Itä-länsi

88920
6. heinäkuuta 2004 16.53

Ei, kyse ei ole pesäpallosta, vaikka peleissä tuleekin paljon käytyä.

Tässä kysellään ihmisten erilaisia tapoja, mitkä kummastuttavat. Esim. mikä kummastuttaa länsi-suomelaista itä-suomalaisessa jne.

Noh, minua itä-suomalaisena kummastuttaa länsi-suomalaisissa se, että kahvipöydässä pitää hienostella ja istua paska jäykkänä jotain silloin tällöin nyökkäillen jonkun sivistyneelle puheelle. ;D
Kun me karjalaiset taas voimme tarjota vieraille, vaikkapa vain pelkkää kahvia ja keskittyä enemmänkin turisemaan. Huonolla tuurilla kahvi saatetaan tarjota, vaikkapa eilisen päivän likaisesta kupista...(ainakin tutuille). :D Kahvittelun tarkoitus ei ole pöydän antimet vaan yhdessä seurustelu.

Emme (ainakaan minä) välttämättä myös siivoa harvinaisiakaan vieraita varten vaan se, joka ei pölyn sekaan mahdu, olkoon mahtumatta.

Etelä-suomalaiset tekevät työtä siten kuin se olisi vaan välttämätön paha. Työn ei tarvitse antaa mitään muuta kuin palkkaa ja senkin pitää tulla helpolla. Eikä voi luottaa, ettäkö työntekijä saapuu seuraavana päivänä töihin. Toista on meillä itä-suomalaisilla tahti!

Että silleen. Olkaa hyvä ja provosoitukaa! ;D

Vastaukset: 196

#1
06.07.2004 17:09


Pohojalaasilta saa kyllä kaikkein parhaimmat krahteerit elikkäs tarjoilut. Ehrottomasti useampaa sorttia nisua ja pikkuleipää tarjolla. Ja kahvi on aina tuoretta ja kuumaa. Ei mitään eilisen päivän vanhoja sumppeja likaisissa kahvikupeissa mikrossa lämmitellä kuten tuosta Keijun itä-suomalaisten tyylistä huokuu. :)

Mutta ettäkö istuttaisiin hiljaa pöydässä.. tuo on harhakuvitelmaa.. kyllä pohjalaiset mölyää siinä missä muutkin vaikka tuo pöydän antimien runsaus hieman saattaa itä-suomalaista oudoksuttaakin. Ei sitä tarvitse pelätä vaan iskeä kiinni tarjoiltaviin ja puhua passaa.

Missähän päin länsi-suomea se Keiju on vieraillut, en tiedä oisko se vähä jäykempää tuolla pohjoisemmassa, etelä-pohjalaisista ainakin on pelkkää harhaa että ois jäykkähenkistä puukkovyöllä-kansaa..

t:herneet vedettiin :)

#2
06.07.2004 17:17

"Ei sitä tarvitse pelätä vaan iskeä kiinni tarjoiltaviin.."

Sitä tehdään täälläkin. Jos mitä tarjotaan, kaikki on syötävä eikä katsella kieroon, että kylläpä se kehtaakin syödä. :D

Jos itä-suomalaiselle sanoo, että "ei minua varten tarvitse" niin se tarkoittaa silloin, että ei todellakaan tarvitse. Varsinais-suomalaiselle se terkoittaa, että tottakai tarvitsee ja sanotaan vain muodon vuoksi muuta.

Joo ja enhän todellakaan yleistä vaan kaikki perustuu siihen, mikä on vaikutelma tullut joistakin ihmisistä joita olen kohdannut.

#3
06.07.2004 17:17

Ja kylmä kahvi ei kaunista meilläkään. Kuumaa sen olla pitää!

#4
06.07.2004 17:25

Tästä todellakin voisi kehittyä (ja luultavasti myös kehittyy ;) hyvä 'herneet palkoineen nenässä ja syvällä' -keskustelu, hyvä Keiju!

Minua ei oikeastaan kummastuta muitten tavat, kenties lähinnä omani.

#5
06.07.2004 17:30


Juu, tuo muodon vuoksi sanominen on kyllä aika ihmeellistä nöyristelyä/kohteliaisuutta.
Kahviakin kun kaataa ensimmäistä kuppia jollekin vanhukselle jonka tietää juovan n.3kupillista joka kerta niin jo ekan kupin kohdalla kun pari tippaa on kupissa niin aletaan toistamaan mantraa:

"älä nyt niin paljoa kaada, stop stop stop, kyllä tämä nyt on aiva mahdotonta"

..Ihan kuin se kyseinen talous joka tarjoilee joutuisi parista kahvikupillisesta suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. =)

ja sitten kumminkin tyytyväisinä vedetään vielä ne 2kuppia kahvia tuon sanomisen jälkeen.

#6
06.07.2004 17:33


niin siis varsinais-suomalaisille tietenkin.... pohjalaiset santsaa mielellään ja voivat hakea kahvia pannusta itsekin. =)

#7
06.07.2004 17:40

Pohjalaiset on ihan kummallisia, tuijottavat vaan ja sitten yht'äkkiä saattavat alkaa puhumaan jostain aiheesta joka oikeastaan käsiteltiin jo puoli tuntia aikaisemmin. "Niin sitä minä vaan notta..."

Miespuoliset tosin saattavat olla joskus komeita ja pitkiä, mutta sekään nyt paljoa auta jos ei supliikki pelaa.

#8
06.07.2004 18:11

Hämäläiset mielistelevät liikaa ja nauttivat, jos saavat toisen kiitollisuuden velkaan. Sitten ovat katkeria, jos kiitollisuutta ei heille osoitetakaan. ;)

#9
06.07.2004 18:42

Muut suomalaiset ovat hiljaa ja kuuntelevat kun viisaammat (= savolaiset) puhuu...:D

#10
06.07.2004 19:19

Kaik muut o iha kamali paitti turkulaisse. Joitaki harvoi pohjalaissi voi joskus kattoo muttei kovi pitkää aikaa kerralla. Ja niitäki vaa jos ne on sukua.

#11
j_b
06.07.2004 19:26

Ai että olen ylpeä sinusta näin savolaisena...

Aikoinaan, kun suomalaiset rantautu etelän rannikolle, niin rannalla oli kyltti "Savo 400km -->". Ne ketkä ei osannu lukea jäivät rannalle ja ne jotka eivät osanneet laskea menivät liian pitkälle...

#12
06.07.2004 19:29

"Miespuoliset tosin saattavat olla joskus komeita ja pitkiä..."

Unaz, pohjalaisena allekirjoitan tuon täysin ja kaiken lisäksi me ollaan vielä hyvin vaatimattomia... :-]

Mutta asiaan liittyen, yksi piirre, joka ärsyttää itä-suomalaisissa ihmisissä, on heidän ympäripyöreät vastaukset. Kun heiltä kysyy, että jostain yksinkertaista, vastaus on "Suattapi tua ollaa niin, tai suattapi se olla, ettei se ookkaan niin..." Pohjalaiselle kyllä on kyllä ja ei on ei, ei mitään kiertelyjä eikä kaarteluja...

#13
06.07.2004 20:06

Ja Naiselle kyllä ehdottomasti ehkä ja ei on pelkkä ehkä. Naiset on NIIIIIIIN rasittavia...

#14
06.07.2004 20:13


Eikös naisen EI tarkota = kyllä kulta, se ois ihanaa?

Oon vähä pihalla näistä naisten ja miesten välisistä kommunikaatioista, aina ymmärretty ja ymmärtänyt väärin. Mutta opiskelu jatkuu.

Niin, vaikka tässä sorvataan huonoja puolia esiin jokaisesta ilmansuunnasta, niin sanonpahan vain että kyllä ne naiset on idässä ja lännessä, pohjoisessa ja etelässä aika tasaisen IHANIA.. Nuo kielelliset virhelausumat on helppo korjata jos nainen vain osaa pitää suunsa kiinni, hääri keittiössä vaikka mieluummin. =P

#15
j_b
06.07.2004 20:14

kierouvven huippu mualimmassa:
Savolainen hevosmies jiäkaeran varres...

#16
06.07.2004 20:33

Martzi:
Kyllä, on olemassa todella kuumia pohjalaismiehiä. Mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, ja tässä tapauksessa se on Oskari Katajisto. Joka oli muuten naimisissa serkkunsa kanssa. Joka hänkin oli Pohjanmaalta. Ei hyvä.

Proge:
Tiesitkö, että miehillä, jotka haluavat naisten pysyvän hiljaa ja keittiössä on tutkimuksissa todettu olevan keskimääräistä pienempi penis? Ei hyvä.

#17
06.07.2004 20:34

Pelottavaa... en halua tietää enempää asiasta. :-]

#18
06.07.2004 20:52

myö savolaeset ollaan hilijasta ja korrektija porukkoo..

varsinniin meijän suku. myö vuan sannaillaan vikkelästi toesilleme päevän asijoista muttee sen kummempoo kutvastelua tae väähötystä pietä yllä.

ee vuan..

#19
06.07.2004 20:59


Unaz:

"Tiesitkö, että miehillä, jotka haluavat naisten pysyvän hiljaa ja keittiössä on tutkimuksissa todettu olevan keskimääräistä pienempi penis? Ei hyvä."

Niillä korteilla pelataan jotka on isossa-jaossa jaettu.. tosin en ole itse noin pitkälle vielä naisten parissa päässyt että olisin korttejani pöytään asettanut joten tuollaisilla oletuksilla tai toteamisilla olisi kovinkaan suurta merkitystä..


Vastaanpa hieman heimoveljeni Martzinkin puolesta:

"Kyllä, on olemassa todella kuumia pohjalaismiehiä. Mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, ja tässä tapauksessa se on Oskari Katajisto."

Ja sanontahan kuuluu, joka kuuseen kurkottaa se Katajistoon kapsahtaa.. Kannattaa vaan pitää rima oikeella levelillä ettei tarvitse ihan kolikolla heittää.. :)

#20
06.07.2004 21:06

"Noh, minua itä-suomalaisena kummastuttaa länsi-suomalaisissa se, että kahvipöydässä pitää hienostella ja istua paska jäykkänä jotain silloin tällöin nyökkäillen jonkun sivistyneelle puheelle."

Lasketaanko Tampereen seutu kuuluvaksi länsi-Suomeen?
Totta on täällä tuo sivistynytkin puhe, mutta paska ei turhan jäykkää ole.

#21
06.07.2004 21:18

"Lasketaanko Tampereen seutu kuuluvaksi länsi-Suomeen?"

No höh, oikeasti kysymys kuuluu, että lasketaanko Länsi-Suomi Tampereen seutuun kuuluvaksi. Turkuhan ainakin on alunperin Tampereen merisatama.

#22
06.07.2004 21:35

No, minulle tuo hellan ja nyrkin jättämä reilu ½ metrin väli on just passeli. Kaulimella kauliessa sekä soppakattilaa kapustalla hämmentäessä saa kädet hyvää reeniä ja raskaita leipomuksia uuniin nostellessa selkälihakset mukavasti kehittyy, tämän siis voi tehdä tyyliin maastaveto tahi kyykky, myös askelkyykky sujuu...

Kyllä naisena oleminen on helppoa :D

#23
06.07.2004 21:40


Kattipaskiainen

Nainen minun makuuni.. /kuolavaluu/

Näitä lisää! :-]

#24
07.07.2004 02:22

" yksi piirre, joka ärsyttää itä-suomalaisissa ihmisissä, on heidän ympäripyöreät vastaukset. Kun heiltä kysyy, että jostain yksinkertaista, vastaus on "Suattapi tua ollaa niin, tai suattapi se olla, ettei se ookkaan niin..."

Tähän aikaan illasta tiistai yönä olen kännissä kuin käki...kokeilen vaan millaista on kirjoittaa humaltuneena ja aamulla voin häpeillä tuotoksiani. Martzi, tuo on savolaisuutta tuo esimerkkisi. Vaikka ollaan samaa itä-Suomea niin savolaisuus ja karjalaisuus on kuitenkin vielä er assii...me ei olla yhtä kieroja, mutta kännis osataan olla siinä missä muutkin.

Tämän kirjoittamiseen ette uskokaan kuinka paljon sain kulumaan aikaa...:D

#25
j_b
07.07.2004 08:57

Nyt se on taas todistettu. Itä-suomalainen pystyy puhumaan ja kirjoittamaan humaltuneenakin. Esim. raumalaisesta ei saa mitään selvää, vaikka hän olisi selvinpäinkin... ;-)

#26
07.07.2004 09:15

Proge

Haluisitko sinä olla minun nyrkki? *räpsräps*

#27
07.07.2004 09:16

Unaz:
"Mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, ja tässä tapauksessa se on Oskari Katajisto. Joka oli muuten naimisissa serkkunsa kanssa. Joka hänkin oli Pohjanmaalta. Ei hyvä."

Jos O. Katajisto saa kiksejä sukurutsauksesta, niin sallittakoon se hänelle, mutta miten hänestä yhtääkkiä tuli pohjalaismiesten stereotypia /miettii/.

Jos mun pitäisi mainita joku henkilö, joka edustaa pohjalaismiestä parhaimmillaan niin mieleen tulee Kurikan isoomiäs, Miataan Jussi. Hän on juro, ei kaunistele turhia, mutta silti lämminhenkinen ja rehellinen mies.


Keiju:
"Tähän aikaan illasta tiistai yönä olen kännissä kuin käki...kokeilen vaan millaista on kirjoittaa humaltuneena ja aamulla voin häpeillä tuotoksiani."

Asiaa, muutkin harrastaa maanataikännejä /peukut/.

Eihän tuossa kirjoituksessa ole mitään hävettävää, olisit pistänyt vaikka pari noloa tunnustusta kehiin mieluummin.. ;-) Vai voiko sellaisena pitää sen tunnustaminen, että on karjalainen (ei mun mielestäni).

Olet oikeassa, että tuo piirre, jonka mainitsin kuvaa savolaista mielenlaatua, eikä niinkään karjalaista mielenlaatua. Karjalaisista mulla on sellainen mielikuva, että he ovat lupsakoita piirakan leipojia. :-)

#28
07.07.2004 09:24

Stereotypia on siis te pitkät ja komeat ja Katajisto vain se mätä omena, joka koko laatikon pilaa.

#29
07.07.2004 09:54

"Asiaa, muutkin harrastaa maanataikännejä /peukut/. "

Eilen oli tiistai...

#30
07.07.2004 10:20

Mä elän vähän ajasta jäljessä, mutta ei se mitään... ;-)

#31
07.07.2004 10:37


Mä luulen että Keijulla jäi putki päälle maanantailta.. Kuka sitä nyt yhteen päivään viittii hyvää harrastetta lopettaa... =)

Kattipaskiainen,

"Proge
Haluisitko sinä olla minun nyrkki? *räpsräps*

Eiköhän tuo nykylääketieteen ja kirurgisten operaatioiden avulla jo jotenkin onnistune, kumpaankos kätöseesi tahdot mut vaihtaa?
Mä kyllä harkitsen vielä.. /räpsräps/

#32
07.07.2004 10:55

Sitä pitää vielä harkita. Täytyy ensin tietää miten näppärä poika onkaan sormistaan...

(tunnustus: mietinkin kysymystäni esittäessä, että mitenkähän päin Haluat tuon kysymykseni käsittää, miehet on NIII-In ennalta-arvattavia ;D)

#33
07.07.2004 11:30

Yöllisessä kirjoituksessa virhe yhdyssanassa ainakin, mutta nehän ei luonnistu selvänäkään.

"olisit pistänyt vaikka pari noloa tunnustusta kehiin mieluummin."

Joo siksi vielä ryhdyinkin koneen äärelle, että nyt kaikki luurangot kaapista tiskiin ja nolot tempaukset myös. En vain muistanut mitään siinä tilassa...nyt muistaisin. Kännissä en muista tänne kirjoitelleen kuin HooVeen joskus ja se oli huvittavaa.

"Vai voiko sellaisena pitää sen tunnustaminen, että on karjalainen (ei mun mielestäni)."

Oikeestaan voi! Kännissä olisin mielummin porilainen...karjalainen nainen humalassa ei ole erityisen fiksu eikä viehkeä siihenkään saakka, kunnes rupeaa laulamaan.

#34
07.07.2004 11:42

Unaz:
Joo, pitäähän meidän pohjalaislammasten laumassakin se musta lammas löytyä. :-)


Kännääjä-Keiju: ;-)
"En vain muistanut mitään siinä tilassa...nyt muistaisin."

Better late then never. Me kaikki odotamme innolla, joten avaa vaan sanainen arkkusi... ;-)


"karjalainen nainen humalassa ei ole erityisen fiksu eikä viehkeä siihenkään saakka, kunnes rupeaa laulamaan"

Ihan vaan sympatian nimissä, ei se pohjalainen mieskään humalassa ole kovin fiksu eikä viehkeä ja tuo laulu puoli sen kun vaan pudottaa pisteitä...

#35
07.07.2004 11:59

Oletko sä Martzi pohjalainen? Sittenhän meidän täytyy ottaa yhdessä ja varsinkin laulaa yhdessä!! Säästän ne luurangot siihen saakka.

#36
07.07.2004 12:23

"Vaikka ollaan samaa itä-Suomea niin savolaisuus ja karjalaisuus on kuitenkin vielä er assii..."

Savolaisuus ja karjalaisuus ovat kyllä hyvinkin eri asioita, mutta missä onkaan sitten se oikea Karjala ja karjalaiset? :D Pohjois-Karjalan asukit kun usein ehtivät intoilemaan karjalaisuudestaan, mutta yhtä hyvin Pohjois-Karjalaa voitaisiin kutsua Itä-Savoksi, savolaiset kun tulivat ja levittäytyivät Pohjois-Karjalaan jo 1500-luvulla.

#37
07.07.2004 12:32

"karjalainen nainen humalassa ei ole erityisen fiksu"

Aika harva on humalassa erityisen fiksu. /miettii/ :)

#38
07.07.2004 12:37

"Oletko sä Martzi pohjalainen? Sittenhän meidän täytyy ottaa yhdessä ja varsinkin laulaa yhdessä!! Säästän ne luurangot siihen saakka."

No totta munassa olen pohjalainen! :-) Vaikka nykyään asutelenkin täällä Keski-Suomessa, on sitä tullut synnyttyä ja asuttua melkein neljännes vuosisata tuolla pohjalaisuuden syntykehdossa ihan Isoon-Antin naapurissa. Jostain kehon threadista varmaan selviääkin, mikä se tarkka kotikunta on, mutta jätän sen sulle selvitettäväksi. ;-)

Ei muutakun pullo kiertämään ja laulu raikaamaan ja puhutaan niistä luurangoista sitten siinä vaiheessa... ;-)

#39
07.07.2004 12:45


KattiParhain,

"Sitä pitää vielä harkita. Täytyy ensin tietää miten näppärä poika onkaan sormistaan..."

No kuten sanonta kuuluu niin peukalo on keskentä kämmentä ja nakkisormi on toinen mitä usein kuulee sormistani kehuttavan.. pistetäänkö operaatio vetämään? :)

#40
07.07.2004 12:46


keskentä keskentä, jos ois keskellä niin sitten en alkais. :)

#41
07.07.2004 12:47

"Pohjois-Karjalaa voitaisiin kutsua Itä-Savoksi"

Hui kauheeta. Kyllä kutsun itseäni karjalaiseksi tai enemmänkin tarkoitin pohjois-karjalaiseksi. Ovatko imatralaiset enemmän karjalaisia kuin joensuulaiset, en tiedä? Mutta mummoni on ehta karjalainen, syntynyt ja asunut Karjalassa. Mutta murre täällä on kyl savon ja karjalan sekoitusta.

Martzi,
Pitääpä selvittää se kotikuntasi. Eihän ilman sitä tietoa voi ihminen elää. ;)

#42
07.07.2004 12:51

"Aika harva on humalassa erityisen fiksu."

Kyllä on, nimittäin omasta mielestään. Mutta minä tajuan ei-fiksuuteni paremmin humalassa...olisi niin helppoa, kun ei tajuaisi.

#43
07.07.2004 12:56

Pohjois-karjalainen hyväksyttäneen nimenomaan maakuntaa tarkoittavassa merkityksessä, vaikkakin sullahan on ihka oikeaa karjalaista syntyperää, mitä juuri tarkoitin ;) Tuskin imatralaisetkaan sen kummemmin karjalaisia ovat, eipä sillä. Lähinnä tarkoitus olikin korostaa tuota savolaisuuden voimakasta sekoittumista karjalaisuuteen tuolla Pohjois-Karjalan seutuvilla, kuten juuri murteen itsekin mainitsit esimerkkinä. Omat sukujuureni ovat toiselta puolelta Sortavalasta, eli ihan oikeasta Karjalasta, mutta toinen sukuhaara sekoittaakin sitten muihin heimoihin siinä määrin, että eipä tässä itsekään kehtaa itseään oikeaksi karjalaiseksi kutsua :) Vuan eipä oekkeen savolaeseksaan. Nää onnii miärittelykysymyksivä, ja näehän se on jotta jos
ymmärrät kaeken niin oot varmasti käsittännä jottain viärin. :D

#44
07.07.2004 13:11

Lappeenrannassa aikoinaan neljä vuotta asuneena täytyy sanoa että imatralaiset pitäis kyllä vetää lihakoukkuun.

Joensuussa aikoinaan viisi vuotta asuneena täytyy sanoa että missään ei ole niin mukavaa juoda viinaa kuin siellä.

Ja tästähän löytyi hyvä jatkokysymys:
Mistä olette kotoisin? Minä en ole mistään, noiden kaupunkien lisäksi olen asunut Kuopiossa, Kotkassa, Porissa, Helsingissä, Lahdessa ja Pietarissa.

(Ja nyt menen oikeasti tekemään töitä, miten tänne aina juuttuukin...Grrh..)

#45
07.07.2004 13:15

"Pietarissa."

Ilmiselvä ryssä! ;D

#46
07.07.2004 13:22

"Ilmiselvä ryssä! ;D"

Hyvää settiä...LOL

#47
07.07.2004 13:24

Juu, kyllä se iänikuinen ryssäviha yhdistää savolaiset, karjalaisen, muka-karjalaisen tai ihan minkä tahansa Itä-Suomen heimoon kuuluvan tallaajan... Sytykkeeksi riittää jo moinen ryssätausta kuten Unaz:lla =) Itä-suomalainen on tasa-arvon kannattaja: ole mikä vaan kunhan et ryssä tai mustalainen ;D

#48
07.07.2004 13:29

.."ole mikä vaan kunhan et ryssä tai mustalainen ;D"

Hmmm, mä taidan olla vähän kumpaakin!

#49
07.07.2004 13:32

Mustaryssä? Hyvää.

#50
07.07.2004 13:33

Mitäs ne tsuhnat täällä vinkuu? *tanssii ripaskaa, juo votkaa ja syö suolakurkkuja*

#51
07.07.2004 13:35

Mistä tuo tekstisi nikkisi alla on peräisin?

#52
07.07.2004 13:43

"Hmmm, mä taidan olla vähän kumpaakin!"

Nyyh, tavistyyliin mä olenkin vain puoliryssä... Se siitä erikoisuudentavoittelusta taasen, pah ;D

Taitaa olla tuo ryssittelu sittenkin enemmän savolaisten heiniä, siinä suhteessa kyllä ihan perussavolainenkin osaa, kumma kyllä, vielä jännittää.

Unaz: suolakurkuille smetanaa ja hunajaa, vot?! Ja votkoo ilman kolloo :D

#53
07.07.2004 13:47

Täytyy nyt kyllä todeta, että enpä ole koskaan ryssävihaa kokenut kasvuympäristössäni...

terveisin savolainen

#54
07.07.2004 13:47

Keiju:
"Kansainvälinen" alkaa noin.

AnnaManna:
Iliman kolloo, tieteennii! Kuinkas muuten! Ja saapi smetanaa olla ja.

#55
j_b
07.07.2004 13:49

Anna...

ja syyvvään kalloo... ja veamo hakkoo lapset.
(tarhasta ps)

#56
07.07.2004 13:57

Tässä se taas nähdään miten härmän häjyt hiljenevät suupalttisavolaisten vallatessa koko ketjun. Kahvittelusta vielä, muuten... Savolainen sentään tulee kahvipöytään kolmea kertaa käskemättä, toisin kuin läntisemmät lajitoverinsa, jotka tosiaan, kuten mainittiin, ovat jo sitä ennen ilmoittaneet että "ei nyt meitä varten tarvitse".

Nyt män virma nurin, sano savolainen ilolintu persuksilleen tuiskahtaessan...

#57
07.07.2004 14:03


Mitäpä tuohon lisäämään.. Pohjalaiset on suoria ja rehellisiä eikä ala jauhamaan mitään potaskaa.. kysykää vaikka Anssilta.

#58
07.07.2004 14:05


Tosin Anssi nyt ei oo varmaan härmän häjyä nähnytkään kun vaikuttaa siellä pohjois-pohjanmaalla enempi.. mutta kaippa sielläkin hieman samanlaista mentaliteettiä ja luonteenlujuutta löytyy, ainakin viesteistä päätellen. :)

Itsehän muuten olen täysverinen etelä-pohjalainen sikäli mikäli tiedoksi niille joita tuo tämän hetkinen olinpaikkani, peräjyväskylä hämää..

#59
07.07.2004 14:18

Hämäläiset eivät osallistu keskusteluun, koska ovat hitaita ja hoksaavat vasta, kun me muut lopetamme. ;D

"Savolainen sentään tulee kahvipöytään kolmea kertaa käskemättä"

Mua ei tarvitse käskeä yhtään kertaa, koska olen kahvipöydässä jo valmiiksi.

#60
07.07.2004 14:41

...suotanpa ollannii vuan suatanpa olla olemattannii.

Vastuu jiäp kuulijalle.

#61
07.07.2004 15:21

Totta kai olet kun kerran asut Helsingissä. Kaikki hesalaiset on savolaisia. Paitti Alpo Ruuth ja sekin on kuollut.

#62
07.07.2004 15:23

" Pohjalaiset on suoria ja rehellisiä eikä ala jauhamaan mitään potaskaa.. kysykää vaikka Anssilta."

Just. Ja Anssi vastaa englanninkielisellä artikkelilla potaskan haitallisuudesta tai vaihtoehtoisesti edullisuudesta ihmisen ruokavaliossa.

Saatanan pitkällä englanninkielisellä artikkelilla.

#63
07.07.2004 15:25

:)

#64
07.07.2004 15:39

s**tanan savolaiset ja muut ulkomaan elävät, menkää kotiinne täältä pääkaupunkiseudulta!! ;>

#65
07.07.2004 15:39

..ja sinäkin HooVee... hyvä mies ja ihan pilalla
:(

#66
07.07.2004 15:49

Miten niin hyvä ..... juuh pilalla ollaan.'Parasta ennen' - päiväys meni umpeen jo aikoja sitten D:

#67
07.07.2004 15:51

Äläs huutele vieraisiin pöytiin vaan huolehdi työpaikkasi säilyvyydestä, sillä kohta me tulemme ja viemme senkin!!

#68
07.07.2004 15:55

"Ei se sovi että kaikenmaailman töpöhännät tulevat tänne syömään meidän silakat ja viemään meidän tytöt!"
-Monni-kissa

#69
07.07.2004 16:01

Jos Unaz on Monni, niin ovatko HooVee ja Fedor Pilli ja Pulla?

Ja ennen kaikkea, kuka on Maija Maitoparta?

#70
07.07.2004 16:07

"s**tanan savolaiset ja muut ulkomaan elävät, menkää kotiinne täältä pääkaupunkiseudulta!! ;>"

Hahaa! Tuolta kuulostaa katkeruuden ääni! Hihii!

#71
07.07.2004 16:39

Eiköhän ratkaista tämä Lähi-idän tyyliin ja aleta tappaa toisiamme...

#72
07.07.2004 17:02

Muistan kerran järkyttäneeni erästä porilaista sanomalla kahvipöydässämme "toivottavasti siinä sokerikipossa ei hirveästi ole koiran karvaa, mutta onneks ne mustia niin erottuvat".
:D

#73
07.07.2004 17:03

Mä en löytänyt sitä ketjua, jossa olisin sinuun voinut perehtyä. Apuva, apuva, aapuva!

#74
07.07.2004 17:14

Annetaas sellainen pieni vinkki, että threadi liittyy äiteihin ja heidän juhlintaansa... Jokos tuolla löydät? ;-)

#75
07.07.2004 17:31

Yritin keksiä hakusanoja, jossa äidit ryyppäävät ja rälläävät vaan tarkoititkin äitienpäivää. ;)
Asia selvä...mitä minun seuraavaksi tulisi tietää?

#76
07.07.2004 17:42

Tismalleen, 10 pistettä ja papukaijamerkki sulle. /tuuletus/

Loput asiat jätetäänkin sitten suuren salaisuuden verhon taakse. ;-)

#77
07.07.2004 18:48

Martzi,
älä hätäile, kyllä kaikki jo tietävät, että olet Alahärmästä ;P

#78
07.07.2004 21:34

Eniten ihmetyttää (ja ihastuttaa) itäsuomalaisten välittömyys ja vilkkaus. Ainakin täällä Satakunnassa ollaan aika jäykkiä ja epäileväisiä kaikkea kohtaan. Myös sellaisen huomion olen tässä tehnyt, että itäsuomalaiset ovat ovat selvästi länsisuomalaisia nopeampia. Enkä tarkoita nyt mitään irstailuja, vaan ihan yleisä juttuja. ;-) Meillä tämä lännen hitaus ilmenee siten, että se ikäänkuin laimenee tuo nopeus suvusta.

Isoäitini on puhtaan karjalainen, joka on mennyt naimisiin länsisuomalaisen miehen kanssa, ja jälkikasvu, eli äitini on tehnyt saman systeemin. Isoäitini on ollut kova touhuamaan, puhumaan ja tekemään töitä. Tämä on jossain määrin periytynyt äidilleni, mutta minä parka, joka olen 3/4 länsisuomalainen, olen perinyt hyvin vähän nopeutta itseeni. Toimeni ovat äitini mielestä kuin hidastetusta elokuvasta. Tuo 3/4 verenperinnöstäni tulee mutkan kautta ruotsista, joten siitä se hitaus varmaan selittyy... Tosin yksi sukuhaara katoaa kreikkalaiseen merimieheen... /miettii/

#79
j_b
07.07.2004 22:14

On se hyvä, että Turku on olemassa. Muuten turkulaiset ois levittäytyny ympäri Suomea....

#80
07.07.2004 22:20

Etelä-suomalaisten mielestä usein elämää ei ole kehäkolmosen tuolla puolen. Silti he yllättäen sopeutuvat ja tykkäävät asua itä-Suomessa paremmin kuin länsi-suomalaiset. Eli taitaa se kulttuurishokki olla pahin juuri idän ja lännen välillä. Länsi lähempänä Ruotsia ja itä lähellä Venäjää, siinäkö selitys?

#81
07.07.2004 23:38

Onpas ketju taas...LOL

Sanonpa vain sen, että heimoerot kyllä näkyvät edelleenkin, näin massamuuton aikoinakin - ja hyvä niin!

Valaisen läntisen ja itäisen Suomen eroa sen verran, että tänään näkemäni elokuva Helmiä ja Sikoja (sai muuten 1/5, että silleen..) esitti, kärjistetysti tosin, itäasukkien puheliaisuutta. Länsi-Suomessa eräs hahmoista (Ruho) ei luultavasti olisi elänyt yli 20-vuotiaaksi. Pelkkä se hulluutta hipova, alituinen sylkeminen (huutava, negatiivinen puhetyyli) olisi hermostuttanut jonkin hiljaisuuteen taipuvan porilaisen siinä määrin, että karkuun juoksu ei olisi enää auttanut.

Muitakin eroja on. Esimerkiksi aikataulut ja niissä pysyminen. Toinen on puhuminen ennen ajattelemista (tulee ehkä puolihuolimattomasti luvattua jotakin, mitä ei olekaan loppuun asti harkinnut; kunhan ajatteli ääneen tms.). Näistä molemmista saattaa tulla vaikeitakin tilanteita, jos näkemykset ja totutut tavat eivät kohtaa. Nämä ovat muuten monille enemmän tai vähemmän perustavaa laatua olevia asioita, joten ihan pikkujutuista ei välttämättä ole kyse.

Mutta kukin tavallaan ja ei niin hyvää ettei jotain pahaakin ja niin päin pois...

Sitä lupsakkuutta kyllä saisi silti tuoda itärajalta rekkalasteittain tänne lännemäksikin :D

Nimim. Porilainen, jolla savolainen vaimo...

#82
j_b
08.07.2004 08:00

Muutin tänne pk-seudulle Savosta n. 7v sitten. Suurin ero/shokki oli kiire, joka vallitsee täällä etelässä. Miksi helv***ssä pitää juosta metroon ja töniä ihmisiä rullaportaissa, jos seuraava metro tulee 2-3min päästä!! Voe mahtonta... En voi ymmärtää...
Ei ole ihmekään, että ihmisillä on stressiä ja vaikka mitä burnout:ia. Toisaalta eräs iäkäs henkilö sanoi kerran hyvin: "Nykyään on kiire. Ihmisillä on stressiä, burnout:ia ja ihmiset "palaa loppuun". Ennen vaan vtutti..."

#83
08.07.2004 08:22

Minulla on ihan sama huomio kuin Jb:llä: pääkaupungissa näkyvin piirre on nimenomaan kiire. Tämä aiheuttaa sittten ihmisten naamalle kireän ilmeen. Pohjois-Karjalassa sitä ihan tyynesti odoteltiin bussia, joka meni kerran tunnissa (tosin monet bussithan hajaasutusseudulla menee suunnilleen kerran tai kaksi päivässä, kesäaikaan ei senkään vertaa). Ja jos sen missasi, niin sitten odotettiin seuraavaa tai keksittiin jotkut muut keinot liikkua paikasta A paikkaan B.

Itse olen syntynyt ja kasvanut P-Karjalassa ja olen siis ehdottomasti karjalalainen, en savolainen. Sitten meni muutama vuosi Jyväskylässä, ja oikeastaan melkein säälittää keskisuomalaiset: heistähän ei ole edes mitään stereotypioita eikä erityistä murrettakaan!

Nyt sitten siis Helsingissä, ja saman katon alla asuu Pohjanmaalta kotoisin oleva mies. Mutta hänen perusteellaan en kai voi tehdä päätelmiä pohjanmaalaisista yleensä, kun kyseessä on ruotsinkielisen väestön edustaja. Ja nehän ovat sitten ihan oma lukunsa! ;-)

TC:lle on vielä pakko sanoa, että Helmiä ja sikoja on kyllä mielestäni kolmen pisteen arvoinen leffa :-)

#84
08.07.2004 09:41

"Valaisen läntisen ja itäisen Suomen eroa sen verran, että tänään näkemäni elokuva Helmiä ja Sikoja (sai muuten 1/5, että silleen..) "

No pitääkö tollasen vanhuksen, joka on vielä porista kotosin, mennä ja vuokrata meille NUORILLE tarkotettu elokuva. Pitäishän se nyt olla sanomattakin selvää ettet sä sitä ymmärrä!

Jos haluat sun ikäsille suunnattua huumoria niin tässä voisi olla yksi varteenotettava vaihtoehto!

Rakas lurjus :

Arkistonhoitaja Aapeli on kärttyisä vanhapoika, joka ei voi sietää naisia. Hän asuu yhdessä veljenpoikansa, eronneen Jussin kanssa. Miesten elämä mullistuu kertaheitolla, kun heidän on vastoin tahtoaan otettava alivuokralainen. Hän on Kaino Itkonen, mieheksi pukeutunut nainen. Mustavalkoinen.

Alkuperäisnimi
Rakas lurjus

Valmistusvuosi
1955

Ohjaaja
Toivo Särkkä

Pääosissa
Ansa Ikonen
Joel Rinne
Edvin Laine
Irja Kuusla

#85
08.07.2004 10:15

Olen Tamperelainen, naimisissa Vuokatista kotoisin olevan miehen kanssa. Ensimmäinen "shokki", johon seurustelumme alussa törmäsin oli murre. :-D En voinut muuta kuin nauraa miehen selittäessä jotain ihan vakavalla naamalla. "Juu, en naura sinulle, en." Vieläkään en saa mitään selvää lankoni puheesta, kuten en myöskään anoppini... En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia... ;)

Shokki nro 2 oli se ylenpalttinen tuttavallisuus, jonka olen huomannut olevan hyvinkin tyypillistä tuon (Kainuun) alueen ihmisrodulle. Kaikki on kaikkien kavereita, ja vaikkei olla ikinä tavattu aikaisemmin, niin (näköjään) se, että tulee soittamaan ovikelloa ja lainaamaan sitäsuntätä on ihan ok. Tähän lainaamisprosessiin liittyy tietenkin myös se, että "hei, me ei olla koskaan käyty teillä aikaisemmin, me katotaan nyt millanen kämppä teillä oikein on!" "Joo kiva, en ole koskaan nähnyt teitä aikaisemmin, joten tervetuloa vaan..." Kaupunkilaiselle ja kerrostalossa koko elämänsä (lukuunottamatta tätä viimeisintä vuotta) asuneelle tuohan oli aluksi lähestulkoon sama kuin kotirauhan rikkominen. Noh, kaekkeen tottuupi - ainakin osittain.

#86
08.07.2004 10:28

Samoilla linjoilla olen Kaisan kanssa kainuulaisista. Omat sukujuuret löytyvät sieltä enkä voi kuin ihastuneena ihmetellä heidän rentoa elämän tyyliänsä. Tuntuu kuin heitä ei ikinä mikään ressaisi. Vieraita lamppaa ovesta sisään ja kahvi porisee pannussa ja kaikki ovat vaan. Kyllä täytyy myöntää, että siellä aina käydessään vieras viihtyy :)

#87
08.07.2004 10:43

Mottona vois toimia: äläppä hättäile.

Onko ihmisiä ihan pohjoisesta? Joskus muistan nähneeni ainakin jonkun Ivalolaisen.

#88
08.07.2004 11:12

"Vieraita lamppaa ovesta sisään ja kahvi porisee pannussa ja kaikki ovat vaan."

:D Tuota sanoi TC:n yksi kaverikin ekan kerran vanhempieni luona käydessään. Ihmetteli, että tuntematon otettiin kahvipöytään tuosta vaan ja toiminta jatkui...Ihan niin kun mitään vierasta ihmistä ei olisi ollutkaan...:D

Eipä silti, asui sitä missä asui, niin jos käyttäytyy muita ihmisiä kohtaan lupsakasti, niin eivät nekään jaksa naama rutussa olla. :) Eli luulisinpa, että savolaisuus/karjalaisuus on tarttuvaa...

#89
08.07.2004 11:12

No ihmettelenpä minäkin, että TC tollasiin hurahtaa aikamiehenä. Itse tosin kävin sen katsomassa elokuvissa, kun pakotettiin ja maksettiin.

Se elokuva saa multa -1 arvosanaksi. Hyvää oli se, kun pojilla oli kiva kerrossänky siellä hallissa. Ärsyttävin niistä jätkistä on todellakin täältä kotoisin ja ei mua naurattanut tosiaan hänen olemuksensa, eikä puheensa.

Se, jossa filmi oli kuvattu, niin tämä kaupunginosa on kyllä kieltämättä aika sen suuntainen ainakin ollut...mutta missäpä kaupungissa ei olisi jokin osa "surullisen kuuluisa"?
Ei se leffa kyllä Joensuuhun ketään houkuttele, joten jos se on elokuvan tarkoitus niin onnistui täydellisesti.

Martzi: Horoskooppimerkkisi?

#90
08.07.2004 11:29

Pikkulinnut visersivät, että Timo Lavikainen "Ruho" lukee myös keho.nettiä, niin otapa Ruho kantaa tähän keskusteluun!!! :D

#91
08.07.2004 11:45

Mutta suattaapi olla, jotta minnuu on taas kerran huijattu. Mutta eipä Ruhoa uskois siviilissä sairaanhoitajaopiskelijaksi.

#92
08.07.2004 11:57

Elokuvaa näkemättä kommentoin silti: just juttelin Joensuussa opiskelleen kaverin kanssa joka sanoi sen tapahtuvan Rantakylässä, onko tämä mainitsemasi kaupunginosa? Jos on, leffa pitää katsastaa koska Jsn vuosista pari kolme tais mennä Riihisärkänkadulla. Samainen kaveri tosin hehkutti Mikko Leppilampea, joka taas minusta on melkoisen mitäänsanomaton. Mutta kaveri tosin on kotoisin Kouvolasta, ja niistä nyt ei ole vakavissa asioissa mihinkään.

Mitä miehiin tulee, omani on Oulusta ja täytyy sanoa että ne on siellä kaikki aivan seinähulluja. Hullumpia löytyy enää ehkä Kemistä, ja sekin on siinä ja siinä.

#93
08.07.2004 11:59

Mutta tokihan Ruho-hahmo on ihan eri kuin Timo Lavikainen itse. :)

#94
08.07.2004 12:20

Kyllä, Rantakylästä ja ostarilla örveltävät ja siinä ostarin räkälässä myös. Rantakylän kerrostaloasukkaiden kuvaus kyllä vähän hymyilytti. Tuskin sentään tollasten poikien bileisiin oikeasti osallituisivat tai mene ja tiedä.

Manki:
Se on todellakin vaikea uskoa, että joku pystyy näyttelemään Ruhoa, jos ei itse näyttelijä omaa jotain hänen tyylistään. Mutta taitaa hän oikeasti vähän nallekarhumaisempi olla oikeasti. Ja eikös hän siinäkin leffassa ollut herkin näistä veljeksistä?

#95
08.07.2004 12:29

"Martzi: Horoskooppimerkkisi?"

Damn, kaikkea sitä on tullut laverreltua, tuokin tieto löytyy täältä keskusteluista...

Sinä itse ole sitten näköjään joulunlapsia ja armoitettu nuolien ampuja... ;-)

#96
08.07.2004 12:42

Ja taasko mun täytyy ryhtyä etsimään haun kautta? Tietyn merkkiset miehet ovat minun merkille mitä parhaimpia biletyskavereita...sillä minä vaan, että kannattaako ryhtyä tuumasta toimeen. ;)
En ole joulun vaan edellisen kuun...

#97
08.07.2004 12:46

Martzi,
tulimerkkisinä tulemme juttuun! :D Vaikka lännestä oletkin!

#98
08.07.2004 13:27

"Ja taasko mun täytyy ryhtyä etsimään haun kautta?"

Mitään ei anneta helpolla tai ilmaiseksi. Ja huomasiko muuten kuka oli aloittanut sen threadin... ;-)


"Tietyn merkkiset miehet.."

Onko meillä miehilläkin jo merkit /iik/. Ja meitä miehiä kun sitten vielä muka syyllistetään esineellistäjinä. ;-) Ei vaiskaan, ymmärsin kyllä että tarkoitit horoskooppia.


"En ole joulun vaan edellisen kuun..."

[Nikke Knatterton] Johtopäätös, no sitten olen saanut pääteltyä sun synttärit viikon tarkkuudella. /tuuletus/


"tulimerkkisinä tulemme juttuun! :D Vaikka lännestä oletkin!"

Ei ne kaikki pohjalaiset ihan tuppisuita ole, eikä mulla ole tullut kuin yksi kaveri vastaan, jonka kanssa en ole oikein osannut jutella mistään (kaveri harrasti leipomista, neulekäsitöitä ja ydinfysiikkaa sekä matematiikkaa). Ja naisten kanssa mä tulen yleensä juttuun aina.

#99
08.07.2004 13:44

Mä löysin sen merkkisi jostain muualta kuin minun aloittamasta ketjusta, joten olet nyt levitellyt itseäsi vähän joka suuntaan.

En suinkaan pidä pohjalaisia tuppisuina, päinvastoin. Mutta kuten TC viittasi aikatauluihin ja niissä pysymiseen niin itä-suomalainen kyllä tulee ja menee silloin, kun on luvannut. Länsisuomalainen, kun sanoo klo 14, niin se tarkoittanee, että saman vuorokauden sisällä!? ;D
Mutta, koska olet leijona niin sallin, skorpionille, härälle, kaksosille ja kauriille en sallisi.

#100
08.07.2004 14:31

"Länsisuomalainen, kun sanoo klo 14, niin se tarkoittanee, että saman vuorokauden sisällä!?"

Se johtuu siitä että *Varsinais-Suomessa*, siis varsinaisessa Suomessa, ollaan eurooppalaisia. Meillä on rento lattarimeininki eikä mitään jännittäjämongolien protestanttijäykistelyä.

t: ex-keskisuomalainen käännynnäinen

#101
08.07.2004 15:13

Vai on se myöhästely jopa ihailtavaa elämäntyyliä siellä? Eli sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi, eikä selitellä?
Minun mielestäni se on piittaamattomuutta toisista. Jos olet menossa tapaamiseen, jossa kolme henkilöä odottavat sinua ja tiettyyn kellon aikaan ja myöhästelet niin pidät omaa aikaasi kolme kertaa tärkeämpänä kuin toisten. Itsekeskeisyyttä.

En nyt tiedä myöhästelettekö sitten joka tilaisuudesta ja treffeistä. Voitteko mennä esim. jonkun häihin silloin kuin teille sopii tms? ;D
Onko kahvipannu aina kuumana, että jokainen myöhästelijä saa sitten kylässä kahvinsa jne. Mielenkiintoista!

#102
08.07.2004 15:33

Meni ihan väärin, jos tosissanne olitte. Täällä EI suvaita myöhästelyä. Amerikassakin pidin aina helvetinmoiset palopuheet, jos joku oli myöhässä (ilman hyvää syytä tai etukäteisilmoittelua). Ja kolmen myöhästymisensä jälkeen annoin kenkää eräälle yksityisoppilaalleni.

Tästä myöhästelystä oli hyvä esimerkki Bill Clintonin kaudelta (olen tainnut kirjoittaa tästä aiemminkin). Joku porho (lobbari, whatever, en muista nyt tarkemmin) oli sopinut tapaamisen Bubban kanssa, ja saapui tähän tapaamiseen 15 minuuttia myöhässä. No, Bubbahan oli jo tietysti lähtenyt. Seuraava tapaaminen oli runsaan vuoden päästä. Tuli kallis 15 minsaa...

Tuota kerrottiin meille management-tunneilla huonona esimerkkinä, eli kyllä Amerikassakin *työelämässä* kunnioitetaan kelloa ja sovittuja tapaamisaikoja.

Eli täällä lännessä en juurikaan ole törmännyt tuohon ajattomuuteen, vaikka joku täältä päin niin tuossa näyttikin väittävän. Kyllä se savolainen lupsakkuus ja rentous oman kokemukseni (en muuten puhu rakkaasta vaimostani, hän ymmärtää nämä asiat vähän eri tavalla kuin monet heimolaisensa) mukaan heijastuu myös aikamääreisiin. Ja niihin puheisiin; täällä päin ollaan sen verran tosikkoja, että mitään ei sanota, jos sitä ei tarkoiteta (ja tämä pätee tietääkseni myös pohojalaasiin). Savossa olen törmännyt päinvastaiseen.

Mutta kuten sanoin, kaikissa asioissa on ne hyvät ja huonot puolensa, ja aina pitää keskittyä vain niihin hyviin puoliin jne...

Heimoerot murteineen ovat pienen kansamme rikkaus :-)

//Farva

#103
08.07.2004 15:43

"Meni ihan väärin, jos tosissanne olitte."

Kunhan kiusasin itkijämummoa.

Oikeastihan Turussa millään aikatauluilla ei ole mitään väliä, koska kukaan ei koskaan tapaa ketään. Täällä vaan olla möllötetään omissa kämpissä ja jos naapurista kuuluu jotain niin se on narkkari saatana.

#104
08.07.2004 16:00

Muako siellä itkijämummoksi kehutaan?

Tsot, tsot tosikkovaari! Älä liikaa jännitä, se on kuolemaks se.

#105
08.07.2004 16:01

..on ihana.

#106
j_b
08.07.2004 16:08

Savolaiset tulee silloin kun on sovittu. Tosin se sopiminen/lupaaminen tulemisesta onkin toinen juttu... ;-)
Suotan minä tullakii jos ei oo mittää muuta...mut voep olla et onkii jottae muuta mennoo...
;-)

#107
08.07.2004 16:08

"Tsot, tsot tosikkovaari! Älä liikaa jännitä, se on kuolemaks se."

Kuolee sitä vaikka kuinka relais. Parempi vaan jännittää nyt kun vielä pystyy.

Vaikka oonhan mä sitäkin pohtinut, että jos väitteet siitä, että nyt on elossa enemmän ihmisiä kuin koskaan on elänyt, on totta, niin kuoleman todennäköisyys on aika pieni. Siis funtsatkaa, alle puolet koskaan eläneistä on koskaan kuollut! Ikuinen elämä on nykytiedon valossa todennäköisempää kuin kuolema. Hallelujaa!

#108
08.07.2004 16:10

Enkä oo.

Mutta kiitos.

#109
08.07.2004 16:31

"Täällä vaan olla möllötetään omissa kämpissä ja jos naapurista kuuluu jotain niin se on narkkari saatana."

Jos se narkkarisaatana onki lapista ja tulossa neuloja lainaamaan? ;P

#110
08.07.2004 16:38

Mitä se narkkarisaatana onki sieltä Lapista? Vääntääkö se niistä neuloista lisää koukkuja? Mitä? Kukaan ei koskaan selitä...
*poistuu mutisten potkiskellen kiviä*

#111
08.07.2004 16:54

"Kyllä se savolainen lupsakkuus ja rentous oman kokemukseni (en muuten puhu rakkaasta vaimostani, hän ymmärtää nämä asiat vähän eri tavalla kuin monet heimolaisensa) mukaan heijastuu myös aikamääreisiin."

Niinpä - minä olen jokaisessa tapaamisessa 15 minsaa etuajassa. Tiedä sitten, onko tuo hyvä vai huono juttu...

#112
j_b
08.07.2004 17:29

"Niinpä - minä olen jokaisessa tapaamisessa 15 minsaa etuajassa. Tiedä sitten, onko tuo hyvä vai huono juttu..."

Manki ei ole nainen!??!? :o
;-)

#113
08.07.2004 17:37

Niin, viittasin tuossa aiemmin keskustelunpätkään, jossa kainuulaisia ihasteltiin mm. heidän rennosta tavastaan tutustua naapureihin.

Itse kun olen ihan vain Pohjanmaalta, kaikki ylempänä ja idempänä oleva on lappia.
Tamperetta etelämmäs taas en haluaisi joutua koskaan asumaan, siellä asuu vain tiukkapipoisia tsadilaisia.

Who, me prejudiced?

#114
08.07.2004 17:58

Ai, että pohjosessa narkkikin on niin lupsakka, että keksii, vaikka minkä syyn tutustuakseen naapuriin?

#115
08.07.2004 18:01

No ei nuo Leichan viestit yksinkertaisesti VOI olla nuin vaikeasti ymmärrettävissä...

#116
08.07.2004 18:20

No ei tietenkään, kunhan vaan tein tikun valokopiosta asiaa. Silti, on hauskaa kuvitella miten lupsakat pohjoisen narkit rynkyttelevät karujen turkulaisten ovia iltapuhteina. Kiitos tästä mielikuvasta, Keiju!

#117
08.07.2004 21:06

"Mutta, koska olet leijona niin sallin, skorpionille, härälle, kaksosille ja kauriille en sallisi."

Mitäs muuta sä meille leijonille sallit... ;-) Ja koska on mun vuoro arvuuttaa sulta jotain, ihan vaan tasapuolisuuden nimissä?

#118
08.07.2004 21:33

"Kiitos tästä mielikuvasta, Keiju!"

Naurattaa kyllä itteenikin ajatus noista iltapuhteista. ;D

Martzi:
Ilmakitaran soittoa en salli (kännissäkään) kenellekään, on se vaa niin karmeeta katteltavaa.
Menit sitten blondaamaan hiukses? Voe voe...no menköön tämän kerran. Ei nyt äkikseltään tule mieleen asiaa, jota en jellonalta sallisi.

#119
j_b
08.07.2004 21:33

Pakko kertoa yksi hauska tapaus, joka sopii hyvin tähän keskusteluun.
Olin illalla uimahallissa. Istuin saunassa ja siellä oli noin kymmenkunta miestä lauteilla. Kaikki perisuomalaiseen tapaan (huom. miinus itäsuomalaiset) tuijottivat metrin päähän lattiaan juroina ja hiljaa. Sitten saunaan saapui sellainen iäkäs vanha tervaskanto. Hän istahti lauteelle ja hetken katseli ympärilleen ja sanoi vahvalla savonmurteella: "elekee työ hättäillä. Kyllä tämä tästä iloks muuttupi. Heetetäänlö löölyä?"
Ja samassa koko sauna rehahti nauramaan... :-D
Savolaisille taas yks piste!! ;-)

#120
08.07.2004 22:44

Joo ja Hesassahan joskus (saattaa olla vieläkin) hauskuuttaa tämä laulava savolainen bussikuski.

#121
09.07.2004 08:38

Loistavaa:

"iäkäs vanha tervaskanto"

Jo tuli tuo ikäpuoli ainakin selväksi. ;-)

t: Department of the Redundancy Department

#122
09.07.2004 09:14

Keiju:
Älä pelkää, koska en todistettavasti tiedä mitään musiikista (vai mitä Jason.. ;-) ) niin myös ilmakitara on vieras instumentti mulle.

Ja kyllä mun tukan väri oikeesti on säilynyt samana, päivittelin vähän vaan tuota leikkausta vastaamaan nykyistä outlookkia. Kuka sitä nyt aina haluaa näyttää ihan samalta.


Jb:
Mieleen tuli hieman vastaavan tyyppinen sauna-story, vaikka se ei nyt tähän varsinaiseen aiheeseen hirveesti liitykkään. Olimme naapurikunnassa olevassa kylpylässä, jossa käy paljon sotaveteraaneja ja muita invaliideja kuntoutuksessa. Ko. kylpylässä on iltaisin tiukat "pappajamit" eli mummot ja vaarit vääntävät tangoa ja valssia nitron voimalla.

Siina saunassa istuessa yhtäkkiä saunan ovi aukeni ja sinne kömpi samanlainen vanha papparainen tumma puku päällä ja kravatti kaulassa. Katsoimme toisiamme, että what the fack... ja ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään pappa tokaisi "Piti tulla tänne saunan puolelle vähän lämmittelemään, kun tuolla tanssilattian puolella ei edes saa kunnolla hikeä pintaan... ja kun tuo reuma tiedättekös..."

Porukka räjähti saman tien nauramaan!!

Mutta tuohon alkuperäiseen aiheeseen vielä liittyen. Ollaan joskus mietitty, miksi Pohjanmaalla on niin paljon pienyrityksiä ja luulen, että yksi syy on Pohjanmaan loputun energiavara, eli katus. Kun naapuri ostaa uuden Mersun tai traktorin pihaan, niin kaikkien muiden naapureiden täytyy tehdä seuraavat puoli vuotta yötä päivää töitä, jotta he voivat sitten ostaa vähän vielä isomman Mersun tai traktorin pihaan ja ajaa sillä sitten naapurin pihaan ihan piruuttaan. En tiedä onko vastaavaa kateutta havaittavissa muualla päin Suomea.

Toinen pohjalaiseen luonteenlaatuun kuuluva asia on avunpyytämisen vaikeus. Tämän olen ainakin huomannut omalta kohdaltani. Hyvin asiaa kuvaa Kummelin sketsi, jossa kaksi pohjalaista korjaamonukkoa sekoilevat ja jäävät pulaan ja toisen tullessa auttamaan ainut kommentti on "Ei tartte auttaa, mee sää helevettihin siitä..." LOL Niin tyypillistä pohjalaisuutta ja hauskinta on, että tuo kyseinen korjaamo itse asiassa on olemassa ja se löytyy vielä tuolta meikäläisen kotikunnasta.

#123
09.07.2004 09:59

Oikeastaan tuo Pohjanmaan kateus on ihailtavaa. Se pistää toimimaan ja pyrkimään pois siitä kateudesta (vaikkakin matkimalla tai pistämällä paremmaksi).
Itä-suomalainen kateus on sitä, että se näkyy jo kauas.
Ainakin toinen itä-suomalainen vaistoaa heti, milloin toisen yli teennäinen äänensävy on kateutta. Itä-suomalainen kateellinen ei välttämättä yritä pistää paremmaksi vaan tyytyy kateuteensa ja puhisee, mulkoilee ja mököttää. (Minä tietysti poikkeuksena, koska naapurin pihalla oleva uusi hieno auto oikeasti on sellainen silmänilo, ettei kateudelle jää tilaa:)

Tuo avun pyytäminen se on vaikeeta täälläkin. Pois ei noin phjanmaalaisittain ajeta, mutta vihjaillaan. "voi voi, ai ai ai, kun pitäis nuo ikkunatkin pestä, mutta ei kykene, eikä oo liikoja apujakaan tarjolla"...Oikeestaan koko itä-Suomi pitäis räjäyttää!

Martzi: Olisin halukas kuulemaan lisää tuosta:
"en todistettavasti tiedä mitään musiikista (vai mitä Jason.. ;-) ) "


#124
09.07.2004 10:45

Niin, pohjalainen kateus ei yleensä ole sellaista ikävää kateutta, että tehtäisiin vahinkoa toiselle. Se on enneminkin sellaista kateutta, että jos naapuri pystyy tuohon, niin kyllä perhana pystyn minäkin. Se on siis enemmänkin kisailua, kuin varsinaista kateutta sanan negatiivisessa merkityksessä.

Keiju:
Eipä tuossa musiikkitriviasta hirveesti ole kertomista... Järkytin vaan Jasonia eilen veikkaamalla, että "mikälie Suomi rockin suuri nimi" olisi itseasiassa joku edellisvuoden tangoprinssi. Kaverin nimi vaan kuulostin ihan siltä, että se sopisi juuri jonnekin Joutsan tanssilavan mainokseen. Kyllä kunnon rokkarilla pitäisi olla vähän raflaavampi taiteilijanimi kuin Pertti Perälä tai Matti Möttönen... ;-)

#125
09.07.2004 10:58

"Department of the Redundancy Department"

Jätkä tietää tän! /palvo/

#126
09.07.2004 11:01

"Department of the Redundancy Department"

Siis onko tuollainen virasto oikeesti olemassa? /oho/ No jos on, niin se ei voi olla missään muualla kun Amerikassa, siitä olen melko varma.

#127
09.07.2004 13:02

"Kyllä kunnon rokkarilla pitäisi olla vähän raflaavampi taiteilijanimi kuin Pertti Perälä tai Matti Möttönen... ;-)"

Heh, oliko kyseessä Timo Rautiainen vai kenties Antti Hulkko?
Jason, kerropa kuka oli kyseessä?

#128
09.07.2004 13:58

Mä en kyllä oo Jasu, mutta vastaan silti.. :D Kyseessä oli Pekka Pohjola eli joku humppa-artisti tosiaan.. vai mitä Martzi.. ;-)

#129
09.07.2004 14:00

"Timo Rautiainen vai kenties Antti Hulkko"

Ei se ollut noista kumpikaan, sillä noi kaverit jopa minäkin tunnen... :-)

Toinen on kalju jyväskyläläinen erityisopettaja ja toinen on Pelkosenniemen lahja maailmalle.

Mutta osaato Keiju sanoa ilman googlea, että kuka on Matti Fagerholm? ;-)

#130
09.07.2004 14:06

Kiitos, juurikin tuo oli se tyyppi.

Mutta hei camoon, eikö "Pekka Pohjola" kuulosta ihan joltain humppasedältä, joka on voittanut pari vuotta sitten Suomen lavatähti kilpailun ja keikkailee nyt ympäri Suomen pikkulavoja ja laulaa Jari Sillanpään ja Eino Grönin covereita?

#131
09.07.2004 14:07

Tervehenkinen kateus voi olla yksi syy Pohjanmaan pienyrittäjyyteen. Toisena syynä voisin veikata itäsuomalaisten rennompaa elämänasennetta: "Kyllä ne asiat lutviutuu, mitä sitä turhia niska limassa töitä raatamaan". Pohjanmaalla eletään ehkä enemmän luterilaisen työmoraalin velvoittamana: "Jos ei tee töitä, ei pidä syödäkään".

Niinpä sitten pohjanmaalaiset pistävät pystyyn veneveistämöjä, käsityöyhteyisöjä ja pienleipomoita, kun itäsuomalaiset uskovat pärjäävänsä vähemmällä työllä. Ja sitten Itä-Suomi köyhtyy, palvelut vähenee, kun taas Pohjanmaalla tehdään rahaa!

#132
09.07.2004 14:08

Siis "käsityöyhteisöjä"... Liikaa ääkkösiä ja muita kirjaimia yhdessä sanassa! :-)

#133
09.07.2004 14:13

Kyllä Pekasta täytyy sanoa että siinä on yksi suomen basistien basisti/pelimies, plus että osaa soittaa ja säveltää ja viimosen päälle hieno musiikkimies. /palvo/

Ja eipä Pekka hullumpi viihdemieskään liene, vai mitä kertoo tarina Pekan tukholman keikasta 70luvun hämäriltä vuosilta..

Esiintymisen alkuun aikaa 30minuuttia mutta Pekkaa ei näy missään.. muusikot kiertelee ja kaartelee ja on huolissaan mitä on tapahtunut..
Kunnes viimein joku kekkaa mennä hotellihuoneesta jossa on tarkoitus yöpyö keikan jälkeen Pekkaa etsimään.. ja kuinka ollakaan, siellähän se suomen lahja progemusiikille ja rockmusiikille istuu munasillaan tuolilla bassonkielillä kädet selän taakse sidottuina alaston kimuli sylissään..

Pekka, jos luet näitä, niin täys palvo! /hieno mies/ jne. :)

#134
09.07.2004 14:17

Entisenä Hanoi-fanina on Matti tuttu mies mulle. Mutta Pekkaa en olisi minäkään tiennyt...kuullutkaan moista.

Tiedättekös Ressu Redfordin oikean nimen?

#135
09.07.2004 14:27

Voi että tätä turhan tiedon määrää.. Ja vielä kehtaan tunnustaa tietäväni.. Esa Mäkelähän se on.. :D

#136
09.07.2004 14:30

Finnish born Pekka Pohjola got his first true acclaim as the bassist for the band Wigwam. Born in 1952, Pohjola had actually started his rock career in a band called the Boys, after having eschewed an education in classical violin and piano from the Sibelius Academy of Helsinki. The year he joined Wigwam was 1970 and he remained with them until 1974. He also worked with the Jukka Tolonen Band before forming his own band, the Group, in 1977. He has released a number of solo albums over the years, in addition to work with the Group. To add to the confusion, the Group eventually dropped that moniker, just using "Pekka Pohjola" as their name, making it sometimes difficult to differentiate between band offerings and solo albums.

www.allmusic.com

Niin, ja Keesojen Lehto niminen soololevy, sehän on ehdottomasti kaikkein parhain ja hienoin.. korva lepää kauttaaltaan simpukasta vasaran kautta tärykalvoon kun kuuntelee.. ja miksei mielikin.

#137
09.07.2004 14:33

Esa Mäkelähän on se Ressu Redfordin näköinen mies, eikö? Jessus, että se on sitte *lyhyt*. Se kun laitettais Sedu Koskisen kanssa saunaan vierekkäin niin ketään ei kiinnostais yrittää erottaa että kumpi on kumpi.

#138
09.07.2004 14:49

Ai oisko ne "silleen kiinni" toisissaan, vai..?

Hyi poikarakkautta...

#139
09.07.2004 15:10

"Miespuoliset tosin saattavat olla joskus komeita ja pitkiä..."

"Unaz, pohjalaisena allekirjoitan tuon täysin ja kaiken lisäksi me ollaan vielä hyvin vaatimattomia... :-]"


Seuraavaksi kiinnostais pituutesi? :-)

#140
09.07.2004 15:13

"Ai oisko ne "silleen kiinni" toisissaan, vai..?"

Ai sua sittenkin kiinnostais? No, en mä eka kertaa väärässä ollut.

"Hyi poikarakkautta..."

Hyi ahdasmielisyyttä...

Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus...

Mikähän siinä kuningattaressa sillon mahto mättää kun Esa "Esa Saarinen" Saarinen tuonkin teki?

#141
09.07.2004 15:34

Keiju:
Mulla tulee jostain syystä ihan Napakymppi olo... "herra M, mikä te olette horoskoopiltanne... ja entä, mitenkäs pitkä te olet". Vielä kun olisi Kari Salmelaisen naama tuossa sermissä, niin ihan täydestä menisi. :-] Minnehän tässä vielä päästään matkalle, toivottavasti ei tule kotimaan reissua...

Sanotaan vaikka näin, että olen luultavasti hieman lyhyempi kuin kaius mutta pikkasen pidempi kuin Proge. Eli ihan keskivertoisen mittainen...

#142
09.07.2004 15:41

""Hyi poikarakkautta..."

Hyi ahdasmielisyyttä..."

Voi kauhia! Tämä on kyllä ihan pakko korjata. Ei, en minä ole ahdasmielinen. Kuvittelin vain mr.R:n kiinni mr.K:ssa meidän kotisaunan lauteilla ja meni semmoinen pieni puistatus.

Kaunistahan poikarakkaus on, niin kuin kaikki muukin rakkaus! Mutta ei meidän kotisaunan lauteilla, paitsi jos minä olen siellä ja saan vielä päättää, että kenen kanssa.

#143
09.07.2004 15:59

Yhdyn KP:n, poikarakkaus on tosi hot mutta ei jos sitä harjoittaa Ressu Redford. (Itse asiassa viime yön työvuoron tylsyydessä pelasimme muuten koko perheen "Kumman kaa- kuolema ei ole vaihtoehto"-seurapeliä ja yksi pahimmista oli Ressu Redford vai Rele Kosunen? Jo pelkkä ajatus..Hrrr.)

Martzi: "hieman lyhyempi kuin kaius mutta pikkasen pidempi kuin Proge"
Niinkö? *pakkaa mittanauhan ja ostaa vr:n ympyrämatkan hki-turku-jkl-hki*

#144
09.07.2004 16:10

"Yhdyn KP:n, poikarakkaus on tosi hot mutta ei jos sitä harjoittaa Ressu Redford."

Ookei. Mulla taas ei ole mitään vastaan sitä kuvaa jonka toi lupaus yhtymisestä KP:hen synnytti. Hot, hot sistahs!

Kyllä me ollaan avomielisiä! Mun aivot tais just tipahtaa aukileesta.

#145
09.07.2004 16:43

Ei se homoksi tee, jos kerran kokeilee!

#146
09.07.2004 16:44

Homoilu on miesten hommaa!

#147
09.07.2004 17:25

Mä kun työntelin lastenvaunuja joku vuos sitten, niin puistonpenkiltä yks teinidenso huusi että "Toi on homojen hommaa."

Mitä siihen sit enää voi sanoa?

#148
09.07.2004 19:43

Martzi:
Vastasit näin unaz:in kommenttiin pohjalaisten pituudesta ja komeudesta.
"Pohjalaisena allekirjoitan tuon täysin..."
Eli sellaset 190cm luokitellaan pitkäksi (kai?)

Kyllä kotimaan reissuun on tyytyminen. Mittanauhat pakattu täälläkin!

#149
09.07.2004 23:11

Keiju&unaz:
Vähän täytyy tuottaa teille nyt pettymystä, sillä ihan noihin Keijun veikkaamiin korkeuksiin ei pää valitettavasti ihan kurkota, mutta aika lähelle kuitenkin. Tulkaahan vaan mittanauhoinenne tänne niin saadaan ne tarkat lukemat.

#150
10.07.2004 00:46

Tulossa ollaan.

Keiju: tutkimustulokset voitais purkaa sitten Joensuussa, tarkemmaksi paikaksi ehdotan Jokelaa. Käykö?

#151
10.07.2004 11:29

Huh, jopas paikan valitsit, Jokela!!? Siellähän käy suurimmaks osaks tietynlainen vähemmistö, mutta koska en ole never siellä käynyt niin olkoon menneeksi. Mikäpä minä olen ennen käyntiäni sitä arvostelemaankaan...

Mutta se poikarakkaushan olikin susta tosi hot....;) On se mustakin!

#152
10.07.2004 11:46

Hmm... jotta kävisi flaksi heteroseksuaalisessa mielessä naisten kanssa, pitää olla myös homoseksuaalinen miesten kanssa. Näinkö helposti teidät naiset saa innostumaan??

Pitääkin koklata joskus /sweet/ Kukas jäntevä ja söpö keho.netin poitsu ilmoittautuu? /juhaföhr/ /koppalakki/

#153
10.07.2004 13:54

"Hmm... jotta kävisi flaksi heteroseksuaalisessa mielessä naisten kanssa, pitää olla myös homoseksuaalinen miesten kanssa. Näinkö helposti teidät naiset saa innostumaan?? "

Jos vaihdetaan sanojen 'mies' ja 'nainen' paikkaa, niin asiassahan ei ole mitään uutta tai outoa. Miksei siis toimi myös toisinpäin? ;P

#154
10.07.2004 15:15

Just joo. Earth to Leicha, Earth to Leicha!

Veikkaisin että jostain kolkasta löytyy miehenpuoli joka antautuu himokkaalle impyelle ihan ilman homoseksuaalissävytteisiä lesbovirikkeitäkin.

Ellei löydy niin mua voi kysyä.

#155
10.07.2004 16:17

Okei, siitä on jo liki 8 vuotta kun muutin pois Joensuusta, eli toki Jokelan asiakasprofiili on voinut hieman tänä aikana muuttua. Silloin kun me siellä käytiin, siellä istui yliopistoporukkaa, muusikonretaleita ja kulttuurihörhöjä ja kai sitten homojakin; mutta ainakin siellä oli hauska ja rento meininki. Salin puolella oli valkoiset pöytäliinat, safka todella hyvää ja aina löytyi joku soittamaan pianoa, sitten laulettiin ja kesken kaiken sisään saattoi saapastella Heikki Turunen, joka parhaaseen Simpauttaja-tyyliin loihe kysäisemään: "Oottako pojat saanu pillua?"

Ja näin päättyi tämänkertainen jaksomme sarjasta: "Samoiluja itäisillä preerioilla, vanhan kaihisilmän kertomaa". Uutisstudio, olkaa hyvä.

#156
10.07.2004 21:14

Unaz, lisää näitä tarinoita ja viestejä...LOL

#157
10.07.2004 22:48

Toi Turunen lienee kysynyt sitä siksi, että tietänee paikalla viihtyvän myös noita ei-heteroita. Päinvastoin, en tiedä Jokelan nykytilannetta, mutta ainakin 10-15 vuotta sitten siellä kävi näitä ja yliopistoväkeä, hörhöjä jne. Kyllä siellä nykyisinkin kansa viihtyy...itsellä jäänyt vaan kokematta. Turusen Heksa se onki komee. Törmäsitkös Alangon veljeksiin koskaan?

... "jotta kävisi flaksi heteroseksuaalisessa mielessä naisten kanssa, pitää olla myös homoseksuaalinen miesten kanssa."

Mr.O, kyllä se edukseen on...;)

#158
10.07.2004 23:00

Jokela, Savossa, on hyvä kylä. Joensuun Jokela voi olla tosin hyvinkin erilainen paikka...

Ihan vain, että tiedätte. Että näin. Ja joskus nuinkin. Tai noin.

#159
10.07.2004 23:57

Alangon veljeksiä joskus näin itseasiassa juuri Jokelassa, Ilkkaan törmäsin pari kertaa myös Kerubissa mutta aika vähän ne silloin siellä pörräs.

Turusen Heikin yksi klassisista tokaisuista on se, kun hänen äitinsä päivitteli poikansa järjettömiä riiureissuja: "Äiti. Mulukulla ei oo aivoja."

Mr.O: Samaa mieltä Keijun kanssa. Homoerotiikkaa, namskis!

#160
11.07.2004 13:33

Kun tässä on niin hyvin itse aiheessa pysytty niin jatkan tätä pohdintaani...

Mistähän ne tietyt tavat ovat tulleet eri ilmansuuntiin Suomessa(kin)? Onko esim. länsi-Suomen ensimmäinen asukki päättänyt, että tällä seudulla ollaan kateellisia ja pyritään pistämään aina paremmaksi. Ensimmäinen itä- Suomalainen perhe päättää, että kateudessa riudutaan ja puhutaan selän takana rikkaiden elämästä "kyllä ne on sit surkeita siinä ja siinä asiassa".

Helsinkiläisyyttä ovat monet innokkaita arvostelemaan. Siellä ihmiset ovat sitä ja tätä. Entä sitten? Helsinkiläiset saavat olla onnellisia omasta synnyinseudustaan siinä missä muutkin. Jos joku hesalainen kehuu Helsinkiä niin miksi se monesti tulkitaan, että hän on leuhka paska? :D

#161
11.07.2004 14:28

"Helsinkiläisyyttä ovat monet innokkaita arvostelemaan."

Kyllä. Se johtuu siitä syystä, että helsinkiläiset ovat perseestä.

"Siellä ihmiset ovat sitä ja tätä. Entä sitten? Helsinkiläiset saavat olla onnellisia omasta synnyinseudustaan siinä missä muutkin."

Toki. Aivan kuten muutkin savolaiset.

"Jos joku hesalainen kehuu Helsinkiä niin miksi se monesti tulkitaan, että hän on leuhka paska?"

Kysehän ei ole tästä, vaan siitä, että ylimieliset helsinkiläiset panettelevat ei-helsinkiläisiä. Kusipäät. Moiseen ei turkulainen koskaan alentuisi.

#162
11.07.2004 14:44

Onhan se ihan suunnattoman ärsyttävää, jos joku pohjois-karjalalainen muuttaa Helsinkiin ja on sit olevinaan enemmän stadilainen kuin stadilainen itse. Esimerkkinä tämä Jonna, joka lenti Gimmelistä veks, jos olette sattumoisin kuuleet hänen puhettaan/lauluaan. Lasse Norres sanoi levyraadissa häntä arvostellessaan, että se kuulostaa just tolta, kun ryhdytään stadilaiseksi, eikä sitä oikeasti olla.

#163
11.07.2004 14:48

Itseasiassahan Turusen Heikissä just korostuu itä-suomalainen ja vieläpä nimenomaisesti pohjois-karjalainen kansanluonne; sijoitapa "Kivenpyörittäjän kylä" vaikka Kannukseen ja kylläpä putoo koko hommalta pohja pois. Tai Eläkeläiset: only in Joensuu, voidaan sanoa. Että siinä mielessä pysyttiin kyllä tiukasti asiassa äskenkin...

nimim. "humppaa, taikka kuole"

#164
11.07.2004 14:53

Minä tykkään asua Stadissa. Tosin olen syntynyt Kuopiossa.

Turussa olen käynyt tasan kerran, parikymmentä vuotta sitten. Olin juovuksissa, joten en muista mihin kaikkeen turkulaiset alentuivat.

#165
11.07.2004 15:07

"Minä tykkään asua Stadissa. Tosin olen syntynyt Kuopiossa."

I rest my case. Kaikki hesalaiset on savolaisia.

Enhän mä oikeasti hesalaisia tai ketään muitakaan inhoa. Tai no, Hjallista ja Ilaskiveä, mutta noin niinkuin yleisesti.

Minä olen Viitasaarelta Keski-Suomesta ja Turkuun päädyin aikanaan ihan vaan siitä syystä että täällä oli se juttu jota silloin halusin tehdä. Täähän on sillei mukavan kokoinen kaupunki, että täällä kaikki on sen verran lähellä että fillarilla ylettyy joka paikkaan.

Ihmiset oli tietty aluks ihan perseestä, enkä mä vieläkään siihen kaiken käsittelyyn negaation kautta ole oikein tottunut. "Et sää mittään muuta ota?" on kaupassa ihan normaali myyjän kommentti.

Tylyjä nää on, turkulaiset, perkeleet. Joskus vuosia sitten kun mä olin oikein kyllästynyt naapureihin, jotka kattoo mieluummin seinää kuin moikkaa mua vastaan tullessaan, mä muotoilin olettaman, että turkulainen kelpuuttaa tutuksi ihmisen vasta kun se on lahjottanu munuaisen sen lapselle tai jotain.

Jahas, päiväunisportti alko telkkarista. Jos menis vähän soffalle pötköttään. Mulla menee formulakisassa yleensä semmonen vartti kun mä alan tuhiseen.

#166
11.07.2004 15:21

Toisaalta miks stadilaista ärsyttää, jos savolainen haluaa olla stadilainen? Mua ei ärsytä, jos hesalainen tulee tänne ja haluaa olla karjalainen tai siis joensuulainen. Hesalainen ei tosin väkisin muuta puhetyyliään vaan säilyttää oman sävynsä täälläkin.

Unaz: Joo ymmärrän ponttisi. Eihän Ilosaari-rokkikaan ole enää sama asia, kun se ei ole enää Ilosaaressa vaan laulurinteellä. Kaupunki on sama, mutta sijainti eri...sekin vaikuttaa.

#167
11.07.2004 15:22

pointtisi

#168
11.07.2004 15:49

Ei häävi, mut kyl mää tykkäsi.

#169
11.07.2004 16:22

Kylläpäs on ketju venynyt... Martzi, vai Pohjolan Pekka "suomirokkari"! *puhinaa*
Noh, Martzin musiikkimaku tosiaan tiedetään... /O-Zone/ ;)

Pohjolan levyt lienevät kuitenkin aikansa mestariteoksia, eikä tosta Progen mainitsemasta paljoa huonone, tai jopa parane, tuo Harakka Bialoipokku.. /drool/
TC kyllä tarinoi miitissä olleensa Pohjolan keikalla, joka muka olisi ollut erittäin vaisu.. No sitähän mä en suostu uskomaan, tiedä missä höyryissä tuo Nivea-Mikamme taas on ollut.. ;-)

Keiju, hyvä heitto toi viimeinen.. Miksikäs sen täytyy niin tökkiä, jos Stadiin koittaa ulkopaikkakuntalainen sopeutua, on sitten Hesalainen taikka mikä tahansa landepaukku.. Kyllä täällä Turuuuus vaan otetaan avosylin kaikki turkulaistuminen suurimpana unelmana tänne muuttavat ihmiset (entekin naiset tietysti;)) vastaan.. ;)

#170
11.07.2004 17:11

"--enkä mä vieläkään siihen kaiken käsittelyyn negaation kautta ole oikein tottunut."

Aivan, eli kuten Marjis porilaisen tylysti, joskin hauskasti tässä yhteydessä, lausahti: "Ei häävi, mut kyl mää tykkäsi."

Olen aina pitänyt Poria negatiivisuuden tyyssijana tässä maailmassa. Turkuun muutettuani huomasin tämän ilmiön olevan laajempi kuin ennalta pelätty.

Näitä esimerkkejä on pilvin pimein.
Jossain muualla voidaan sanoa positiivisella äänensävyllä jostakin iloisesta asiasta "Ihanko totta?", mutta lounaassa sanotaan negatiivisella äänensävyllä (joskus neutraalilla) "Älä?". Negaatio.

Olen pohtinut pienessä mielessäni tätä asiaa pääsemättä mihinkään lopputulokseen. Muuten, vaikuttaako negatiivinen puhetyyli myös elämänasenteeseen vai onko se päinvastoin? Ja kumpi oli ensin?

En väitä lounaisen Suomen asukkeja negatiivisiksi, ihmisiähän hekin ovat, mutta jos vertaa vaikka keskivertoa turkulaista keskivertoon savolaiseen, on ero havaittavissa monin aistein.

Tutustuttaessani pahaa-aavistamattomia porilaisia ystäviäni savolaiseen elämänmenoon on vastaanotto ollut puhuttava. Positiivinen järkytys ehkä kuvaisi tätä kokemusta parhaiten. Aina ei tarvitse mennä edes Savoon kokeakseen tätä, kuten Marjis voi vahvistaa...;-)

Tasapaino. Jos kaikki suomalaiset olisivat savolaisia tai karjalaisia, tulisi Suomesta Kreikka (mahtaakohan ne muuten oikeasti saada kaikki valmiiksi olympialaisiin?). Jos taas kaikki suomalaiset olisivat lounaisesta Suomesta, olisi juomavedessäkin Prozacia.

Näin :-)


#171
11.07.2004 19:29

kantahämäläinen täällä vaan ihmettelee käytyä keskustelua eikä vieläkään ole päässyt oikein asiassa kärryille...

Nimim. Ikuisesti hidas, vaikka muualla on vierähtänyt jo kolmannes elämästä?

#172
11.07.2004 19:44

"Turussa olen käynyt tasan kerran, parikymmentä vuotta sitten. Olin juovuksissa..."

Älä ihmeessä!? Simo Frangenkin on käynyt Turussa selvinpäin ja sä et!??? Simon yksi väittämä Kuutamolla ohjelmassa oli: "olen käynyt Turussa selvinpäin". Ja yllättäen se piti paikkansa!

#173
14.07.2004 22:31

Osoittaakseen kertakaikkisen pakolaismyönteisyytensä VANHA ERKKI äityi tässä eräänä päivänä avustamaan naapurustoonsa pesiytynyttä rättipääräähkää, aitoa suomensomalia, kirjoittamaan kirjettä viimemainitun veljelle, sanelun mukaan näin kuuluen.

Rakas Velini

Nyt päättänyt minä kirjoittaa kotiin minun suku. Minä ollut monta vuotta Suomessa nyt. Minä voin hyvä. Oikein hyvä. Se on nyt kaksi vuotta kun kirjoittanut viimeksi. Ei hyvä. Kuinka iso on meidän perhe nyt. Kun minä matkustanut kotoa meitä 89 yhteen laskettu. Teitä paljon enemmän nyt. Luulen minä. Minä hankkinut oma perhe. Suomalainen tyttö. Hän olla hyvä. Oikein hyvä. Hän saada lapsi ja minä saada raha Suomen valtio. Hän saada taas lapsi ja minä saada taas rahaa Suomen valtio.

Sitten minä väsyä. Minun lääkäri sano minulle. Ei niin paljon työtä. Minä toimessa nyt Sairasvakuutuskassa. Hyvin hyvä firma. Haarakonttoria yli koko Suomi. Ei paljon työt, vaan saada rahaa. Joskus minä työssä toinen suomalainen firma, Sosiaalitoimisto, iso firma, konttoria joka puolella Suomi. Helppo työ, vain saada raha.

Suomi kansa hyvä, mutta vähän tyhmä. Ei saada pitää vuohi ja kana asunnossa, se olla tyhmä mitä. Suomi miehet kummallisia. Ne vain teke työ aina. Minä ei ymmärtää. Suomi mies ei sanoa mitä jos minä käydä tervehtiä hänen vaimo. Hän sanoa demokratia. Hän ei tulla hulluksi. Hän vain tulla hulluksi, jos vuohi tai kana asunnossa. Hän ei olla viisas. Vain nuori suomimies pystytukka ei pidä minä katsomassa hänen tyttö, sanoa minä raiska tyttö, riehuu kovasti. Sillon tule poliisi korjaa pois nuori rähinämies. Suomi turvallinen maa. Oikein hyvä.

Minulla hyvin hieno asunto. Me vain ulkomaalainen, joilla olla hieno asunto. Ne on kallis. Suomi mies ei ansaita niin paljon raha kuin me. Hänellä vain paljon työ. Koko päivän hän ansaita hyvin vähän rahaa, joka menee valtiolle, joka antaa raha minun firma. Se olla hyvin hyvä. Jos ei pidä tapetti väri tai keittiökaappi, vain sutata tapetti ja potkia mäskä koko kaapit. Kaupunki lähettä mies laittama uusi hieno. Turku kaupunki hyvä. Saada palkinto pakolainen hoitamisesta. Ei turha. Paljon antelias.

Minun mieli koko meidän suku tulla Suomi. Te vain homma lentolippu kaikille. Te kätke liput. Sosiaalitoimisto maksaa teille kun te tule. Suomi kylmä mut lämmin vaatteet. Valtio anta pakolainen lapset Luhta haalarit. Luhta hyvä merkki. Oikein hyvä. Suomilainen ei varaa ostaa Luhta haalari. Ainoa valkoinen kun varaa pitää Luhta vaate nimi Don Johnson, mutta hänkin ulkomaalainen.

Meillä aikuisilla myös tyylikkäät vaatteet. Pitää olla tyylikkäät kun istua paljon kahviloissa. On hyvä me istuu kahviloissa kun suomalaiset ei ehdi. Oikein hyvä. On ajateltu hyvin ulkomaalainen Turussa, kun laitettu lasikatot talojen ylle. Ei meille koskaan kylmä katukahvilassa vai.

Ne rakentaa uusi taloja täällä joki ranta. Se tulee paljon kalliiksi niin me voida saada se koko perheelle. Jos vain me asua siino voi pitää vuohia ja kanoja parvekkeella. Se olla hyvä mitä. Mikään suomilainen perhe ei varaa asua siinä, niin me saada se. Minä aamulla puhua minun firman kanssa tästä. Minä toivoo te kaikki tulla. Te nyt varmaan 125 perheessä nytte. Niin te olla kaikki Tervetulla Suomi Turkuun.

Veljesi Ibrahim

#174
15.07.2004 08:59

Vai kevennystä. No, se on varmaan kanssa katsojan silmässä sekin attribuutti. Mun mieltä tommonen sonta lähinnä raskauttaa.

Sen kummempaa kommenttia toi ei oikeestaan kaipaa.

#175
15.07.2004 12:06

Mikä siinä tarkalleen raskauttaa? Sehän oli vitsi! Ihmisryhmistä on aina vitsailtu ja tullaan aina vitsailemaan. Vai etkö kestä mitään oman asuinseutuusi kohdistuvasta huumorista? Vai onko somaleista vitsailu jotenkin erilaista kuin mustalais-, blondi-, laihialais-, homo-, turkulais- ja eri uskontoihin kohdistuvat vitsit? Vähemmän raskauttavia?
Jos kerron blondivitsin en halveksi enkä inhoa blondeja, mutta Kaiukselle vitsin kerronta tarkoittanee sitä. Hyväksykää siis somalit vitseihimme, älkääkä sortako ja jättäkö ulkopuolelle!

#176
15.07.2004 12:14

Pakko sanoa,
SOMALIT EIVÄT OLE HAUSKOJA!!!

Kaikessa mistä lasketaan leikkiä on yleensä jotain hyviäkin puolia, ja joistakin niitä on vaikea havaita, ja joissakin niitä ei vain ole.

Oli tuo silti ihan hauska realistisuudessaan ja samasta syystä myös ei.

/elkää lahdatko minua/

#177
15.07.2004 12:38

Suomi kansa hyvä, mutta vähän tyhmä kun jaksaa tälläsistäkin innostua.

Minä menen takaisin pelaamaan zookeeperiä.

#178
15.07.2004 13:06

Keiju ymmärrän pointtisi ja onhan tuo tarina jollain tavalla hauska, mutta silti se on rasistinen. Vertaat sitä esim blondivitseihin. Okei..blondille voi aina kertoa blondivitsin mutta menisitkö kertomaan rasistivitsejä tummaihoiselle?

No kevennystä kuitenkin kertomalla totuuden eri uskonnoista:

Taoism: Shit happens

Confucianism: Confucius says: "shit happens"

Buddhism: "if shit happens, it isn`t really shit"

Zen: What is the sound of shit happening?

Hinduism: This shit happened before

Islam: if shit happens, it`s the will of Allah

Protestantism: Let shit happen to someone else

Catholism: If shit happens, you deserve it

Judaism: why does shit always happen to us?

Scientologism: pay, and shit wont happen

Agnosticism: What is this shit

Satanism: let shit happen!

Atheism: i dont believe this shit

Rastafarianism: this is good shit,man!

#179
15.07.2004 13:14

Tulee varmaan järkyttävänä yllätyksenä, mutta olen kaiuksen kanssa ihan samaa mieltä.
Ja blondi- ja somalivitseillä on eroa.

t: huumorintajuton Helsingistä

#180
15.07.2004 13:17

Ei tuo vitsi mielestäni solvaa yhtään somalia vaan enemmänkin suomalaista yhteiskuntaa. Hyvin voisin kuvitella kuinka tuollaisen kirjeen oikeasti voisi somali kirjoittaa.

Menisitkö Cuppi itse kertomaan homo ja mannevitsejä heille itselleen?

#181
15.07.2004 13:20

"Hyvin voisin kuvitella kuinka tuollaisen kirjeen oikeasti voisi somali kirjoittaa."

En sano mitään. No sanoin jo. Mut en enempää.

#182
15.07.2004 13:29

Allekirjoitan kaiuksen, unazin ja Cupin viestit.

eikä munkaan tarvi sanoa enempää...

#183
15.07.2004 13:29

Ootkohan sä joku mun kadonnut sisko? Ja miten silloin käy meidän avioplänille?

Onko sulla kanssa kampura vasuri ja hermafrodiitin vehkeet?

t: uninen, niinpä, Seattlessa

#184
15.07.2004 13:44

Kyllä minä joillekin somaleille voisin kertoa somalivitsin...muistin juuri, että olen näin tehnytkin. Tämä somali oli töissä kylläkin. En blondivitsejäkään menisi kaikille kertomaan vaan kyllä se pitää jollain tapaa kaveri tai hyvä tuttu olla. Venäläisille olen kertonut ja heitä on naurattanut "illalla Burana 200 ja aamulla Irina 500 tyypiset heitot."
Älkää tehkö tabuja mitättömistä asioista!

#185
15.07.2004 13:59

Hyvä, että tässä viestitulvassa kävi ilmi sekin että pohjois-karjala on epä-karjala. Omat kokemukset p-karjalasta nimittäin kertovat, että kahvittelu jos mikä on tarkkaa puuhaa, tarjottavien on oltava oikeita, oikein lämmitettyjä, oikein katettuja, kahvikupit juuri oikeanlaiset jne jne.. Nimimerkillä joskus aamukahveja p-karjalassa kattanut ja hermonsa menettänyt.

Näin kun itse on elänyt koko ikänsä helsingin liepeillä on ollut aika jännä huomata, että lähteepä täältä sitten mihin tahnasa muualle suomea niin jokapaikassa pidetään lähtökohtaisesti kusipäänä. Tai ainakin on semmonen vähän nuiva asenne, että toi on nyt NIITÄ. Eli suomessa on helsinkiläiset (tarkoittaa käytännössä 50 km säteellä helsingistä asuvia) ja muut. Siis itä ja länsikin kohtaavat edes jossain asiassa ;)

#186
15.07.2004 15:05

"Ootkohan sä joku mun kadonnut sisko?"
Voi muuten hyvin olla.

" Ja miten silloin käy meidän avioplänille?"
Ei tommosten pikkuseikkojen saa antaa häiritä. Tää on beibi true love.

t: "sisko ja sen kai-veli"

#187
15.07.2004 17:17

"illalla Burana 200 ja aamulla Irina 500 tyypiset heitot."

Siis toisinpäinhän toi menee, että illalla Irina 500.....

Boodie,
joo siis kyllähän itä-suomalainen osaa nähdä vaivaa tarjoamisen suhteen ja, jos tarjotaan karjalanpiirakoita niin ne ei olekaan mitä tahansa kaupan valmispaketista tempaistuja vaan niitä aitoja.

Unaz ja Kaius,
tuliko laitettua ne nippusiteet liian kireälle, ettekä saa irti, kun vieläkin jaksatte...;D

#188
15.07.2004 17:21

"tuliko laitettua ne nippusiteet liian kireälle, ettekä saa irti, kun vieläkin jaksatte."

Juuri tuolta kuulostaa musta kateus. Ähäkutti!

#189
15.07.2004 17:26

Ei vaan tiedän kokemuksesta, että nipuside liian kireällä ei jätä paljoa vaihtoehtoja...

#190
15.07.2004 17:26

Eli kun sisko ja sen kai-veli ovat yhdessä, niin ne voivat sanoa, että "kai-us"...XD

(ymmärtääköhän tätä vitsiä kukaan)

#191
15.07.2004 17:26

(ja jos ei ymmärrä, niin ehkä Keiju voi harhauttaa huomion pois huonosta vitsistäni kertomalla toisen vitsin)

#192
15.07.2004 17:35

Miten ruotsalaiset ottaa kortsun pois?
-Pieraisemalla.

#193
15.07.2004 18:13

Kuulin just yhden porilaisvitsin... Porilaiselta mieheltä oli jäänyt avaimet autoon sisälle. Siinä sitten asiaa tunnin verran pähkäiltyään hän päätti rikkoa auton ikkunan, jotta vaimo pääsi autosta pois.

Ja kyllä somaleistakin voi vitsailla, mutta tuo nyt ei vaan minustakaan ollut hauska. Vitseissä täytyy mielestäni olla jokin oivallus.

#194
15.07.2004 18:25

Ton somalivitsinhän voi käsittää niin eri tavoin. Mun mielestä siinä somali solvaa tyhmiä suomalaisia ja tässä tapauksessa turkulaisia. Mutta kyllä se sama meininki on kautta Suomen ja vikahan ei ole heissä vaan meissä. He ovat fiksuja ja se on se oivallus! Siltikin vain vitsi ja kaikki vitsit eivät naurata kaikkia.

#195
15.07.2004 20:17

Mikä on maailman rumin koira?

-Turun Murre.

#196
15.07.2004 20:18

paska, tietysti se oli Suomen rumin.. no can do, osaa vitsiä kertoa saatikka kirjoittaa.