Elämä, mistä sen voi ostaa?

97860
12. lokakuuta 2004 00:50

Mikä tekee teidät onnelliseksi? Perhe, ystävät, työ, treenaaminen, muu shitti? Mitä haluatte elämältänne? Oletteko kenties saavuttaneet jo sen tärkeimmän? Onko onnenne ja elämänne arvostus sidottu tiettyihin asioihin, saavutettuihin etuihin ja voittoihin? Puuttuuko siitä jotakin, jonka voitte kenties saavuttaa vai joko olette lyöneet hanskat narikkaan?

Ketokaa niin olen sitten onnellinen teidän puolestanne :)

nimim. elämäntuska on sitä Oikeata tuskaa

Vastaukset: 241

#1
12.10.2004 02:07

En valitettavasti voi varmaankaan lieventää tuskaasi (omastani nyt puhumattakaan), koska tähän (kunnioitettavaan) ikään päästyäni olen alkanut epäilemään, etten voi koskaan olla todella tyytyväinen itseeni ja sitä kautta elämääni. Tämän epäilen nakertavan mahdollisuuttani onnellisuuteen huomattavasti...

Epämielyttävää huomata, että elämä (sekä edessä että takana päin) muistuttaa jonkinlaista esterataa; esteiden korkeus vaan nousee koko ajan. Ilmeisesti siis olen aika suorituskeskeinen, joten ainakin kuvittelen löytäväni jonkinlaista onnellisuutta saavuttamalla asioita, lähinnä voittamalla itseni eri elämän alueilla. Ongelma on vaan se, ettei haasteet millään saralla lopu koskaan ja jossain vaiheessa olisi varmaan aika pysähtyä ja nautti siitä mitä on tullut saatua aikaan (jos se on mahdollisesti jotain muutakin kuin tuhoa... ;).

Tsiisus mitä pateettista keittiöpsykologiaa... Ottakaa huomioon kellonaika ja puuttuva sosiaalinen elämä...

Pakko kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja lisätä KP:n kysymyksiin yksi itselleni epäselväksi jäänyt asia: Mitä on onnellisuus? Voiko sitä todella edes olla? Miltä se tuntuu? Ja miten sen huomaa? Alan epäillä, että se on vaan kaupunkilegendaa tai ovela juoni, jolla meidät saadaan tekemään mitä kummallisimpia temppuja :D ...

nim. salaliittoteoriaako vain?

#2
12.10.2004 08:57

Kattipaskiaisella taitaa oikeasti olla tekemisen puutetta, vai mikä lie herättäny sisäisen filosofin ;->

No Tigerclaw'ta odotellessa... Onko täydellistä onnellisuutta edes olemassa? Mielestäni ainakin elämän "hienous" on siinä, että on aina jotain mitä tavoitella. Joillekin se voi olla vaikka merenerantatontti - toisille vaikka se, että onnistuu menemään ajoissa töihin. Siinä vaiheessa, kun on kaikkeen täysin onnellinen eikä kaipaa yhtään mitään, niin onko enää mitään syytä elää? Jos tuntee tai luulee olevansa kaikkeen onnellinen, niin onko tosiaan kokenut kaikki haluamansa vai eikö vain tosiaankaan ole kokenut tarpeeksi tietääkseen mitä kaikkea olisi voinut kokea.

Siinäpä teille miettimistä :-O

Useinhan sitä ei oikein voi kaivata sitä, mitä ei tiedä olevan olemassa...

#3
12.10.2004 09:05

http://louhi.kempele.fi/~skyostil/archive/ostaelama/

#4
12.10.2004 09:40

Onnellisuus... jaahans, se onkin hieman hankalalampi asia määrittää.

Kun suoritan pientiä itsetutkiskelua niin voin todeta olevani onnellinen ihminen. Elän hyvin toimivassa parisuhteessa, jossa molemmat osapuolet ovat onnellisia ja rakastuneita. Perheeseen on tulossa yksi uusi sankari lisää jouluntietämillä ja me molemmat vaimon kanssa odotamme häntä jo todella innolla. Asumme omassa kodissa, josta molemmat tykkäämme todella paljon. Meillä molemmilla on vakituinen työpaikka ja vakaa toimeentulo. Meillä on hyviä ystäviä, joiden kanssa voimme jakaa ilot ja surut. Meillä molemmilla on hyvät suhteet omiin perheisiimme. Olemme molemmat suhteellisen terveitä ja hyvinvoivia. Harrastamme paljon urheilua ja se on iso osa elämäämme. Voisi sanoa, että elämämme suuret asiat ovat aika hyvällä mallilla. :)

Vaikka tuo kaikki kuulostaakin siltä että elämme jossain sadussa, niin sitä se ei kuitenkaan ole. Elämäämme mahtuu paljon myös ikäviä asioita, surua ja kyyneliä. On omia ja lähimmäisen erittäin vakavia sairauksia, kahden erittäin läheisen ja rakkaan henkilön äkilliset kuolemat, lähimmäisen ahdinkoa ja taloudellisia vaikeuksia, johon on joutunut myös itse sekaantumaan. Joten vanhaa fraasia lainatakseni ei se jokainen päivä ole ruusuilla tanssimista.

Mitä sitten olen halunnut elämältäni ja olenko sen saavuttanut..? Moni nuoruuden haave on jäänyt saavuttamatta, mutta ne ovat vaihtuneet uusiin unelmiin, jotka sitten ovat toteutuneet/toteutumassa. Siitä en tiedä, olenko saavuttanut elämässäni paljon. Tuskin nimeni jää historiankirjoihin, mutta ei se nyt niin väliä. Nuorempana sitä odottaa niin hirveästi elämältä, mutta näin vanhempana sitä tyytyy vähän vähempäänkin.

Itselleni päivittäinen onnellisuus on hyvinkin pieniä asioita, pieni hymy kaupan kassalla, auttamisen ilo läheiselle, kaunis sana jne. Tuo kuulostaa ehkä vähän pateettiselta, mutta niin se vaan on, että parempi kaivaa onnellisuus ja ilo elämän pienistä asioista sen sijaan, että odottaa sitä 7 oikein lotossa tilannetta ja toivoa, että se osuisi kohdalle ja olla sitten vasta onnellinen.

Ei se onnellisuus niin hirveän isoista asioista koostu, se vaan täytyy osata löytää elämäänsä. :)

#5
12.10.2004 09:49

Jotain tuommoista Martzin suusta (näppäimistöltä) odotinkin ;) Ihanan onnellinen perhe :)

*menee juomaan aamukahvinsa*

#6
12.10.2004 10:16

Tästä oli jo vääntöä jossain ketjussa. Olisiko ollut Marjiksen aloittama "onnellisuusketju" tai jotain sinne päin. En nyt jaksa vastailla muuta kuin, että onni on sellainen perusolotila, joka on ihmisellä surunkin keskellä. Saa olla ja on oma itsensä kaikkine tunteineen ja nauttii tekemisistään ym. Sellainen ihminen, joka ei esim. osaa hetkeäkään olla yksin, ei ole varmasti onnellinen, koska hän ei ole vapaa onnellisuuteen, kun taustalla on koko ajan pelko yksin jäämisestä.

#7
12.10.2004 10:42

Kyse oli jokaisen henkilökohtaisesta onnesta. En pyytänyt määrittelemään sitä yleisellä tasolla, joten siitä onkin ihan turha alkaa vääntämään.

#8
12.10.2004 10:51

"jossa molemmat osapuolet ovat onnellisia ja rakastuneita."

Sori, että viilaan, mutta vieläkö tuo rakastumisvaihe on teillä menneillään? Se joka yleensä on sitä hetkellistä hurmiota, joka saa perhosia pörräämään vatsassa, elämä tuntuu ruusuilla tanssimiselta ja velatkin tuntuvat saatavilta? Rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita.

#9
12.10.2004 11:09

"Rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita."

Ou jee. Tästä pääsimmekin naistenlehtifilosofiaan... kaimani posti oli hieno, unohdetaan siis annakaisahermus-keskustelut parisuhteen erilaisista vaiheista. Toiset tekee, toiset puhuu.

Omasta onnesta voi sanoa, että oma aika tekee onnelliseksi. Kun sitä omaa aikaa on hyvin vähän 7-päiväisessä työviikossa, osaa arvostaa hetken lepoa. Eilen nousin aamulla kuuden maissa katsomaan leffoja videolta ja ryystin peiton alla kaakaota.

Onnellisuus voi olla tuollainen yksittäinen hetki tai kuten martzi esitti, koko elämää koskeva asenne.

Matti Nykästä lainatakseni: "Kaikki on ok ainakin minulla, en tiedä onko muilla".

#10
12.10.2004 11:18

"Matti Nykästä lainatakseni:" Elämä on knaiffii!

#11
12.10.2004 11:20

Voi Martzi, hyvä ettei itku tullut. Toi oli niin kaunista :). Happy for you!

Mä yritin jäsennellä omaan onnellisuuttani päässäni ja se oli ihan yhtä sekamelskaa, joten en kirjoita sitä sotkua nyt tähän. Yritän vähän kuitenkin :).

Rakkaus on kai aika oleellinen tekijä. Se, että rakastaa ja tulee rakastetuksi. Ihmissuhteet yleensäkin. Joku on ehkä saattanut joskus huomata, että lapset on minulle hyvin tärkeitä. Ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin rakkautta, kun sain esikoiseni ensimmäistä kertaa rinnoilleni. Se on suuri onnen hetki. Olen onnellinen, että lapseni, läheiset ihmiset ja minä olemme terveitä.

Minä en hae onnea työ kautta tai materian kautta. On toki tärkeetä, että viihtyy työssään, mutta en kaipaa mitään huippuhienoa titteliä tai mahtavaa uraa. En myöskään kaipaa hienoja autoja tai upeita seurapiirijuhlia tms.

Pienet asiat saa myös minut onnelliseksi. Lapsen halaus, hauvan hännänhuiske ja nuolaisu, ystävän hymy kun kohdataan, hyvä ruoka, iloinen/hauska juttu radiossa, kesäilta mökin terassilla.

Minut saa onnelliseksi kiireetön ilmapiiri. Rauhallista oleskelua rakkaiden ihmisten kanssa. Hyvää syötävää ja leppoista jutustelua ja naureskelua. Kiire on sellainen vihulainen.

Tulihan sieltä jotain, hieman sekavaa, mutta kuitenkin... :).

Mikä Katti sinut saa onnelliseksi?

#12
12.10.2004 12:34

Onni on hetkeen heittäytymistä, itsensä ja mieleen vaeltavien ajatuksien unohtamista.

Onni on kokemus, tässä ja nyt, pakottamatta. Jos sitä väkisin etsii, se karkaa.

Haukkukaa vaan idealistiksi, mutta täts mii /proud/

#13
12.10.2004 12:48

Kisu:
Tässä ketjussa sinä kyllä sitten yllätit meikäläisen. ;)

Keiju:
"mutta vieläkö tuo rakastumisvaihe on teillä menneillään?"

En mä tiedä mikä vaihe meillä on meillään, mutta ihan hyvältä se ainakin tuntuu. Yhdessä ollaan oltu lähemmäs 10 vuotta, josta naimisissa kolme ja puoli. Joten ei kai tässä ihan enää ensi-ihastumisesta voida puhua. ;)

Ciru:
Kiitos. *tarjoaa nessua :)

Yaya:
Oletko koskaan harkinnut runoilijan uraa? :)

#14
12.10.2004 13:50

Niinkuin Keiju totesi, onnellisuudesta oli pitkä keskustelu joskus olikohan kevättalvella.

Mutta Kattis haki ehkä hieman eri asiaa, käsittääkseni arvoja ja asioita, joiden varaan elämän rakentaa.

Ihminen saa yleensä lapsuudekodistaan tiettyjä perusarvoja, jotka sitten muokkautuvat ja täydentyvät elämän eri vaiheissa.

Nuo Martzin ja Cirun mainitsemat perhearvot ovat yksi päällimmäisiä asioita, joita joutuu jossain vaiheessa punnitsemaan. Muita on sitten pilvin pimein, itsellä ehkä tärkeää on ollut liikunta ja luontojutut, joita on sitten joutunut suhteuttamaan muihin asioihin.

Mutta aina on lopulta törmännyt siihen, ettei elämää voi rakentaa liikaa yhden jutun varaan ja että kaikissa hienoimmiltakin tuntuvissa jutuissa on varjopuolensa, vaikkei sitä millään tahtoisi myöntää.

Tavallaanhan kaikki tavoitteet ja ihanteet ovat katoavaista ja illuusiota. Toisaalta kyky innostua juuri noista illuusioista on elämän juju ja kun sitä ei enää lainkaan ole, on ihminen todella vanha.

Eli mielikuvitusta ja itsensä motivointia kai pitäisi heittää kehiin. Ihminen, joka on innostunut puutarhanhoidosta, perhosten keräilystä tai ties mistä ja tekee sitä tallomatta muita varpaille, elää ehkä jossain mielessä hyvää elämää.

#15
12.10.2004 14:46

""jossa molemmat osapuolet ovat onnellisia ja rakastuneita."

Sori, että viilaan, mutta vieläkö tuo rakastumisvaihe on teillä menneillään?
...
Rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita."

No itse ainakin ymmärsin Martzin tekstistä, että hän rakastaa vaimoaan ja hänen vaimonsa rakastaa häntä. Joten he ovat rakastuneita toisiinsa. Eivät rakastumassa. Meniköhän nyt suomen kielen piikkiin nämä pilkun viilaukset...

#16
J76
12.10.2004 14:54

Onnellisuus on hyvä ihmissuhde, loistavaa seksiä, loistavaa treeniä. Vielä kun tuon treenin ja seksin saisi yhdistettyä. Esim 2 tunnin kevyehkö peruskestävyys-sessio.

#17
12.10.2004 14:55

Kysymykseen "mikä tekee teidät onnelliseksi?", en osaa vastata oikein mitään. Tai oikeastaan voin vastata "mikä milloinkin" tai "ei mikään erityinen yksittäinen asia". Onnellisuus on se pohjalla oleva perustila, jonka avulla minä ja muutkin täällä osaamme nauttia niistä pienistä asioista, jos se puuttuu, niin onni ja autuus ei ole pienissä asioissa vaan jossain saavuttamattomassa tai niissä kuvitelluissa asioissa. No lyhyesti sanottuna sanon, että minut tekee onnelliseksi se, että minulla on hyvä itseni kanssa, vaikka maailmassa on miljoona asiaa, jotka vituttavat. :)

#18
12.10.2004 14:56

Martzi /palvo/ Jotkut vaan osaa, kateeks käy.

#19
12.10.2004 15:13

"Onnellisuus on se pohjalla oleva perustila, jonka avulla minä ja muutkin täällä osaamme nauttia niistä pienistä asioista, jos se puuttuu, niin onni ja autuus ei ole pienissä asioissa vaan jossain saavuttamattomassa tai niissä kuvitelluissa asioissa."

Niinkö? Tuo tuskin on mikään totuus, vaikka sitä toivoisitkin.

#20
12.10.2004 15:32

Ei elämään ole tiettyä konseptia, jolla se saadaan onnelliseksi. Elämä on täynnä erilaisia tapahtumia ja tilanteita (en käytä sanaa elämänvaihe koska se ärsyttää), jotka voivat erota toisistaan hyvinkin paljon. Joskus onnelliseksi voi tehdä se että olet parantunut, joskus sinut tekee onnelliseksi se, että olet rakastunut, joskus sinut tekee onnelliseksi se että olet saanut uuden työpaikan.

Tärkeintä on se että pystyt oikeasti olemaan onnellinen siitä mitä sinulla on juuri nyt. Tottakai aina ei voi olla onnellinen, mutta ei se jatkuva tavoitteleminenkaan ole mistään kotoisin.

Tällä puheenvuorolla en kuitenkaan sano että itse pystyisin aina tähän, sillä siihen olen liian pikkusieluinen ja kykeneväinen jeesusteluun :)
Mutta onnelliseksi minut tekee se että elämälläni on suunta ja vaikka välillä sataa paskaa niskaan niin parempaa on tulossa. Ja jos ei ole tulossa niin pannaan se tulemaan.

Ja Martzi, allekirjoittanut arvostaa miehen kykyä avautua ja samalla olla vilpitön /peukut/

Niin ja rakas Katti sulla ON elämä :-s

#21
12.10.2004 16:00

Mikäkö minut tekee onnelliseksi?

Lauantaina olin onnellinen kun seisoin Songassa, Rovaniemellä, kallioseinämän juurella ja katselin maisemaa edessäni, maa oli keltaisena sammalesta ja kuuran peitossa. Kaeumpana näkyi järvi joka kimalsi auringon paisteessa. Mietin maisemaa ihaillessani olisiko lapissa mukava asua...

Onneni on pienissä hetkissä, ei ihmisissä, ei saavutuksissa, ei toiveissa tai haaveissa. Rakkaus ei tee autuaaksi, mutta ne pienet teot jotka rakkaus sanelee saavat suuni kääntymään hymyyn.

Niin, ja tokihan minulla elämä on, rakas Cupidos :-s

#22
12.10.2004 16:05

"Onneni on pienissä hetkissä, ei ihmisissä, ei saavutuksissa, ei toiveissa tai haaveissa."

No ni mussukka, mitäs mä sanoin :-s

#23
12.10.2004 16:25

"Niinkö? Tuo tuskin on mikään totuus, vaikka sitä toivoisitkin."

Se on totuus minun kohdallani ja varmasti muidenkin, jos sen oivaltavat. Eli tiedän selviäväni vastoinkäymisistä, koska onnellisuutta on kyky kääntää vastoinkäymiset voitoksi. Jos saan potkut töistä, tiedän että selviän siitä, niinpä onnellisuus ei ole työpaikan varassa, vaikka työpaikan saaminen lisäisikin tyytyväisyyden tunnetta. En siis sano, että työpaikka tekee minut onnelliseksi, koska olisin onnellinen ilman sitäkin.
No sitten niitä asioita, joista nautin elämässä, löytyy paljon. Varmasti nauttisin myös lottovoitosta, ja voi veljet kuinka nauttisinkin! :)

#24
12.10.2004 16:30


Onni on sitä että on hengissä.
ja voi tehdä asioita oli ne sitten mitä hyvänsä.

#25
12.10.2004 16:34

Rahalla ei saisi olla liian suurta merkitystä ihmisen toimintaan ,koska se vie lopulta pohjan koko hommasta.
Katti, asut tosi hyvällä seudulla. Siellä tämä ihmisten kitkeröityminen ei vielä näy. Muutan itsekin kaupungista pois kun edellytykset ovat oikealla mallilla.

#26
12.10.2004 17:17

Joo, miellän itse tuon onnellisuuden käsitteen viittaavan enemmän sellaiseen kokonaisvaltaiseen ja vähän "ylimaalliseenkin" tilaan, josta syystä epäilen vahvasti sen saavutettavuutta... Tai sen saavuttamisen mielekkyyttä, vähän samaantapaan kuten Sammy B.

Mutta toki täälläkin otetaan ilo irti pienistä asioista: meili ystävältä, joka asuu maapallon toisella puolella; asioden oppiminen, ajatusvirtojen yhdistäminen ja mahdollisten uusien ideoiden luominen; ajatus siitä, että kuukauden päästä voi jo päästä juoksemaan... Melkein mistä tahansa voi saada hyvän mielen ja olon ainakin hetkeksi, onneksi :).

Johtuukohan se sitten siitä, että työkseen määrittele ja vääntää termejä, mutta joka tapauksessa minulle sana onnelisuus implikoi suoraan tilaan/olotilaan (johonkin pysyvämpään), eikä ole sama asia kuin onnenhetki.

Mutta mukavaa lukea muiden mielipiteitä ja kokemuksia asioista :)

#27
12.10.2004 19:14

Voin sanoa olevani onnellinen. Perusasiat on kunnossa, on terveyttä, kaksi tervettä lasta ja mies jota kunnioitan ja rakastan päivä päivältä enemmän. Elämääni ei tällä hetkellä kuuluu suurta dramatiikkaa joten se on tasasista ja varmasti arkista mutta myös onnellista.

Onnellisuus on kyky iloita pienistä ja usein itsestään selvistä asioista kuten esim. terveydestä. Ja onnellinen ihminen on se elää hetkessä eikä menneessä tai tulevassa. AIna asiat voisi mukamas olla paremmin mutta myös huonommin.

Tänään ollessani lenkillä auringonpaisteessa tunsin olevani hyvin onnellinen siitä että pystyn liikkumaan.

#28
12.10.2004 20:03

Ei mun tarvi sanoa mitään, koska olen ihan samaa mieltä Keijun kanssa. Mä oon onnellinen niin monista mun jutuista, ja vielä useammista muiden jutuista. Mä oon vaan tällanen. Elämää se kai on.

#29
Eos
12.10.2004 20:37

JR.K Voi miten joku voikaan joskus kirjoittaa juuri ne ajatukset mitä minäkin mietin! Painiskelen tuon saman suorituskeskeisyyden kanssa. Aina kun saavutan jotain asetan riman vielä vähän korkeammalle.
Cuppi sanoi tuossa hyvin siitä, miten pitäisi olla tyytyväinen olemassa olevasta. Se lieneekin avain onneen. Siksi toisaalta koen myös valtavaa syyllisyyttä siitä, että en kykene siihen aina.
Viisas ystäväni on puhunut monesti kolmesta asiasta jotka elämässä pitää olla hyvin ja tasapainossa ihmissuhteet, terveys ja työ. Jos jollain osa-alueella on ongelmia, vaikuttaa se helposti myös muihin.

#30
12.10.2004 20:41

"Vältä kaikkea pahaa. Tee kaikkea hyvää. Tyynnytä, kouluta mielesi. Tämä on polku." sanoi eräs paksu ja joviaali heppu 2500 vuotta sitten.

Suurin este onnellisuuden saavuttamisessa on onnellisuuden aktiivinen tavoittelu. Onnellisuus ei kumuloidu, eikä sitä voi varastoida. Emme ole onnellisempia huomenna ollessamme onnellisia, kuin olimme eilen ollessamme onnellisia.

Oma kokemukseni on, että "onnellisuuteni" on lisääntynyt vain, kun en ole pyrkinyt lisäämään sitä.

#31
Eos
12.10.2004 20:46

Tuossa voi todella olla perää.Pitäisikin siis yrittää olla tavoittelematta onnea, se todella on yksi itse asetetuista, hyvin korkeista rimoista.
Täällä on niin viisasta (ja ilmeisen onnellista) porukkaa.

#32
12.10.2004 21:01

"
"Vältä kaikkea pahaa. Tee kaikkea hyvää. Tyynnytä, kouluta mielesi. Tämä on polku." sanoi eräs paksu ja joviaali heppu 2500 vuotta sitten."

Suurin este onnellisuuden saavuttamisessa on onnellisuuden aktiivinen tavoittelu. Onnellisuus ei kumuloidu, eikä sitä voi varastoida. Emme ole onnellisempia huomenna ollessamme onnellisia, kuin olimme eilen ollessamme onnellisia."

Samaa mieltä olen. Mutta lainaamasi kappale ja siihen kirjoittamasi kommentti eivät mielestäni - ja tämä on vain kuten minä asian näen - ole ristiriidassa.

Mutta lisäisin hieman. Jotta voi vapautuneesti ajatella kuten ehdotat (ja jota pidän varsin varteenotettavana ohjenuorana), pitää olla hokannut muutamia asioita elämästä. Tai ainakin niin se helpottuu. Mutta jos tähän ei ole vielä päästy, todellakin kannattaa funtsia asioita ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen, mutta silloin ehkä voidaan kautta rantain puhua onnellisuuden tavoittelusta, ainakin tiettynä välivaiheena. Siis tavallaan.

Omaa tapaani en tähän turhaan kirjoita, se lienee monille jo selvä reitti...;-)

#33
12.10.2004 21:12

"Oma kokemukseni on, että "onnellisuuteni" on lisääntynyt vain, kun en ole pyrkinyt lisäämään sitä."

Aivan, veit jalat suustani. Päivä päivältä onnellisuus vain lisääntyy uusien kokemuksien kautta niitä erikseen tavoittelematta. Kun esim. selviää vaikeista tilanteista, niin se lisää onnellisuutta, koska kokee vahvistuvansa. Seuraavan vaikean tilanteen tullessa kohdalle osaa ajatella (tai osaa kuka osaa), että selvisinhän minä siitäkin edellisestäkin.

#34
12.10.2004 21:15

Mä otan sut kohta kii....

....viestien lukumäärässä meinaan!

#35
12.10.2004 21:36

"Mutta lainaamasi kappale ja siihen kirjoittamasi kommentti eivät mielestäni - ja tämä on vain kuten minä asian näen - ole ristiriidassa."

Eivät minustakaan. Miksi kuvittelit niin?

"Mutta jos tähän ei ole vielä päästy, todellakin kannattaa funtsia asioita ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen, mutta silloin ehkä voidaan kautta rantain puhua onnellisuuden tavoittelusta, ainakin tiettynä välivaiheena."

Ainakin, jos tavoitteena on nimenomaan tavoitella jotain jonka mieltää tuottavan onnellisuutta. Metsään tuppaa menemään.

#36
12.10.2004 21:45

Mulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko lainauksesi tuki omaa viestiäsi tai sitten ei. Valitsin jälkimmäisen. Olisi siis pitänyt valita toisin, ilmeisesti...

"Ainakin, jos tavoitteena on nimenomaan tavoitella jotain jonka mieltää tuottavan onnellisuutta. Metsään tuppaa menemään."

Siis juuri_tuota en tarkoittanut. Tarkoitin siis sitä, että funtsii, mistä asioista nauttii ja varsinkin sitä, mistä asioista kannattaa opetella nauttimaan, kuin myös sitä, että mitkä asiat ovat itsetuhoisia (asiat eli lähinnä asenteet tässä kohtaa). Sitten aktiivisesti muistuttaa itseään tästä valaistumisen kokemuksesta.

Kyllä se vähän niin tuppaa olemaan, että mikään (tai harva) arvokas ei tässä elämässä tule aivan ilmaiseksi. Työ kovankin onnen voittaa. Tämä pätee elämänasenteeseenkin, joskin automatisointi on edessä, jos asian oikein tekee.

Oikeasti onnellisia ihmisiä on paljon vähemmän kuin heiksi itsensä lukevia, uskon minä. Paljoa ei tilanteen muuttaminen välttämättä vaatisi...

#37
Wi
12.10.2004 22:32

Ohikiitäviä asioita. Muistan, kun melkein kyynelehdin onnesta koskettaessani tuhansien askelten sileäksi kuluttamaa, ikivanhan kirkon kivilattiaa, turistina vieraassa kaupungissa, sama aurinko, siivilöityy täällä ihmeellisten lasimaalausten läpi, tomuhiukkasia ilmassa, lieneekö joku lennellyt ilmassa sitten peruskiven laskun, sopraano, ääni täyttää tilan, mielen, ehkä se liikuttaa pölyhiukkasia, tietääkö kukaan? Tai maailman laidalla, kalkkikivikallion reunalla, raunioilla, aika häviää... ...suurkaupungissa, yksin, taas matkaajana, menossa jonnekin -minne?- -onko väliä?- voin lähteä, voin jäädä, tajuan, mitään ei ole kirjoitettu... ...kumppanin yllättävä, mutta oudon sattuva reaktio erikoisessa tilanteessa, niin erillään, niin samanlainen, niin erilainen, TOINEN, sanojen virtaa välillä, ehkä enemmänkin... ...kissa, kissa, se kuulee joskus vaikka en mitään sano ja tulee lähelle, käpertyy, kehrää, lämmittää... ...ystävä ovella, lunta hiuksissa, tervehdykset suoraan lapsuudesta, tuhansia kertoja toistetut omat ja kummalliset... ...käsi, jota pää ohjaa (ohjaako? -epäilyksen hetki-), liukuu paperilla, piirtää viivaa, muotoa, pintaa -mistä se tulee?... ...tuleen tuijotus... ...virtaavan veden kohina... ...äänet seinänaapurista... ...lanttia pyytävä kadunmies ja hymy, se ei unohdu... ...riita ja anteeksipyyntö - joku välittää!... ...valo, ukkosen jälkeen, pakkasaamuna, Senaatintorilla jonain torstaina, likaisissa ikkunoissa, kynttilän liekistä, rakkailla kasvoilla...

...onnellisuus ei ole mieleni tila, vaan hetkiä, jotka lävistävät mieleni merkityksellisinä ja kauniina. En pysty sitä tavoittelemaan, mutta otan vastaan, otan! Minun sisäinen radioni, ei koskaan pysyvästi taajuudella; minun epävireinen soittimeni, melodiaa vain sattumalta. Hyväksyn tämän ja ehkä siksi voin sanoa olevani onnellinen. Ehkä.

Suorituksiini voin olla tyytyväinen, mutta tekevätkö ne onnelliseksi?

#38
12.10.2004 23:03

Siis pitää olla tavoittelematta onnea? Ei saa toivoa itselleen asioita joista tietää tulevansa onnelliseksi? Pitääkö kaikki sellainen joka tekis onnelliseksi hylätä, vai vaan odottaa että se otetaan pois ihan omia aikojaan? Ja pitääkö vielä kaiken lisäksi olla iloinen siitä että kaikki on päin helvettiä, kun se on ainakin mahdollisimman kaukana pienimmästäkin mahdollisuudesta tulla onnelliseksi?

#39
12.10.2004 23:13

"Ei saa toivoa itselleen asioita joista tietää tulevansa onnelliseksi?"

Kukas sitä kieltääkään? Mutta mistäs tiedät, että vasta jokin edessä oleva asia tekee sinut onnelliseksi, jos et ole sitä nyt? Ei tarvitse hylätä mitään, jos on onnellinen, mutta jos ei ole, niin vasta hylkäämisen kautta voi sen tajuta, että "hei, en tarvitsekaan tuota turvarakenteekseni".

"Ja pitääkö vielä kaiken lisäksi olla iloinen siitä että kaikki on päin helvettiä"

Heh, onnellinen ei koe asioita niin, että KAIKKI on päin helvettiä! :)

#40
12.10.2004 23:24

Onnellisuus lähtee ainoastaan susta itsestä.Et sä voi elää onnea muiden kautta. Jos sä et oo itsesi kanssa tasapainossa et sä pysty aidosti oleen onnellinen. Tarkotan, että sun pitää ensin löytää itsesi ja vasta sen jälkeen voit löytää ihmisen, joka rakastaa sinua.Uskon, että jossain on ihminen, joka on sun kadoksissa ollut puoliskosi. Sen kun löydät voit olla onnellinen. Sä tiedät sen heti, jos vähänkin epäröit, niin se ei ole hän. Sun pitää ymmärtää että sä et omista koskaan toista, jokainen on loppujen lopuksi yksin tässä maailmassa. Sen yksinolon kun opit niin tiedät paljon enemmän. On tärkeää että tunnet että kumppanisi on myös sinun paras ystäväsi. Silloin voit tietää, että et jätä häntä koskaan, eikä hänkään jätä sinua koskaan.

#41
13.10.2004 09:03

Sä et koskaan voi tietää, mitä tapahtuu.

#42
13.10.2004 10:15

"Silloin voit tietää, että et jätä häntä koskaan, eikä hänkään jätä sinua koskaan."

Hieno ja kaunis asia, mutta ehkä hieman läheisriippuvainen asenne?
Tai et ehkä tarkoittanut sitä niin, sillä muutama rivi aiemmin puhut yksinolosta ja sen merkityksestä, mistä olen täysin samaa mieltä.

Ja kuten Marjis kirjoitti, kaikki on mahdollista. Jos kukaan ei "jätä" termin perinteisessä merkityksessä, voi kaikkea silti tapahtua. Toivottavasti kuitenkaan ei (no, väistämättä se on joskus edessä).

"Heh, onnellinen ei koe asioita niin, että KAIKKI on päin helvettiä! :)"

Keiju, tai että mikään ei ole, ainakaan kroonisesti. Eikä niistä akuuteistakaan tapauksista kannata murehtia, tekee sen minkä tekee, ja sillä sipuli.

Soon helppoo...;-)

#43
13.10.2004 11:19

Jos lukee itsensä onnelliseksi, saa olla onnellinen, vaikkei jonkun toisen mielestä olisikaan sitä oikeasti. :)

#44
13.10.2004 11:22

"Silloin voit tietää, että et jätä häntä koskaan, eikä hänkään jätä sinua koskaan."

Ei tuollaisia asioita voi varmaksi tietää. Elämä voi viskata suuntaan jos toiseenkin, mutta välttämättähän ei itse sydämessään koskaan jätä, mutta varsinkaan toisen ihmisen elämästä ja tuntemuksista et voi olla koskaan varma. Siksipä on onnellisempaa elää niin, että tiedostaa, että vaikka tulisin jätetyksi niin selviän kuin, että luulet olevasi varma, ettet tule jätetyksi. Se on enemmänkin pelkoa, jos tarvitsee tuollaisia "varmuuksia" elääkseen.

#45
13.10.2004 11:38

Elämässähän ei mikään muu ole varmaa kuin se, että kaikki on epävarmaa, mutta ehkä sitä juuri Violett tarkoitti kun puhui siitä että pitää ensin oppia olemaan sinut itsensä kanssa ja olemaan yksin. Yksinhän tänne tullaan ja yksin lähdetään, ja jos sen on tajunnut niin voi oikeasti sitoutua toiseen ihmiseen vaikka loppuiäkseen. Silloin se tapahtuu vapaasta tahdosta ja aidosta halusta olla toisen kanssa, ei tarpeesta löytää joku täydentämään itseään.

Tietenkin elämässä voi kaikki muuttua, mutta miksi silti ei muka olisi mahdollista olla varma että sitoutuu toiseen 'kunnes kuolema teidät erottaa'? Onnistuuhan se lasten ja vanhempienkin välillä, miksei sitten kahden aikuisen? Aika kyynistä lähteä siitä olettamasta että erohan tässä tulee, kattellaan vaan että nytkö vai vasta myöhemmin. Töitähän tietysti suhde kun suhde vaatii, mutta jos on sitoutunut asiaan panostamaan, niin aika hyvillä kertoimilla voi olla varma että ei toista jätä koskaan. Nykyisin tietty on enemmän ajan hengessä että sitten lähdetään kun enää ei oo kivaa...

#46
13.10.2004 11:53

Minun pointtini ainakin oli, että koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Kaikenlaista tapahtuu koko ajan. Minulla on ihmissuhteita, joiden uskon kestävän loppuun asti, mutta totuus on, että en sitä varmaksi tiedä. Eikä ole niin tarvekaan. Ei siinä ole mitään kyynistä, mielestäni päin vastoin rehellistä.

#47
13.10.2004 11:56

Rehellistä on ajatella, että onhan se mahdollista, että sattuu jotain. Kyynistä on ajatella, että onhan se mahdollista, että ei satu mitään.

Luulen ma.

#48
13.10.2004 12:05

"Aika kyynistä lähteä siitä olettamasta että erohan tässä tulee, kattellaan vaan että nytkö vai vasta myöhemmin."

Niin on minustakin kyynistä. Mutta, kun tiedostaa, että ihminen voi jopa hylätä toisen niin on suhteessa vapaa, eikä vaadi toistelta mitään varmuuden tunnustuksia. Mihin niitä tarvitsen, kun minulle riittää, että hän on ihmisenä olemassa ja suon hänelle vapauden elää ja tehdä valintoja.

"Onnistuuhan se lasten ja vanhempienkin välillä"

Miten äiti tai isä voi olla varma, ettei lapsi hylkää vanhempiaan sitten aikuisenakaan? Niitä löytyy kyllä tästäkin maasta pilvin pimein.

#49
13.10.2004 12:18

Hyvää pohjintaa kaikilta. Pari asiaa tuli vielä mieleen onnellisuuteen liittyen.

Vanha sanonta: "Kel onni on se onnen kätkeköön" on mun mielestä aivan älytön. Miksi omaa onneaan ja onnellisuuttaa pitää muka kätkeä. Mielestäni sitä pitäisi mieluummin jakaa ja levittää ympärilleen, kun että sitä panttaisi sisällään. Ehkä muutkin saisivat silloin kokea empaattisuuden kautta edes pienen hyvänolon tunteen tästä onnesta.

Maailma on jo nyt liian täynnä kaikesta mahdollisesta "turhasta" valittavia ihmisiä. Uskon, että suurimmalla osalla meistä ylipäänsä ovat asiat aika hyvin ja pitäisi enemmänkin olla tyytyväinen siitä mitä on, kuin valittaa siitä mitä ei ole. Miksihän siis on helpompaa valittaa omaa pahaaoloaan, kun sanoa, että onpa minulla asiat hyvin, kun sain tänä aamuna mahani täyteen tai sai herätä lämpimästä sängystä..?

Toinen asia josta aiemmin puhuttiin on se, että onni riippuu itsestä ja sen voi kokea vain omakohtaisesti. Itse olen ainakin onnellinen ja iloinen ja koen onnellisuutta sellaisista asioista, jotka eivät suoranaisesti minuun liitykään. Itse altruistina saan kiksejä muiden auttamisesta ja muiden ilosta ja onnellisuudesta.

#50
13.10.2004 12:29

"Maailma on jo nyt liian täynnä kaikesta mahdollisesta "turhasta" valittavia ihmisiä."

Jostain syystä ihmismieli vaan on sellainen, että jostain on aina valitettava. Jos sulla on aikaa valittaa "turhasta", niin sehän kertoo, että elämässä on kaikki isommat ja merkittävät asiat ok, joten valitetaan sitten pienistä asioista.

#51
13.10.2004 12:30

Kieltämättä ikuinen rakkaus sun muu lässynlässytys on aika siirappia, mutta aika hurjaksi menee jo jos ei edes noin niinkun lähtökohtana voi pitää sitä että on joitakin ihmisiä, jotka eivät hylkää ja joita ei jätä meni sitten syteen tai saveen. Ainakin minulla on läheisiä joiden puolesta menisin otsa kirkkaana vaikka hautaani, joten en nyt äkkiseltään keksi mitä pitäisi tapahtua että olisin heitä hylkäämässä. En sano etteikö jotain sellaistakin voisi tapahtua, mutta aivan minulle riittävällä varmuudella tiedän että niin ei käy. Ja mikäli niin käy, on maailmankirjat siinä vaiheessa jo niin sekaisin että tämän varmuuteni horjuminen on siinä vaiheessa pienimpiä ongelmiani. Mutta kukin taaplatkoon tyylillään, tietenkään sellaisella "minä vastaan muu maailma" - asenteella on suuremmalla varmuudella pettymykseltä turvassa. Mutta jos riittää rohkeutta ottaa riskejä...

#52
13.10.2004 12:37

"Ainakin minulla on läheisiä joiden puolesta menisin otsa kirkkaana vaikka hautaani, joten en nyt äkkiseltään keksi mitä pitäisi tapahtua että olisin heitä hylkäämässä."

Kyllä omasta itsestään voikin aika pitkälle olla varma. Esim. tuskinpa itse tulen hylkäämään mahdollisia lapsiani, tapahtui mitä tahansa, mutta hehän voivat hylätä minut, siitä en voi olla varma!

#53
13.10.2004 12:49

Hmm...eli avainsanana, älä luota kehenkään? Jos varma ei voi ollakaan, niin aina voi luottaa siihen mitä toinen sanoo. Luottamus taas on nähdäkseni toimivan suhteen perusta, en usko että voisin elää suhteessa jossa toinen ei uskalla luottaa minuun pitkällä tähtäimellä.

#54
13.10.2004 12:57

Keiju:
"ihmismieli vaan on sellainen, että jostain on aina valitettava"

Niinpä, tuo on ihan totta.

#55
13.10.2004 13:04

"Jos varma ei voi ollakaan, niin aina voi luottaa siihen mitä toinen sanoo."

Niin voikin, mutta en ole riippuvainen toisen sanomisista tai sanomatta jättämisistään.

#56
13.10.2004 13:27

Martzi kirjoitti:
"Vanha sanonta: "Kel onni on se onnen kätkeköön" on mun mielestä aivan älytön. [...]

Maailma on jo nyt liian täynnä kaikesta mahdollisesta "turhasta" valittavia ihmisiä. [...] Miksihän siis on helpompaa valittaa omaa pahaaoloaan, kun sanoa, että onpa minulla asiat hyvin, kun sain tänä aamuna mahani täyteen tai sai herätä lämpimästä sängystä..?"

Tuli välittömästi mieleen "Pohjalaisia sanontoja" -nimellä kulkeva joukkospämmi, jonka viimeinen sanonta kuuluu seuraavasti:

Ku menöö hyvin nii tavataha sanua jotta: Mikä ristus o ku ei aharista?

Meni vähän ohi aiheesta ehkä, mutta allekirjoittanutta sanonta huvitti suuresti...

#57
13.10.2004 13:49

JR.K:
Loistavaa läppää. :D LOL

#58
13.10.2004 14:54

Vaikka on tullut elettyä aika "siisteissä" piireissä, on tullut nähtyä sentään mm:
-alakerran naapuri meni narun jatkoksi vaikkei mikään näyttänyt olevan pielessä
-sukulaismies, joka oli tunnettu huuliveikko romahti loppuiäkseen sairaalaan depressiossa
-lähisukulainen, joka parhaillaan tekee lähtöä eikä montaa hyvää hetkeä ole elämään mahtunut
-nippu työkavereita, exiä sun muita, joilla kaikki asiat aina päin helvettiä

Eli enää en lähde kovin helpolla kenenkään huolia mestaroimaan ja vähättelemään. Turhaa marinaa yleisempää on onnellisuuskulissien ylläpitäminen viimeiseen asti.

Ongelma on ONGELMA vasta kun ongelma A estää ratkaisemasta ongelmaa B ja on r istiriidassa ongelma C:n kanssa ja koko homma nivoutuu aiempaan henkilöhistoriaan. Eli alkuperäisten pulmien suuruudesta voi päätellä hyvin vähän ongelman vakavuudesta.

Moni saa melkein synnyinlahjana pelikortit, joilla realistinen tavoite onnen sijasta on jonkinlainen elämästä läpi kompuroiminen. Se, miten tuo kompurointi sitten onnistuu, on pienestä kiinni. On ehkä saatu selviämisen - tai selviämättömyyden - malli tai kriittisellä hetkellä löytynyt edes yksi kuuntelija. Julkisuudessa paistattelevat konkursseista, eroista, alkoholismista lopulta selviytyneet, eivät taakan alle lopulta romahtaneet.

Tuollainen Marzin kuvailema seesteisyys tuntuu itselle hyvin vieraalta eikä sellaisessa oikein osaisi enää elääkään. Mitä tulee onnen kätkemiseen, on harhaluulo, että onnettomat piristyisivät nähdessään onnellisia. Voi jossain yksittäistilanteessa toki pitää paikkansa, mutta yleensähän ihmisellä on suuri tarve olla samassa tunnetilassa ympäristönsä kanssa.

Ja kriiseistä vahvistumiseen lisäisin, että kyllä ne kuluttavat pitkittyessään. Itsellä oli tuossa parinkympin jälkeen viitisen vuotta putkeen pahuksen hankalaa ja vaikka sen jälkeen osaa ongelmiin suhtautua, niin kehoon ja mieleen jätti jälkensä.

Että tämmöistä itseterapiaa.

#59
13.10.2004 15:10

"Itse altruistina saan kiksejä muiden auttamisesta."

Tuota toteuttavat monet juuri saadakseen itselle niitä kiksejä. Entäpä, jos auttaisikin pyyteettömästi ilman, että odottaisi itse saavan mitään?

#60
13.10.2004 15:24

"Ja kriiseistä vahvistumiseen lisäisin, että kyllä ne kuluttavat pitkittyessään. Itsellä oli tuossa parinkympin jälkeen viitisen vuotta putkeen pahuksen hankalaa ja vaikka sen jälkeen osaa ongelmiin suhtautua, niin kehoon ja mieleen jätti jälkensä."

Kyllä kuluttavat silloin, jos ei ole selviytymiskeinoja itsellä ja niihin on jostain syystä, vasten tahtoaankin juuttunut, riippuu tietysti asioista mitä on kokenut. Jos ne jättää jälkensä mieleen, kuten sanoit, niin silloin et ole käsitellyt menneisyyttäsi loppuun ja siihen käsittelyyn voi tarvita apua. Monesti ne onkin siellä lapsuudessa ja nuoruudessa ne syyt, miksi yhä aikuisenakin käyttäytyy tietyllä tavalla esim. parisuhteessa. Mutta, jos mulla oli paska nuoruus, niin en suostu paskaan aikuisuuteen, vaan nään mahdollisuudet muuttaa elämän suunnan.

#61
13.10.2004 15:28

Jyrki:
"Tuollainen Marzin kuvailema seesteisyys tuntuu itselle hyvin vieraalta eikä sellaisessa oikein osaisi enää elääkään. Mitä tulee onnen kätkemiseen, on harhaluulo, että onnettomat piristyisivät nähdessään onnellisia."

Siis ei meidän elämä ihan seesteistä ole, jos näin ymmärsit niin sitten ymmärsit hieman väärin. Sataa meilläkin paskaa niskaan päivittäin, mutta ne elämän pilarit, jotka itselle ovat ne tärkeimmät, ovat meillä suht hyvin kunnossa.

Mitä tuohon onnellisuuden kätkemiseen tuleen, niin olet kyllä ihan oikeassa. Jos toista on kohdannut suuri suru, niin siinä kaivataan enemmänkin empatiaa, kuin kommentteja "voi että mulla on sitten kaikki niin hyvin ja olen niin onnellinen siitä...". Aina ei ole hyvä tuoda julki omaa onnellisuuttaa, vaan pitää suunsa kiinni.


Keiju:
"Entäpä, jos auttaisikin pyyteettömästi ilman, että odottaisi itse saavan mitään?"

Mitä tarkoitat tuolla, että "ilman, että odottaisi itse saavan mitään"? Siis onko auttajan kokema auttamisen ilo ja mahdollinen oma hyväolon tunne siitä, että aihuttaa toiselle hyvän mielen sitten, itsekästä touhua sen takia, että itse saa siitä hyvän olon. Tekisikö se tuosta sitten pyyteetöntä ja epäitsekästä, jos itse joutuisi auttamaan hampaat irvessä ja suuren vitutuksen saattelemana? Se ymmärrän, että jos autan toista ja odotan sen jälkeen saavani häneltä apua vastapalveluksena, joku voi sanoa minua epä-pyyteettömäski ja itsekkääksi. Mutta sitä en ymmärrä, jos autan pelkästä auttamisen ilosta niin se tekee minusta itsekkään.

What´s your point fairy? /miettii/

#62
13.10.2004 15:46

Nyt menee jo Jyrkin piikkiin, vaikka olenkin vain hänen sivupersoonansa.

Tuohon Keijun toteamukseen kriisin käsittelystä lisäisin, että siinä tilanteessa ja niillä tiedoilla ja taidoilla tein kaikkeni, kuten ihmiset yleensäkin tekevät kriiseissä kaikkensa, vaikka nykyisin samassa tilanteessa toimisinkin toisin.

Ja ehdottomasti kriisit pitäisi käsitellä ajoissa, muuten sairastuttavat jo fyysisestikin. Kaikilla foorumeilla vain ei kriisien käsittely ole ollenkaan muodikasta ja mahdollista.

Mutta tuo Lumin toteamus aikuinen-lapsi- suhteen tavoiteltavuudesta myös aikuisten välillä, oli mielenkiintoinen. Nähdäkseni melkoinen joukko ihmissuhdeongelmista - siis muistakin kuin parisuhdeongelmista - aiheutuu tuosta niin kunnioitettavasta, mutta epärealistisesta tavoitteesta. Kahden aikuisen välinen suhde voi tuskin koskaan olla vanhempi-lapsi-suhteen tapainen. Elämän rajat, biologia tulee vastaan, vaikka moni meistä yrittää koko ikänsä uhmata tätä luonnonlakia. Silti en kiellä uhmaamasta.

#63
13.10.2004 15:53

"Siis onko auttajan kokema auttamisen ilo ja mahdollinen oma hyväolon tunne siitä, että aihuttaa toiselle hyvän mielen sitten, itsekästä touhua sen takia, että itse saa siitä hyvän olon."

Kyllä se on itsekästä silloin, jos lähtökohta auttamiselle on oman hyvinvoinnin tavoittelu. Silloin et niinkään auta tätä ihmistä siksi, että hänellä olisi parempi vaan, että sinulla olisi myös parempi. Siksipä ihminen valitseekin usein autettavansa siten, että tietää etukäteen saavansa hänet hyvälle tuulelle. Entäpä, joku joka ei osoita kiitollisuuttaan sinulle millään tavalla sinun autettuaan häntä, kaiveleeko se mieltäsi?

#64
Wi
13.10.2004 16:39

"Kyllä se on itsekästä silloin, jos lähtökohta auttamiselle on oman hyvinvoinnin tavoittelu."

Tämähän on kaiken sosiaalisen kanssakäymisen perusta, ihmiset ovat hyviä toisilleen, jottai itsellä olisi hyvä, jotta toisella olisi hyvä, jotta toinen olisi hyvä minulle. Ei kai siitä tarvitse mitään omantunnontuskia kärsiä?

Toisaalta, eipä kannata repiä pulttia siitäkään, jos vastine ei ole toivotunlainen. Ikävää on ehkä vain se, jos auttaminen perustuu vain ja ainoastaan toisen ihmisen mukavan reaktion odottamiseen. Minusta tämäkään ei ole itsekästä, ehkä pikemminkin naiivia. Asenne saattaa satuttaa - itse auttajaa.

#65
13.10.2004 16:43

Riippuu minkälaisissa asioissa auttaa. Kovin henkilökohtaisissa kysymyksissä ja tilanteissa, joissa autettu kokee joutuneensa riippuvaiseksi auttajastaan, saa auttaja aika useinkin todellisen viharyöpyn "kiitoksekseen".

Tietysti voi spekuloida, johtuuko tuo viha joissain tapauksissa siitä, että autettu vaistoaa auttajansa kyseenalaiset motiivit, joita voivat olla mm. erilaiset omien ongelmien kompensoinnit tai halu saada toinen hallintaansa.

Auttamisessakin voi olla hyviä ja huonoja motiiveja ja kai ne pitäisi oppia tunnistamaan.

#66
13.10.2004 17:00

Ihminenhän on eläin ja luonnossa kaikki tuppaa olemaan itsekkäitä. Itsekkyys on ihmisenkin vahva "vietti" joka näkyy ja on näkynyt läpi maailman sivun. Ja joskus epäitsekkäältä näytävä toiminta on vaan onnistuttu naamioimaan hyvin, vaikka pohjalta löytyisikin itskkyys. Tämä siis näin yleisesti, toki poikkeuksiakin löytyy - niin kuin kaikesta luonnossa!! =)

Niin, ja onnelliuudesta...mielestäni onnellinen voi olla monella tasolla. Omassa mikromaailmassani olen onnellinen (ainakin yleensä), mutta kuka on onnellinen maapallolla?! Onko ketään, jota ei YHTÄÄN huolestuta MIKÄÄN maailmanmeno?
En usko.

#67
13.10.2004 17:07

Tottakai mua huolestuttaa Korkeasaaren paviaanit, mutta miten se liittyy onnellisuuteen ja oman elämän hallintaan?

#68
13.10.2004 17:25

Ihmiset taitavat käsittää onnellisuuden nin eri tavoilla, että keskustelu on jokseenkin tuuleen huutamista. Mutta sitä se oli jo siinä edellisessäkin ketjussa. Onnellisuus ei mielestäni sulje pois muita tunteita. Kyllä minä olen onnellinen maapallolla, vaikka olenkin huolestunut, vihainen ja pettynyt monista asioista, joita tapahtuu.

Olen huomannut omituisen asian tämän onnellisuusajatuksen tienoilta. Jos kerron jollekin olevani hyvin onnellinen, saan aika erikoista vastakaikua. Jotkut tuntuvat loukkaantuvan ja alkavat puolustelemaan itseään. Aivan kuin minun onnellisuuteni olisi henkilökohtainen loukkaus heitä kohtaan. Jotkut eivät usko minua, kerran minun väitettiin jopa valehtelevan. :D Joskus jopa hyvä itsetunto tuntuu loukkaavan joitain ihmisiä. Niinkin se muka olisi joltain pois...

Auttamisesta tulee aina niin iloiseksi huomatessaan, että on saanut jotain hyvää aikaan. En suostu ajattelemaan, että toisten auttaminen menee koskaan hukkaan. En usko että hyvät teot koskaan katoavat kokonaan. Jossain ne kummittelevat ja kertaantuvat sitten oikeana hetkenä.

#69
13.10.2004 17:33

Ei se liitykkään. Juuri ne eri tasot, heh ;)!

Minä en tosin ole kovin huolestunut niistä paviaaneista, mitä vähemmän eläintarhoissa on eläimiä (jotka eivät ole uhanalaisia) sitä parempi!

#70
13.10.2004 17:42

Mutta, jos nämä paviaanit tapetaan, niin remontin jälkeen tänne tuodaan uusia, joten parempi, että nämä jo tottuneet elävät loppu elämänsä tarhassa.

#71
13.10.2004 18:14

Se on totta!
Vaikka tänne tuodaan uusia joka tapauksessa. Aina halutaan uutta ja erikoisempaa kuin edelliset. Ja kovin ikävää, että nämä kyseiset paviaanit vielä lisääntyvät....Kaikki, joilla on ollut vuosia sama miljoonakalapopulaatio akvaariossa, tietävät, miten niille käy . Sama on edessä paviaaneilla.

#72
13.10.2004 18:41

"Aina halutaan uutta ja erikoisempaa kuin edelliset. Ja kovin ikävää, että nämä kyseiset paviaanit vielä lisääntyvät...."

Mikäli aikaisempaa keskustelua ei ole lukenut niin aika hauskan mielleyhtymän saa aikaiseksi ;)

Onnellisuuden ja ihmisien kanssahan on hieman sama asia, mikään ei koskaan riitä. Kun tietyt asiat on saavutettu ja niistä nyhdetty ilo kulutettu loppuun halutaan lisää, enemmän, suurempaa ja parempaa.

Nämä paviaanit sitten tekevät oman tyytymättömyytensä ajamina yhä suurempia ja suurempia päätöksiä ainoana tavoitteena saada tyydytystä ja onnellisuutta itselleen. Ja sitten nämä paviaanit menevät vielä lisääntymään ja joka puolella kuuluu vain *a-a-a-a-aaaagrää* vai miten paviaanit äänteleekään?

#73
13.10.2004 20:32

Väännetään nyt vielä asiasta, vaikka kantasi asiaan on minulle täysin selvä ja taas minun kantani toivottavasti on myös sinulle selvä... ;)

"Kyllä se on itsekästä silloin, jos lähtökohta auttamiselle on oman hyvinvoinnin tavoittelu."

Jos auttamisen motiivi on tosiaan oman hyvän olon tavoittelu, eikä vilpitön toisen auttaminen, niin olen täysin samaa mieltä. Mutta kyllä sellaista vilpitöntä auttamistakin on olemassa, jossa molemmille osapuolille (sekä autetulle, että auttajalle) tulee hyvä mieli ja olo asiasta, eikä asiaan liity mitään taka-ajatuksia kummallakaan.


"Silloin et niinkään auta tätä ihmistä siksi, että hänellä olisi parempi vaan, että sinulla olisi myös parempi."

Jos kyse on siitä, että tyrkytetään apua toiselle, vaikka toinen sitä ei pyydä eikä välttämättä edes halua, niin taas täysin samaa mieltä asiasta kanssasi.


"Siksipä ihminen valitseekin usein autettavansa siten, että tietää etukäteen saavansa hänet hyvälle tuulelle."

Hieman outo näkökanta, en ole koskaan ajatellut asiasta noin.


"Entäpä, joku joka ei osoita kiitollisuuttaan sinulle millään tavalla sinun autettuaan häntä, kaiveleeko se mieltäsi?"

No ei kaivele, sillä joskus auttamisesta ei todellakaan saa positiivista palautetta vaan päin vastoin. Näissä tapauksissa sitä aina sitten miettii ja harmittelee sitä, että tuli edes vaivauduttua auttamaan, mutta tehty mikä tehty.


Mutta ihan oikeasti, kyllä edelleenkin olen sitä mieltä, että vilpitön auttaminen on sellainen win-win tilanne, jossa molemmat osapuolet saavat hyvän mielen.

Jos auttamisen motiivit ovat siinä, että auttamisesta haluaa aina saada jotain kiitosta, vastapalvelusta ym. vastinetta, niin silloin auttamisen motiivi ei välttämättä ole oikea. Sitä voisi ehkä verrata avunpyytämisessä siihen, että käyttää toista hyväkseen ja pyytää asioita ihan vaan sen takia, että tietää jo etukäteen, että toinen tuskin kieltäytyy avun antamisesta.


En jaksa vääntää asiasta enempää kanssasi ja koitan jatkan ihmisten pyyteetöntä auttamista edelleenkin hyvällä omalla tunnolla.. :)

#74
13.10.2004 21:48

Martzin, Marjiksen ja suurimmaksi osin Keijun kanssa samaa mieltä; ymmärrän Sokrua, mutta näen asiat eri tavalla; Lumen kanssa eri mieltä - kuten usein, vaikkakaan en periaatteessa, kuten joku saattaisi kuvitella - mutta ehkä kyseessä on kommunikaatiokatkos tuon luottavaisuuden suhteen. Järki ja tunteet eivät ole mielestäni edes näennäisesti ristiriidassa asian suhteen. Luottaminen ei ole samaa kuin ennustaminen, tästä kai on vain kyse.

"Jos kerron jollekin olevani hyvin onnellinen, saan aika erikoista vastakaikua. Jotkut tuntuvat loukkaantuvan ja alkavat puolustelemaan itseään. Aivan kuin minun onnellisuuteni olisi henkilökohtainen loukkaus heitä kohtaan. Jotkut eivät usko minua, kerran minun väitettiin jopa valehtelevan."

LOL...Marjis, tätä tapahtuu vain Porissa, siksi muutinkin sieltä aikoinani pois...;-)
(vitsipä vitsi, mutta totta toinen puoli, näitpä ainakin juhannuksena itsekin millaisia nuo savolaiset osaavat olla, aika helvetin kaukana peruslänsirannikkolaisesta, vaikka onhan sitä onnea toki monenlaista...)

Altruismi rulettaa! Ja on aika itsestäänselvyys silti, ihan evoluutionkin kannalta (Hamiltonin sääntö).

Suomi johtaa! :)

#75
13.10.2004 21:59

"Näissä tapauksissa sitä aina sitten miettii ja harmittelee sitä, että tuli edes vaivauduttua auttamaan, mutta tehty mikä tehty."

Sanoit, ettei kaivele, mutta tuo on sitä kaivelemista! ;) Eli se aiheuttaa sinulle harmia ja mielipahaa, kun hyvää hyvyyttäsi yritit, mutta avun saaja ei piittaa tai ota vastaan apuasi niin kuin toivoit. Ei pitäisi harmitella yhtään vaan olla tyytyväinen, että yritit.

"Hieman outo näkökanta, en ole koskaan ajatellut asiasta noin."

No ajattelepa nyt tilanne, että olisitko valmis auttamaan sellaista ihmistä, jonka reaktio olisi ennustettavissa siten, että hän pitää sinua vittumaisena ihmisenä ja joutuisit hänen vihan kohteeksi?

#76
14.10.2004 08:37

:D väännetään nyt vielä sitten kerta kiellon päälle, vaikka tämä meneenkin ihan ohi aiheen.. :D

Tarkennetaas vielä näkemystäni tuohon kaivelu-asiaan. Eli se, että hlö, jota autan ei osoita kiitollisuuttaa avusta, EI kaivele minua. Mutta se, jos autettava haukkuu tai antaa muuta tosi negatiivista palautetta avun jälkeen, voi saada minulle pahan mielen tai miettimään, että eipä olisi kannattanut auttaa. Esim. jos avaan vanhukselle oven ja hän ei kiitä tai sano mitään, niin that´s fine. Mutta, jos hän alkaa huutamaan, että "kyllä mä sen perkeeleen oven olisin saanut itsekkin auki, mitä sä siihen tulet välppäämään perhanan nulikka..." ja samalla tulee kävelykepistä nivuksiin, niin se kyllä pistää miettimään, että pitkin tarttua tuohon kahvaan.. Eli luultavasti suurin osa meistä kokee asian samalla tavalla.

Ja vielä tuosta näkökannasta...jos tuo negatiivinen reaktio on todella ennustettavissa, niin silloin en minäkään puuttuisi peliin mitenkään ja jätäisin oven avaamatta vanhukselle, enkä "pahoittaisi hänen mieltään" avullani. Monesti vaan sellaiset henkilöt pahoittavat mielensä tekee sitten miten tahansa, avaan oven tai olen sitä avaamatta, tai avaan se puoliksi tai vaikka seison päälläni siinä oven vieressä viihdyttääkseni oven avausprosessia. ;)

Avun pakonomainen tyrkyttäminen on tietenkin asia erikseen, siitä itsekin voin joskus ärähtää.

#77
14.10.2004 10:03

Mutta, jos tietäisit, että autettavalle on hyötyä avustasi, vaikka se saisikin hänet pahalle tuulelle ensi alkuun, jättäisitkö auttamatta?

Jotkut, kun tarvitsevat esim. sellaista apua, että saavat puretuksi kiukkunsa jollekin.

#78
14.10.2004 11:00

Kyllä luultavasti auttaisin tuossa tilanteessa, vaikka saisinkin vähän kuraa niskaan.

No mutta se siitä aiheesta, jooko?

#79
14.10.2004 11:25

"Lumen kanssa eri mieltä"

Jep jep, aina ja ikuisesti eri mieltä: Lumin, ei Lumen; Samin, ei Samen...

"mutta ehkä kyseessä on kommunikaatiokatkos tuon luottavaisuuden suhteen. Järki ja tunteet eivät ole mielestäni edes näennäisesti ristiriidassa asian suhteen. Luottaminen ei ole samaa kuin ennustaminen, tästä kai on vain kyse."

Ja kuten niin usein, en tajunnut mistä ollaan eri mieltä. Järki ja tunteet ristiriidassa minkä suhteen? Ennustaminen ei ole luotettavaa, mutta luotettavuus on ennustettavissa? Sloganiainesta!

#80
14.10.2004 12:51


Mielenkiintoisia hajatelmia aiheesta monelta suunnalta ja hyvin monen kanssa olen samaa mieltä. Hetkellisten kahvin tuoksuisten ajatusten seasta ammennan kekoon omani.

Jokaisen henkilökohtainen onni on tietenkin omanlaisensa asia, mistä kukakin mielenrauhansa ammentaa: yksi luulee onnen tulevan toisen ihmisen kautta, toinen kuvittelee tavaran tuovan sen, kolmas ajattelee rahan tai kuuluisuuden auttavan, neljäs vannoo turvallisuuden, viides vapauden, kuudes rakkauden nimeen. Seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs uskovat myös rakkauden tuovan onnen, kymmenes uskoo onnen olevan pieninä murusina maailmalla arjen poimuissa piilossa maailmalta. Siellä jossainhan se itsemääräämisen, tasapainon, turvallisuuden, vapauden ja yhteisöllisyyden keskellä piilehtii. Miten tuo kuulostikin ihan kivitalon tai maasturin mainokselta. Ei lie sattumalta.

Minä olen se kymmenes. Se, jonka silmiä kirkastaa säihky ja pilke. Se, joka saa hamuta kättä, jota koskettaa. Se, jolla on haaveita ja unelmia. Se, joka ei sitten kirjoittanutkaan aiheesta enempää, koska se oli ihan liian iso asia setvittäväksi loppuun tässä kahvipaussin mittaisessa pienessä hetkessä.

Arjen onni koostuu niin pienistä asioista, ettei niitä aina edes huomaa... Suosittelen jokaista pysähtymään hetkeksi katselemaan ympärilleen ja menevän ulos hengittämään raikasta syksyistä ilmaa keuhkot täyteen ja miettivän hetken aikaa miten hyvältä se tuntuukaan.


#81
14.10.2004 14:11

"Arjen onni koostuu niin pienistä asioista, ettei niitä aina edes huomaa..."

Miksi sitä ei huomaisi? Kyllä minä huomaan aina, kun se hetkellinen onnellisuuden tunne tulee ja se tulee nimenomaan yllättäen, ei suunnittelemalla. Tänään metsässä koiran kanssa näin kaksi oravaa, jotka juoksentelivat peräkkäin puusta toiseen ja jäin seuraamaan niitä. Siinä hetkessä tuli onnellisuuden tunne yks kaks arvaamatta. Jos nyt menisin tietoisesti hakemaan sitä samaa tunnetta sieltä, ei onnistuisi.

Martzi:
"No mutta se siitä aiheesta, jooko?"

En voi luvata sellaista varmaksi. ;)

#82
14.10.2004 14:30


Keiju: Ehkä sä tiedostat sitten poikkeuksellisen hyvin kaikki lähteet mistä hyvä olosi syntyy, itse en aina jää pohtimaan mistä milloinenkin hyvä olo syntyi, se vaan tulee jostain, milloin mistäkin. Toisinaan sen huomaa ja toisinaan on vaan hyvä mieli, eikä sitä mielestäni tarvi aina tiedostaa mistä kulloinenkin mielentila johtuu.

"ja se tulee nimenomaan yllättäen, ei suunnittelemalla."

Samaa mieltä kanssasi, ei tunteita etukäteen suunnitella eikä rakennella, joskin omilla teoilla pystyy vaikuttaamaan oman elämänsä mielekkyyteen ja siten myös onnellisuuden tunteen saavuttamiseen.

#83
14.10.2004 15:00

Ja minkä vuoksi onnellisia hetkiä ei voisi suunnitella? Onnellisuustakuuta ei tietenkään suunnitelmilleen saa, mutta jos järjestää laatuaikaa läheisten kanssa jonkun kaikille mieleisen puuhastelun parissa, niin ei se onnellisuus ihan puun takaa yllättäen tule, voisi jopa sanoa että järjestetty juttu? On jopa olemassa ihmisiä, jotka saavat aikaan onnellisuutta pelkästään soittamalla, käymällä tai olemalla olemassa, jolloin onnellisuuden tunteen voi järjestellä esiin heitä ajattelemalla. Myös onnettomuus on järjestettävissä, ei muuta kun ypönä märehtimään maailman kurjuutta, suunnattomia vääryyksiä ynnä muuta maailmantuskaa, eiköhän se siitä!

Suunnitelma: aion olla onnellinen huomenna perjantaina kello viisi kolmekymmentä alkaen, kuitenkin viimeistään kahdeksaan mennessä. ;)

#84
14.10.2004 15:20

Minusta tämmöinen pieniin asioihin juuttuminen ja että niistä pitäisi ehdottomasti osata nauttia, on jotenkin suppea itsestäänselvyys. Eiväthän ihmiset yleensä mitään ihmeellistä tee, vaikka toiset temperamenttityypit tarvitsevatkin voimakkaampia ärsykkeitä kuin toiset.

Muistan erään himoliikkujan haastattelun, missä hän mielestäni ihan viisaasti totesi, että hän saa parhaan luontoelämyksen tosi rankoilla vaelluksilla eikä istuskelemalla kannonnokassa oravia ihmetellen.

Eli kaikenmaailman hiljentymisen sun muun tyrkyttäminen ihmisille näiden luonnetta ja tilannetta huomioimatta on ihan yhtä hölmöä kuin tuputtaa extremekokemuksia hissukoille.

Kun rakennan lumiukkoa muksun kanssa, tajuan toki, että kyseessä on hyvä homma ja parinkymmenen vuoden päästä tuollaisia hetkiä muistelee kullanarvoisina, muttei se mitään erityistä viisautta ole. Joku voi saada yhtä hyvät fiilikset vaikka vuorikiipeilyllä, irstailulla tai pilvenpoltolla.

Koko tämä onnellisuuskeskustelu kannattaisi kääntää siihen, mitkä asiat estävät kokemasta onnea.

#85
14.10.2004 15:44

Nykymaailman stressi ja kiire tekevät helposti elämästä epätodellisen roolinäytelmän, jossa ihmisten aidot tunteet jäävät huomiotta ja onnen kokemisen saavuttaminen jää puolitiehen. Samoin selvittämättömät asiat, johtuen osittain edellisestä, jäävät nakertamaan ihmisen tiedostavaa- ja alitajunnanaluetta ja onnen saavuttaminen hankaloituu ennenkö vanhat jutut on pystytty käsittelemään.

Kyllä tuo ajoittainen pysähtyminen ja hengähtäminen ja asioiden syvällisempi pohtiminen auttaa eikä ole mikään pikkujuttu.

ps. Lumille tsemppiä suunnitelman toteuttamiseen. :)

#86
14.10.2004 15:54

"hän saa parhaan luontoelämyksen tosi rankoilla vaelluksilla eikä istuskelemalla kannonnokassa oravia ihmetellen."

Mä en vaan mahtanut sille mitään, että se onnellisuuden hetkellinen tuulahdus kävi oravia seuratessa. ;)

"Koko tämä onnellisuuskeskustelu kannattaisi kääntää siihen, mitkä asiat estävät kokemasta onnea."

Ehdottomasti niin!


#87
14.10.2004 15:58

Progen kanssa, mutta en ole edes täysin varma nykyajan kiireellisyydestä. Elämme toki informaatiotulvan keskellä, mutta jo ainakin vuosisadan ajan jokainen sukupolvi on pitänyt omaansa erityisen kiireisenä. Vapaa-aikaa on kuitenkin nykyään melkoisesti, vaikka jotkut täyttvätkin sen hosumisella.

Ja tuosta selvittämättömien asioiden kohtaamisesta sanoisin, ettei toimi tuolla reseptillä kaikille ja kaikissa tilanteissa. Voimakkaiden patoutumien purkamiseen saatetaan tarvita voimakkaita konsteja, missä tunteet päästetään valloilleen ja/tai koetaan voimakkaita jännitteitä toisten kanssa.

#88
14.10.2004 16:17


Sokrulle: Niin, ei tuo reseptini ollutkaan kuin sieltä lievimmästä päästä.. Ei ainoaa ja oikeaa ratkaisumallia olekaan vaan yksilöitähän ihmiset on.. Samoin kuin onnen tai onnettomamman elämisen kokeminen on aina henkilökohtaista.. Toinen ihminen samoissa oloissa erilaisella ajattelutavalla voi kokea olevansa onnellinen kun toinen taas potkii kiviä metsässä ja on onneton. Samalla tavoin toimii asioiden selvittäminenkin, toiselle toimiva keino voi toisella vain huonontaa asiaa. Ja joskus on jopa niin että jotkut huonot asiat täytyy haudata kokonaan, kaikilla ei ole voimia repiä syvimpiä haavojaan auki niitä selvittääkseen vaan silloin eletään jonkinlaista välimallia onnellinen/onneton ja tyydytään siihen.

Hieman samaa mitä tuolla aikaisemmissa kirjoituksissa mainitsit siitä miten syntymäeväät jokaisella on erilaiset, toinen syntyy niin vaikeisiin olosuhteisiin että se elämästä läpi jotenkin selviäminen on hänelle jo "onni".

#89
14.10.2004 22:10

"Ennustaminen ei ole luotettavaa, mutta luotettavuus on ennustettavissa?"

Pettämätön logiikka...LOL

Ja mitä tulee retorisiin kysymyksiisi, niihin jo edelliset vastasivat, itse vain lisäsin mielipiteeni.

Kunnioitan sinua siinä mielessä, että linjasi jatkuu jo toista vuotta. Mahtavaa!
Tällaisia humoristisia kiksejä ei saa rahalla...;-)

Proge, legendaarista kamaa.../palvo/

#90
14.10.2004 23:08

"Myös onnettomuus on järjestettävissä, ei muuta kun ypönä märehtimään maailman kurjuutta, suunnattomia vääryyksiä ynnä muuta maailmantuskaa, eiköhän se siitä!"

Ja paskan marjat! Ei onnistunut minulta. Olen ihan tietoisesti joskus jopa halunnutkin viettää kokonaisen viikonlopun märehtien ja pyrkinyt luovuttamiseen ja "ihan sama" olotilaan. Pieleen meni hyvä yritys. Aika-ajoin jokin asia sai nousemaan sängynpohjalta ja mieleen tulvi inhottavia tyytyväisyyden tunteita.

#91
14.10.2004 23:27

Niin, no ehkä tuo ei päde kaltaistesi aurinkoisten päivänsäteiden suhteen, mutta allekirjoittanut räytyy kyllä tahdonvaltaisesti ihan vaivatta! Mites, mahtaako olla kovinkin hankalaa elää hallitsemattomien tunteenpurkausten vuoristoradassa, kun koskaan ei tiedä saako vastaantuleva orava aikaan onnenkyyneleitä vaiko koko viikon v***n?

#92
15.10.2004 10:27

"ei päde kaltaistesi aurinkoisten päivänsäteiden suhteen"

Heh ja tuohan ei tarkoita sitä, ettäkö ulkopuoliset ihmiset aurinkoisuuteni hoksaisivat.

"kun koskaan ei tiedä saako vastaantuleva orava aikaan onnenkyyneleitä vaiko koko viikon v***n?"

Vitutus ei kestä viikkoa kuten ei tuo onnen tunnekaan vaan samanlaisia ohikiitäviä hetkiä kumpikin.

#93
15.10.2004 11:41

Haha. :D Koskaan eivät ole oravat aiheuttaneet vitutusta. Paitsi kerran tuli surullinen olo, kun piti päästää päiviltä pahasti kituva oravanpoikanen. Yleensä oravat tuo positiivisia tunteita, varsinkin isot sellaiset. ;-)

Yleensä onnentunnetta tuo luonto, ystävät, haaveilu, tekeminen ja harrastukset. Tilapäinen vitutus on lähes aina yhteydessä kiireeseen tai ihmisiin joiden kanssa on pakko olla tekemisissä, vaikkei tahtoisi. Siinä on tosiaan itsetutkiskelun paikka, kun miettii miten tuon tilapäisen vitutuksenkin voisi poistaa, tai ainakin vähentää sitä.

#94
15.10.2004 11:43

Edelliseen puheenvuoroon tarkennusta: minä itse puhuu siinä vaan minusta itsestään.

#95
15.10.2004 14:31

"Siinä on tosiaan itsetutkiskelun paikka, kun miettii miten tuon tilapäisen vitutuksenkin voisi poistaa, tai ainakin vähentää sitä."

Höh! Kyllähän SUN (elämänfiksuna immeisenä) pitäis tää tietää: ei vaan välitä ja nauraa päälle. Toimii talossa ja puutarhassa.../cool/

#96
15.10.2004 14:49

Et voi ottaa pois mun itsetutkiskelukivaa! Jossain voi olla vielä syvempi taso sillekin ettei vaan välitä. Ja mä aion löytää sen itsetutkiskelemalla itse itseäni. Nih.

#97
15.10.2004 15:14

Se on muuten "itsetutkistelu", ei "itsetutkiskelu". Joo, olen tsekannu sanakirjasta.

Yleensä aina, kun vituttaa, kyse on tosiaankin "people, places and things"-kolmiyhteyteen kuuluvasta asiasta. Ja lähes aina myös jostain johon ei itse voi muuten vaikuttaa kuin hyväksymällä asian. Luther joskus sanaili jotenkin niin, että ihminen ei voi estää lintua lentämästä päänsä yli, mutta hän voi estää sitä rakentamasta pesää päähänsä.

#98
15.10.2004 15:58

"ihminen ei voi estää lintua lentämästä päänsä yli, mutta hän voi estää sitä rakentamasta pesää päähänsä."

Kerran luulin, että lintu oli tehnyt pesän päähäni, kun tukka oli niin sekaisin. Vai johtukohan se siitä, että olin taas munannut jotakin? Tai sitten oli vain punaiset ja siniset pillerit menneet taas sekaisin.

Veljeni päähän kerran kakkasi lokki, joten vaikka ei lintua voi estää lentämästä pään yli niin kannattaa käyttää ainakin hattua.

#99
15.10.2004 17:18

"--lähes aina myös jostain johon ei itse voi muuten vaikuttaa kuin hyväksymällä asian."

Hmm, riippuu miten "hyväksyminen" määritellään, mutta jos se käsitetään nöyrtymisellä tai asian pakonomaisella, vastentahtoisella hyväksymisellä, sitten sanoisin, että vaihtoehto on. Nimittäin se, ettei oikeasti vaan välitä. On siis ihan sama, käykö näin vai noin - vai ei mitenkään. Ei oikeasti ole vaikea prosessi toteuttaa. Tässä se SA:n usein käyttämä ja ihannoima "Just let go" tai jotain vastaavaa siitä lempielokuvastaan Fight Club on omiaan kuvastamaan asian yksinkertaista kauneutta. Helpottaa elämää ihan heleevetisti.

Marjis, okei, en ota...:-s

#100
15.10.2004 22:25

"On siis ihan sama, käykö näin vai noin - vai ei mitenkään."

Tuon pitäisi olla lähtökohtana myös auttamiselle. Siis auttajan ajatuksille. Hyvän mielen voi saada siitä kaupanpäällisenä, mutta kun ei sitä aluperin tavoittele, niin ei negatiivinen autettavan suhtautuminenkaan juuri hetkauta.

#101
16.10.2004 07:49

Niin kuin kilpailussa ei ole ratkaisevaa, kuka on hyvä kilpailija, vaan missä kilpaillaan, on sopeutumisessa ratkaisevaa, kuka päättää, mihin asioihin on sopeuduttava.

Jos kaikki olisivat sopeutuneet pimeään, ei lamppua olisi keksitty. Joku aina määrittelee, mitä asioita on "mahdoton" muuttaa - ja jonain päivänä joku nekin ehkä muuttaa. Kaiuksen mainitsema Luther teki mahdottoman uhmatessaan paavia ja onnistuessaan kaatamaan tämän. Joku on ensimmäisenä kritisoinut myös orjuutta, rasismia tai vaikkapa Kekkosen ylivaltaa.

Pointti on siinä, ettei tämä ensimmäinen yleensä jää historiaan tai saa edes kunniaa yrityksestään, vaan hedelmät korjaa joku, joka osaa oikeaan aikaan uhmata valtaa tai vallitsevia käsityksiä. Ihmisiähän ei arvioida heidän mielipiteidensä pohjalta, vaan siitä, miten he lopulta onnistuvat saamaan huomoita niille. Tulos ratkaisee. Ei Lutherkaan varmasti ensimmäinen laatuaan ollut.

Jos ei mihinkään ota kantaa eikä mitään yritä koskaan muuttaa, on elämä ehkä helpompaa ja onnellisempaa. Mutta onneksi on myös ihmisiä, jotka edes kerran elämässään heittävät kaiken peliin ja edes yrittävät muuttaa "mahdotonta". Toiset taitavammin ja toiset taitamattomasti, mutta se ei ole niinkään tärkeää, vaan hyvä pyrkimys.

Darwvinisti ja Akva mukaan niin saadaan särmää keskusteluun, nyt täällä on kaikilla löysät housuissa.

#102
16.10.2004 11:00

"Jos kaikki olisivat sopeutuneet pimeään, ei lamppua olisi keksitty."

Ei niin, mutta lampun keksiminenhän onkin mahdollista. Pimeyttä ei tarvinnut hyväksyä. Kyse on vähän eri asioista.

Jos puhutaan oikeista tilanteista jokapäiväisessä elämässä, useimmiten kyse on toisten ihmisten itseä korpeavista toimista. Jos toimi on jo tapahtunut, sitä on mahdoton muuttaa. Ihan totta, ei vaan kannata ryhtyä suunnittelemaan aikakonetta joka käänteessä.

Luther ymmärtääkseni tarkoitti sanonnallaan, että ihminen ei voi estää negatiivisia tunteita tulemasta tai syntymästä, mutta hän voi estää niitä muuttumasta pysyväksi olotilaksi jos hän niiden hautomisen sijaan hankkiutuu niistä eroon.

"Jos ei mihinkään ota kantaa eikä mitään yritä koskaan muuttaa, on elämä ehkä helpompaa ja onnellisempaa."

Onko joku suositellut tällaista? Minä olen sitä mieltä, että ihmisen ei kannattaisi takertua tapahtuneeseen, jota ei missään tapauksessa voi muuttaa, vaan yrittää oppia ehkä erheistään ja pyrkiä tulevaisuudessa toimimaan toisin. Se mennyt kun nyt ei vaan muutu vaikka jalkaa polkisi ja Sarasvuolta hakisi oppia.

#103
16.10.2004 11:02

"nyt täällä on kaikilla löysät housuissa."

Sokrulla itsellään löytyy ne vetelimmät housuista! ;D

"Darwvinisti ja Akva mukaan niin saadaan särmää keskusteluun"

Ei heillä ole käsitystä tai mielipiteitä tällaisista asioista, koska heidät on aivopesty samaan massaan kuin muutkin, joille onnellisuus on sitä mitä sen muiden mukaan kuuluu olla.

#104
16.10.2004 11:05

"vaikka jalkaa polkisi ja Sarasvuolta hakisi oppia."

LOL, Sarasvuo mukaan keskusteluun niin saadaan vinkkejä kuinka kaupata Golden-pesuaineita!

#105
16.10.2004 11:16

Toisten ihmisten toimia ei voi enää muuttaa, mutta voi vaikuttaa, etteivät he toistaisi niitä vastaisuudessa. Siksi on joskus tärkeää ottaa kantaa ja antaa ympäristölle oikeaa informaatiota tapahtuneesta. Miten määrittelet asioitten hautomisen ja normaalin kannanoton välisen eron? Kaikki mielipiteet ja asenteethan syntyvät koetuista tapahtumista ja tavatuista ihmisistä.

Tuommoisessa antaa mennä-asenteessa ei ole mitään sen fiksumpaa kuin vaikkapa äänestämättä jättämisessä.

MItä tulee negatiivisista tunteista eroon hankkiutumiseen, jokaisella on oma aikataulunsa. Menepä vaikka raiskatulle sanomaan, ettei hänen pidä hautoa asiaa vaan antaa tekijälle anteeksi ja itse oppia erheistään.

Ihmisten asenteisiin ei pysty vaikuttamaan, sanotaan. Usein totta, muttei aina. Kun edellisessä elämässäni join myrkkymaljan puolustettuani aiheettomasti syytettyjä sotilaita, se muutti ihmisten moraalikäsityksiä laajalti ja jopa pysyvästi.

#106
16.10.2004 11:29

Olenko minä sitten suositellut ettei toisten *tuleviin* toimiin voisi vaikuttaa? Voisitko vaihteeksi puuttua vaikka johonkin mitä sanoin, sen sijaan että keksit olkinukkeja rivien väleistä.

"Tuommoisessa antaa mennä-asenteessa ei ole mitään sen fiksumpaa kuin vaikkapa äänestämättä jättämisessä."

Missä ihmeen antaa mennä-asenteessa?

"MItä tulee negatiivisista tunteista eroon hankkiutumiseen, jokaisella on oma aikataulunsa."

Niin on. Muta siihen aikatauluun voi itse vaikuttaa.

"Menepä vaikka raiskatulle sanomaan, ettei hänen pidä hautoa asiaa vaan antaa tekijälle anteeksi ja itse oppia erheistään."

Miksi ihmeessä menisin? Menepä sinä sanomaan hänelle, että hänen tulee jatkaa sen hautomista niin kauan kuin mahdollista ja missään nimessä ajatuksia ei saa suunnata tulevaisuuteen tai toipumiseen.

#107
16.10.2004 11:47

Keiju, edellisellä sivulla osoitat, kuinka tämä homma toimii ja kuinka olet hokannut keskeisimmän. Eihän siihen mennyt kuin puoli vuotta ;-)

Sokru, sinulle ei ole vieläkään avautunut tämä idea (juu, tämä menee sen keväisen keskustelun alle aivan suoraan). Syy on varmaan minun, koska en ilmeisesti osaa pukea ajatuksiani sanoiksi riittävän hyvin.

Toistan (keväältä): sellainen kreikkalainen (tms.) laissez-faire -asenne EI liity tähän (anteeksi stereotypiointini, toivottavasti tehokeino toimii). Tämä well-whatever -asenne pätee ainoastaan silloin, kun asiasta välittäminen johtaisi negatiivisiin tuntemuksiin. Ero on ihan saatanan iso.

No, eikö sitten negatiivisia tuntemuksia saisi olla lainkaan? TIETENKIN saa, ja pitääkin olla, muutenhan henkilön tunnemaailma olisi kehittymätön. Eikä sellainen olisi edes mahdollista, ei ihminen ole kone.

Mutta kun tavallista ihmistä vituttaa melkein kaikki, niin tätä voi ja kannattaakin muuttaa. Tästä muutoksesta seuraa paljon hyvää. Samassa voidaankin silti kysyä, kenelle tämä malli sopii, sillä esim. sinunlaisesi ihminen ei välttämättä hyötyisi tästä (tai jotain, enhän minä sitä tiedä, mutta niin vakaasti tunnut vastustavan tätä asennetta, joskin voi siis olla, etten ole osannut kertoa siitä riittävän hyvin). Mutta väitän, että useimmille siitä olisi koko lailla hyötyä.
Miksi polttaa päreensä siitä, että joku ei alle 0.1 sekunnin kaasuta liikennevaloista? Miksi hermostua, jos joutuu aamulla krapaamaan autonsa akkunoita? Miksi suuttua siitä, että itse kaatoi kahvia syliinsä?

No, joillekin voi olla hyötyä siitä, että toimii massamallin mukaan tuollaisissa tilanteissa, mutta todellakin uskon, että kunkin kannattaisi ainakin kokeilla olla välittämättä tuollaisista pikkuasioista ja keskittää henkiset ja fyysiset voimavaransa tärkeimpiin asioihin. IMHO.

Ja mitä tulee siihen pasuunahousumaisuuteen, niin ehkä hieman sekoitat asioita (lue vaikka vuoden takaisia säikeitä). Eikä tällaisesta hyvinkin subjektiivisesta aiheesta mielestäni kannata kinata, mielipiteensä esittäminen on riittävää. Voin olla väärässä, mutta en välitä silti siitäkään...;-)

#108
16.10.2004 11:50

Tätä on tapahtunut muistaakseni kerran aikasemminkin, mutta olenpa harvinaisen samaa mieltä Kaiuksen kanssa. Hyvin ja ytimekkäästi ilmaistu. Tuosta otan oppia.

#109
16.10.2004 12:04

"olet hokannut keskeisimmän. Eihän siihen mennyt kuin puoli vuotta ;-)"

Siis enkö puolivuotta sitten ymmärtänyt jotain asiaa? Mitä en ymmärtänyt?

#110
16.10.2004 12:19

"Luther ymmärtääkseni tarkoitti sanonnallaan, että ihminen ei voi estää negatiivisia tunteita tulemasta tai syntymästä, mutta hän voi estää niitä muuttumasta pysyväksi olotilaksi jos hän niiden hautomisen sijaan hankkiutuu niistä eroon."

Onpa hyvä, että tarkensit. Minä jo luulin vallan muuta!

#111
16.10.2004 12:57

"Onpa hyvä, että tarkensit. Minä jo luulin vallan muuta!"

Ai jaa. No olitpas sinä sitten pökkelö.

#112
16.10.2004 13:23

""MItä tulee negatiivisista tunteista eroon hankkiutumiseen, jokaisella on oma aikataulunsa."

Niin on. Muta siihen aikatauluun voi itse vaikuttaa."

Ja kukas sen sitten määrittelee, koska on asianmukaisen pirteästi siirryttävä eteenpäin?

"Minä olen sitä mieltä, että ihmisen ei kannattaisi takertua tapahtuneeseen, jota ei missään tapauksessa voi muuttaa, vaan yrittää oppia ehkä erheistään ja pyrkiä tulevaisuudessa toimimaan toisin."

Joskus on aika vaikeaa antaa asioiden vaan olla, ei ihan kaikkea pysty kuittaamaan "ollutta ja mennytta"-mappiin olankohautuksella. Ainakaan mun pääni ei toimi kovin rationaalisesti sellaisissa asioissa, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Vaikka hienoahan se olis olla zeniläinen ja tyyni.

#113
16.10.2004 13:36

Tarkoitit varmaan, että olutta ja menyytä on vaikea kuitata olankohautulksella. :P

#114
16.10.2004 13:44

Mutta luulen silti, että ihan noin kaksijakoisesti tätä ei ole tarkoitettu ymmärrettävän.

Eihän sitä aikataulua pystykään kukaan tarkasti määrittelemään, eikä kaikkea voikaan vain kuitata pois. Ihminen ei edelleenkään ole kone, ja aika moni meihin liittyvä asia ei ole tarkkaa tiedettä, kaukana siitä. Mutta varmaa on se, että joskus olisi hyvä yrittää jouduttaa asioita ja katsoa niitä ehkä hieman eri tavalla.

Jokaisella oma näkemyksensä ympäristöstään, mutta ehkäpä Kaiuksen kanssa (laitan nyt häpeilemättömästi sanoja hänen suuhunsa) näemme omamme tavalla, joka saa toivomaan parannusta tällä saralla (heidän itsensä ja sitä kautta meidän kaikkien takia).

Vielä kun Kaius tarkentaisi tuota "hyväksymistä", niin voisimme kirjoitella tähän ketjuun toistemme puolesta...;-)

Tai sitten emme.


#115
16.10.2004 13:45


No ei helkkarissa minä ainakaan pysty oluesta olankohautukselle selvitä, se ryystetään viimeiseen pisaraan ja sen jälkeen katsellaan sitä menyytä mitä on tarjolla vai onko jo siinä kunnossa "menyy" hakee takkinsa narikasta ja karkaa taksiin. :D

#116
16.10.2004 13:50

"Ja kukas sen sitten määrittelee, koska on asianmukaisen pirteästi siirryttävä eteenpäin? "

No vittu, mietipä sitä. Että kukahan mahtais olla.

"Joskus on aika vaikeaa antaa asioiden vaan olla, ei ihan kaikkea pysty kuittaamaan "ollutta ja mennytta"-mappiin olankohautuksella."

Mikäs rivien välistä tulkitsijoiden konventti täällä on koolla? Puhuinko jostain olankohautuksista? Muutenkaan kyse ei ole välttämättä elämää mullistavista syöpäuutisista, vaan ehkä ennemminkin noista ikkunanskrapauksista. Siitä, kokeeko sen skrapauksen ihan vaan ikkunanskrapauksena, vai onko kyseessä Shub-Niggurathin ja muiden Muinaisten salaliitto jonka tarkoituksena on tehdä juuri *sinusta* onneton.

Eihän mihinkään suuriin tunnekuohuihin voikaan olla olemassa rationaalisia toimintaohjeita. "Näin toimit rationaalisesti ja kylmän viileästi veret kiehauttavan tunnekuohun vallassa."

Kyllä mulla liikenteessä fillaroidessa keskisormi heiluu niin että talvella se meinaa jäätyä, mutta ei se ole oleellista, vaan se että kyse on vain siitä tilanteesta siellä ja silloin eikä se tee minua onnettomaksi tai mitenkään kumuloidu Rankka Päivä-tyyppiseksi odysseiaksi.

#117
16.10.2004 13:57

"Vielä kun Kaius tarkentaisi tuota "hyväksymistä", niin voisimme kirjoitella tähän ketjuun toistemme puolesta."

"God grant me the serenity
to accept the things I cannot change;
courage to change the things I can;
and wisdom to know the difference."

-Reinhold Niebuhr-

#118
16.10.2004 14:06

"Joskus on aika vaikeaa antaa asioiden vaan olla, ei ihan kaikkea pysty kuittaamaan "ollutta ja mennytta"-mappiin olankohautuksella."

Ne asiat vain tarvitsevat syvällisempää pohdintaa. Kun tiedostaa, että mikä siinä asiassa vaivaa minua voi ajatella, että miten tekisin sen asian suhteen nyt. Tekisinkö jotain toisin, mitä jäi silloin joskus tekemättä ym. näin voi välttyä saman asian tapahtuvan uudestaan. Itselleni on ainakin tullut sen verran ymmärrystä ja viisautta enemmän, että se tuo sitä onnellisuutta niin, ettei menneet juuri vaivaa, koska tiedän, ettei samat asiat toistu enää just samassa mittakaavassa. Ne menneet pyyhkiytyy ihan itsestään mielestä, edes olkaa kohauttamatta.

#119
16.10.2004 14:11

"Muutenkaan kyse ei ole välttämättä elämää mullistavista syöpäuutisista, vaan ehkä ennemminkin noista ikkunanskrapauksista."

No, olihan tuossa aiemmin käytössä raiskausanalogia, joka lienee kuitenkin ikkunanskrapauksesta aika kaukana että ehkä se sai mut syöksymään alimpaan tulkintahelvettiin sitten.

"Siitä, kokeeko sen skrapauksen ihan vaan ikkunanskrapauksena, vai onko kyseessä Shub-Niggurathin ja muiden Muinaisten salaliitto jonka tarkoituksena on tehdä juuri *sinusta* onneton."

Kyllä vainoharhaisillakin voi olla vihollisia.

"Eihän mihinkään suuriin tunnekuohuihin voikaan olla olemassa rationaalisia toimintaohjeita. "Näin toimit rationaalisesti ja kylmän viileästi veret kiehauttavan tunnekuohun vallassa.""

Sepä hyvä. Koska olis aika vittumaista tuntea vielä huonommuutta siitä, jos ei kykenekään kaiken päälle kaatuessa stoalaisesti siteeraamaan kirkkoisiä.

#120
16.10.2004 14:18

"No, olihan tuossa aiemmin käytössä raiskausanalogia, joka lienee kuitenkin ikkunanskrapauksesta aika kaukana"

Kyllä huomaa, että kyseessä on etelän misu.

"Sepä hyvä. Koska olis aika vittumaista tuntea vielä huonommuutta siitä, jos ei kykenekään kaiken päälle kaatuessa stoalaisesti siteeraamaan kirkkoisiä."

No tosta kyllä itse asiassa pitää tuntea huonommuutta. Viimeistään silloin kun PALAT HELVETIN IKUISESSA TULESSA!

Oho, vittu kun toi kuola aina roiskuu...

#121
16.10.2004 14:22

Sori, vetää vaan vähän suuta kaarelle...

#122
16.10.2004 14:25

""No, olihan tuossa aiemmin käytössä raiskausanalogia, joka lienee kuitenkin ikkunanskrapauksesta aika kaukana"

Kyllä huomaa, että kyseessä on etelän misu."

HUONO. Siis umpihuono. Häpeä.

"No tosta kyllä itse asiassa pitää tuntea huonommuutta. Viimeistään silloin kun PALAT HELVETIN IKUISESSA TULESSA!"

Highway to hell, baby. Highway to hell.

#123
16.10.2004 14:29

Ristitulituksessa olen parhaimmillani ja koska olen rähinöiden erikoismies, yritän vastailla. En kuitenkaan pitkiä lainauksia tehden ja jokaiselle erikseen.

1)Pikkuasioista jatkuva päreitten polttaminen kielii yleensä isommista asioista taustalla (nalkuttava vaimo - huono liitto tms). Voi johtua myös vanhojen traumojen aiheuttamasta pahasta olosta tai ihan fyysisistäkin vaivoista. Ja niin oudolta kuin saattaa kuulostaakin, jotkut hakevat riitelemällä läheisyyttä. Itsenäisenä ilmiönä en pidä ollenkaan niin merkittävänä kuin esim. TC.

2)Eivät katkerat ja kaunaiset ihmisetkään torvia ole. Olen tällaisilta saanut pääosin toisille kuuluvaa saastaa niskaani ja tuntenut itsekin joskus vuosia kestänyttä vihaa, joka oli niin voimakasta, että sitä täytyi purkaa kirjoittamalla, ettei sairastuisi tai tekisi jotain hirveää. Ainakin itse tajusin joka hetki, että pitäisi päästä siitä irti ja syyllisyyttäkin siitä, mutta joskus asioita on vaan kelattava niin kauan ettei enää jaksa kelata.

3)Loukkauksen tai vääryyden kokoa on toisten mahdoton arvioida. Töistä aiheetta potkittuja on magneettikuvattu ja todettu heidän aivoissaan jälkiä, joiden poistuminen vie vuosia, jos koskaan kokonaan. Vääryys voi osua arkaan paikkaan tai loukata äärimmäisen tärkeitä perusarvoja. Silti on varmaan geneettisiäkin eroja, miten vahvasti ihminen juuttuu kokemukseensa. Koston, hautomisen tai oikeutetun asian korjaamisen rajaa on usein vaikea vetää. Anna esimerkin:
A) Tuntematon ryöstää minut pimeällä kujalla
B) TC ryöstää minut pimeällä kujalla
C) TC ryöstää minut pimeällä kujalla ja saa muut kehonettiläiset uskomaan tarinaan, jonka mukaan Sokrates yritti ryöstää hänet ja hän vain puolusti rahojaan.
Tilanteessa A minua kiinnostaa vain rahojen takaisin saaminen, ymmärrän jotenkin ryöstäjän motiiveja enkä koe mitään henk.koht. loukkausta.
Tilanteessa B jo suutun jonkin verran, koska tunnen TC:n huijanneen minua esittämällä netissä jotain aivan muuta kuin todellisuudessa on.
Tilanteessa C voi syntyä jo pitempiaikainen kauna paitsi TC:tä myös muita kehonettiläisiä kohtaan, koska minua on sosiaalisesti nöyryytetty ja täysin väärä tieto on voittanut.

4) Loppuyhteenvetona sanoisin, että nuo usein toistetut itsestäänselvyydet asioitten ajoissa selvittämisestä ja turvallisesta foorumista purkaa myös negatiivisia tuntemuksia pitävät paikkansa. 30 vuoden ajalta kasautuneita kaunoja on erittäin vaikea enää käsitellä. Silti ne ovat olemassa eikä niitä voi paeta vaan ne sairastuttavat tai puretaan väärään osoitteeseen.

#124
16.10.2004 14:36

"HUONO. Siis umpihuono. Häpeä."

Okei. Nnnnnnn. Noin, eiköhän toi riitä, ja sitten olankohautus.

"Highway to hell, baby. Highway to hell."

AASEEDEESEE!!!

#125
16.10.2004 14:37

"Okei. Nnnnnnn. Noin, eiköhän toi riitä, ja sitten olankohautus."

Ääliö.

#126
16.10.2004 14:43

hapsenkakkiaiset

#127
17.10.2004 15:34

Miten yhteisömme suhtautuu jos saavutamme "parhaan" lopputuloksen ja tulemme "Kroonisesti onnelliseksi"? Käsittääkseni näitäkin onnellisia on ja lähin paikka Tampereella on Pitkäniemi, johon yhteisömme pyrkii nämä kroonisesti onnelliset sulkemaan muka "ei terveinä yksilöinä" parantumaan... Eli kannattaako tällaisessa kulttuurissa edes tavoitella "parasta" lopputulosta, vaiko toimia vaan niinkuin soveliasta on eli menettää onnellisuuden tila välillä vaikka mistä syystä, ikkunoita krapaillessa.

#128
17.10.2004 16:07

"Onko jatkuva onnellisuus tavoiteltavaa?"

Jos onnellisuuden käsittää kuten minä eli vapautta olla oma itsensä, ajatuksineen, mielipiteineen ja tapoineen elää ilman, että kukaan toinen ihminen pystyy niihin vaikuttamaan tai, että itse riippuvaisena muiden hyväksynnästä antaisin muiden ohjailla itseäni, niin silloin jatkuva onni on tavoiteltavaa, eikä varmasti johda hoitoon. Päinvastoin hoitoon joudutaan, kun kulissien pito ja ympäristön asettamat "normit" hyvästä elämästä ohjaavat sinun tapaasi elää.

#129
17.10.2004 16:16

Hyvin sanottu, Keiju.

Inkeri, kysehän on vain siitä, mikä kenellekin parhaiten sopii. Mitään maagista kaavaa ei ole olemassa. Mutta sitä mieltä olen kuitenkin, että tässäkin asiassa - kuten melkein kaikessa tässä elämässä - oppimisella on jonkinlainen sijansa. Jotkut osaavat kenties synnynnäisesti arvostaa niitä elämän pieniä itsestäänselvyyksiä, joidenkin pitää sitä taitoa hieman opetella ja joillekin sellainen mentaliteetti ei sovi lain. Kunhan itse tietää, missä seisoo. (Keiju, älä edes yritä...;-)

#130
17.10.2004 17:03

"Keiju, älä edes yritä..."

Koska en tajunnut, mitä tarkoitit tuolla niin sanonpa vaan:
Jumalauta Perkiömäki, suohon runnon teidät niin, että silmälasitkaan eivät näy! :)

#131
17.10.2004 17:09

Hyvä muisti sulla...:D

Toi vääpeli on muuten nykyään jonkun karavaani- tai leirintäalueen hoitaja tai jotain, kuulin pari viikkoa sitten. Edes intissä ei tollaset elättelijät menesty...;-)

#132
17.10.2004 17:55

Jos yllämainittu on keskeinen osa tätä salaperäistä Keijun&co onnellisuutta, niin turhaan tässä on tapeltu puoli vuotta.

Minunkin milestäni se on eräs - ehkä tärkein, muttei ainoa - peruspilari onnellisuuden saavuttamiseksi. Itse asiassa näkisin, että koko ihmiselämähän kuluu pyrkimyksessä muokata ympäristöään sellaiseksi, jossa voisi olla mahdollisimman rennosti oma itsensä.

Mutta kaikille se ei ole realistista. Jos ihmisen jotkut ominaisuudet, kuten huumorintaju, mielipiteet tai tapa kommunikoida, poikkeavat jyrkästi ympäristön vastaavista, hän huomaa pian olevansa oma itsensä - yksinäisyydessä. Mikäs siinä, mutta jos tuohon omana itsenä olemiseen kuuluu myös jonkinlainen sosiaalisuus ja tarve jakaa tuntemuksiaan toisten kanssa, se ei tuo tuossa tilanteessa onnea.

Mutta muutkin tekijät estävät tuota Keijun tavoitetta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että ihminen joutuu salaamaan jotain ominaisuutta tai asiaa ympäristöltään, mikä heti heikentää kykyä omana itsenä olemiseen. Kuinka järkevää sitten on hävetä omia heikkouksiaan, onkin toinen juttu.

Paljon puhutaan itsestä vieraantumisesta, ja tuotahan keski-ikäisen elämä usein on. Kun on vedettävä töissä tiettyä roolia, oltava vanhemman roolissa, ehkä huolehdittava vanhemmistaan ja parisuhteeseenkin on tullut etäisyyttä, ei oikein enää ole mitään foorumia, missä olisi oma itsensä; ts on jatkuvasti vastaanottavana osapuolena ihmissuhteissa. Tällaisesta oravanpyörästä irrottautuminen taas vaatii niin radikaaleja toimenpiteitä, että muutkin joutuu ottamaan huomioon.

Eli summa summarum ehdottomasti kannatettava tavoite, mutta vain joillekin mahdollinen saavuttaa.

#133
17.10.2004 18:26

Aika kovaa, mutta elämänmakuista tilitystä. Nyt viimeistään aihe on mulle aivan liian vaikea ja vieras.

Tosta viidennestä kappaleesta sanoisin sen, että itselleni on käynyt enemmänkin päinvastoin. En tiedä, ehkä jotakin tuollaista odottaa tulevaisuudessa, tai sitten ei, mutta päivä kerrallaan tässä mennäänkin. Mutta rankalta kuulostaa tuo kuvaus.

Looginen jatkumo onkin kysyä, miten tuollaisessa tilanteessa sitten saavutetaan se onnellinen tila?

#134
17.10.2004 18:48

Puhuin tietysti yleisellä tasolla elementeistä, joita jossain vaiheessa moni joutuu kohtaamaan ja itsekin monia niistä.

Mutta pointti on siinä, että jos menee esim viisikin vuotta niin, ettei kukaan kysy, miten sinulla menee, vaan elämä pyörii arjen pyörittämisen ja toisten ongelmien ympärillä, voidaan kai jonkinlaisesta itsestä vieraantumisesta jo puhua.

Toki on päinvastaistakin kehitystä samaan aikaan. Jonkin sortin rohkeus ja omien kykyjen arviointi kasvaa, samoin ymmärrys miten itseään pitäisi kohdella. Nämä sitten kamppailevat noitten edellä mainittujen juttujen kanssa ja kun hommaan sekaantuu vielä elämän varrella mieleen kerääntynyt "karsta" ja voimien väheneminen, on kokonaisuus niin monimutkainen, että se voi johtaa mihin vain totaalisen muutoksen, burn outin ja entisellään jatkamisen välillä.

Onnellinen tuskin on, mutta elämä rullaa eteenpäin, koska ympärillä on samaa ja jollain lailla - ehkä valheellisesti - tuntee täyttävänsä aikuisen velvollisuuksia.

Mutta asiaan on hirveästi muitakin ristikkäisiä näkökulmia ja joku pikku juttu voi muuttaa onnen kokemista suuntaan tai toiseen.

#135
17.10.2004 19:37

"koko ihmiselämähän kuluu pyrkimyksessä muokata ympäristöään sellaiseksi, jossa voisi olla mahdollisimman rennosti oma itsensä."

Nimenomaan pyrkimykseen. Mutta huomattuaan, ettei pyrkimyksissään koskaan etene, niin muuttaakin itseään tekemällä valintoja, jotka helpottavat elämään sitä omaa elämää.

"Jos ihmisen jotkut ominaisuudet, kuten huumorintaju, mielipiteet tai tapa kommunikoida, poikkeavat jyrkästi ympäristön vastaavista, hän huomaa pian olevansa oma itsensä - yksinäisyydessä."

On vain otettava riski. Ennen sitä on puitava, että mitä siitä pahimmillaan seuraisi, jos olisinkin oma itseni. Kutri puhui itsensä iloisesti häpäisystä vai miten se olikaan? Kun tulee nähdyksi häpeällisenä niin se edesauttaa uskallusta olla oma itsensä.

" jos menee esim viisikin vuotta niin, ettei kukaan kysy, miten sinulla menee, vaan elämä pyörii arjen pyörittämisen ja toisten ongelmien ympärillä, voidaan kai jonkinlaisesta itsestä vieraantumisesta jo puhua."

Voi ajatella tuossa tilanteessa tulevaisuutta, että voi mennä toisetkin viisi vuotta, ettei kukaan edelleenkään kysy "kuinka menee" ja muokkaa elämäänsä niin, ettei tuollainen asia juuri vaivaa. Mutta mistä sitten repiä niitä keinoja omaan hyvinvointiin? Se on jokaisen mielessään pohdittava ja olla valmis ottamaan riskejä epäonnistumisesta ja epäonnistuttuaan ottaa opiksi ja vaihtaa lajia.

#136
17.10.2004 20:16

Mutta yleensähän ongelma syntyy ristiriidasta. eli jotkut ihmisen ominaisuudet viittaavat tiettyyn alaan tai elämäntapaan ja toiset taas tekevät sen mahdottomaksi. Eli kaikki eivät vain löydä paikkaansa elämässä. Ja jos tarkoitit, että sitten on itseään muutettava toisentyyppiseksi, niin mikäs oma itse sitten enää on?

Eikä useimmiten itsensä häpäisystä kyse ole yhteyden tunteesta. Jos haluat keskustella Speden Speleistä ja muut seurueessa ydinfysiikasta tai toisinpäin, olet ulkopuolella vaikka väkisin jauhaisitkin Speden Speleistä. Sitäpaitsi on ihmisiä, joilla on niin harvinaisia kiinnostuksen kohteita, ettei ole todennäköistä löytää hengenheimolaisia tai sitten nuo kiinnostuksen kohteet ovat sellaisia, ettei niitä voi toisten kanssa jakaa.

Ja tuo kysymys vain kuvasti tilannetta, missä joutuu antamaan itsestään toisille tai huolehtimaan toisista ilman vastavuoroisuutta. Kuuluu tiettyyn elämänvaiheeseen ja aiheuttaa usein juuri tuollaista TC:n kuvailemaa kivettymistä, jännittämistä, jähmettymistä.

#137
17.10.2004 20:55

Itsensä häpäisyllä en tarkoittanut ihan tuota, että puheenaiheet olisivat erilaiset, mutta tuossakin tapauksessa voi riittää, että toinen edes kuuntelee, vaikka jauhaisinkin Speden speleistä. Jos nään, ettei heitä kiinnosta juuri edes kuunnella niin etsin toiset ympyrät, joissa kuunnellaan. Kuuntelijoita varmasti löytyy jostakin.

Itsensä häpäisy voi olla sitä, että murtaa ne toisen oletetut käsitykset minusta.

Kyllä mielestäni kaikki löytävät paikkansa elämässä, jos vain näkee mahdollisuutensa. Joskus niitä ei näe ja voi tarvita siihen toisen apua. Apu voi olla sellainen, että joku vain sanoo ja uskoo sinun pystyvän.

#138
17.10.2004 21:30

Piti olla "Eikä useimmiten itsensä häpäisystä kyse ole VAAN yhteyden tunteesta".

Asia on kinkkinen, mutta itse näen, että ihminen on hirveän pitkälti sitä, mitä viitekehyksensä. Eli jos siirrät jonkun arvoilta vieraasta ympäristöstä porukkaan, jossa hänet hyväksytään omana itsenään, muutos hänen olemuksessaan on hätkähdyttävä. Ja nämähän ovat aina kehäilmiöitä. Auktoriteettiaseman saavuttanut pystyy muokkaamaan ympäristöään haluamaansa suuntaan ja siten käyttäytymään edelleen asemaansa vahvistavalla tavalla. Ja vastaavasti jos jollain homma lähtee menemään pieleen ja yhteys toisiin katkeaa, on suuntaa vaikea enää kääntää.

Mutta näissä asioissahan kaikki vaikuttaa kaikkeen, jokainen tilanne on omanlaisensa.

#139
17.10.2004 21:53

"yhteys toisiin katkeaa, on suuntaa vaikea enää kääntää."

Vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Vaatii vaan vähän nöyrtymistä, mikä ei ole ollenkaan paha piirre ihmisessä.

#140
17.10.2004 22:23

Tottakai "krooninen onnellisuus" on tavoittelemisen arvoinen tila! Ajatellaan että olen aina onnellinen ja mikään vastoinkäyminen tai muukaan ulkoinen asia ei muuta tilaani, vaan suu pysyy aina messingillä. Uskon että ympärilläni pyörivät ihmiset alkavat pitämään minua vähintään "outona tyyppinä" ja aikaa päälle toteavat että sillä kaverilla "hihna luistaa". Lähimmät ihmiset voivat suositella hoitoon menemistä ja ainoa asia mikä pitkän päälle säästää Pitkältäniemeltä on se etten ole vaarallinen ympäristölleni enkä itselleni. Loppujen lopuksi ko tila olisi ihanteellinen kaikille eläville, mutta kaikkihan pelkää moista tilaa kun kulttuurimme tulkitsee sen niinkuin tulkitsee. On totta ettei moisen tilan (ettei murheita elo tuottaisi) saavuttaminen ole helppoa, kyllä siinä täytyykin "hihnan luistaa" jotta se olisi mahdollista. Suurin joukko ihmisistä joilla "hihna luistaa" on ennemminkin depiksessä kuin "kroonisesti onnellisessa" tilassa. Uskoakseni näin onnellisia ihmisiä on vähän, mutta niillähän onkin aina kaikki hyvin ja elämä onnellista...

#141
17.10.2004 22:44

Jos sinun käsityksesi kroonisesta onnesta on, että suu pysyy aina messingillä, niin sitten se on kohdallasi niin. Mutta minulla se on sitä, ettei suun TARVITSE olla aina messingillä, vaan se saa olla niin päin, kun milloinkin on tarvis olla. Voin, vaikka irvistää ja se vasta onkin kivaa. Jos vituttaa, niin vituttaa, mutta tiedän, että tunne ei kestä kohtuuttomia aikoja, siksipä en edes pyri siitä tunteesta pois keinolla millä hyvänsä. Ainoastaan pyrin välttämään saman toistumista uudestaan samasta asiasta.

#142
17.10.2004 22:57

No oikeesti onnihan on pieniä asoita. Jokainen varmaan tietää mistä "arkipäivän onni" tulee, pienistä asioista jotka loksahtaa kohdalleen, on sitten kyse onnistumisista tai vaikka kohtaamisista. Niinhän sen pitääkin olla. Irvistäminen tosiaan on kivaa, siitä vasta hyvät fiilikset saa kun paikka koittaa...

Tekeekö onni arvonnassa sitten todella onnelliseksi?

#143
17.10.2004 23:00

Jos vituttaa, niin väittäisin ettei sillä hetkellä ole onnellinen ja "kroonisesti onnellisen" tunnusmerkistö ei silloin täyty!

#144
17.10.2004 23:04

No ilmeisesti en ole sitten kroonisesti onnellinen vaan sanoisko lähes kroonisesti. Ilmaista tunteitaan omana itsenään, on kuitenkin aika oleellinen asia onnellisuudessa.

#145
17.10.2004 23:28

No hyvä, ei tarvi pelätä hoitoon ohjausta ainakaan sen takia ;-)

Tunteiden ilmaisu omana itsenään on todella hieno piirre ja varmasti hyvä työkalu elämässä, mutta mutta onko se nyt onnea ilmaista vitutusta? Jos silloin ei ole itse onnellinen, niin kyseenalaistaisin ainakin sellaisen ihmisen empaattisuuden joka kokee onnea siitä että sua vituttaa. ...ja taitaa mun käsitys onnesta olla sen kaverin kanssa muutenkin erilainen.
No enhän mää yritä määritellä miten ja mistä kenenkin pitää onneaan kokea, pääasia että sitä kokee ja on ONNELLINEN, vieläpä parempi jos kroonisesti. Tulkitkoon kulttuurimme ja kukin sitä kuten parhaaksi näkee, ei kai sillä ole väliä vaikka asuisi kauniissa Pitkässäniemessä jos kerran on siihenkin onnellinen, KROONISESTI!

#146
17.10.2004 23:41

Hetken mietin, että oletko darvinisti valepuvussa vai mistä tänne tupsahdit Inkeri? Teretulemast kuitenkin! ;)

"mutta onko se nyt onnea ilmaista vitutusta?"

Mitä siinä on pahaa tai mitä sillä on tekemistä empaattisuuden kanssa, jos sanon jollekin olevani vihainen jostakin asiasta? Vihaisuuteni voi nimenomaan johtua, vaikkapa juuri siitä empaattisuudesta...jos joku on kokenut kohtuutonta vääryttä ja asetun hänen asemaansa, niin vihan tunnetta en pysty välttämään. Se ei tarkoita katkeroitumista tai sitä, että kostaisin hetkelliset vihan tuntemukseni jotenkin.

#147
18.10.2004 00:09

Luulin että meillä oli jo yhteisymmärrys siitä että kun vituttaa niin sillä hetkellä ei ole onnellinen. Jos tunteiden ilmaisu on oleellinen osa onnellisuutta, niin ihmettelin vaan ääneen että mitä onnea on ilmaista esim. vitutusta. No jos ei itse voi olla onnellinen sillä hetkellä kun vituttaa, niin sitä onneahan täytyy sillä hetkellä kokea jonkun muun, eikö. Seuraava ihmettelyni (ääneen) oli että kyseenalainen on henkilön empatia jos kokee onnea siitä että sinua vituttaa ja että minun ja tämän kuvitteellisen henkilön käsitys onnesta on erilainen. Tämä oli kieroutunut ajatuksen kulkuni.

No tällä edellisellä kertomallasi esimerkillä empaattisuudesta ja vihasta ei luonnollisesti ole mitään tekemistä aikaisemman kanssa. Ymmärrän toki ton äskeisen esimerkin ja voisin hyvin kuvitella kokevani samanlailla ja olen kokenutkin lukuisia kertoja, mutta sehän oli hyppy jo seuraavaan aiheeseen. Ajattelin vielä pysytellä tässä onnellisuudessa ja sen kokemisessa.

Joo olen itsekin usein ihmetellyt että mistä olen "tupsahtanut".
Ei oo vielä selvinnyt, mutta jatketaan pohtimista...

#148
18.10.2004 08:47

Kutsun sinua näin tuttavallisesti "Inkuksi"!

Ai joo, luin tekstisi uudestaan ja nyt ymmärsin, mitä tarkoitit. Kyllä minä olen ollut jopa suunnattoman iloinen, että joku toinen on osoittanut vihan tunnettaan. Kaikki eivät siihen kykene, koska ovat tottuneet miellyttämään ja vihan/suuttumuksen ilmaisu ei ole kovin miellyttävää. Sellaista miellyttämishaluista ihmistä, kun toiset oppivat käyttämään hyväkseen. Jos tämä henkilö kieltäytyykin hyväksikäytöltä, ei häntä uskota vaan yritetään taivutella kaikin voimin. Suuttuminen voi olla ainoa keino puolustaa itseään, että muutkin tajuavat, että hän on tosissaan.

#149
18.10.2004 12:43

Joo, joskus nuorena tuli noita tunteita pidettyä sisällä, mistä ei sitten todellakaan ollut hyviä seuraamuksia. Nyt annan tulla negatiiviset fiilikset ulos aina kun siltä tuntuu. Se hämmensi aluksi pitkäaikaisia ystäviäni, mutta kyllä he taitavat olla jo siihen tottuneet. :D

#150
18.10.2004 13:54

Mutta sen verran lisäisin, että paskojen fiilisten ilmaisussakin on tasapainoiltava tilanteen mukaan. Jos tekisi mieli mennä kadulle ja iskeä ensimmäistä vastaantulijaa sormilla silmiin, lienee viisaampaa tyytyä säkin hakkaamiseen salilla. Ja joissain yhteisöissä pienenkin alavireisyyden näyttäminen voi johtaa toisten hylkimiseen ja jopa kiusatuksi joutumiseen.

Lisäksi on aina muistettava, mitä seuraa likasangon kaatamisesta viattoman sivullisen niskaan - ehkä se, että hän puolestaan joskus kippaa sen sangon jonkun muun syyttömän niskaan. Eli kritiikki oikeaan kohteeseen.

Sen verran vielä tuosta paikkansa löytämisestä, että riippuu tietysti ihmistyypistä. Joku Jouko Turkka on pystynyt kuin ihmeen kaupalla luomaan itselleen puitteet, joissa hän voi paitsi ilmaista hyvin poikkeuksellista sisintään avoimesti, myös hankkia sillä arvostusta ja elannonkin. Luulen, että Suomesta löytyy satoja "turkkia", jotka kärsivät kun heidät on kutistettu arkirutiineihin, jotkut ovat sitten ehkä jossain syrjäpoluillakin. Kuitenkaan ei ole realistista, että yhteiskunnasta löytyisi kaikille heille foorumi, missä pääsisivät ilmaisemaan itseään vapaasti.

#151
18.10.2004 19:25

Jep, muistankin tapauksia joissa olen kokenut suunnatonta suuttumusta kun toinen ihminen on joutunut kokemaan vääryyttä, eikä asiaa yrityksistä huolimatta ole korjattu, vaikka se olisi ollut helppoa kaikkien "kasvot säilyttäen". Ongelmallista näissä tapauksissa on ollut se etten ole juuri mitään muuta voinutkaan tehdä kuin pyöriä paikallaan kiukun vallassa. Ei ole voinut tehdä mitään käytännössä, eikä tämä seikka vähennä sitä suuttumusta, pikemminkin päin vastoin. Olisi helpompaa jos voisi oikaista tilanteen käytännössä (tai ainakin yrittää sitä konkreettisesti) ja vieläpä saman tien.


Keiju, odotappa vaan, kunhan (ja jos) kerron mistä toi "M" tulee...

Voi olla että suuttumus ton hyväksikäyttö kierteen katkaisussa on oiva keino ja varmaan luonnollinenkin jos sitä on jatkunut pitkään vieläpä kun "se jokin sietämisen raja" ylittyy. Ennen kuin tämä miellyttäjä ajautuu tähän pisteeseen, olisi ollut apua jos osaisi sanoa EI. Moni tilanne olisi katkennut jo alkuunsa. Olen nuorempana kärsinyt itsekin tosta kieltäytymisen vaikeudesta. No nyt on elämä jo vähän opettanut, mutta kyllä tätä oppimista vieläkin riittää...

#152
18.10.2004 21:15

SOKRU:
"Jos tekisi mieli mennä kadulle ja iskeä ensimmäistä vastaantulijaa sormilla silmiin..."

Tollaseen mielentilaan joutuessaan on sisälle pakkautunut tosi paljon sitä vihaa, jota ei ole saanut purkaa ja välttämättä ei edes nää vaihtoehtoa, että hakkaisi säkkiä.

"Joku Jouko Turkka on pystynyt kuin ihmeen kaupalla luomaan itselleen puitteet, joissa hän voi paitsi ilmaista hyvin poikkeuksellista sisintään avoimesti"

Luovat hullut kyllä tuppaavat paikkansa aina löytämään.

"löytyy satoja "turkkia", jotka kärsivät kun heidät on kutistettu arkirutiineihin"

Eivät vain ole nähneet omia mahdollisuuksiaan. Olen sitä mieltä, että ihminen itse suostuu kutistettavaksi, syitä siihen voi olla monia tai oikeestaan vain yksi.

INKKU:

"Ei ole voinut tehdä mitään käytännössä, eikä tämä seikka vähennä sitä suuttumusta, pikemminkin päin vastoin."

Olet siis edelleen suuttunut ja suuttumuksesi vain kasvaa päivä päivältä tuon saman asia vuoksi?

"Keiju, odotappa vaan, kunhan (ja jos) kerron mistä toi "M" tulee..."

Odotan, odotan. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa!?

#153
18.10.2004 21:45

"Olet siis edelleen suuttunut ja suuttumuksesi vain kasvaa päivä päivältä tuon saman asia vuoksi?"

No ei ihan, vaikka noin siitä vois kuvitella. Silloin ku asia on käsillä tarvis päästä heti oikaseen huutava vääryys, "tänne heti kaikki nyt, niinkuin olis jo" idealla... Suurikin tunnekuohu kyllä tasaantuu mun biokemiassa. En siis ilmeisesti ole kroonisesti vihainenkaan :)
(huomasin ilokseni)
Aikansa ympyrää kierrettyäni ja voimattomuuteni todentuessa alkaa tunnetasollakin rauhoittumaan...
Rajallisessa prosessointikapasiteetissani uudet asiat vaan vaatii keskeytysaikaa, joten ei se suuttumus loputtomiin kumuloidu.

#154
18.10.2004 22:02

"muistankin tapauksia joissa olen kokenut suunnatonta suuttumusta kun toinen ihminen on joutunut kokemaan vääryyttä"

Minäkin muistan. Kuinka nämä sinun tuntemasi ihmiset reagoivat, kun suutuit heidän asioistaan? Minä olen havainnut, että ihmiset monesti säikkyvät. Ovat alkaneet joskus myös vähätellä saamaansa vääryyttä, kun se kerran herätti minussa moisen reaktion.

#155
19.10.2004 13:37

Edelleenkin olen sitä mieltä, ettei yhteiskunta voi mitenkään antaa tilaa kaikenlaisille persoonille, itse asiassa nykyinen tavallaan vähemmänkin kuin entisaikoina. Suuret persoonathan ovat vaikkapa urheilukentiltä kadonneet. Samoin työelämän korpifilosofit on siirretty kortistoon.

Ja voihan ihmisen sisäinen maailma olla kerta kaikkiaan niin raju tai jopa lainvastainen, ettei sitä voi tuoda julki. Ääriesimerkkinä pedofiili tai himomurhaaja voi tuskin olla oma itsensä työpaikan kahvipöydässä.

Joitain tunteita on vaan peitettävä. Tapasin tuossa työkuvioita sivuten juuri eilen henkilön, joka kertoi kärsivänsä vaikeasta masennuksesta. Kun totesin, ettei näy päällepäin kyllä yhtään, päinvastoin, hän sanoi, että hyvä, kun on onnistunut peittämään. En jaksa spekuloida, onko tuo viisasta, mutta se on elämän realiteettia.

Ja tuossa vääryyksiin sekaantumisessa olet tavallaan oikeassa. Siinä tilanteessa tuo vääryyden kohteeksi joutunut henkilö ei sitä tajua tai pidä merkittävänä tai haluaa miellyttää yleistä mielipidettä. Siksi juuri yksin on niiin vaikea vaikuttaa, pitää tavallaan hienovireisesti "kasata" epäkohtia ja saada muut sitten mukaan oikaisemaan niitä sopivalla hetkellä. Tämä vaatii aikaa, taitoa ja ehkä jonkinlaista järjestäytymistäkin. Siihen eivät useimmat pysty ja siksi moni sinänsä asiapohjainenkin kritiikki näyttää sekavalta rähjäämiseltä.

#156
19.10.2004 16:01

"Edelleenkin olen sitä mieltä, ettei yhteiskunta voi mitenkään antaa tilaa kaikenlaisille persoonille"

Yhteiskunta olemme me. Minäkin annan tilaa kaikenlaisille persoonille, miksi ei joku muukin?
Suuret persoonat vain katoavat, koska sehän on totta, että toinen ihminen yritetään aivopestä olemaan vain tietynlainen. Mutta joidenkin kohdalla jää todella vain yritykseksi.

Usein nämä, jotka haluavat olla omia itsejään, niin myös valitsevat ammatin ja työn, jossa ei ole juuri muilla mahdollisuuksiakaan yrittää muuttaa toista ja hänen tapojaan. Esim. ovat yrittäjiä, johtajia tai tekevät jotain muuta itsenäistä työtä. Viihtyvät myös yksin muutenkin eri tavalla kuin toiset. On helpompaa ja miellyttävämpää kutistaa ihmissuhteet suppeaksi kuin yrittää olla samaa laumaa lähes kaikkien kanssa, jos ei tunne oloaan niissä hyväksi. Eli, jopa yksinäisyyskin on tällöin mielekkäämpää, eikä koe sitä ahdistavana.

"Ääriesimerkkinä pedofiili tai himomurhaaja voi tuskin olla oma itsensä työpaikan kahvipöydässä."

Kyllä voivat, kunhan pääsevät häiriintyneestä mielentilastaan eroon eli paranevat ensin sairaudestaan. Tuo masennuksestaan kärsivä tuttavasi halusi sen kuitenkin kertoa. Jos hän todella olisi ollut tyytyväinen siitä, ettei muut huomaa hänen masennustaan, niin hän olisi sen kyllä salannut sinultakin. Taisi kuitenkin olla helpottava tunne olla jollekin oma pohjimmainen itsensä, eli ihminen, joka haluaa ja tarvitsee apua.


#157
19.10.2004 17:33

Musta taas tuntuu että suomalaiset yleensä eivät näytä onnelisuuden tai vihan tunteita koska ovat koko ajan sellaisia neutraaleja. Ei saa millään tavalla erottua ja ärsyttää muita olemalla erilainen. Saattaa tulla esim. yllätyksenä että "naapurin onnellinen pariskunta" erosi koska "näyttivät niin onnellisilta" jne, ovat siis pystyneet näyttelemään ulkopuolisille, mitäs hienoa siinä on? Mua ainakin ärsyttää suunnattomasti sellainen ajattelutapa ettei yhteiskunnassamme olisi tilaa toisenlaiselle käyttäytymiselle. Jos on vihainen/onnellinen niin miksi sitä ei saisi näyttää? Enkä nyt tarkoita että pitäisi vihantunteessaan mennä kadulle ja huutaa tai lyödä vastaantulijaa mutta miksi tunteita ei saisi näyttää? Yhtä absurdia kuin sanonta "ken onni on sen onnen kätkeköön", niin että miksi ihmeessä?

Olen itse sellainen että kun olen onnellinen, niin myös näytän sen. Ja jos suututtaa, uskallan sanoa sen suoraan että "nyt on huono päivä", eihän se tee musta huonompaa ihmistä?

Kyllästyttää flegut ja nautraalit ihmiset. Ihan totaalisesti!

#158
19.10.2004 19:09

Olen onnellinen siksi, koska en voi olla olematta. Joinakin päivinä sitten taas olen vähemmän onnellinen tai, no, olen huolestunut jostain, mutta onnellisuus on siellä taustalla...:)

En oikein osaa olla onneton, tai negatiivinen, kovinkaan kauan aikaa. Voisikin sanoa, että jos onneton olotila joskus yllättää, tietää, että se menee kohta ohi. :)

Mielestäni tästä päästään mukavasti taas siihen jännittämiseen, eli kun ei liikoja jännittele, niin ei sitä paljoa mikään kiristele. Elämän pienet asiat ovat tärkeitä ja se opintolaina...noh, se nyt vaan on, mutta ei ole mitenkään tärkeästi. Tärkeitä ovat vaikkapa sellaiset asiat kuin hyvät kirjat ja hauskat sattumukset, joita kuulee vaikkapa omalta äidiltä. Ja sitten tietenkin kaikki, mitä kissat tekee, hymyilyttää ja lisää onnellisuutta. :)

#159
19.10.2004 19:09

Keijun viime viestin kanssa, yrittäjiksi ym todellakin seuloutuu tilaa tarvitsevia ihmisiä.

Mutta edelleen perään realiteetteja. Toisten huomioonottaminen on yksi niistä. Jos päätän ryhtyä elämäntapaintiaaniksi, joutuvat muutkin kantamaan valintani seurauksia, esim lastani saatetaan kiusata moisen valinnan takia. Jos tekee kovin näyttäviä irtiottoja elämässä, pitäisi olla itsenäinen ja kykenevä yksinoloon. Toisaalta yksi tyypillinen ristiriita on juuri nopea väsyminen ihmisten seuraan ja samalla heikko kyky sietää yksinäisyyttä.

Ja tuo tunteiden näyttäminen on todella monimutkainen juttu. Yleisesti ottaen voisi kai ajatella, että yllättävät ja epäaidot tunteet häiritsevät ympäristöä eniten. Jos yleensä aurinkoinen ihminen on poikkeuksellisesti kurjalla tuulella tai päinvastoin, se koetaan uhaksi. Samoin onnellisuudella feikkaaminen ja kovin heilahteleva mielenlaatukin. Nuo ovat juttuja, jotka pohjautuvat henkilökemioihin, luonnollisiin vaistoihin ja lapsuudenkokemuksiin, esim perheessä on ollut joku ongelma, jota on paettu teeskentelemällä. Yllättävän usein ärsyttävä piirre jossakin ihmisessä on juuri kuviteltu tai todellinen epäaitous.

Mutta kaikesta huolimatta tunteita pitäisi voida näyttää, vaikka se johtaisikin konfliktiin. Konfliktejahan - ja sen kautta persoonia - tämä yhteiskunta pelkää liikaa.

#160
19.10.2004 19:19

kanssa olen joutunut viime aikoina vastentahtoisesti tekemisiin ja alan ymmärtää Teemu Mäkeä päivä päivältä paremmin :)

Näin muuten luullakseni kesällä uimastadikalla tuollaisen paljonpuhutun jännittäjän. Suunnilleen ikäiseni ukko, joka hermostui pahanpäiväisesti naispuolisen siivoojan ängetessä jalkoihin siivoamaan, "kun vielä housut ovat puolitangossa". Suutahti minullekin, kun yritin keventää tilannetta huumorilla. Pukeutuminen ja kävelytyyli täydensivät hykerryttävän kokonaisuuden. Keräilyharvinaisuus. Olisipa ollut TC:n käyntikortti, niin olisin tutustuttanut velikullat toisiinsa.

#161
19.10.2004 20:22

"Jos päätän ryhtyä elämäntapaintiaaniksi, joutuvat muutkin kantamaan valintani seurauksia, esim lastani saatetaan kiusata moisen valinnan takia."

Jos on sielultaan oikeasti elämäntapaintiaani ja kokee, että toiset ovat esteenä minun valinnoilleni, niin eteen voi tulla ennen pitkää irti repäisy. Jos ei kertakaikkiaan riitä pelkkä haaveilu siitä, että vielä joskus mä toteutan tuon ja ajatuskin siitä, että vielä, vaikkapa 5 vuotta eläisi nykyisissä ympyröissä mielen myrkyttymättä, niin kyllä se lapsillekin on parempi, että vanhempi on onnellinen ja tekee ratkaisunsa. Vanhemmuuskaan ei ole ihanteellista, jos äiti tai isä kärsii ja aina löytyy lisää maailmassa syitä, jonka vuoksi lasta saatetaan kiusata.

#162
19.10.2004 20:23

Heti ensix VOI V****U! Ku soheltaa toisten koneilla huonossa langattomassa verkossa ni voi käydä näin että menettää kaiken tarinoimansa!

No palataan taas johonkin, thai hierontaa tai jotain...

Keiju:

Hyvä havainto!
En nyt muista onko ihan säikkynyt, mutta vähättelyä olen kohdannut. Ensiksi huutava vääryys ei loppujenlopuksi sitten ollutkaan niin suuri vääryys. Lienee johtuvan pelosta että joku tekee asian eteen jotain konkreettista tai että "joutuvat" tekeen itse jotain vaikka ohjeiden ja tuen turvin. Oisko niin että jo puhuminen ja empatian kokeminen riittää joillekin, vaikka itse vääryyttä ei korjattaisikaan. Vaihtoehtoisesti minä ylireagoin tai arvioin tilanteen väärin ja silloin toppuuttelu on paikallaan...

Donna:

Yhteiskuntamme on mielestäni liian tasapäistävä ja pyrkii koko ajan siihen. Eihän täälä ymmärretä laivan suunnankääntäjiä. Olen itse pyrkinyt tekeen arkiratkaisujakin erilailla kuin sen miten asia "kuuluu" tehdä (vaikka purkkareita käytänkin).
Uskon että moni vastavirtaan luovija saavuttaa usein paljon enemmän kuin lauman lailla varman päälle ottajat. Sitten astuukin kuvaan seuraava peikko, kateus.

Sokrates:

Tapaamasi jännittäjä EI todellakaan ole harvinaisuus! Tosin joidenkin jännittämisen taso/suuntautuneisuus ei ole ihan noin paha ettei pystyisi tapaamaan suihkuhuonetta siivoavaa naista munasillaan, mutta jännittää arkielämässä silti. Älkää jännittäkö!

#163
19.10.2004 20:32

"Lienee johtuvan pelosta että joku tekee asian eteen jotain konkreettista tai että "joutuvat" tekeen itse jotain vaikka ohjeiden ja tuen turvin."

Naulan kantaan tuo kommentti. Se johtuu juuri tuosta. Pelkoa siitä, että alkaisin esim. arvostella heidän mitään tekemättömyyttään asian hyväksi tai sitten pelkoa siitä, että toinen tekee todella jotain asian hyväksi (kuten sanoit) ja itse joutuu kohtaamaan asian uudestaan.

#164
19.10.2004 23:50

Sokru, olis pitänyt nähdä, olisin varmaan laskenut alleni...LOL

Mutta Sokru, miksi sanot, että nykyaikana on vähemmän "yksilöitä" kuin aiemmin?

Okei, tennis esim. kaipaa jotakin mäkenroita, mutta urheilu nyt on urheilua, ja on aika kaukana siitä, mitä se oli joskus.

Sunnuntaina Tampere Open squash-turnauksen pronssimatsissa toinen pelaaja kolmannen erän ollessa suurin piirtein tilanteessa (hänen pisteensä ensin) 5-7 pyysi seurakaveriaan lasin takaa tuomaan hänelle olutta, suureen ääneen siis. Se oli varsin hassunhauska tilanne. Tämä oli siis myös ratkaisuerä, hän hävisi erin 3-0.
Että kyllä kaikkea tapahtuu, vaikka urheilu nykyään aika totista rahantekoa onkin.
Eikä siitä Higuitastakaan niin kauaa ole...

Mutta että muussa elämässä? Milloin tämä muutos tapahtui? Jos vertaa vaikka mihin tahansa kulttuuriin, menneeseen tai nykyiseen, jossa uskonto on tärkeässä asemassa, sanoisin että suomalainen liberalismi on sananmukaisesti melko vapauttava tekijä.

(Uskonto on kuin kommunismi: teoriassa aivan täydellinen, mutta yksi pikkuasia on unohtunut: ihmisluonto).

Ja koko ajan jengi jännittää vähemmän, uskallan väittää. Katso nyt vaikka, kuinka keski-ikäiset pukeutuvat nykyään. Ei tarvi enää olla teryleenejä ja poliitikkohiusta (vaikka aiemminkin olis käyttänyt farkkuja eli puhun sosiaalisesta muutospaineesta, en siis niistä, jotka haluavat pitää tuollaisias kledjuja), vaan tyyli on vapaa. Pissistyylikin kelpaa, eikä kukaan (tai harva) katso pitkään.

Ja niin triviaali asia kuin pukeutuminen onkin, katson sillä olevan melkoista yhteiskunnallista merkitystä. Katsokaa nyt vaikka kiinalaisia, joille perinteinen yhteisön ylisuuri merkitys yhdessä kommunismin on kyllä todellakin tasapäistänyt kansan. Olisiko sillä heidän pukeutumisellaan ja sillä, että niinkin suuresta maasta harvoin tulee mitään isoja persoonia, jokin yhteys? Ei TIETENKÄÄN syy-seuraus -suhde, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Tietynlainen luovuus on siellä kyllä tapettu. Ja se on muuten huutava vääryys.

Ja mitä tulee tuohon intiaaniesimerkkiin, niin onhan siinä tietty perä, sekä sulla että Keijulla. Mutta sanoisin, että on helpompaa sen jälkikasvun kannaltakin tehdä tuollainen ratkaisu nyt kuin vaikka 50 vuotta sitten, ja koko ajan eteenpäin mennään suvaitsevaisuuden (ja yleisen älykkyyden) suhteen. Voin toki olla väärässä, mutta näin näkisin asianlaidan olevan.

Studio?

#165
20.10.2004 01:51


Kebabbi on elämä.

#166
20.10.2004 15:46

"kissojen kanssa olen joutunut viime aikoina vastentahtoisesti tekemisiin ja alan ymmärtää Teemu Mäkeä päivä päivältä paremmin :)"

Elä, elä, elä mulle ala.../tuopillaosuu/

Kissat eivät jännitä. Ottakaamme oppia niistä. Ja vice ei myöskään jännitä. Unohtakaamme siis elä(män jo)-tapa-intiaanit ja olkaamme kuten vice. :D

#167
20.10.2004 15:54

Toki lainsäädäntöteitse on karsittu Ku Klux Klan-tyyppiset hörhöilijät, mikä on ihan oikein. Sitten kun mennään piilosyrjintään, epämuodikkaisiin ilmiöihin sun muihin, kehitystä suuntaan tai toiseen on jo vaikea arvioida. Suvaitaanko puliukkoja paremmin vai huonommin kuin 30v sitten? Vaikea sanoa.

Suvaitsevaisuuden määrittelystä en halua kinata, mutta tässä tilan saamisen yhteydessä sitäkin valitettavasti joudutaan sivuamaan.

Voidaan kai ajatella, että yleensä iso yhteisö sietää enemmän erilaisuutta kuin pieni. On vaikea kuvitella mitään pientä yhteisöä, esim työnantajaa, joka antaisi jonkinlaisia etuuksia jopa niille, jotka toimivat avoimesti sitä vastaan, kuten yhteiskunta antaa rikollisille. Toisaalta yhteiskunta pitää sisällään valtavan määrän pieniä yhteisöjä.

Tällä hetkellä suuressa osassa yhteiskuntia lienee menossa yhtäaikainen keskittyminen ja sirpaloituminen. Edellinen talouselämän ja väestökeskittymien mutta myös ylikansallisten muoti-ilmiöiden alueilla, jälkimmäinen ilmenee erilaisten pienten alakulttuurien ja yhden asian liikkeiden yleistymisenä.

Tuo talouden keskittyminen ja yksityistäminen on siirtänyt työelämästä pois joukon originelleja, lievästi päihde- tai mielenterveysongelmaisia jne, joita vielä ainakin oman työurani alussa reilut parikymmentä vuotta sitten ruohonjuuritason hommissa oli. Samoin vuorovaikutustaitoja vaaditaan yhä enemmän. Tuollaista Bodom-järven hullua kioskinpitäjää on vaikea kuvitella nykyaikaan tai ainakin heitä on paljon vähemmän. Nykyään ihminen on ylipäätään helppo lempata yhteisön ulkopuolelle leimaamalla hänet sellaisilla epämääräisyyksillä kuin hankala, epäuskottava, yhteistyökyvytön. Onko tuo sitten suvaitsemattomuutta, vaikea sanoa. Ainakin se on pelkoa siitä, että syntyy konflikti tai muuta odottamatonta, joka vie aikaa tehokkuudelta.

Pukeutumiselle en laita ihan niin paljon painoa kuin kuin sinä, vaikka tuo uimastadikan ukko pukeutuikin hiukan kiinalaisittain. Tietysti suuri määrä eri tyylejä kielii yhteiskunnan moniarvoisuudesta, koska ihmisethän viestittävät ulkonäöllään arvojaan.

Kadotin johtolangan jo aikoja sitten mutta yritän vielä löytää uudestaan. Eli takavuosien kyläyhteisö oli pieni ja toki moni tavoin ahdasmielinen, muttei sitä voidakaan verrata isoon kaupunkiin. Mitä silloin tapahtui pienten yhteisöjen sisällä ja nyt pienten yhteisöjen sisällä, voidaan verrata, kunhan muistetaan muuttuneet arvot.

Ilie Nastase muuten oli tenniksen todellinen kauhukakara. Ja olihan siellä Ricky Bruch, Mietaan Jussi ja muut....

#168
20.10.2004 15:56

eivät osaa olla sisäsiistejä! Tuolista on löytynyt lörtsyt jo monesti ja tuo Keijun aiempi heitto on valitettavasti hetken aikaa pitänyt paikkansa.

#169
20.10.2004 16:50

"Tuolista on löytynyt lörtsyt jo monesti"

Yksinkertaista! Hah! Teet jotain väärin ja kissa yrittää neuvoa. Kuinka monta kertaa täytyy paskoa tuolille, ennen kuin sitä tajutaan?

#170
20.10.2004 18:32

"tuo Keijun aiempi heitto on valitettavasti hetken aikaa pitänyt paikkansa."

Sokru, mitä "aiempaa heittoa" tarkoitit tuossa yhteydessä?

"jengi jännittää vähemmän, uskallan väittää. Katso nyt vaikka, kuinka keski-ikäiset pukeutuvat nykyään. Ei tarvi enää olla teryleenejä ja poliitikkohiusta"

Tiger:
Minä näkisin tuon niin, ettei SAA olla niin kuin ennen. Pitää uudistua ja pysytellä ikuisessa nuoruudessa edes ulkoisesti, että koet olevasi hyväksytympi. Päinvastoin tuo, jos mikä on jännittämistä.

#171
20.10.2004 18:41

...että kenellä on löysimmät housuissa.

#172
20.10.2004 20:15

Olen vakaasti eri mieltä. Ei tarvi mennä kuin jonnekin miesvaltaiseen työyhteisöön, mieluiten sellaiseen, jossa tehdään joko insinööri- tai myyntityötä, niin johan löytyy sitä massapukeutumista. Ja he näyttävät juuri siltä kuin 30 vuotta sitten.

Heti kun päästään tasa-arvoisempaan työyhteisöön, pukeutuvat miehetkin paremmin. Syytä ei liene vaikea arvata, mutta se on eri tarina, se.

Ja miten niin "SAA"? Ei kun nimenomaan saa, ei tarvitse enää naimisiin mennessään tai tietyn iän ylitettyään ladata jalkoihin niitä teryleenejä ja villatakkia (okei, nekin on taas muotia, silti) välttyäkseen pitkiltä katseilta. Saa pitää niitä teiniajan Leviksiä, jos siltä tuntuu.

Tuo ikuisen nuoruuden tavoittelu on myytti. En minäkään mitään tavoittele, kun se on vielä käsillä. En vaan vieläkään ole petrittynyt, joten en voi tavoitella jotakin, joka mulla on koko ajan ollutkin. Yksinkertaista, eikö? ;-)

Mutta en sanoisi että se olisi "nuoruus", joka tässä on keskeistä, se on vaan oman tyylinsä löytämistä, ja se tyyli uudistuu tietenkin aika ajoin. Näin ei purkkarikansa toimi, mutta heitä on nykyään vähemmän kuin vaikka 1970-lukuun. Inkeri edustaa siis häviävää luonnonvaraa kenkineen.

(Yksinkertaistin ja kärjistin oikein toden teolla, mutta niin se on selvempää, okei? :-)

#173
20.10.2004 20:29

Uimastadikan ukko 10 hyvä tyyppi
Keskinen 9 aika hyvä tyyppi
Juurakko 8 nätti
Fingerroos 7 nätti, mutta tyhmä
Kissat 0 kirveellä töitä

#174
20.10.2004 21:48

" Inkeri edustaa siis häviävää luonnonvaraa kenkineen."

Miksi niin oletat? Eikö siis entinen purkkarikansa todella sitten halunneet pitää kenkiään, vaan heidän täytyi, koska piti kuulua massaan?

"En vaan vieläkään ole petrittynyt"

Tunnut pelkäävään tuota petrittymistä, mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaankaan. On mennyt vähän ohi sen määritelmä. ;)

"Kissat 0 kirveellä töitä"

Miksi sinulla on kissa? Usko pois, että kissa voi opettaa sinulle paljon, esim. ettei elämässä voi kaikkea hallita. :)

#175
20.10.2004 21:49

Komenttia niistä purkkareistani oonkin odotellut ja just tossa tarkoituksessa. Onnex nekin alkaa oleen pois jopa petrittyneiden muodista ja saan jäädä yxin purkkareitteni kanssa, silloin ei enää sekoteta laumasieluihin. Vielä muutama vuosi ja oonkin muualla rohkeen nostalginen paitsi sielä rannassa ja veneen kannella...

#176
20.10.2004 22:00

*Ihanaa* :)

#177
20.10.2004 22:06

"Tunnut pelkäävään tuota petrittymistä"

Se se vasta onkin kauhee kohtalo! Yhdistäppä mielessäsi esimerkiksi 80-luvun juppi ja stereotyyppi laumasielusta niin pääset vähän makuun. Silti suurin osa vastaan tulijoista päätyy henkisesti petrittymiseen, jotkut hieman nuorempina ja toiset sitten kuukierron varmuudella vähän myöhemmin, vain harvat säilyy... Välttämisen arvoista!

#178
20.10.2004 22:57

Oli joskus Soundissa tai jossakin haastattelun otsikko.

Ja näinhän se on, Lemmy porskuttaa.

Ei petrittymisessä sinänsä mitään, jos itse pääsee sillä tavalla toteuttamaan itseään (no, se on kyllä TÄYSIN mahdotonta, mutta tulipa kohteliaasti sanottua) tai jos muuten tuntuu hyvältä. Eli osaa olla onnellinen siinä petrittyneessä tilassa - päästäksemme takaisin alkuperäiseen aiheeseen.

Eli tää menee juuri siihen yksilöllisyyteen ja sen väitettyyn katoamiseen (mihin en siis usko, päinvastoin), josta Sokru puhui. Petrittyminen on pitkälti juuri sitä tasapäistymistä, yleensä vielä omaehtoista (no, vaikea sitä on pakollakaan tehdä - paitsi kommunismin, fasismin tai muun fiksun diktatuurin alla).

Ja mitä tulee siihen petrittymisen käsitteeseen, niin tässä Frank-gurun lausahdus vuosien takaa, joka tähän tilanteeseen sopii avaajaksi vallan mainiosti, vaikka eri kulttuuria koskeekin ja tavallaan liittyy jo hyvin aikaisessa elämänvaiheessa tapahtuneeseen tragediseen petrittymiseen:

"If you wind up with a boring, miserable life because you listened to your mom, your dad, your teacher, your priest or some guy on TV telling you how to do your shit, then YOU DESERVE IT."


#179
20.10.2004 23:32

"Tuo talouden keskittyminen ja yksityistäminen on siirtänyt työelämästä pois joukon originelleja, lievästi päihde- tai mielenterveysongelmaisia jne."

Voi pitää paikkansa ja pitääkin. Kun työtä ei ole täysin työkykyisillekään, niin nuo esimerkkisi varsinkin putoavat kelkasta. Nykypäivänä vain enemmän keskitytään selvittämään perimmäistä syytä tuolle alkoholisoitumiselle ja hoitamaan sitä itse ongelmaa. Paras yhtälöhän olisi hoitaa ongelmaa ja samalla saada tehdä työtä.

Tiger:
Häiritsisikö sinua, jos muut pitäisivät sinua petrittyneenä, vaikka et sitä itsesi mielestä olekaan?

#180
20.10.2004 23:51

"Ei petrittymisessä sinänsä mitään..."

No jo oli kommentti! HUH!

...niin onnellinen ja petrittynyt. No ei ne toisiaan poissulkevia oo ja usein petrittyneet ovatkin omaan petrittymiseen onnellisia, six ne kai petrittyykin.
Voihan käsitykseni mukaan sielä Pitkässäniemessäkin olla onnellisia, jopa kroonisesti, vaikkei se tähän liitykkään thai hierontaa tai jotain... ;)

"Petrittyminen on pitkälti juuri sitä tasapäistymistä, yleensä vielä omaehtoista "

Ton kyllä allekirjoitan! Vielä kun lisää hivenen siihen sitä vanhaa juppimaisuutta, tasapäistymistä ns. parempiosaisiin, pintaliitäjiin tai muuten vaan näyttää niin ajanmukaiselta...

#181
21.10.2004 00:02

Vielä yx tärkee pointti petrittymisestä. Siinähän tasapäistymisprosessissa on oleellista että hylkää ominaisen tai omanlaisen itsensä uhraten sen tälle petrittymiselle.

#182
21.10.2004 00:03

"Yhdistäppä mielessäsi esimerkiksi 80-luvun juppi ja stereotyyppi laumasielusta niin pääset vähän makuun."

Minä teen mielessäni ihan toisenlaisia yhdistelmiä tässä.
"thai hierontaa tai jotain" Ajattelin nauraa tuolle ihan sinun mieliksesi (se ei kai ole petrittymistä?), koska tuo on selvästi susta äärimmäisen hauska lohkaisu. :)

Joko kerrot, mistä se nikkisi "M" tulee?

#183
21.10.2004 00:09

M.
...nnnnnoooooh, eihän kiirettä ollut, joten ootellaan.

Thai hierontaa tai jotain... Se on tosiaan hyvä, JES!

PS. Toi langattoman tukiasema on ihan hanurista, joudun kokoajan temppuilemaan että saan jotain aikaiseksi. *TUTTAA!

#184
21.10.2004 08:51

Ei häiritsisi, koska jos häiritsisi, silloinhan jännittäisin. Näin helppoa tämä on...;-)

Ja kyllä sieltä Porkan ja Väinölän jengistä joku taatusti niin voisi nykyisestä tilanteestani ajatellakin. Kaikki riippuu aina vertailukohteesta ja omasta näkökulmasta. Tarkkaa tiedettä tää ei edelleenkään ole...

Mutta Sokrun kanssa olen kyllä edelleen eri mieltä. Kyllä se 20 vuotta on jo riittävän pitkä aika nähdäkseen yhteiskunnallisia suuntamuutoksia, mutta että oltais menty suvaitsemattomampaan suuntaan?
Joku idea Sokrulla tässä on, en vain vielä ole hokannut sitä.../miettii/

/rasmus/

#185
21.10.2004 10:38

"silloinhan jännittäisin"

Sitten nimitänkin sinut petrittyneiden puheenjohtajaksi.

#186
21.10.2004 15:14

Kiitos, kiitos, otan nimityksen nöyrästi ja intoa puhkuen vastaan!

Nyt alkaakin tapahtua kummia..../raivo/

#187
21.10.2004 15:45

"Tiger:
Häiritsisikö sinua, jos muut pitäisivät sinua petrittyneenä, vaikka et sitä itsesi mielestä olekaan?"

Ja juuri kun rupesin vastaamaan miekkoseni puolesta, että jos häiritsisi, niin silloin jännittäisi, niin olikin pentele jo ehtinyt ensin! :D Ei muuta, kuin että helppoa se on, kun sen osaa. Ja jos ei osaa, niin kissat paskoo tuolille ja naapurit huutelee...

#188
21.10.2004 16:57

"Kaikkea muuta, kunhan ei vain nukkuvaa, puolikuollutta elämää!" Minna Cant

#189
21.10.2004 18:44

Eihän se oikeesti vaikeaa oo!

Jännittäjät jännittää ja petrittyneet on petrittyneitä. Itsensä näkeminen on vaikeeta.
Jos ei itse jännitä eikä ole pahasti petrittynyt, kyllä nääkin asiat hokaa...

Oivaltamisen iloa!

#190
21.10.2004 19:38

Ei minulla mitään omaa järisyttävää oivallusta näistä suvaitsevaisuus/yksilöllisyys/tila-jutuista ole, näistähän on jonkin verran kirjoiteltu ja omat havainnot sitten tukevat sitä.

Tiivistäen voisi kai sanoa, että suuri valintamahdollisuuksien määrä tukee yksilöllisyyttä ja suuri kieltojen määrä vähentää sitä. Asenteet ovat tärkeitä, tottakai, mutta ne kytkeytyvät molemminsuuntaisesti noihin kieltoihin ja valintoihin.

Jos verrataan tuonne 20-30 vuoden päähän, niin telkussa mainostettiin Halvan lakritsaa hyllyvillä tummaihoisilla, ei paljon puhuttu erilaisista häirinnöistä tai kiusaamisista ja kynnys tehdä rikosilmoitus kunnianloukkauksista ja lievästä väkivallasta oli paljon suurempi.

Okei, toki hyvä, että noihin on puututtu, mutta samalla on karsittu mehevimmät vitsit, hulvattomimmat flirtit ja pomon mukiloiminen firman pikkujouluissa.

Myös jonkinlainen polarisaatio varsinkin nuorten keskuudessa lienee tapahtunut ; joko ollaan petrittyneitä kunnon kansalaisia tai pahasti yhteiskunnan ulkopuolella. Tämä on juuri sitä suvaitsevaisuuden "kumirenkaan" kiristymistä laajentuessaan, mistä puhuimme viime talvena. Omituisuus lokeroidaan, sille annetaan joku hieno kirjainyhdistelmä ja/tai tietty tila toteuttaa sitä.

Ja erilaisuuden tavoitteluhan on eri asia kuin luontainen kuuhullu, joka parhaimmillaan ei edes tajua erikoisuuttaan. Jollekin on tärkeää ilmaista itseään pukeutumalla, toiselle rempseällä käytöksellä. Kun ihmisten tiheys lisääntyy ja heidät sosiaalistetaan entistä aikaisemmin (päiväkodit jne), jonkinlaista kaventumista väistämättä tapahtuu, vaikka toisaalta samaan aikaan sitä monipuolistumistakin.

En halua tehdä entisaikojen originelleista mitään myyttisiä hahmoja, mutta pidän kuitenkin suurena vahinkona heidän sulkemistaan työelämästä ja sitä kautta usein muustakin yhteiskunnasta. Se jos mikä on jännittämistä, että jännitetään, sattuuko jotain odottamatonta, vaikka tuo odottamaton olisi voinut olla hauskaa ja positiivistakin.

#191
21.10.2004 20:03

"Kun ihmisten tiheys lisääntyy ja heidät sosiaalistetaan entistä aikaisemmin (päiväkodit jne), jonkinlaista kaventumista väistämättä tapahtuu"

Täsmälleen samaa mieltä tuosta. Täytyy vain toivoa, että näkevät itse mahdollisuutensa sitten aikuistuessaan.

TC: Alahan nyt palkata sinne yritykseesi joku vammainen, mielenterveysongelmainen tai kylähullu....hopi, hopi!

#192
21.10.2004 20:10

kaikki siellä sellaisia.

#193
21.10.2004 20:17

Joo, mutta ovatkin kaikki vissiin yrittäjinä...

#194
21.10.2004 20:20

Sokru, niin on, se on totta...:D

Mutta tuohon edelliseen viestiisi voisin sanoa sen, että kuten arvelinkin, en vain ollut ymmärtänyt sinua. Aivan samaa mieltä olen, samoja havaintoja olen tehnyt. En viitsi lainauksin eritellä, mistä erityisesti, koska oikeastaan koko viestistä. Mutta tää on niin pirun iso juttu, että lienee itsestäänselvää, että molempiin suuntiin liikutaan - sekä sinne kapeampaan, josta sinä puhut että sinne leveämpään, josta minä paasaan. Molempi todempi. Vain katsomme tai ainakin näissä kirjoituksissa painotamme eri näkökulmaa.

Mutta hokasin jujusi, konsensus saavutettu.

#195
21.10.2004 20:46

Mutta nyt vakavampaan ongelmaan.

Inkeri M:n ilmestyminen kuvioihin on räjäyttänyt silmille jo pitkään vaivanneen ongelman.

Vanhoina hyvinä aikoina sanottiin, että jos tädillä olisi munat, täti olisi setä. Sittemmin sanottiin, että jos tädillä ei olisi munia, täti ei olisi setä.

Koska nykyään ei enää saa mitään tolkkua, kuka on täti ja kuka setä edes livenä saati netissä, on sanonnat uudistettava ajan henkeen:
-jos Keijulla olisi munat, Keiju olisi Keijo, eikä häntä sanottaisi Kekeksi, vaan Kepaksi, Keppariksi tai Keppanaksi
-jos Tonnikanalla olisi munat, Tonnikana olisi Hautova kana
-jos Hullulla Katilla olisi munat, Hullu Katti olisi Hullut Kassit
-jos Monsieur Vervellä menisivät omat ja toisten munat sekaisin, Monsieur Verve olisi Monsieur Mosse (jo edesmennyt hiusmuotoilija ja gay-ikoni, jota nuorimmat kehonettiläiset eivät ehkä muistakaan)
-jos SimpAnssilla ei olisi munia, SimpAnssi olisi PimpAnssi
- ja jos TC:lläkään ei olisi munia, Exercise Masters olisi Exercise Sisters

#196
21.10.2004 20:51


Hullu Katti!

8O

#197
21.10.2004 21:25

Ja, jos Sokrulla ei olisi munia, niin olisi hän tänne kirjoitteleva Afrodite!

#198
21.10.2004 21:34

Mistäs sitä tietää onko vai ei! <80

#199
21.10.2004 22:18

Jos "Inkeri M" onkin anagrammeja ja kirjaimien uudelleenjärjestelmistä rakastava "Kim Rein"...

#200
22.10.2004 00:19

Mut tossa Kim Reinissä ei ole tolla "M":llä oikein painoarvoa, ainakaan sellaista, jonka Inkku välttämättä mulle haluaa kertoa...milloinkahan kertoo? Ei kiirettä ei.

#201
22.10.2004 00:20

/palvo/ /peukut/

LOL...oikeasti tiukkaa kamaa...:D

#202
22.10.2004 00:32

Joo silloin hetken ajettilinkin kertoa, olis vaan niin ironisesti sopinut silloiseen keskusteluumme. No nyt on lyöty naula siihen arkkuun, en voi sitä täälä saitilla kertoa, siihenkin on PAINAVA syy. Onnex kirjoitin "kunhan (ja jos) kerron", eli joudun ton sulku option lunastamaan... No nythän en tavallaan rikkonut lupaustani, niin ethän sinäkään voi pahoittaa mieltäsi!

#203
22.10.2004 01:42

"Kim Rein"

Priceless! /hohotteleehillittömästijaehkäjopavähänriehakkaastikin/

#204
22.10.2004 08:57

Mä luotan edelleen vahvasti tuohon mun anagrammi-hypoteesiin, mutta ehkä mulle sitten sattui tulkintavirhe ja kyse onkin "Kirein M". Eli Inkeri M onkin Medium koon kaveri, mutta piukkiskireessä kunnossa, eli siitä nimi "Kirein M". Mutta hän hieman ujostelee ja esiintyy salanimellä Inkeri M. /miettii/

No joo, jätetään tämä kirjainten pyörittely ja annetaan Inkun itsen kertoa mistä hauska nikki on saanut alkunsa. :)

Ja Inkerille, heität hyvää läppää, jatka samaan malliin.. :)

#205
22.10.2004 19:19

"ethän sinäkään voi pahoittaa mieltäsi!"

No niinpä tietysti. Kerrankin, kun päätin olla ei-skeptinen ja uskoa purjehduskenkäiseen niin sitten käy näin. No, ehkä se "M" viittaa johonkin maanisdebressiivisyyteen tai ettei vaan.....no joo, toinen vaihtoehto saattaisikin olla aika kaukaa haettua. ;)

#206
22.10.2004 22:45

"M viittaa johonkin maanisdebressiivisyyteen"

No niin viittaa, ihan oikeesti!

Eipäs nyt pe olla niin vakavia, vaan pistetään kukkakaali marinaadiin!

#207
22.10.2004 22:50

"pistetään kukkakaali marinaadiin!"

Tai banaania poskeen!

#208
23.10.2004 18:45

Tuli marinoitua tota kukkakaaliani ohi pikkutuntien vähän isommillekin asti. Voitte uskoa että moni asia maailmassa tuli taas parannettua. Jos oon pysynyt omissa laskuissani, niin synapsejahan oli jäljellä ennen tota 1-2, joten toivoa sopii ettei ne napsahtanu marinointi puuhissa... Aamunen olo tai pikemminkin iltapäiväinen oli sellanen että havannoin fyysisen kehitykseni huomattavasti henkistä nopeemmaksi. Jos henkinen on sielä todellisen anarkistin (se 10v. poika) tasolla niin fyysinen on paljon pidemmällä, sen verran rankkaa on ollu ton peltikaton tekeminen tänään. Noin rauhallinen henkinen kehitys povaa pitkää ikää jos oletetaan että maali olis vaikka 60v. nurkilla, mutta mitenhän toi nopeempi fyysinen vanheneminen siinä yhtälössä vaikuttaa.

Keiju:
Miten toi banaanien poskeen tuuppoominen vaikuttaa sun seuraavan päivän olotilaan?

#209
23.10.2004 20:51

Poskesta banaanit liukenevat mahalaukkuun ja koska ne sisältävät kaliumia, ei oloni ole aamulla tönkkö ja hermostunut. A-, C- ja B-vitamiinit myös ylläpitävät terveyttäni. Tosin pitäis ostaa luomubanaaneja, koska niitä ei ruiskuteta eikä käsitellä kemiallisesti.

#210
23.10.2004 21:32

Eikö sulle Keiju kotimaiset banaanit suuhunpantavaksi kelpaa, hä!? Luomu- ja luomu, aina ollaan niitä ulkomaalaisia kehumassa, attana.../reino/

#211
23.10.2004 21:53

" kotimaiset banaanit "

Heti, kun sellasen tuot mulle, niin lupaan testata. Mut varmista, ettei se ole kärsinyt liiallisesta ruiskutuksesta.

#212
24.10.2004 06:16

Määkin haluan nähdä kotimaisen banaanin!


Nyt kun oon ekoveikkoja "morkannut", niin otetaanpa Väyrlandialaiset seuraavax tuli linjalle. Täälähän tuotetaan kaikkea ruokaa tuen turvin vasten taloudellisia realiteetteja, mutta ei sentään banaaneja. Mun olemattoman työn panoksista kaapataan veroina järjetön osuus olkihattujen elättämiseen. Tarinan sinkkiämpäreistä tietää jokainen, joten en esimerkkiä ala nyt kertomaan, mutta jokainen ymmärtää ettei meidän kannata tehdä ruokaa maailman markkinoille kun emme pysty sielä kilpailemaan. Olen valmis maksamaan omasta kotimaisesta mätöstä mitä tahansa, mutta en ymmärrä että mun pientä tuloani verotetaan sen takia että yritetää myydä olkihattujen tuottamaa ruoka-ainesta tuen turvin kansainvälisille markkinoille. Jos pitäisin grillikioskia, enkä pärjäisi markkinoilla, niin mua opastettaisin lyömään "lappu luukulle", mutta olkihatut saa tuottaa MUN työn tuloksista kaapatuilla veromarkoilla maailman markkinoille tuen turvin tuupattua mättöä. Miksi? Yritys kuin yritys, sen vaan pitää kannattaa. Hyväksyn tuen siihen asti kun ollaan oma varaisia, mutta kiloakaan viljaa ei saa myydä ulkomaille mun pienistä tuloista kaapatun tuen turvin!

#213
24.10.2004 06:21

Kännissä ei sais yrittää selvittää mitään! Tollai uudelleen luettuna se näyttäää niin sekavalta että tällä korjauksella vapautan itseni kaikesta kritiikistä ja palaan asiaan joskus tulevaisuudessa! Tehkää hyvin! Mää taidan painua yöpuulle...

#214
24.10.2004 11:55

Kännissä tänne on hauskaa kirjoitella. Minäkin olen sitä harrastanut. Tehdäänpä Inkku tässä joskus tänne kunnon kännitreffit!!!

#215
25.10.2004 18:50

Joo, avataan ketju johon kirjoitellaan vaan kun se kukkakaali on riittävässä marinadissa. Ajattele nyt, "taidanpa ottaa pohjat ennen kuin rykäsen sykkeeseen" ja siinä samalla naputella niitä viimeisiä liikkeitä kukkakaalin sopukoissa nettiin. Oikein ku innostuu, niin voi säästyä vaikka siltä tupakansavulta baariossa! Ja voi sitä tuskan maksimointia kun seuraavana päivänä kanuunassa lukee niitä edellisen illan ja/tai yön soperruksia yrittäen unohtaa olemassaoloaan... Jos silloin ei lupaa tehdä parannusta, on jo aika paatunut...

#216
25.10.2004 20:12

Nyt vasta sitten pieni mieleni tajusi ton "kukkakaali marinadissa" systeemin...:D Voi luoja, että repesin. Mä ajattelin jo, että onpas outo mies, kun marinoi kukkakaaleja ja miten erikoisia ruokia mies väsää. N. parin viikon päästä mä lupaan aloittaa sen ketjun, jos joku ei ehdi ensin.

#217
26.10.2004 20:20

Niin, siihen onneen vielä. On pakko sanoa että koin pienoista onnea kun pitkän ajan ja ajon jälkeen saavuin kotiin. Kannoin repullisen postia sisälle, väistelin eteisessä vastaan tulevia entisiä jääkaapin sisältöjä, ja mitä vielä! Jääkaapista löyty kananmunia, voita ja kohtuu kondiksessa olevia kirsikkatomaatteja. Seuraksi pakastimesta löyty muutama ruisleivän viipale. Eikun teet poriseen, leivät paahtimeen, munat(!) pannulle ja putki auki. Putkesta tuuppos jotai ohjelmaa synapseista ja kukkakaalin toiminnasta, mikä loi mukavan sillan näihin keskusteluihin, loistavia "ahaa"-elämyksiä ja toivoa henkisenkehitykseni mahdollisuudesta jatkua(?). Siinä sitten mätöt tuulensuojaan hunajateen saattelemana putkea mollottaen vailla mitään stressiä mistään, (johtu varmaan ettei kukkakaalissa riittänyt vääntöä mihinkään muuhun) vaikka olis sata ja yx asiaa tekemättä. Kaiken kruunas "nami piilostani" löytynyt Maxi tupla! Nälän ja uupumuksen aiheuttama kiukku oli poissa ja vielä "lakosta" johtuva ruokasauhu päälle. Silloin tajusin että tää oli sitä arkielämän pientä onnea!

#218
27.10.2004 22:33

Joo mieheksi varmaan outo. Istuskelin sujuvasti pari tuntia työaikaa parturissa, aivan kuten "Inkerin" kuuluukin. Siinä vaalennusten, värjäysten, pesujen ja leikkausten lomassa sitten löpistiin, ja mikä tärkeintä, niin keskustelumme täytti takuulla "parturifilosofian" tunnusmerkistön! Mikäs siinä oli filosofoida kun keskustelu kumppanina oli Inkeri, ei M. mutta R. kuitenkin! Tällä seikalla ei tietenkään ole mitään yhteyttä nikkiini, mutta tulipahan jo parturissa nääkin mieleen...

"miten erikoisia ruokia mies väsää"

Nyt tarvis jotai "todella erikoista" väsätä kun tuhlasin mättöni jo eilen itseni onnelliseksi saattamiseen, enkä kerinnyt (muistanut) pitkän työpäivän (myöhään töihin+parturia --> myöhään pois...) käymään kaupassa. Nyt suliksen jälkeen on KAUHEE nälkä! Olis edes banaania, vaikka ei sitä TC:n "suomalaista banaania" POSKEENPANTAVAKSI...

Milläs nyt onnelliseksi?
Taitaa tää ketju lähestyä loppuaan, kun yxin jauhan jassoa pitämällä "Inkerin päiväkirjaa".

#219
27.10.2004 22:36

siis "SUUHUNPANTAVAKSI"...

#220
28.10.2004 10:41

"Mikäs siinä oli filosofoida kun keskustelu kumppanina oli Inkeri, ei M. mutta R. kuitenkin!"

En tajuu nyt mitään. Oletkohan sä jokin transseksuaali tai muuten naiseksi pukeutuva mies tai jotai vai pitäiskö sanoa thai ruokaa tai jotain?

TC varmaan sitä suomalaista banaania meille järjestää, kun niin siitä jaksoi kohista!!!?

#221
28.10.2004 12:26

Keho-risteily on sitä varten...uups! /lipsahdus/

#222
28.10.2004 18:46

Vai on se risteily sitten niin suuri salaisuus, ettei sinne pääse kuin harvat ja valitut. :( ;)

#223
28.10.2004 22:09

No just! Vai "ransukin" vielä...
Se vaan oli niin hauskaa kun parturi sattu oleen Inkeri R. Ja kuten parturitkin joskus, niin hyvä "tyyppi" --> mukava keskustella vaikka mistä! Tosin ei ehkä siitä, että mun nikkini sattuu olemaan Inkeri M. (IHAN muista syistä!)
Vaatteista en kyllä hiiskunutkaan, vaikka oonkin saanut hienon college-paidan, läl läl lää!
BTW, ei "noin" hyvää sanontaa saa ruoalla sotkea, rupee vaan viljeleen alkup. muodossa, kyllä säkin siihen tykästyt!

PS.
Ei kait mankin tarkoittama risteily oo salainen, vaan sen tarkoitus... (lue "korjaus!", toim. huom.!)

#224
28.10.2004 22:11

V***!

Lainaus jäi pois, kuvitelkaa se ton edellisen eteen, sorry!
Siis tässä se:

"Oletkohan sä jokin transseksuaali tai muuten naiseksi pukeutuva mies tai jotai vai pitäiskö sanoa thai ruokaa tai jotain?"

#225
28.10.2004 22:42

Siis keho-risteily on sitä varten, että Tc järjestää meille tai siis joillekin sinne kotimaisia banaaneja? Vai meninkö taas aivan metsään?

College ja purkkarit, wau mikä yhdistelmä. Tai vielä enemmän Wau, jos niihin purkkareihin yhdistää valkeat tennissukat!!! Millasia kenkiä Inkku pitää talvella? En uskalla edes arvailla....lapikkaat...huopikkaat...

#226
28.10.2004 22:55

Mä mikään pimp ole...

Sitäpaitsi, pimpin' ain't easy...;-)

Eikä tässä mistään banaaninlastaajien laulusta ole kyse, sano.

Käy nyt Keiju siellä sätissä joskus, niin et ole ihan /lumiukko/...;-)

#227
28.10.2004 23:03

Missä elämä? Se on tuolla knoppi-säikeessä...

#228
28.10.2004 23:04

"College ja purkkarit, wau mikä yhdistelmä. Tai vielä enemmän Wau, jos niihin purkkareihin yhdistää valkeat tennissukat!!! Millasia kenkiä Inkku pitää talvella? En uskalla edes arvailla"

Ei mulla ollu eilen purkkareita... Tänään ne taas vaan lipsahti aamulla jalkaan, (sitä mun ei silti olis tarvinnu kertoa) mutta nyt mä en käynytkään parturissa tai ihmisten ilmoilla. Töissäkin on läpyttimet ja kavereita ei lasketa. Onhan mulla vielä sponsorimme takkikin päällä ja SEN kanssa KÄYTETÄÄN purkkareita.
Tosin purjehduskausi on meidän kohdalta ohi, vene on jo hallissa.
Valkosia tennissukkia en käytä, valehtelen, eilen sulispelissä oli...
Jep, ei kannata kuvitella, mua naurattaa tätä kirjottaessaki se kuviteltu kokonaisuus, mitähän sitten kuvittelenkin sinun kuvittelevan.

"Vai meninkö taas aivan metsään?"

Joo mettään menee, siirretään tähtäintä...

#229
28.10.2004 23:10

Kyllähän mä siellä sätissä käyn, mutta kun siel ei ole koskaan silloin ketään. Ja silloin, kun siellä oletettavasti olisi tunkua, niin mä en pääse, koska olen jo sinne kirjautunut...damn.
Kerran lykästi humalaisen tuurilla, mutta silloin itse mokailin, enkä tajunnut siellä olevani.

No pelailkaa te vaan pelejänne, voi olla se lumiukko ihan suosiolla. ;)

"Sitäpaitsi, pimpin' ain't easy...;-)"

Niinhän sitä saa luulla...

#230
29.10.2004 12:42

Oletko katsonut Kivenpyörittäjän kylän? Siinä kuvataan hyvin sitä kuinka yhteisössä on tilaa tämän kivenpyörittäjän olla oma itsensä ja elokuvan lopussa ei ole epäilystä hänen onnestaan, kun kirmailee pellolla....

Vaikka kyseessä on elokuva, niin Pölönen kyllä osaa kuvata sen ajan suhtautumista ja tunnelmaa todellisuusperäisesti.

Oman kylän ihmisillä oli tilaa olla oma itsensä, mutta entäs, kun Ruotsiin muuttanut poika palaa kotikonnuilleen juhliin? Hän kaartaa autollaan kylän raitille, laittaa kasetin soittimeen ja ihmettelee, kun muut katsovat, kun autosta kuuluu ruotsalaista musiikkia. Hän rupeaa pienentämään volumea, mutta nuppi jää käteen ja tämä repii johdot irti, että toosa hiljenee...
Eli hänellä ei ole tilaa olla oma itsensä vaan on muokkauduttava kylän henkeen sille kuuluvalla tavalla. Tänä päivänä ihmiset antaisivat tuossakin tilanteessa musiikin soida ja jättäisivät toisten suhtautumisen heidän itsensä huoleksi, luulisin.

#231
29.10.2004 18:07

Enpä ole leffaa nähnyt, tietysti lukenut siitä paljon. Tuo mainitsemasi kohtaus kuvaa minusta enemmänkin muutosta suhtautumisessa musiikkiin kuin yleistä muutosta. Toisinpäin voisi kuvitella tilanteen, jossa nykyään joku tulee pippaloihin, vääntää musan pois ja alkaa vaikkapa lukea jotain uskonkappaletta niin kyllä mulkaistaan pahasti.

Minusta kaikki kiteytyy siihen, miten kukin reagoi todelliseen tai kuviteltuun uhkaan, joka kohdistuu yhteisöön. Aivan läheltä näemme, minkälaisen primitiivireaktion liikuntaa/lisäravinteita/kehonetin tasoa epäilleet pari nikkiä saavat aikaiseksi, vaikka terveellä järjellä ajatellen eivät varmasti mitenkään pysty tätä sivustoa vahingoittamaan. Ja täällä tuo reaktio on vielä ollut onneksi harvinaisen pieni.

Juuri tähän yhteisöön kohdistuvan uhan liioitteluun ja/tai vääristelyynhän monet valtajärjestelmät, kuten vaikkapa osin Bushin hallinto, perustuvat. Monet diktatuurit lähes täysin.

Toistelen nyt samaa, mutta kuten TC:llekin totesin, minusta tilanteet, joissa joku voisi joutua mulkoilun, kiusaamisen tai naureskelun kohteksi, pyritään nykyisin jo ennaltaehkäisemään estämällä tuon "häirikön" pääsy jollekin foorumille. Tuo estäminen on vain aika näkymätöntä, se voi olla vaikka työelämän soveltuvuustestejä, hiljaista savustamista yhteisössä tai sitten tietysti ihmisten omaa pelkoa joutua toisten kummasteltavaksi.

#232
29.10.2004 18:20

"Tuo estäminen on vain aika näkymätöntä, se voi olla vaikka työelämän soveltuvuustestejä, hiljaista savustamista yhteisössä tai sitten tietysti ihmisten omaa pelkoa joutua toisten kummasteltavaksi."

Aivan totta, kyllä tuota tapahtuu, joskaan en edelleenkään ole sitä mieltä, että se olisi nykyään yleisempää kuin aiemmin, vaan sanoisin että se on harvinaisempaa, koska uskon suvaitsevaisuuden - vaikka onkin muuttanut muotoaan - lisääntyneen yhteiskunnassamme.
Mutta elämänkokemukseni ei riitä verifioimaan tätä omakohtaisesti.

Ja noiden tilanteiden tasoittajiksi tarvitaan ihmisiä, jotka eivät jännitä. Ihmisiä, jotka uskaltavat pitää heikompien puolta, vaikka siihen toimintaan sisältyisi jonkinlainen uhkakin. Pelimies ei pelkää eikä annukkaa nuole, mutta totuutta ja oikeudenmukaisuutta hän kyllä puolustaa. Ja kun se tekee taitavasti - ei siis suu vaahdossa - tilanne ratkeaa lähes poikkeuksetta kaikille parhain päin, parhain päin jopa sille valtaväestölle, joka ei useinkaan tajua omaa parastaan, vaan konservatiivisesti "tekee niin kuin on aina tehty". Elämä muuttuu, Eskoseni...

Ja uskon että tämänlainen toiminta ON lisääntynyt, ja samalla tarve sille on vähentymään päin, koska yleiset asenteet ovat muuttuneet.
Mutta tapahtuuhan sitä, se on selvä. Jos itse kirjoittelisin vaikka puuseppien palstalla, voisin kertoa pari esimerkkiäkin.

Oli miten oli, uskon vakaasti tulevaisuuteen, ja näitä nykypissiksiä ohimennen seuratessani voin sanoa olevani rauhallisen tyytyväinen monessa mielessä.

#233
29.10.2004 23:00

"Tuo mainitsemasi kohtaus kuvaa minusta enemmänkin muutosta suhtautumisessa musiikkiin kuin yleistä muutosta."

Tuo kohtaus oli vain ensimmäinen, josta koki, että on ulkona yhteisöstä. Tämä heppu ei ollut enää se sama "meidän Seppo" (vai mikä hänen nimensä olikaan) vaan enemmänkin muukalainen, joka sai kuulla nälvintää sukulaisiltaan.

#234
30.10.2004 09:02

"Meidän Seppo" oli kasvanut ulos noista kuvioista ja todennäköisesti katsoi aika kriittisesti jo monia sukulaistensa touhuja. Varsin tuttua monille, jotka koettaessaan palata entisiin kuvioihin huomaavat katsovansa niitä uusin silmin.

Tässäpä se pulma piilee: miten tuoda uutta ja säilyttää samalla vanhaa. Ylikansallinen kultuuri syrjäyttää pienet alkuperäiskulttuurit, tekniikka ruumiinvoimien käytön, tehokkuus luovan kiireettömyyden, asfaltti luonnon.

Ihmisiä jaotellaan helposti uudistushenkisiin ja pysähtyneisiin, vaikka useimmissa meissä on paljon kumpaakin, se "pysähtyneisyys" vain ilmenee itselle rakkaissa asioissa ja rutiineissa. Karu totuus on, että aika ajaa jossain mielessä jokaisesta meistä ohi - muuttuvat asenteet, uudet ihmiset, erilaiset tavat tehdä noita tuttujakin asioita vievät tilan vanhalta. Joku Linkola tappelee vastaan mutta aika ahtaalle ajettuna.

Jotkut alistuvat, toiset vetäytyvät, koettavat unohtaa, löytävät uutta. Mitään muuta totuutta ei ole kuin enemmistön totuus. Silti hävinneillekin - olivat ne sitten "vanhan" tai "uuden" kannattajia pitäisi jättää tilaa.

Eri aikakauden ihmisiä ei voida arvioida samoilla mittareilla. Valintamahdollisuuksien lisääntyminen vaatii myös ihmisiltä enemmän, joillekin se luo turvattomuutta. Sitäkin on ymmärrettävä.

Pissiksistä en tiedä, mutta lapsissa ihaninta on juuri ajattomuus, he ovat aika samanlaisia kuin aina ovat olleet, luovat edes hetken turvallista jatkuvuuden tunnetta. Toisaalta näkisin, että juuri suhtautumistavan muutos lastenkasvatukseen on yksi eniten hyvään suuntaan tapahtuneita muutoksia.

#235
30.10.2004 11:02

tällaisen tekstin elokuvan juonesta...: "Uudistilan perillinen palaa kotikyläänsä, tahtoisi jäädä isänsä kaltaiseksi korvenraivaajaksi, mutta on liiaksi yhteiskunnan sitoma siihen pystyäksen.

Eli siis olikohan tämä perillinen sittenkin itse liian petrittynyt?

#236
30.10.2004 11:33

"Eri aikakauden ihmisiä ei voida arvioida samoilla mittareilla. Valintamahdollisuuksien lisääntyminen vaatii myös ihmisiltä enemmän, joillekin se luo turvattomuutta. Sitäkin on ymmärrettävä."

Aivan totta. Mutta jos puhumme vaikka vain 30 vuodesta, ja näemme että muutos asenteissa on suhteellisesti isompi kuin muutos olosuhteissa, voimme vetää jotakin johtopäätöksiä. Onko asia silti näin, lieneekin pitkälti vain subjektiivista päättelyä.

"Eli siis olikohan tämä perillinen sittenkin itse liian petrittynyt?"

No niin...:)
(kyllä oli, luultavasti)

Reksi-Erkki

#237
31.10.2004 12:47

Tämän päivän Hesarin Sunnuntaidebatissa kirjailija Matti Mäkelä kirjoittaa tapansa mukaan erinomaisesti tiedotusvälineiden maaseudun vastaisesta propagandasta.

Tämmöiset maalainen/kaupunkilainen, miehet sitä/naiset tätä ym vastakkainasettelut, joissa lähes kaikki menevät laumoittain toisen osapuolen puolelle ovat kai pehmennetty versio entisaikojen rotuvainoille. Keiju-kepulaiset ovat täällä pääkaupunkiseudulla oivia syntipukkeja.

Suvaitsemattomuuden ja mielipiteenilmaisun välinen ero on joskus kuin veteen piirretty viiva. Humanistina/suvaitsevaisena itseään pitävä ihminen yleensä korostaa kohtelevansa kaikkia tasa-arvoisesti. Kun häneltä kysyy, asettaako hän elämän valintatilanteissa todellakin kaikki samalle viivalle, esim valitsee ystävikseen tai työtovereikseen täysin arvoiltaan ja tavoiltaan omistaan poikkeavia ihmisiä, hän saattaa myöntää, ettei näin tee, mutta kiirehtii lisäämään tuntevansa peruskunnioitusta kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun häneltä tiedustelee, miten tällainen peruskunnioitus poikkeaa normaaleista korrekteista käyttäytymistavoista, käy yleensä ilmi, että humanisti/suvaitsevainen pyrkii välttämään konflikteja. Tämä sinänsä järkevä pyrkimys johtaa siihen, että humanisti/suvaitsevainen on läheisessä kanssakäymisessä vain itsensäkaltaisten ihmisten kanssa.

Humanismi/suvaitsevaisuus ovat parhaimmillaan erinomaisia ja laaja-alaisia aatteita, mutta huonoimmillaan johtavat näköalojen kaventumiseen ja itsestä poikkeavien, kuten epäsosiaalisten, yksinäisten ja syrjäytyneiden ihmisten huonoon ymmärtämiseen.

Meni aiheen vierestä, mutta itse pidän suvaitsevaisena ihmistä, joka suostuu perusteelliseen dialogiin niitten ihmisten tai ryhmien kanssa, joista hänellä on kielteisiä asenteita. Nykyajan informaatioyhteiskunnassa tuo dialogi on ehkä helpompi toteuttaa, jos halua vain riittää.

Stressi-Erkki

#238
31.10.2004 13:03

Kunnioituksella tässä yhteydessä käsittäisin juuri sitä toisten arvojen ymmärtämistä tai ainakin siihen pyrkimistä - ei nyt väkisin, mutta ajatuksella kuitenkin. Jos "vain kunnioittaa" toista, ei se olekaan mitenkään ihmeellistä. Päinvastoin, olisi ihmeellistä olla kunnioittamatta muita, jos sillä kunnioituksella tarkoitetaan "live and let live".

Ja mitä tulee konfliktien välttämiseen, niin se on aika peruskamaa, mielestäni aivan normaalia käyttäytymistä. Mutta sitten voidaankin kysyä, että mihin rajaan asti, ja tästä pääsemmekin melko isoihin eroihin ihmisten välillä. Sitten se ei enää olekaan peruskamaa, vaan jotakin aivan muuta.

Ystävikseen ihminen tietenkin hakee muita samankaltaisia, sehän on selvä. Mistä kaksi täysin erilaista ihmistä voisivat edes keskutella, jos siis kyseessä olisi ystävyyssuhde ja tätä kanssakäymistä tulisi jatkaa? Mutta mistä tahansa aiheesta voi esimerkiksi näin netitse vaihtaa ajatuksia kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ystävyydestä ei silloin voida puhua, mutta eipä se ole tärkeääkään siinä yhteydessä.

Tämä keskustelu menee liiaksi samojen asioiden toteamiseksi eri henkilöiden taholta, tarvitaan uutta verta, IMHO...;-)

Hurja-Harri

#239
31.10.2004 13:11

"esim. valitsee ystävikseen tai työtovereikseen täysin arvoiltaan ja tavoiltaan omistaan poikkeavia ihmisiä, hän saattaa myöntää, ettei näin tee."

Voin sanoa, ettei itselläni ole yhtään minun kaltaistani ystävää. Ensinnäkään ystäviä ei mitenkään erityisesti valita, vaan ystäviksi tullaan joidenkin kanssa kuin itsestään sitä erikseen mainitsematta tai kyselemättä. Harvemmin sitä työtovereitakaan valitaan. Itselleni on kuitenkin yks hailee joku työpaikan ilmapiiri, jos pidän itse työstä ja sen tekemisestä.

Voin sanoa omien ystävieni olevan petrittyneitä, "väärän" puolueen kannattajia ja samankin puolueen kannattajien kanssa tulee "kiistaa". Ymmärrän ystäviäni tai yritän ymmärtää, mutta heistä yksikään ei ymmärrä minua, ei haittaa, koska olen ONNELLINEN (pitääkö se vielä kerran sanoa).

"Keiju-kepulaiset" Hehhee, tällä hetkellä voisinkin nimittää itseäni noin, mutta se on viime aikoina tuntunut omimmalta. Olen kannattanut joskus Kristillisiä ja muita pienpuolueita ja ei ole niin sanottua, etteikö näin voisi olla joskus vielä...

#240
31.10.2004 13:54

Minusta viestiesi riviväleistä voi lukea pienoista uhmaa kun niin kovasti korostat itseriittoisuuttasi. Jos todellakin et kärsi hiukkaakaan siitä, ettei kukaan tunnu ymmärtävän sinua, olet poikkeusihminen. Tuollainen tunnehan on varsin yleinen, ja sen vuoksi moni kärsiikin vähemmän yksinäisyyden tunteesta ollessaan yksin kuin seurassa, jossa kukaan ei tunnu ymmärtävän.

Jos lisäksi työpaikan ilmapiiri ei vaikuta sinuun mitenkään, tekisi melkein mieli vetää johtopäätös, etteivät ihmiset ja ihmissuhteet ole mielestäsi kovin kiinnostavia vaan olisit enemmänkin keskittynyt taloudellis-teknisiin kysymyksiin, mikä vaikutelma taas on osin ristiriidassa viestiesi kanssa.

Omituista.

#241
31.10.2004 14:26

Joo, ymmärrän hämmennyksesi. Ystäväni eivät ehkä täysin ymmärrä minua, mutta kuitenkin haluavat ymmärtää ja, kun esim. perustelen, miksi toimin tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa, niin ehkä he ihailevat ja samaan aikaan harmittelevat, etteivät itse kykene samaan. Olenko sitten riippuvainen heidän ihailuistaan tai koenko olevani jotenkin parempi heidän seurassaan ja siksi haluan olla heidän ystävänsä, että olisin jotain erityistä jonkun mielestä. EN, EN, EN ja vielä kerran EN! Silloinhan olisin riippuvainen heistä. En halua olla riippuvainen, enkä olekaan. Olen kyllä ollut.

Voihan olla, että jossain vaiheessa olen saanut sitä ymmärrystä jostain, mutta en vaan itse tiedosta, että milloin se olisi tapahtunut.

Itse kuuntelen mielelläni erästä vanhaa sotaveteraania ja hänen näkökulmiaan asioihin, joita en todellakaan aina ymmärrä. Mielenkiinto toisia ihmisiä kohtaan vaan on niin kova, että sitä mielellään jopa hakeutuu sellaisiin ympyröihin, joissa voi päästä jyvälle toisen ihmisyydestä, oli hän miten erilainen tahansa.

Jos itse perustaisin yrityksen, niin tottakai valikoisin sinne ihmiset, joiden kanssa muidenkin on helppo tulla juttuun ja joiden työasenne on samankaltainen kuin minulla.
Mutta, jos työpaikoilla jotkut ihmiset nälvivät toisiaan, niin miksi sen pitäisi vaikuttaa minuun. Jos se huono ilmapiiri vaikuttaa asiakkai´den kohteluun, sitten kyllä vaikuttaa minuun ja en katso läpi sormien.

Kerran sattui tilanne, jossa tiesin, että koko silloisen työpaikan kanslian väki puhui minusta. Saavuin paikalle ja kaikki hiljeni ja tuijotti. Ihmettelin itsekin, kun en tuntenut siinä tilanteessa mitään epämiellyttävää.

kirjaudu sisään jos haluat vastata