäisissä liemissä ole?
Laktoositon piimä / maito
joskus banaania tai satsumaa
niin ja vihannekset ja juurekset?
Paussipatukkalaatikko 6kpl n.1/vrk

#8
25.01.2011 19:27

2 kananmunaa --> proteiinia n. 15 g
pakastesei 200 g --> prot. n. 40 g
peruna n. 200 g --> prot. 4 g
jauheliha esim 200 g --> prot. n. 40 g

Kasviksissa, hedelmissä, liemissä jne. ei proteiinia juurikaan ole, ainakin niin vähän ettei niitä kannata edes laskuihin ottaa. Lihat, kalat, kanamuna, juustot - niitä reilusti mukaan ruokavalioon.

Sun kokoisen (n. 110 kg) pitäisi saada vähintään 110 g proteiinia PÄIVÄSSÄ. Tutustuhan nyt perusteellisemmin syömiesi "ruokien" ravintoarvoihin, jotta menisi oikeampaan suuntaan. Hyvä tietolähde on www.fineli.fi Eli karkeasti ottaen, voisit syödä kaikki nuo yllä mainitut YHDESSÄ päivässä, jotta saisit edes alimitoitettuna tarvittavat proteiinit. Nyt taidat ennemminkin olla kitudieetillä :/

#9
26.01.2011 09:33

Tuota siis "Eli karkeasti ottaen, voisit syödä kaikki nuo yllä mainitut YHDESSÄ päivässä, jotta saisit edes alimitoitettuna tarvittavat proteiinit."

Täytyy todellakin alkamaa perehtymään Proteiineihin, sen lähteisiin ja ns. juomat + muut pilleröiset. Huomasin eilen töissä (fyysisesti keskirankka päivä), että alkoi huimaamaan älyttömästi. No menihän se vartissa ohi mutta se taas varmaankin johtuu verenpainelääkkeistä ... nyt kun olen laihtunut.

Kiitos tuosta linkistä :)

Aamupaino tänään 111,8 KG ihan hyvä mielestäni sillä söin eilen iltapaäivällä aikapaljon? 2 Banaania, Mandariinin, kananmunan, 3 pientä hapankorppua kahvin kanssa pällä puolikas viipale kalkkunaleikettä. Niin ja lasi maitoa sitä lakt.rasvtonta.

#10
26.01.2011 16:52

Tyfoni, nyt on kyllä pahasti mennyt metsään sun käsitys hyvästä laihduttamisesta. ensinäkin jos et halua laihduttaa lihaksista (jotka painavat enemmän kuin läski) sopiva laihdutustahti olisi puolesta kilosta kiloon viikossa. Ja etenkin proteiinin saanti laiharilla on erittäin tärkeää, ettet nimenomaan laihduta itseltäs kaikkia lihaksia pois. Lihakset eivät myöskään kasva ja kehity ellet anna niille rakennusainetta eli proteiinia. Aloita laihdutus maltillisemmin niin pääset pysyviin lopputuloksii

#11
26.01.2011 16:54

Ja mitä enemmän sun kropasta on lihaksia, sitä kiinteämpi olet! Ja mikä tärkeintä, mitä enemmän sulla on lihasmassaa, sitä enemmän kulutat kaloreita levossakin ;)

#12
27.01.2011 08:11

Nyt kun olet tällä sinun järjettömällä dieetillä, nin lopputuloksena on laihaläski. Kun sitten taas joskus palaat ns. normiruokavalioosi, niin kilot tulevat takaisin korkojen kera ja se jos mikä ottaa koville henkisesti. Fyysisesti taas jokainen tietää, että jojo laihduttaminen ei ole hyväksi.

#13
27.01.2011 09:14

Huomenta, Kaikki mukavat osanottajat eikun osaa-ottavat :)

"26.01.2011 16:52 katsa
"ensinäkin jos et halua laihduttaa lihaksista (jotka painavat enemmän kuin läski)"

Olet täysin oikeassa mutta kokoajan olen selvittänyt kuinka lisään liikuntaa ja salikäyntiä kun tuo terveellinen kotiruoka taas alkaa. Tietysti annoskoot ja se mitä sitten syön otan tarkkaan uomioon mutta lähestulkoon täysin normaalisti riippuen päivän fyysisestä suorituksesta.

"27.01.2011 08.11 Ciru"
Juuri sitä jojoa en päästä tapahtumaan olenhan siitä jo kirjoittanutkin ja tietoinen siitä miten helposti niin käy.
Siksi elämäni loppuajaksi olen varannut aikaa itselleni ja harrastuksille eli seuraavat 50v sitte 86v voisi jo hellittää? :)

Eilen ajattelin, että ruokaterppa haukkuisi minut alimpaan .... No ei sentään hän on mukava, ettei sellaista voisi edes kuvitella.
Mutta ruokavalioni hän pisti kokonaan uusiksi varsinkin tulevaisuuttani ajatellen, että fyysiset rasitukset tulevat lisääntymään n50% (työ) - + loput vapaalla.
Pyysin laskemaan alimman (kaavan) mukaan proteiinit / hiilarit yms. Jotka minun on vähintäänkin saatava, ettei terveyteni kärsisi.
Täytyy sanoa, että olen ihan tyytyväinen oikeastaan iloinen ruokalistasta sillä siinä ei juurikaan tuon enempää syödä mutta se mitä syödään onkin ihan erijuttu.

Huomioikaa nyt, että lisään lihas ja kunto harjoittelua päivittäin mutta en ruoan määrää. Ruoan määrää lisään hiljalleen sitä mukaan kun kroppani tulee sitä tarvitsemaan (kun treenini on n.1h kovaa fyysistä harjoitusta) sitä ennen tiputan painoani niin kovaa kuin se terveellisesti on mahdollista.

Aamupaino tänään 110,9Kg ja söin eilen Banaania 2kpl, mandariiniä, kananmunaa, piimää (laktoositon), maitoa (laktoositon) ja nuudeleita + paussipatukka.
Tänään aloitan kaurapuurolla ja mustikkakeitolla ja töihin otan tummaa leipää pari viipaletta sekä hedelmiä. Kalakeitto odottaa kotona ja (klo:18.00 +-1h) jälk. En syö mitään

#14
0030 0004 0003 fca74d0a67136de92be849c39c85cdea8f5813ceb4550df64308eeca65ebb6be MVN
27.01.2011 11:45

Ciru kirjoitti: Nyt kun olet tällä sinun järjettömällä dieetillä, nin lopputuloksena on laihaläski. Kun sitten taas joskus palaat ns. normiruokavalioosi, niin kilot tulevat takaisin korkojen kera ja se jos mikä ottaa koville henkisesti. Fyysisesti taas jokainen tietää, että jojo laihduttaminen ei ole hyväksi.

http://metallisydanblogi.blogspot.com/2011/01/miten-ihminen-lihoaa.html :D

#15
27.01.2011 12:38

MVN, Kiitos päivän piristyksestä :D :D :D

#16
28.01.2011 09:12

Moi taas uusipäivä ja VKL edessä :D

Haha! Mutta onpa MVN:llä asiallinen blogisivusto linkkeineen yms.:D
Täyy oikein ajan kanssa käydä läpi. "Villen tapaan en käy Ko. paikoissa ikinä :)"

Eipä ole huimannut enään lähestulkoon ollenkaan? Olisiko auttanut kananmunat, Banaanit, tummaleipä, yms. -vastaava ravinto. Tänään myslia (Proteiini 11g napaan/100g = anokseni)maidon kanssa töihin banaania ja pinattikeittoa. Illalla jos vetelis sitä kalakeittoa naamariin vielä maidon ja viipaleen tummaa leipää kokoliha viipaleella.
No huonoahan tässä on se, ettei millään pysty syomään terveellisesti ainakaan 3€/vrk mutta parempi satsata siihen sapuskaan sitte kun ajella autolla töihin (kävellenkään ei mee kuin puolituntia) ja jospa ostais tupakkaa vähemmän. Tosiasiahan on se, että tupakoinnin lopettaminen hidastaa aineenvaihduntaa mikä sitten vastaavasti nopeuttaisi muu kuin liikunta ja "ananas" en tiedäkkään.
MVN.n Kanarespa kuullosti hyvältä. Kunhan tekee sen tummaan riisiin (oma mielipiteeni)
Aamupaino: Sama 110.9Kg

#17
28.01.2011 09:24

Mikä toi syödä terveellisesti 3€/vrk juttu on? Tupakkaa kyllä voi ostaa ja kehoansa myrkyttää. Minä olen niin kujalla sinun juttujesi kanssa :). Välillä mietin jopa, että tämän täytyy olla vitsi :D. Ihan viihdyttävää lukea

#18
0030 0004 0003 fca74d0a67136de92be849c39c85cdea8f5813ceb4550df64308eeca65ebb6be MVN
28.01.2011 09:46

[quote]
MVN.n Kanarespa kuullosti hyvältä. Kunhan tekee sen tummaan riisiin (oma mielipiteeni)
Aamupaino: Sama 110.9Kg
[/quote]

Jottei nyt tulis väärinkäsityksiä tietämättömille, niin tuo metallisydämen blogi ei ole meikäläisen käsialaa... Enkä sitäpaitsi edes syö riisiä... luolamies kun olen :D

Oma tila löytyy www.maailmanvahvinnalle.blogspot.com

#19
28.01.2011 16:10

[quote]Aamupaino tänään 110,9Kg ja söin eilen Banaania 2kpl, mandariiniä, kananmunaa, piimää (laktoositon), maitoa (laktoositon) ja nuudeleita + paussipatukka.
Tänään aloitan kaurapuurolla ja mustikkakeitolla ja töihin otan tummaa leipää pari viipaletta sekä hedelmiä. Kalakeitto odottaa kotona ja (klo:18.00 +-1h) jälk. En syö mitään[/quote]

Meikä painaa 51,5 kg (ei varsinaista fyysistä rasitusta, normi koiralenkit ja duuniin kävelyt) ja syön aamulla puuron tai leivän kananmunalla/juustolla, kurkkua, lounas lihaa 150-200g, kasviksia, makaronia, välipala hedelmä, päivällinen yleensä sama kuin lounas, vähän reilumpi vain + 1 leipä ja illalla iltapalaksi vielä leipä. Käytän leivällä voita ja kermajuustoja. Prkl, mähän syön enemmän ku mua tuplasti painavampi tyyppi, joka yrittää laihduttaa.

Jos ravintoneuvoja antoi tommoset ohjeet sulle, ni huonosti on koulunsa käynyt....


Cirulle; mietin ihan samaa, että onko tää vitsi??

#20
30.01.2011 13:05

Et ilmeisesti tajua, että ihmisten aineenvaihdunta sekä perinnölliset asiat saattavat vaikuttaa asiaan.

No joka tapauksessa terapeutista. En kai nyt ala koko viikon ruokalistaa tänne kirjoittamaan :s

..otteita ja omia ehdotuksia "ajatuksia", koska mielestäni kaikki se mitä pitäisi syödä ei aja omaa näkemystäni nopeasta tiputuksesta. Yritän vaan saada niitä proteiineja siitä listasta mitä kaikkea pitäisi syödä.

Omakantani on se, ettei pidä maksaa laihduttamisesta tai ostaa mitään laihdutus pillereitä, tabuja, yms. kierukoita siis kieroiluja.

Kai sä nyt tajuut et TV-mainokset yms. "laihduta 5Kg 6kk pääset soppailee" voi xxxxx :D Maksat siitä hei liittyminen onkin ilmasta mutta entäs jatkaminen. Lehmää lypsäämällä kuluu energiaa tuon 5Kg verran viikossa kuin rahaa puolessavuodessa.

No en halua loukata ketään ehkä juuri yhteisöt ovat joillekkin se oikea asia mutta ei oo mun juttu.
Mun juttu on yksinkertainen! Pudotan painon (vaarallisestikkin) ns.Omaan ihanteeseen samalla lisäten liikuntaa sekä muuta kuntoilua. Proteiinit ja niiden luontainen saanti oikea määrä siis minulle saa mennäkkin ali tällähetkellä, sillä en kasvata niinsanotusti muskeleita nyt vaan polta ikäänkuin kaiken pois. Jatkossa Juoksen päivittäin, sali 5 x viikossa ja uintia 2-4 krt viikossa + ruumiillinen työ siinä ohessa.

Mulla on 12-v "pikkuveli" joka syö myös vähintäänkin tuplat kasvava tarvitsee ei ole pulska ja harrastuksia löytyy. No jos ite oot 50kg sintti ja "nainen" puhut laihduttamisesta terveellisesti syödessäsi enemmän kuin minä et todellakaan ole ajatellut asiaa niin, että sinä et voi toimia niinkuin minä!

Heh he no se siitä.
Nyt kun olen syönyt myslia ja puuroa, hieman lihaa ja kalaa, kasviksia ja maito-tuotteita + mainitsemani vitamiinit yms. Pelkkää proteiini patukkaa mutta vain 1 / vrk oloni on mitä erinomaisin. Ei pyörytä enää nukun hyvin kunto kohenee mutta kunto ei ole silti kohdallaan mutten kaikkea vaadi heti. Näiden kirjoituksieni tarkoitus muun ohessa on saada vinkkejä suhteessa ravintoon. En halua syödä aterioita 4h välein ehkä enintään 6h välein mutta hiilarit ja proteiinin saanti huolestuttaa itseänikin.
Pitäisikö siirtyä lisäravinteisiin vaikka ajattelin niitä vasta todellisen punttisali rääkin alkaessa?
1. Ylim. Paino pois.
2. Kunto kohdalleen.
3. oikean syömisen uudelleen opettelemeinen.
4. säännölliset harrastukset.
5. uuteen elämäntyyliin totuttautuminen.

P.S. Enemmin ostan sätkäkamat 5€ noin 80 sätkää... ((kun maksaisin jollekkin siitä, että syön vähemmän minkä kuitenkin maksan itse ???)) ...(käsin) riittää viikoksi. Tunhan kerään vaikka tyhjillä pulloilla jos tarve on.

Viimeksi kun lopetin tupakoinin lihoin 12Kg vaikken ruokatottumuksia muuttanutkaan. Mutta se on tässäasiassa jo offtopicia.

Paino: 29.1.11 110.2Kg
30.1.11 109.6Kg

Rehelliyydellä - Tyfon

#21
30.01.2011 13:14

[quote]Tyfoni kirjoitti: Et ilmeisesti tajua, että ihmisten aineenvaihdunta sekä perinnölliset asiat saattavat vaikuttaa asiaan.

No joka tapauksessa terapeutista. En kai nyt ala koko viikon ruokalistaa tänne kirjoittamaan :s

..otteita ja omia ehdotuksia "ajatuksia", koska mielestäni kaikki se mitä pitäisi syödä ei aja omaa näkemystäni nopeasta tiputuksesta. Yritän vaan saada niitä proteiineja siitä listasta mitä kaikkea pitäisi syödä.

Omakantani on se, ettei pidä maksaa laihduttamisesta tai ostaa mitään laihdutus pillereitä, tabuja, yms. kierukoita siis kieroiluja.

Kai sä nyt tajuut et TV-mainokset yms. "laihduta 5Kg 6kk pääset soppailee" voi xxxxx :D Maksat siitä hei liittyminen onkin ilmasta mutta entäs jatkaminen. Lehmää lypsäämällä kuluu energiaa tuon 5Kg verran viikossa kuin rahaa puolessavuodessa.

No en halua loukata ketään ehkä juuri yhteisöt ovat joillekkin se oikea asia mutta ei oo mun juttu.
Mun juttu on yksinkertainen! Pudotan painon (vaarallisestikkin) ns.Omaan ihanteeseen samalla lisäten liikuntaa sekä muuta kuntoilua. Proteiinit ja niiden luontainen saanti oikea määrä siis minulle saa mennäkkin ali tällähetkellä, sillä en kasvata niinsanotusti muskeleita nyt vaan polta ikäänkuin kaiken pois. Jatkossa Juoksen päivittäin, sali 5 x viikossa ja uintia 2-4 krt viikossa + ruumiillinen työ siinä ohessa.

Mulla on 12-v "pikkuveli" joka syö myös vähintäänkin tuplat kasvava tarvitsee ei ole pulska ja harrastuksia löytyy. No jos ite oot 50kg sintti ja "nainen" puhut laihduttamisesta terveellisesti syödessäsi enemmän kuin minä et todellakaan ole ajatellut asiaa niin, että sinä et voi toimia niinkuin minä!

Heh he no se siitä.
Nyt kun olen syönyt myslia ja puuroa, hieman lihaa ja kalaa, kasviksia ja maito-tuotteita + mainitsemani vitamiinit yms. Pelkkää proteiini patukkaa mutta vain 1 / vrk oloni on mitä erinomaisin. Ei pyörytä enää nukun hyvin kunto kohenee mutta kunto ei ole silti kohdallaan mutten kaikkea vaadi heti. Näiden kirjoituksieni tarkoitus muun ohessa on saada vinkkejä suhteessa ravintoon. En halua syödä aterioita 4h välein ehkä enintään 6h välein mutta hiilarit ja proteiinin saanti huolestuttaa itseänikin.
Pitäisikö siirtyä lisäravinteisiin vaikka ajattelin niitä vasta todellisen punttisali rääkin alkaessa?
1. Ylim. Paino pois.
2. Kunto kohdalleen.
3. oikean syömisen uudelleen opettelemeinen.
4. säännölliset harrastukset.
5. uuteen elämäntyyliin totuttautuminen.

P.S. Enemmin ostan sätkäkamat 5€ noin 80 sätkää... ((kun maksaisin jollekkin siitä, että syön vähemmän minkä kuitenkin maksan itse ???)) ...(käsin) riittää viikoksi. Tunhan kerään vaikka tyhjillä pulloilla jos tarve on.

Viimeksi kun lopetin tupakoinin lihoin 12Kg vaikken ruokatottumuksia muuttanutkaan. Mutta se on tässäasiassa jo offtopicia.

Paino: 29.1.11 110.2Kg
30.1.11 109.6Kg

Rehelliyydellä - Tyfon[/quote]

"28.01.2011 09:24

Ciru

viestejä
1425
Mikä toi syödä terveellisesti 3€/vrk juttu on? Tupakkaa kyllä voi ostaa ja kehoansa myrkyttää. Minä olen niin kujalla sinun juttujesi kanssa :). Välillä mietin jopa, että tämän täytyy olla vitsi :D. Ihan viihdyttävää lukea
"
Hyvinpä olet lukenut? Se olikin alussa ja ...
"28.01.2011 09:12

Tyfoni
...No huonoahan tässä on se, ettei millään pysty syomään terveellisesti ainakaan 3€/vrk mutta parempi satsata siihen sapuskaan...
"

#22
30.01.2011 15:17

Tämän foorumin tarkoitus on mm. auttaa ihmisiä, joilla on mieltä askarruttavia kysymyksiä. Ja sinuakin on monet yrittäneet neuvoa. Välillä vain tuntuu siltä,että et ole edes kiinnostunut kuulemaan mitään järkeviä neuvoja järkevään tapaan laihtua ja kasvattaa lihasmassaa ja kuntoa.

Aikaisemmin sanoit, että et usko mihinkään pillereihin ja muihin "laihdu X kiloa X viikossa", mutta silti itse olet aloittanut joillain merkillisillä laihdutuksen aloituspakkauksilla.

Ja tuo, että sanot "pudotan painoa vaarallisestikin"... Jos olet jo päättänyt, että paino putoaa, oli tapa mikä hyvänsä. Niin miksi sitten tulet täältä kysymään neuvoa. Jos kenenkään neuvomiset ei kerta auta tai sitten lyttäät ne neuvot. Jotka on ihan oikeasti järkeviä ja hyviä. Toisin kuin tuo sinun älytön ruokavaliosi.

Sinulla on koko loppuelämä aikaa elää tuossa samassa kropassa. Toiseen et voi sitä vaihtaa. Joten eikö olisi järkevintä yrittää pitää siitä yhdestä ja ainoasta kehosta hyvää huolta ja yrittää pitää se terveenä. Mikä kiire sinulla on laihduttaa? Varmaan järkevintä olisi miettiä, että millä tavalla voisit tehdä kokonaisen elämänmuutoksen. Eli alat syömään ja liikkumaan nyt sillä lailla, miten voisit kuvitella syödä ja liikkuvasi koko loppuelämän.

Monilla varmaan menee juuri vikaan noissa pikalaihdutuksissa se, että rääkätään itseä vielä viikko vielä viikko vielä viikko tällä paskadieetillä. Ja sitten kun ollaan siinä tavoitepainossa niin aletaan taas syömään niin kuin ennen ja muntataan pullaa ja leivoksia ja juodaan limsaa. Niin äkkiäkös se paino siitä takaisin tulee.

#23
30.01.2011 15:22

Ja kyllä minäkin työkseni lypsän lehmiä ja harrastan sen lisäksi juoksemista ja kuntosalia yhteensä 5-6krt viikossa. Ja kyllä minä sen tiedän, että lehmien lypsäminen on fyysisesti erittäin raskasta työtä. Ja syön kyllä paljon enemmän kuin sinä, vaikka olen nainen ja 165cm pitkä. Painoa on silti pudonnut jo yhteensä 14kg joista 12kg viime toukokuun alusta lähtien.

#24
30.01.2011 20:28

"Telwen" Olet aivan oikeassa monilla varmaankin on niin mennyt :(

Mitä lauseisiisi tulee:
"Aikaisemmin sanoit, että et usko mihinkään pillereihin ja muihin "laihdu X kiloa X viikossa", mutta silti itse olet aloittanut joillain merkillisillä laihdutuksen aloituspakkauksilla"

En ole missään sanonut, että olisin aloittanut millään Ko. tuotteella.

Kannattaisi lukea ennenkuin vastaa.
-ei pahalla

#25
31.01.2011 06:46

Huomenta,
Nyt kun aamupalat on ollut joko kaurapuuroa, myslia tai muroja lakt.maidossa sekä 2dl sokeritonta marjakeittoa.
Lounas 05 dl kasvislientä / vast + proteiini patukka.
Päivällinen Kala.liha tai muu vast. keitto triplavihaneksin + pari tummaa leipäviipaletta kokolihalla, kurkulla ja tomaatilla / vast satsi sekä lasillinen piimää.
Illallinen marjakeittoa ja piimää, sekä banaania, kananmunaa tai vastaavaa.
Tämän jälkeen lenkille vielä ja noin 5dl hiilihapotettua vettä.
Joskus välipaloina on jokin hedelmä tai vihannes (harvoin)
Mielestäni tälläistä voisi jatkaa vielä kuukauden. Pitää varmaan sitte lisätä lihaa ja kalaa sekä raejuustoa yms. Maitotuotteita laktoosottomana. ja muistaa nuo muut vitamiinit päälle.
Mitenköhän ravintoarvon voi laskea / vrk jos pitäisi laskea vitamiinien "arvot" mukaan riittääkö 2000 kaltsuu / vrk jos laskee että mukana tulee n.50g proteiiniä nyt joka tietenkin lijan yms. mukaan tulee lisääntmään.?
Aamupaino 110,8Kg
(tuli tuhti illallinen) 20.00 tummaa leipää, kinkkuu ja raejuustoo sekä kaurapuuroa. Tietysti kahvit päälle. Sitte tulikin uni ja jäi lenkki tekemättä :D No Sunnuntai...

#26
01.02.2011 06:16

Terve ja Helmikuuta kaikille :D

Painonlasku on pysähtyny joten täytyy muuttaa jotain tietäs vaa mitä?
Vois kokeilla iltapalan väliinjättämistä ja tilalle ainoastaan kasvislientä. Niinpä vuorokauden viiminen ateria olis kello 16.17:00. Ainahan sitä kokeilla voi.

Aamupaino 110.9Kg

#27
01.02.2011 10:30

"En usko yhteenkään pilleriin enkä lääkkeisiin mutta tuollaisen laihdutus aloituspaketin ostamista en kadu.
Syy: Oikea osviitta annoksiin, ruokailu välit, ja nopea aloitus..." ..."Nyt kun tuo pakkaus loppui niin syön seuraavasti."

No eikös nämä kaksi lausetta viittaa juuri siihen, että olet ostanut jonkun laihdutusaloituspakkauksen?

Ja sitten, kun olet kirjoittanut:
1. Ylim. Paino pois.
2. Kunto kohdalleen.
3. oikean syömisen uudelleen opettelemeinen.
4. säännölliset harrastukset.
5. uuteen elämäntyyliin totuttautuminen.

Miksi et voisi tehdä tätä kaikkea yhdellä kerralla? Jos ensin pudotat painoa ja vasta sitten kunnolla alat treenaamaan + nuo muut, niin aikaa menee taatusti paljon kauemmin. Kuin että alkaisit syödä normaalisti ja terveellisesti ja samalla harrastaisit liikuntaa säännöllisesti. Jos nyt yrität kauhealla kiireellä ja vähillä kaloreilla pudottaa painoa, niin taatusti sinun kehosi menee säästöliekille ja painon pudotus on vielä vaikeampaa. Saati sitten se, että alkaisit jossian vaiheessa totutella normaaliin ruokailurytmiin.

Miksi syöt noita lihaliemiä ym? Ne ovat täynnä lisäaineita ja sisältävät kauheasti suolaa, eikä niissä ole kyllä ravintoarvoakaan juurikaan.

Ja onhan se nyt selvä, että ei se paino voi joka päivä olla vähemmän, kuin edellispäivänä. Varsinkin jos yhtään liikut, niin lihasmassaa alkaa tulemaan ja lihas painaa kuitenkin enemmän kuin läski. ota sen puntarin sijaan mittanauha käteen ja mittaa vyötärönympärys. Se ei valehtele.

Ja minä en ainakaan suosittele tuota, että viimeisen kerran syö jo neljän aikaan iltapäivällä. Mutta tee kuten teet... Huomaatpahan sitten, että säästöliekille se sun kroppasi menee kun syömättömyydellä yrität laihduttaa.

#28
01.02.2011 12:43

voi voi... no jos ei usko niin ei usko. siksihän se sun painoskin putoaminen tyssää ku syöt liian vähän. Säästöliekki hidastaa laihtumista. no kun et usko ihmisten neuvoja niin turha sitten ees pyytää. Itsepähän sen tuut näkemään millasta hallaa teet kropalles tuolla kitudietillä.

#29
02.02.2011 06:32

mooning

Telven>

"23.01.2011 12:53 (ensimmäinen kirjoitukseni)
En usko yhteenkään pilleriin enkä lääkkeisiin mutta tuollaisen laihdutus aloituspaketin ostamista en kadu. Syy: Oikea osviitta annoksiin, ruokailu välit, ja nopea aloitus vaikka kesken sen aloitinkin Blogini)."

Tuossa lukee käsittääkseni suluissa "vaikka kesken sen aloitinkin" ja viittaan blogi-kirjoitukseen http://www.keho.net/blog/Tyfoni/Vaarallisilla-vesilla--1226 Kokoprosessi on siis kestänyt jo muutaman vuoden ... jos nipotetaa xD

No eihän se tässä ole oleellista. Ihmisten husetusta kuitenkin kun liikunnanohjausta ja ilmaista ravinto neuvontaa saa myös. Mutta kuten olen edellä mainninnut, että ehkäpä joku Ko. Yhteisö sopii joikkekkin mutta ei minulle ...

Proteiineistani olen kottanut pitää kaksinkaäsin kiinni! Kun vähissä on niin täytyyy saaada jokainen. Vitamiineista en ole huolissani niitä pitäs piisaa vaikka muillekkin jakais.
No jokatapauksessa hyvät -pehmeet läskit öö rasvat saan kyllä päivittäin.

Täytyy ottaa selvää miksi elimistön menee säästikselle vaikka syön aamupala ja lounasta päivällistä välissä ja niiden välissä hedelmiä sekä maitojuoma tuotteita.? Onpas typerän kuuloinen "maitojuomatuotteita" :D

Ei se välttämättä ole mennyt säästöliekille ehkäpä saanti ja kulutus ovat kohdanneet toisensa. Optimitinen ihminen laihtuu nopeammin kuin negativisti vissiinkin xD Haha no joo.

Jos niin on niin voisin lisätä proteiinejä vaikken söisi mitään koko iltapäivänä.

Kyllähän mä tätämenoa pian olen jo tavoitteessani joten "katsa" olen ottanut neuvoa vaikkakaan en kirjaimellisesti. Varoittaneet ootte mutta uskon siltikin jo tuntevani kroppani paremmin kuin te.
Menisihän se säästöliekille jos vetelisin vain niitä nuudeleita ja liemiä edelleen mutta näin kun ei ole. Kiitos kuitenkin.

Aamupaino : 109,8Kg

#30
02.02.2011 06:46

[quote]Tyfoni kirjoitti: mooning

Telven> Mikisi muunnat lauseitani? Siinä olit oikeassa, että olisi jo aikanaan tehdä tuon kaiken yhtäaikaa.

"23.01.2011 12:53 (ensimmäinen kirjoitukseni)
En usko yhteenkään pilleriin enkä lääkkeisiin mutta tuollaisen laihdutus aloituspaketin ostamista en kadu. Syy: Oikea osviitta annoksiin, ruokailu välit, ja nopea aloitus vaikka kesken sen aloitinkin Blogini)."

Tuossa lukee käsittääkseni suluissa "vaikka kesken sen aloitinkin" ja viittaan blogi-kirjoitukseen http://www.keho.net/blog/Tyfoni/Vaarallisilla-vesilla--1226 Kokoprosessi on siis kestänyt jo muutaman vuoden ... jos nipotetaa xD

No eihän se tässä ole oleellista. Ihmisten kusetusta kuitenkin kun liikunnanohjausta ja ilmaista ravintoneuvontaa saa myös. Mutta kuten olen edellä mainninnut, että ehkäpä joku Ko. Yhteisö sopii joillekkin mutta ei minulle ...

Proteiineistani olen koittanut pitää kaksinkäsin kiinni! Kun vähissä on niin täytyyy saaada jokainen. Vitamiineista en ole huolissani niitä pitäs piisaa vaikka muillekkin jakais.
No jokatapauksessa hyvät -pehmeet läskit öö rasvat saan kyllä päivittäin.

Täytyy ottaa selvää miksi elimistön menee säästikselle vaikka syön aamupalaa, lounasta ja päivällistä ja niiden välissä hedelmiä sekä maitojuoma tuotteita.? Onpas typerän kuuloinen "maitojuomatuotteita" :D

Ei se välttämättä ole mennyt säästöliekille ehkäpä saanti ja kulutus ovat kohdanneet toisensa. Optimistinen ihminen laihtuu nopeammin kuin negativisti vissiinkin xD Haha no joo.

Jos niin on niin voisin lisätä proteiinejä vaikken söisi mitään koko iltapäivänä.

Kyllähän mä tätämenoa pian olen jo tavoitteessani joten "katsa" olen ottanut neuvoa vaikkakaan en kirjaimellisesti. Varoittaneet ootte mutta uskon siltikin jo tuntevani kroppani paremmin kuin te.
Menisihän se säästöliekille jos vetelisin vain niitä nuudeleita ja liemiä edelleen mutta näin kun ei ole. Kiitos kuitenkin.

Aamupaino : 109,8Kg [/quote]

P.S. Kyllä mä täällä kerron onko joku menny pieleen vai ei mutta kuvaannollisesti sana "kitudietti" ei ole ollenkaan oikea sillä joudun syömään normaalia enemmän kuin ennen.

#31
02.02.2011 07:10

.. minä tässä vain mietin, onko tämä ns sinun päiväkirjasi.. vai etsitkö oikeasti apua?

#32
03.02.2011 06:18

Moi taas
Ei sitä kannata miettiä: Tämämhän on molempia sekä viihdettä toisille.

Söinpä siltkin illalla kaka tummaa ruisviipaletta keiju 60%, kurkulla, keittokinkulla ja banaanin.

Aamupaino 110,4Kg

#33
08.02.2011 23:11

Moi taas :)
En oo jaksanu kirjoitella jokapäivä kun se kerran toisia niin rasittaa.
Mutta sanonpa et oon syönyt aamusin:
2Kpl Tummaa leipää - 2 viip rasvatonta lihaa ja kurkkua päälle + lasillinen laktoositonta piimää tai maitoo.
Päivällä: Kanaa tai Lihaa perunoilla tai tummariisi tai keittossa. + vihanneksii 200g
Välipala: 2 Kpl banskuu ja appelsiinii (vast) Tai ravintolisäpatukan ja lihalientä.
Iltapäivällä: 2 Kpl tummaa leip. .. (aamu) ja 2kpp kahvii.
Illalla: Jotain näistä aina noin kello 18:00- 20:00 Lasi piimää / maitoo ja kahvii + kananmunaa tai hedelmiä tai hapankorppuu.
Pakastevihannes-sekotuksii tai keittojuureksii mikrotettuna vedän aina jos meinaa tulla liian nälkä mutta eipä oo tullu enää. :D
Mitä painoo tulee niin:
4.2 -109.9 Kg
5.2 -109.7 Kg
6.2 -109.9 Kg
7.2 -109.6 Kg
6.2 -109.3 Kg
P.S. Kävin labrakokeissa ja kaikki oli Hel .. Todella hyvin eli siis kaikki !!!
Ravintoarvot, kilpis, munuais, maksa, hemoklopiiniko se ny sit oli mut 150 ja veren sokeri 5. Mistään ei ollut lääkärillä huomauttamista et repikää siitä. Toi 150 oli joskus vrenpaineeni levossa nyt voi poistaa siitäki 30-40. Kun kerran elimistön tottuminen "uuteen kroppaan voi viedä aikaa" Tajunnan taso ja taso häiriöt on melkee poissa?
Eikä oo tarvinnu nälässä olla. Päinvastoin joutuu jo syömää liikaa xD.
No tämä niille jotka uskovat niihin pillereihin yms. Potaskaan.
Nyt vielä pudotus 100Kg ja sit alkaa toinen osio mun kohalta nimittäin kävelyt hölkkään ja juoksuun sekä jotain ylimääräistä kokovartalo rääkkiä. Siis .. ulkona hei. Kotiliikunta onkin jo lisääntynyt xD.

#34
10.02.2011 10:29

En oo jaksanu kirjoitella jokapäivä kun se kerran toisia niin rasittaa.

sen takii rasittaa ku tää on keskustelupalsta, eikä päiväkirjaosio. kirjoittele enemmin sinne sun blogiin näitä taivasteluja...

#35
11.02.2011 11:48

Keitsu kirjoitti: sen takii rasittaa ku tää on keskustelupalsta, eikä päiväkirjaosio. kirjoittele enemmin sinne sun blogiin näitä taivasteluja...

Haha no luin noita sun kommenttajasi mitä olet täällä erisivustoilla kirjoitellut ja täytyy sanoo et sulla onkin tapana aina lisätä kaikkeen jotain negatiivitä. Eihän sun oo pakko napsauttaa tätä osiota auki? :D

Ei tää mikää "päiväkirja" oo vaan todiste, että järkkymättömällä ja hyvällä omallatunnolla varustettuna voi saavuttaa lisäpainoa / laihduttaa ilman mitään maksullisiasivustoja ja- tai laihdutusnappuloita ostamalla mitkä ainakin huijaavat vaan kuluttajia. Hyi allyö huijaaminen.

Mutta nyt kun painan 108,8KG ja syön kuin possu, liikun pikkusen enemmän voin hyvin ja oon terve niin sitten kun alkaa tarvitsemaan todellisia viiteitä Proteiini, hiilari ja rasva/vrk niin tästä näkee ja on helpompi antaa - saada tietoa muilta kun on pohjaa mistä on lähtenyt ja mitä on tehnyt.
Mukavat kevätpäivät kaikille.
- Tyfoni

#36
27.02.2011 13:11

...niin nyt taas saa alkaa n.10Kg Pudotus kohti tavoitetta kun paino on pysynyt 107-108Kg parisen viikkoo ilman mitää muutoksia ruokailuun tai kauheeseen liikuntaan. Syön noin neljästi päivässä sekä jonkinverran olen ottanut pelkkää proteiinilisää tavallisista ruokakaupoista ja apteekista (protskupatukka ei energia).

"Kun kananmunaa lisättiin vähäkaloriseen aamiaiseen, ylipainoiset laihduttajat pudottivat 65 % enemmän painoa, kuin jos sama kalorimäärä saatiin hiilihydraateista, hän kuvaili."

No niin se siitä valistuksesta :)

L: http://www.iltasanomat.fi/terveys/Totuus%20kananmunasta!%20Tutkijat%20yll%C3%A4ttyiv%C3%A4t!/art-1288369008727.html

#37
20.03.2011 13:16

Johan pomppas!
Siis valitsemisen vaikeus. Otanko aamulla puuron ja parin ruisviipale voileivän jälkeen kahvin kanssa:
A: Palan jäätelöö?
B: Vaalea leipää kinkulla?
C: 0,5l Saskiavettä

No ensin tuli kahvit ja tupakat ja sitten vaihtoehto C.

Pienen lenkin jälkeen ja noin 3h myöhemmin päätin taas kanakeiton syötyäni kirjottaa tänne siitä, että mun mielestä on hyvä pitää pakkasessa kaikkea hyvääkin kuten viinereitä, pullaa, jätskii yms.
Ensinnäkin voi tarjoilla muille ja toiseksee ei tee mieli ostaa kaupasta hätäsiä ostoksia. Sitäpaitsi samahan se on tupakanpolton lopettamisessa eli ei kannata lopettaa siihen kun tupakat loppuu.

Nyt on paino 103,8Kg ja alkaa olla vaatepula :D
Mutta kirppikset on keksitty ja kiertelykin polttaa kaloreita.

Kevättä kaikille.


#38
02.04.2011 12:50

"- Vatsalihakset ovat lihasryhmä siinä kuin muutkin. Siksi niitä tulisi treenata suunnilleen samoilla toisto- ja sarjamäärillä (muutama 10-20 toiston sarja) kuin muita lihasryhmiä.

- Vatsalihaksia ei ole tarpeen harjoittaa kolmea kertaa enempää viikossa
"

Täytyy ottaa vinkkii kun paino on jääny 103kg.

Syön 6h välein mutta aattelin (atkinson) tyylii .... Niin mutta protskut täytyy saada ja jaksaa duunissa.
Umpikuja mitäs nyt? keho ei ole mielestäni staasis.

pitäskö alottaa nestekuuri "taas", - jotta sais viimiset 8kg buis???

Please help me!

kirjaudu sisään jos haluat vastata