Miten päästä läskistä eroon?

799
26. toukokuuta 2001 00:00

Hei!
Nyt kun kesäksi kuntoon pääseminen on jo myöhäistä heräsin peilin edessä huomaamaan miltä itse näytän, ja totesin että tarvitsen neuvoja.

Olen aina ollut aika sporttinen, mutta viime vuosien ollessa rankkoja olen kehittänyt itselleni huonon tavan: suruun syömisen. Nyt vihdoin kun tuntuu, että alan päästä tunnepuolella jaloilleni olisi kiva tehdä myös kropasta terveemmän näköinen.

Ongelma on liika läski etenkin alavatsassa, sisäreisissä ja selässä (!). Vielä joulun aikaan kroppani tunnisti v-muotoiseksi, mutta nyt alakroppa alkaa vaikuttaa raskaammalta. Perusmuoto on kumminkin v: hartiat leveät, kapoinen lantio ja olemattoman oloinen (tasapaksu) vyötärö ainakin nyt.

En lopettanut liikuntaa koskaan kokonaan, talvella se oli vain hurjan epäsäännöllistä. Menen koko ajan äärimmäisyyksiin niin liikunnan kuin ruokailun suhteen: välillä liikun kymmenen tuntia viikossa, välillä en yhtään, välillä syön vain hedelmiä, ja välillä ahmin vain rasvaisia herkkuja. Ja tosiaan syön suruuni, kyllästyessäni ja vieläpä iloonikin. Tiedän paljon terveellisemmästä syömisestä, joten aivan alkeista ei tarvitse lähteä.

Pidän liikunnasta, ja olen ajatellut käydä kolme kertaa viikossa punttisalilla (ohjelma jaettu kolmeen: 1. Rinta, ojentaja, vatsat; 2. Selkä, hauis,vatsat 3. Jalat, olkapäät+hartiat, vatsat.) Joinakin viikkoina se on onnistunutkin.

Lisäksi teen aina salin yhteydessä tunnin aerobisen treenin joko salin soutulaitteella, pyörällä tai aerobicissa, jossa vaan tehdään koko tunti sarjaa eli ei lihaksia ollenkaan.

Käyn myös kolmena päivänä joko juoksulenkillä, pyöräilemässä tai aerobicissa, tunnin tai kaksi kerrallaan. Eli viikon ohjelma näyttää tältä, silloin kun näyttää:

ma lepo,
ti aerobic+sali,
ke aerobinen 1-2h,
to aerobic+sali,
pe aerobinen 1-2h,
la aerobinen1-2h,
su aerobic+sali.

Salilla teen liikkeet 3x12 sarjoissa noin yleisesti ottaen. Kehityn hyvin, varsinkin jalkani ovat vahvat ja suurilihaksiset, mutta muutenkin tunnen omaavani lihaksia kaiken läskin alla. Kuntoni on ihme kyllä pysynyt hyvänä.

Motivaation puute ja se, etten usko voivani vaikuttaa asioihini onkin suurin ongelma. Miten saan itseni tsempattua terveeseen elämään kauemmaksikin aikaa kuin neljäksi päiväksi? Ahmimisen jälkeinen itsesääli ja turvotus ei auta, ja vaikka oloni on parempi eläessäni terveellisesti sorrun varmaan tottumuksesta aina jossain vaiheessa. Tarkoitus olisi siis trimmata minut kuntoon ja polttaa rasva pois lihasten päältä.

Ikävä kyllä en voi sanoa mitään kummoista syömisestäni, sillä se on hyvin epäsäännöllistä. En halua käyttää lisäravinteita, koska en koe niitä tarvitsevani ja jaksan kyllä syödä tarpeeksi ruokaa. Mutta jos jonkinlaista runkoa oikein syömiseen saisi. Pidän mm. puuroista, leivästä, raejuustosta,hedelmistä, kalkkunaleikkeestä, kalasta ja kasviksista. En syö punaista lihaa - kalkkunaa ja kanaa lukuunottamatta kovinkaan usein. Mutta mielialan vaihdellessa sorrun siis ahmintaan.

Verensokerin takia yritän syödä enintään viiden tunnin välein. Minulla on mahdollisuus tehdä kaikki ruokani itse. Haluaisin päästä läskistä eroon nopeasti, sitä ei ole paljoa ja uskon pystyväni pitämään itseni kondiksessa kunhan kerran kuntoon pääsen.

Onko 1-2 kuukautta täysin epärealistinen haave?

Mittani ovat muuten 164cm/58-60kg, ikä 17, vyötärö 82 cm, sisäreidet 55 cm, olkavarsi 30 cm. Rasvaprosentti aiemmin 18, nyt en tiedä enkä haluakaan tietää. Paino ei ole muuttunut, mutta peilikuva on.
Kiitos jos joku jaksaa vastata.

Vastaukset: 5

#1
30.05.2001 00:00

Tsemppiä mäyrälle! Kyllä se siitä onnistuu!

Siitä suruunsyömisestä: on munkin pahe. Onks jollakulla hyviä vinkkejä sen ehkäisemiseen itsekurin lisäksi?

timo Immosen vastaus kyllä oli asiaa. Yksi juttu vaan ihmetyttää: ymmärtääkseni mäyrä ei halua rakentaa kauhean isoja lihaksia, mutta silti Immonen käskee pistää aerobisen minimiin, jotta lihakset kasvaisivar paremmin.

Mulla ainakin lihasta tulee ihan hyvin aerobisesta treenistä huolimatta, liikun itseasiassa aika lailla mäyrän tapaan... pelottavia yhtäläisyyksiä muutenkin.

#2
30.05.2001 00:00

Akonan: Juu asiaa Immosen vastaus mutta ei vastannut suoraan kysymykseen. Jokainen tietää että pysyvä elämäntapa on parhain tie, silti ymmärrettävää että moni haluaa spurtin jonkinlaisella dieetillä. Olethan itsekin sellaisella. =)

Immosen väite että palautusjuoma tehostaa oleellisesti myös rasvanpalamista, oli mulle uusi. Mitä mieltä ootte?

Antero kirjoitti asiaa. Vaikkakin, samaan kysymykseen törmääminen monella saitilla kertoo että vastauksia kaivataan ilmeisen kipeesti.

#3
30.05.2001 00:00

Luulen, että Timo puhuu juurikin tästä:

Palautusjuoma laskee kortisolitasoja (katabolia vähenee --> anabolia lisääntyy --> rasvanpoltto kiihtyy). Se myöskin nostaa treenin jälkeen testosteroni ja kasvuhormonitasoja (--> rasvaa palaa entistä enemmän).

#4
31.05.2001 00:00

Hyvä huomio Missukka. Ehkä syy oli että Immonen ei hirveesti paneutunut mäyrän henkilökohtaiseen tavotteeseen, jota mäyrä ei edes selkeesti määritellyt. Saitin kohderyhmä kuitenkin on sellanen että Immonen ehkä automaattisesti 'oletti' lihasten kasvun olevan etusijalla.

#5
01.06.2001 03:04

Jos joku jaksaisi antaa vielä tarkempia neuvoja, niin olisin vieläkin tyytyväisempi... Mutta kiitos kumminkin, tuo jo auttoi ja valoi uskoa siihen, että näistä ylikiloista voin tosiaan joskus piankin päästä eroon.

kirjaudu sisään jos haluat vastata