alkava anoreksia?

122171
20. tammikuuta 2011 19:14

Joo elikkäs, ongelmani on se että en pidä itseäni tarpeeksi laihana, koko ajan haluiaisi laihduttaa ja näyttää timmiltä, se on todella turhauttavaa, ystävätkin sanovat että mulla ois anoreksia, omasta mielestä ei tietenkään ole. mitat on 162/47. huonoimpina aikoina painoin 44kiloa, sitte ajattelin että rupean syömää koska ystävät kehottivat, mutta se ei tunnu mukavalta lihoa vaikka tietty hyvähä se ois. tuntuu kuin päässä olis jonkin pieni örmeli joka pakottaa koko ajan laihuttamaan...haluaisin olla taas normaali, eikä aina tarvis ajatella vartaloaan. vinkkejä?

Vastaukset: 4

#1
21.01.2011 00:19

Kuulostaa todellakin alkavalta anoreksialta, mutta valoisaa on se, että olet siitä huolissasi.

Olen kokenut itse juuri saman. Sitä tietää olevansa laiha ja kun järjellä ajattelee, niin pitäisi syödä paljon enemmän, mutta ääni pään sisällä sanoo: "Jos alat syödä enemmän, niin kadotat kontrollin, syöt aina vaan enemmän ja sinusta tulee LÄSKI!"

Sama ääni pään sisällä sanoo: "Ei sinulla mitään anoreksiaa ole!" Silti sitä laskee kaloreita ja kulutusta, pelkää ihmisten tarjoavan yllättäen ruokaa, pelkää ruokia, joiden pakkauksissa ei ole ilmoitettu energiasisältöä, välttelee erityisesti herkkuja, miettii ruokaa jatkuvasti, ei syö miellellään toisten seurassa, nälän kurniessa ajattelee: "ihan oikein sinulle!", on äärimmäisen kiinnostunut laihdutusta koskevista artikkeleista, harkitsee laihdutuslääkkeiden kokeilua, inhoaa itseään jos lenkki jää väliin, käy vaa'alla useita kertoja päivässä jne jne.

Anoreksiasta on mahdollista parantua, mutta se vie useita vuosia. On vaikea sanoa mikä tie sinulle olisi paras parantuaksesi, koska sairauden syyt ja seuraukset ovat niin yksilöllisiä. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa sairaus ja alkaa miettiä milloin tekee asioita omasta halstaan ja milloin anoreksian määräämänä. Tässä prosessissa läheisten tuki on tärkeää. Ajatuksiaan on hyvä jakaa muiden ihmisten kanssa ja vaarallisinta on jäädä yksin sairauden kanssa. Jos kaveri kutsuu lomamatkalle, älä kieltäydy sen takia, että syömisen kontrollointi on siellä vaikeaa!

Itselläni sairauden takana oli traumaattinen kokemus, jota en epävakaan elämäntilanteen vuoksi pystynyt käsittelemään viiteen vuoteen. Noiden viiden vuoden aikana hain "turvan ja tuen" syömishäiriöstä, sillä koin sen kautta hallitsevani elämääni, vaikka todellisuudessa se hallitsi minua. Vasta suuren elämänmuutoksen jälkeen, kun koin taas oikeasti oloni hyväksi ja turvalliseksi, pystyin aloittaa menneisyyteni käsittelyn. Myös ruokavalion muutos on kohdallani auttanut siihen, että ääni pääni sisällä alkaa käydä vaimeammaksi ja vaimeammaksi.

#2
21.01.2011 11:57

outoa lukea noita oireita koska ne ovat suoraa kuin omasta elämästä, mukaava tietää että jotkut ovat kokeneet samaa (vaikka eihän se periaatteessa hyvä juttu ole) itsekkin tiedostan sen että olen ihan laiha mutta pää sanoo toista, peilin edessä sitä tuijottaa kaikkia virheitään, puntarilla ramppaa koko ajan ja mikään ei miellytä. ruoka on pahin vihollinen.
taustalla sattaa olla varmaan masennus, ja se kun siskot on haukkuneet läskiksi vaikka se olikin leikkiä, sitä on vaa nii kriittinen itseään kohtaan. juttuasi oli mukava lukea, avarsi hieman maailmaa :)

#3
22.01.2011 14:24

Olen aika raivoissani nykymaailman pinnallisuutta kohtaan. Jatkuvasti kuulee nuorempien ja nuorempien tyttöjen (ja myös jatkuvasti useampien poikien) sairastuvan anoreksiaan. Tähän pitäisi suhtautua PALJON nykyistä vakavammin, sillä anoreksia johtaa usein kuolemaan. Erityisen vakavaa se on lapsille, jotka eivät osaa vielä käsitellä traumaattisia kokemuksia mielessään.

Anoreksiaan on suuri taipumus erityisesti niillä kilteillä, tunnollisilla ja täydellisyyteen pyrkivillä tytöillä, jotka eivät halua tuottaa pettymystä itselleen tai muille. Perfektionisti ottaa erityisen raskaasti sen, että hänen vioistaan huomautellaan, mikä johtaa itsetunnon romuttumiseen. Tässä vaiheessa pienikin stressaava tai traumaattinen tekijä laukaisee anoreksian. Nykyään kuulee sanottavan, että nainen ei voi koskaan olla liian laiha. Anorktikko ottaa tämän kirjaimellisesti...

Anoreksia korvaa vähitellen aidon tunteen varassa toimimisen: Ennen henkilö on saattanut tuntea niin voimakasta suklaanhimoa, ettei järki ole voinut sitä vastustaa. Kun anoreksia puhkeaa ja henkilön yllättää sama suklaanhimo, hän on hetken kahden vaiheilla, kunnes anoreksia huutaa pään sisällä: "Joo, kisko vaan sitä suklaata, niin paisut ja paukahdat!!" Kyllä siinä jää keltä tahansa suklaa syömättä. Lopulta aidolla tunteella on niin vähän jalansijaa mielessä, että suklaa saa henkilön vain suoraan nyrpistämään nenäänsä.

Pulskalle henkilölle anoreksia tuottaa nopeasti mielihyvää, kun ihmiset alkavat kommentoida laihtumista (nykymaailma on niin pinnallinen, että ihmisiä kiinnostaa enemmän toistensa koko kuin esim. mitä heille kuuluu :/). Kun anoreksia pääsee kunnolla valloilleen, henkilö alkaa saada mielihyvää siitäkin, että ihmiset sanovat hänen näyttävän kaamealta ja liian laihalta. Anoreksia pään sisällä sanoo: "Kateellisia luusereita!" Lopulta ihminen ei ole enää muuta kuin kävelevä anoreksia, joka kolee mielummin kuin lopettaa laihduttamisen. Olisi tärkeää päästä tästä kierteestä eroon ennen kuin se on liian myöhäistä.

Syitä, joiden olen kuullut laukaisevan anoreksian:
läheisen kuolema, onnettomuus, vanhempien ero, muutto uudelle paikkakunnalle, ulkonäkökrittinen työ/harrastus (mallintyöt/baletti/telinevoimistelu...), ihmissuhdeongelmat, yksinäisyys, turvattomuuden tunne, vanhempien yritykset tehdä lapsesta "täydellinen", (ja tämä lista jatkuu loputtomiin). Anoreksia on usein myös hätähuuto ympristölle, joka on jättänyt pienen ihmisen oman onnensa nojaan, täysin huomiotta. Sairaus saattaa johtua myös siitä, että ihminen tahtoo olla mahdollisimman huomaamaton, sillä kokee olevansa vain muiden tiellä.

Aiheesta on vaikeaa puhua läheisille ja vielä vaikeampaa on ottaa yhteyttä ammattiauttajaan, mutta olisi tärkeää päästä jakamaan tunteitaan jonkun kanssa. Kun alkaa analysoida todellisia tunteitaan, niille on mahdollista taas saada jalansijaa omassa mielessään. Kontrollin höllääminen on äärimmäisen pelottavaa, joten olisi hyvä pystyä puhumaan myös peloistaan jonkun kanssa. Lopulta anoreksia alkaa väistyä, kun ihminen alkaa ymmärtää, että persoona ja elämänarvot merkitsevät muille ihmisille todellisuudessa enemmän kuin koko tai ulkonäkö.

Tulipa taas paljon asiaa ja itselleni uusia tärkeitä ajatuksia... Toivottavasti tästä on hyötyä myös sinulle.

Yritä opetella rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet! <3

#4
24.04.2011 00:23

just ku olin pääsemäs vähä eroon nii se tulee takaisin, eli olen nyt laihtunu jälleen ja painan 44, normipainona korkeintaan 46, ruuan ajatteleminen oksettaa ja pitää väkisin syötää itteensä, hyyyvin rasittavaa. joudun myös ramppaamaan psykiatrilla. mutta toivotaan että se tästä vielä paranee...

kirjaudu sisään jos haluat vastata