Koomisimmat saliasut

37118
11. maaliskuuta 2003 15:02

Julkistan nyt listan, jolla ette halua olla. Kun itse olen erittäin tyylitietoinen (saliasuna t-paita ja verkkarit), käyn asiantuntemuksella läpi salilla näkemiäni asukokonaisuuksia, jotka ovat joka kerta huvittavia, joskus jopa koomisia mutta eivät koskaan vakavasti otettavia.

Aloitetaan lista numerosta 5.

5. Lippalakki
Lippalakki on tosi coolin näköinen ulkona, joten sen on pakko olla muodikas myös salilla. Kantaja näkee mitättömänä haittana kasvoilla virtaavat hikinorot - tai yleensä hän ratkaisee asian pitämällä sarjojen välillä 10 minuutin tauot.

4. Salihousut
Näiden luuli jo kuolleen sukupuuttoon, mutta silloin tällöin salille tulee retrotyylistä pitävä, kirjavissa salihousuissa viihtyvä miespuolinen nostaja. Pahimmillaan vaikutelmaa korostaa vyölaukku, jonka tarpeellisuus salioloissa jää arvoitukseksi myös kantajilleen.

3. Nilkanlämmittimet
Aerobic-saleilta leviää toisinaan punttisalinkin puolelle vaaleanpunaisia, turkooseja tai muuten hillittyjä villaisia nilkanlämmittimiä. Lämmittävät varmasti kivasti lihakset esim. kovilla painoilla tehdyissä pohjelihasliikkeissä. Yllättäen yleensä naispuoliset lämmittimien kantajat eivät kuitenkaan nosta minimipainoja enempää missään laitteessa.

2. Huivi
Huivi sopii Mikaela Ingbergille, miksei siis myös salikävijälle. Huivi on myös unisex-asuste, eli käy miehille yhtä hyvin kuin naisille. Piraatin näköiset nostajat herättävät sitä paitsi kunnioitusta salilla - vain musta silmälappu puuttuu. Mielipiteeni huivista miehillä: sitten kun penkistä nousee 250 kg ja takataskussa on olympiakultaa, huivia sopii käyttää vapaasti.

1. Pipo
Tiukan kisan voittajaksi nousi pipo. Ette taatusti usko tätä, mutta pari päivää sitten näin salilla pipon! Käsittääkseni kyseessä ei ollut polttaripila. Kyseessä ei myöskään ollut rastafari kampaustaan luomassa.

Pipo näytti uimalakilta. Se oli siis samaa tyyppiä kuin täällä keho.netissä sen oranssipipoisen profiilihahmon päähine. Pipon kantaja ei näyttänyt olevan erityisen kylmissään. Hänellä oli shortsit ja t-paita. Ehkä pipopää keventää seuraavaksi salitunnelmaa pukeutumalla supilakkiin tai turbaaniin.

Vastaukset: 93

#1
11.03.2003 15:32

mitenkäs ne jotka treenaa franco colombu tyylisesti ihomyötäilevissä boxereissa? se jos mikä on tiukka juttu

#2
11.03.2003 15:33

aivan huippua on samaan jumppaan viikonloppuisin usein kanssani sattuva n.45 nainen, jolla on trikoot (joo, sellasti kiiltävää hienoa kangasta..) ja siinä päällä sellanen stringialaosainen (onko sillä omaa nimeä??) body. sellanen asu olis hyväkroppasenkin päällä aikas järkyttävä näin 2000- luvulla joten tämä tapaus vetää kyllä ilosesti riman alta. voi tsiisus, onneksi mua ei hävetä sen puolesta...

#3
11.03.2003 15:53

Kerran menimme kaverini kanssa työpaikan salille ja minulla oli jäänyt treenishortsit kotiin. Enpä jaksanut lähteä shortseja enää kotoa hakemaan, enkä toisaalta hylätä kaveria yksin treenaamaan. Eipäs sitten muuta kuin farkut ja t-paita päällä vääntämään punttia :(

Onneksi salilla ei ollut kuin muistaakseni 1 tai 2 muuta tyyppiä :)

#4
11.03.2003 15:54

Ko. asusteita olen minäkin epäonnekseni nähnyt, leotardeiksi niitä kai kutsutaan? Yleensä niitä näkee juuri hieman vanhempien rouvashenkilöiden kantamina, aitoa 80-luvun vintagea. Ei imartele kenenkään, EI KENENKÄÄN vartaloa.

Miesten puolella ei ole salihousujen voittanutta. Niihin kun yhdistetään blondattu takatukka, hihaton paita ja vaikka vähän finnejä selässä ja pärstässä, niin jo on kunnon testo-uros kasassa. Ympärillä leijuva pinttynyt hienhaju ja äänekäs karjahtelu keskikokoisia painoja nostellessa ovat myös bonusta Tosimiehen imagen aikaansaamiseksi.

#5
11.03.2003 16:21

1. Neule harteilla
2. Kireät farkut + hiaton paita + kultakorut
3. Vartalotrikoot, sellaiset painityyliset

#6
11.03.2003 16:24

Mitä tykkäätte siitä, kun jotkut (onneksi harvat) tulevat salille, tai viimeksi pacessa olen näitä nähnyt, PALJAIN JALOIN? Tyylitöntä ja lisäksi ei kai kovin terveellistäkään...

#7
11.03.2003 16:46

tai kun miehillä on sellaiset kerhotossut ja tiukat housut, aaah

#8
11.03.2003 16:47

Mikäs helvetin missi- tai mister-lava se sali oikein on?! Ei mun käsittääkseni sinne ole tarkoitus mennä keikistelemään ja koreilemaan! Siis IHAN SAMA mitä jengillä on päällä tai vaikka tulisivat ilkosillaan kunhan treeni luistaa ja RAUTAA nousee!

Olipas taas turhamaisuuden huippu tämäkin ketju...!

#9
11.03.2003 16:54

"vaikka tulisivat ilkosillaan kunhan treeni luistaa ja RAUTAA nousee!"

Juu no jos olisivat naispuolisia ja ilkosillaan, niinkun sanoit, niin vois multa jäädä reeni vähän toissijaiseks jutuks ;)

#10
11.03.2003 16:57

Kauluspaita ja pukuhousut. This is a true story.

#11
11.03.2003 16:58

uimahallin salilla nähty:
eläkeläis-herra --> uikkarit, verkkopaita ja sellaset balettitossun näköiset tossut...

#12
11.03.2003 17:39

itse asiassa hermeliini mä oon täysin samaa mieltä. viddu aivan sama vaikka vetäis jätesäkki päällä kohan vetää :)

#13
11.03.2003 17:43

Minä näin lauantaina kolme miestä salilla. Kahdella näistä oli kauluspaidat ja kravatit sekä mustat suorat housut. Kolmannella oli toppahousut ja villapaita. Siinä ne kolme seisoskeli ja kolmas väänsi penkkiä.

Joo, olisivat saaneet olla.. mutta sitte yks niistä tuli tollottamaan minun penkkisuoritusta. Ihan suoraan vaan tollotti siinä jalkopäässä ku nostin.

Joo, olis saanu tollottaakki.. Se vaan alko sitte kyselemään heti ku olin tehny että "paljo nostat penkistä?" Meinasin vaan sanoa, että en varmasti niin paljo ku sinä sossusta.

#14
11.03.2003 18:10

Mun salilla käy päiväaikaan iäkkäitä daameja "ikänaisten kuntosalikurssilla", asuna yleensä collegehousut, kerhotossut (mulla oli sellaiset 5-vuotiaana) ja paitapusero tai pitsineule. Mua käy aina hymyilyttämään, kun näen näitä leidejä, mutta eläkeläisille varmasti erittäin hyödyllistä treenata lihaksia. Siis vielä hyödyllisempää kuin meille nuoremmille.

Petrukselle tiedoksi, että mulla on yleensä aina säärystimet polviin asti vedettynä (leveälahkeisten housujen alla piilossa) koska ne lämmittää mukavasti ja mä en silti käytä mitään minipainoja.

#15
11.03.2003 18:40

Mun mielestä älyttömintä on tyypit joilla on kännykät mukana salilla. Nappi korvassa vaan pistetään menemään, ja jos joku sattuu soittamaan, niin kovaan ääneen selitetään ettei nyt kerkee puhuun, kun on salilla. Mitäs sitten pitää puhelinta mukana ja vastaa siihen! Haloo!

#16
11.03.2003 19:09

yksittäisenä varusteena ehdottomia suosikkejani on näppylä-hanskoista tehdyt salihanskat eli leikattu sormien paikat pois. Taitaa pyöriä vähän nuo hanskat kädessä.

#17
12.03.2003 07:46

Olen kans sitä mieltä, että kukin treenatkoon vaikka perunasäkissä, jos hyvältä tuntuu... mutta pakko lisätä tähän omat salivarustetopparit.
- naiset jotka treenaavat täydessä meikissä??!!
Onhan se tietty kivampi näyttää siistiltä, mutta...
- korkokengät??!!
Ehdottomat eteenkin kyykätessä... :D

#18
12.03.2003 08:14

Mua ei trikoot ja salihousut häiritse eikä muutenkaan toisten pukeutuminen siten, että sitä jaksaisin arvostella.

Viime viikolla minäkin näin pipopäisen treenaajan, mutta ajattelin automaattisesti sen kuuluvan nykynuoren imagoon ja olevan niin olennainen osa, ettei siitä luovuta salillakaan. Alankohan mä tulla vanhaksi? Tulee mieleen mummon kommentit: "tjaa, tuoko se on nykyään muotia nuorisolla?". 8-o

BOOST: Mulla on lähes aina meikkiä salilla, paitsi silloin kun tulen sinne aamusta. En koe tärkeäksi poistaa meikkiä ennen treeniä, kun joka tapauksessa menen pesulle jälkeenpäin ja puhdistan ihon (meikeistä ja hiestä) huolellisesti. Tosin otaksun, että tarkoitit "täydellä meikillä" voimakasta ehostusta (miehet eivät edes taida laskea meikiksi normaalia arkiehostusta, liekö edes huomaavat?), mutta ehkäpä jotkut meikkaavat itsensä siten joka arkipäivä eivätkä myöskään näe syytä poistaa meikkiään ennen salia?

#19
12.03.2003 08:33

Musta kunkut on aina vaan sellaset aivan järkyttävät (neonvihreet tms) pyöräilysortsit pullehkoilla naisilla ja sitten jotkut ihan ween rumat 40 wuatta vanhat repaleiset makkarankuari-verskat äijillä. Näitä muuten näkee, eiks jee Boost??
ja Iii: ''Eipäs sitten muuta kuin farkut ja t-paita päällä vääntämään punttia'' Kuten tampereenpojjaatkin totes aikoinaan kulttileffassa: ''mua hävettää ton pualesta''. HAHAH!!

Ja Jason, Ei siitä pääse yli eikä ympäri mutta klubin parrut on sellasia veitikoita että nirri pois. Ne on tosi mielekniintoset ne sellaset punaraidalliset tiendan verskarit, hhmmmm...

#20
12.03.2003 08:35

Uh,

mä en voi käsittää tällaista keskustelua.. Myönnettäköön, että itse mietin hetken aikaa, ennenkuin vaatteita vedän päälleni, mutta eikö se ole kuitenkin jokaisen oma valinta mitä laittaa salille päälle..
Itselläni on silloin tällöin huivi päässä jumpassa (myönnettäköön) enkä koe sitä mitenkään yliampuvaksi :)

#21
12.03.2003 08:36

Joku yllä kommentoi paljaita jalkoja. Itse en oo käyttänyt kenkiä salilla ainakaan viiteen vuoteen, ilmeisesti olen niin tottunut siihen lajitreeneistä yms. etten kiinnittänyt mitään huomiota koko asiaan ennen tämän ketjun lukemista :)
Kuinka pahasta etikettivirheestä on kyse?

#22
12.03.2003 08:43

Musta siinä lippiksessä tai huivissa on se hyvä puoli, että ei tarvii hikeä olla kokoajan pyyhkimässä naamalta. Tosinitse käytän sitä lippistä vain satunnaisesti, milloin sattuu tarttumaan mukaan.

MLMK, joo mä tarkoitan nimenomaan sellaista iltameikkiä. Eihän se mua kiinnosta, miten kukin ittensä tällää, mutta luulis olevan jo epämukava olo sellaisen maalikerroksen kanssa. Tietty nää mimmit ei yleensä hirveesti hikoo niissä loitontajalaitteissaan...
Omalla salilla oli just yks kerta tällainen misu, joka oli vetäny kyllä semmoset maahohteet naamaan ja lakat tukkaan että...
Siinä sitä sitten oltiin varmistelemassa kun kundikaveri teki smith penkissä pohkeita pelkällä tangolla... ;D

#23
12.03.2003 08:47

Kova kaveri toi ''mr smith''...
Zalme:kyynel.

#24
12.03.2003 08:47

"Siinä sitä sitten oltiin varmistelemassa kun kundikaveri teki smith penkissä pohkeita pelkällä tangolla"

Järkyttävää.. Korjaan: Liikuttavaa ;)

#25
m
12.03.2003 09:13

:D :D :D

..oletkohan päässyt todistamaan kun joku tekee maastavetoa vetotrikoissa...? Nimittäin siinä puuhassa ne kerhotossut ovat mainiot. Enpä itse menisi ihan äkkiä koomiseksi nimittämään kaveria joka vetää maasta 250 kg, vaikka olisi mitä jaloissa...

#26
12.03.2003 09:21

Salilla jolla käyn käy jonkun verran ähmäleitä,tämä osuu niihin aika hyvin:
''Eipäs sitten muuta kuin farkut ja t-paita päällä vääntämään punttia'' ... ottavat käsipainot ja menevät peilin eteen tuijottamaan itseään.Siitä saa aina hyvät naurut..voi veljet..

#27
12.03.2003 09:32

Vaatteissa on tärkeämpää se että tarkenee, kuin se miten ne sopivat MeNaiset -lehden trendigurun (joka käyttää puisia papukaijoja korvakoruina) huivin väriin.

Legendahan kertoo myös maanviljelijä Jari Leinon penkanneen pipo päässä ja toppatakki niskassa 200kg lomien jälkeen... joskus muinoin.

Että ehkä se penkkas sen niillä vaatteilla.

#28
12.03.2003 10:12


Nilkanlämmittimet..hmm..parempi nimitys on säärystimet. Ovat kyllä kovassa käytössä yleisurheilijoilla!..Ei tasan ole yhtäkään yleisurheilijaa, joka ei säärystimiä käyttäisi! Ja eikä ne saa olla mitkä tahansa urheilukaupan pikkuruiset ns. valmistuotteet, vaan kunnon käsintehtyä villaa, niin että sääriäkin lämmittää kunnolla! Kyllä on Moris Greenillä ja kumppaneillakin säärystimet jalassa, mikäli ilman lämpötila sitä lämpimissä maissa treenatessa vaatii. :)

#29
12.03.2003 10:29

Tykkään kun puhutaan vapaasti eikä olla niin tiukkapipoja tyyliin "Ei muitten asusteista sovi puhua."

#30
12.03.2003 10:30

mennä ensinkään salille,kun tunsin itseni hyttyseksi,joka epätoivoisena astuu suurten maailmaan ja pelkää,ettei jäisi jalkoihin. sinne vaan menin ja totesin,että jostain on aloitettava ja nyt homma luistaa jo ihan hyvin.SITTEN iski häpeä vaatetukseni puolesta,kadena katselee ympärilleen,ku mummotkin on muodikkaampia rautaa repiessään ikärenkaat vyötäisillään kuin minä,jolla alkaisi olla jo kiinteääkin lihaa...ei auttanut itsetunnolle muu kuin marssia asiantuntijan luokse,ostaa ajanmukaiset housut ja hyvät kengät...ei minulle julkisesti ennenkään naurettu vaikka raukka luistelin salin lattialla tennistossut jalassa ja silleen. en vaan ehtinyt ajatella tyyliäni aikaisemmin,kun keskityin vain siihen miten saan itseni koko salille parempieni pariin..

#31
12.03.2003 10:35

tää on tätä, tää on niin tätä. tää koko keskustelu on just sitä miks mä en yleensäkään viihdy kovin paljoa naisten seurassa, sori siskot.

mua ei siis vaan kiinnosta: "voi gauhia ku mul on gauhiat kuteet ja vääränvärist huulipunaa ja läskii ja voi vitsi mitä se sit sano sul ku sä sanoit sil ja mitähä se nyt sit niinku miettiii...? -tyyliset ihmiset"

kertoo yleensä heikosta itsetunnosta jos elämä on sitä mitä pukee päälleen. siis ok kattoo kledjuja mutta tartteeks niistä tehdä aina niin hiton iiiisoooo NUMEROOOO?

#32
12.03.2003 10:36

Ei ne vaatteet ja välineet siinä auta jos itsetunto on nolla.
Aina on jossain joku, joka on sua parempi jossain asiassa. Jos noin ajattelee, kannattaa muuttaa autiolle saarelle...

#33
12.03.2003 10:55

"Mun mielestä älyttömintä on tyypit joilla on kännykät mukana salilla. Nappi korvassa vaan pistetään menemään, ja jos joku sattuu soittamaan, niin kovaan ääneen selitetään ettei nyt kerkee puhuun, kun on salilla. Mitäs sitten pitää puhelinta mukana ja vastaa siihen! Haloo!"

Entisissä työpaikoissa ollessani kävin keskellä päivää treenaamassa, jolloin minun saatettiin hyvinkin olettaa olevan töiden parissa. Otin aina muistaessani kännykän mukaan salille ja kerroin työasioissa soitteleville yleensä, että kannattaa palata asiaan kun olen päässyt työpöydän ääreen. Ikävää, että kaltaisesi ihmiset hiiltyivät ääliömäisestä toiminnastani. Lohdutukseksesi voin kertoa, että olosuhteiden pakosta treenaan nykyään työajan ulkopuolella, enkä näin ollen häiritse sinunlaisiasi idioottimaisella toiminnallani. ;)

#34
12.03.2003 10:58

Tärkeintä on, että treenaa kovaa. Ei mua haittaa, vaikka kanssa treenaajat olis minkälaisissa suomiverkkareissa, mutta jos niitä verkkareita ei ole pessyt viimeiseen puoleen vuoteen, niin sitten se alkaa hieman tökkimään! Naiset toki mielellään vois treenata noissa tiukoissa trikoissa ja pitää toppia päällä jos on hyvä masu:))) Se ainakin antaa lisäpotkua mun treeneihin.

Body: Mäkin olen huomannut saman ilmiön noista maahanmuuttajista. En halua leimata koko ryhmää, mutta heillä tuntuu tämä hauisosaston mieletön pumppailu peilin edessä olevan aikas tärkeää, ja sit salille tullaan hitonmoisen jengin kanssa istuskelemaan laitteissa ulkovaatteissa. Tätä tietty tapahtuu just noilla kaupungin saleilla.

nami: jees, sähän sen sanoit:)

#35
12.03.2003 11:00

itse asiassa mä käyn kanssa duuniajan puitteissa salilla ja joudun pitään kännyä mukana. MUTTA, jos se soi, menen ovesta ulos ja hoidan asiani muita häiritsemättä ja palaan sitten vasta treenaamaan.

tässä vois kyllä sanoo myös että ei toi puhuminen kännyyn varmaan sen enempää häiritse kuin ne salille kesken työpäivän tulevat naisimmeiset jotka käyttävät "treeniajan" lähinnä kovaan ääneen juoruiluun. itse asiassa tosi ärsyttävää. mutta enpäs anna häiritä vaikka välilä vituttaa etenki jos on vähän huono päivä ni ei jaksais kuunnella turhanpäivästä jorinaa

:)

#36
12.03.2003 11:11

Jokaiselle salille pitäisi saada tyylipoliisi ovelle tarkistamaan kaikkien vaatteet ja varusteet ennen ku pääsee treenaamaan! Jos kassista löytyy yli vuoden vanhat verkkarit saati sitten salihousut, pitäisi tyypille antaa kenkää koko salilta...

#37
12.03.2003 11:40

"Jos kassista löytyy yli vuoden vanhat verkkarit saati sitten salihousut, pitäisi tyypille antaa kenkää koko salilta..."

Mä vaadin aikarajaksi puoli vuotta, kaikki yli 6 kk vanhat kuteet kirpputorille!

#38
12.03.2003 11:40

en tiedä kenen itsetunnosta puhut, mutta omalta kohdaltani sanon näin,että ylitin itseni jo sillä,kun saliharjoittelun sain aloitettua ja kyllä,minulla ainakin vaikutti kunnon vetimet positiivisella tavalla jopa itsetuntooni,koska näytin jo paljon "urheilijamaisemmalta"(siitä lisää tsemppiä) ja mikä ykkösjuttu,niin on se vaan paljon kivempaa ja helpompaa treenata,kun on asianmukaiset kamppeet...ei jalat luista eikä tarvitse kokoajan nostella valuvia housujansa.toki siellä näkyy seassa kauniita nuoria naisia,jotka eivät niin vakavasti harjoittelua ota,mutta ovat viimeisintä huutoa vaatteidensa kanssa ja se taitaa riittää heille,hyväksyn.
nyt jatkan harjoittelua niinkuin tähänkin asti ja eihän se salille meno mitään kamalaa sitten ollutkaan,satun vaan aina jännittämään uusia asioita.

#39
12.03.2003 11:55

Joo ei nyt tehdä tästä mitään elämää suurempaa keskustelua taas...
Oli kyse sitten kenen tahansa itsetunnosta, niin kyllä kandee miettiä onko itsellä perusasiat kohdallaan, jos tarvii alkaa miettiä voiko jotain tehdä, kun ei ole oikeanlaisia vetimiä...
Kun mä ekan kerran soitin salille ja kyselin niiden systeemeistä (menin silloin circuitiin), mulle sanottiin suoraan, että kaunis ei tarvii olla, kunhan on asianmukaiset varusteet. Se oli semmonen isojen poiken sali ja jengiä oli joka lähtöön, isoja ja pieniä. Kaikki mahtui mukaan ja kaikilla oli mukavaa...

Itse olen alkanut sijoittaa varsinaisiin salivaatteisiin, vasta päästyäni kunnolla sisälle harjoitteluun, ja vain siitä syystä, että oikeanlaiset varusteet helpottavat treeniä ja kestävät kauemmin. Mulle on sivuseikka onko ne jonkun mielestä hyvännäköiset tai ei. Jos ne musta on niin kelpaa mulle.

Tämä ei ollut mitenkään henk. koht. sulle Kandi, vaan ihan yleisesti.

#40
12.03.2003 12:03

ja sinä sen sanoit juuri niinkuin minä ajattelin noista vaatteista,että niissä on hyvä harjoitella ja laatu on myös tärkeää..itseni vuoksi minäkin siellä salilla ramppaan ja itseni vuoksi myös vehkeet hankin.
tähän loppuun vielä omasta kokemuksestani,kun salia jännitin,niin positiivinen yllätys oli se,että ne keiden jalkoihin pelkäsin jääväni, ovatkin olleet erittäin valmiita ja vieläpä mielellään neuvomaan minua kaikessa ja tänäpäivänä menen iloisin mielin ahertamaan vartaloni eteen,kun tiedän,että saan olla juuri sellainen kuin olen ja neuvottuna teen mikä hyvältä tuntuu.

#41
12.03.2003 12:13

"tää on tätä, tää on niin tätä. tää koko keskustelu on just sitä miks mä en yleensäkään viihdy kovin paljoa naisten seurassa, sori siskot."

Tässä keskustelussahan on vähintään yhtä paljon miesten kommentteja kuin naisten... ja taisipa olla vielä miehen aloittama.

#42
12.03.2003 12:15

juu, Näin on Herkko. sori, sanotaan sitten että en viihdy HENKILÖIDEN seurassa jotka puhuvat ulkonäöstä koko ajan, ja ketäänhän sen taas ei tarvii kiinnostaa mitä mä ajattelen ja niin ees päin pois. myönnän, mä oon sovinisti mutta koitan parantaa tapojani.

#43
12.03.2003 12:26

Ei itseänikään niin kamalasti haittaa kenenkään vaatteet, mutta silti mielestäni voisi ääritapauksissa ajatella hieman muitakin. Tästä esimerkkinä vaikka mies joka käy (onneksi aika harvoin) samalla salilla itseni kanssa ja hänellä on jalassaan kalsarit (sellaiset nätin kuviolliset miesten lyhytlahkeiset :). Siihen lisättynä liian pieni t-paita jonka alta näkyy ikävästi suurehko maha...

#44
12.03.2003 12:32

en tiä mutta tänään näin salilla komeimmat jalat mitä miehellä VOI olla. Äijä kävi jo varmaan viittä- jolle kuuttakymppiä ja juma mitkä jalat! ihanku 20-30 jäbällä ja lihakset oli niin maan kauneimmat.

siitä miehestä huomas ainoostaan kasvoista että ei olla enää ihan junnuja

tossa tavotetta, kun naama rupsahtaa ni pidetään kroppa ainaki nuorena!

#45
12.03.2003 12:41

Täytyy noista vanhemmista naisista vielä sanoa, että on sellaisiakin nelikymppisiä leidejä, jotka näyttää paljon paremmalta kuin parikymmenkesäiset konsanaan. "Nykynuoret" on usein vähän lösähtäneitä ennen aikojaan ja tiedän monia nelikymppisiä naisia (esim. omat tätini) jotka pitävät kunnostaan hyvää huolta ja ovat sen lisäksi löytäneet oman tyylinsä pukeutumisen tms. suhteen. Samalla tavalla kun onnistuisi ikääntymään, niin eipä tarvitsisi ikävuosista paljon välittää!

#46
12.03.2003 12:42

Mun mielestä myös naiset, jotka yrittää olla "hyviä jätkiä" miehiä miellyttääkseen, on aika säälittäviä...

*vihjevihjevihje...* ;-)

#47
12.03.2003 12:43

niinhän sä luulet, tuu tutustumaan muhun. toikin on aika yleinen akka-slogan tigris :)

#48
12.03.2003 12:52

Kyllä sitä salilla näkee jengiä vaikka millaisissa vetimissä. Mä en ole mikään trendipoliisi enkä kyttäile muiden vaatetusta, mutta väkisinkin sitä tulee nähtyä mitä ihmisillä on päällään, ellei sitten treenaa silmät kiinni. Jokainen saa munkin puolestani treenata millaisissa vaatteissa haluaa, mutta ihmettelen mikä tarkoitus on treenata pipo päässä tai korkokengät jalassa. Onko kohtuutonta vaatia tilanteen mukaista vaatetusta?

Ja sitten niitä hymyn huulille tuovia asukokonaisuuksia: vekkihame, pitsipusero & aamutossut, toppahousut & hihaton paita, nappikset! Ja eräällä mammalla oli asusteena kyynärsauvat :)

#49
12.03.2003 12:53

"Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa"...tai ainakin jotain sinne päin. Enhän mä mitään nimiä maininnut...;-)

Ja itse en häpeile "akkamaisia" kommenttejani, nainen kun olen, ja ylpeä siitä :-)

#50
12.03.2003 13:09

ou jee eipäs nyt ruveta tähän naismies-keskusteluun tai otetaan toinen ketju...:D

t. elähtänyt koira eiku älähtänyt palikka tai jotain sinne päin

#51
jk2
12.03.2003 13:16

"Samalla tavalla kun onnistuisi ikääntymään, niin eipä tarvitsisi ikävuosista paljon välittää!"

Tämä nykyinen teinisukupolvi ei (eikä kyllä meikäläisenkään 20 ja risat-porukka) tule tällaista ilmiötä näkemään. Tuntuu olevan kaksi ääripäätä - reippaasti pullukat ja sitten sellaiset joilla reidet ovat mun ranteen paksuiset. Lihaskunto on ryhdistä päätellen järkyttävän huono molemmissa päissä jatkumoa. Missä ne on tällä menolla ne nätit teinitytöt kun minusta tulee Likainen Vanha Mies (TM)?

Miten olemus muuta oliskaan, kun eletään jollain irtokarkilla ja sinnepäin-kasvisruoalla ja pelätään hysteerisesti sitä että lihaksisto kasvaa eli korkeintaan tehdään jotain fatburn-jumppaa. Suomi muuten kirii kohti huippua irtokarkin kulutuksessa :)

#52
jk2
12.03.2003 13:17

Ai niin saliasut: kunhan peittävät tärkeimmät paikat eivätkä haise pahasti, niin en mulkoile. Joskus tietysti silmä lepää itsestään huolehtineessa naisessa tiukoissa trikoissa, mutta siinäkin pitää olla diskreetti eikä tuijottaa niinkuin lehmä uutta navettaa :)

#53
12.03.2003 13:29

"Pitää olla diskreetti eikä tuijottaa niinkuin lehmä uutta navettaa"

OMG LOL ROFLMAO ;) Mä repeen...

#54
12.03.2003 13:45

Nami: todellinen kauneus tulee sisältäpäin. Veikkaan että oot ton lauseen vannoutunut käyttäjä. Kaikki jotka ei oo läskejä ja rumia puhuu aina ulkonäöstä jossian muodossa.
Ja hei, tätä tää nyky-yhteiskuntta on: ulkonäkö matters, sori.

#55
12.03.2003 13:50

tä? nys mä en tajunnu...mä en tod. tarkota että ei pitäis olla kaunis tai et se ei oo tavoteltavaa. ainoastaan sitä että ei siitä tartte puhua niin paljon. voi myös puhua ihan vaikka tollasista asioista kun yhdes viestiketjussa keskusteltiin että näkeekö aivot kuvan väärin päin vai ei...eli elämä on suht köyhää jos jutut pyörii koko ajan kuteissa tai meikeissä.

eli et kyllä elämässä on muutakin kuin napa, oli se oma tai toisen.

tää on tätä että saa olla fiksu vaikka on kaunis. Harvoin löytää sellasia miehiä jotka ihan oikeesti on fiksuja ja hyvännökisiä, tääkin on taas tätä idioottislogan-sarjaa mutta kuiteskin.

eli mun mielestä tyyppi, mies tai nainen, ei oo kiinnostava jos se on pelkästään hyvän näkönen. no joo, kyllähän sitä kerran p..eee mutta entäs sit heh.

#56
12.03.2003 13:52

Onhan toi totta että ei voi olla kiinnostava jos on vaan hyvännäkönen mutta hei kamaan, feis it: kiinnostutko jo on v*tun läski/ruma/tyyiltön. Tuskin. Ja sanokaa saivarteilijat taas MITÄ vaan mutta toi on taas karua totuttaa.

#57
12.03.2003 13:54

en. täysin rehellisesti sanottuna EN. Mutta toi oli just mun pointti että se ei riitä että kiinnostuu. pitää kiinnostua lisää myös sen jälkeen ku se adonis on avannu suunsa joka aika usein pilaa ensivaikutelman...o-ou

#58
12.03.2003 14:03

mulla taitaa olla taas tätä diettiläppää menossa, oisko verensokerilla mitään tekemistä, mutta lisäys tohon edelliseen:

mulla ja mun frendillä on usein tapana sanoo et joku "tyyppi oli ihan jees kunhan se vaan pitäis suunsa kiinni". Ne on just niitä jota tulee ikävä kyllä mollattua jossain Kallessa tai muissa baareissa ja ne ite kuvittelee että on maailman halutuimpia kun on niin hiton hyvän näkösiä. Mut siis toim.huom. kun niitä hyvännäkösiä JA fiksujakin löytyy, ni ei sit kauheesti iske jos joku kundi tulee siihen selittää "et se luki viime viikon mies-lehdestä solariumissa että nyt pitäisi käyttää enemmän huulirasvaa kun on niin kuiva tää talvikausi ja et voiskohan miehet käyttää ihan jopa värillist huulirasvaa vai sotkeekohan se ikävästi mun uuden kauluspaidan voi ei."

usein sit toteen et soita "homosolutioniin"

poitti on se, et joo, voi käydä solkussa, joo, voi hoitaa ulkonäköään mut kannattais elämässä keskustella enemmän muista asioista ja ottaa nää niinku itsestäänselvyytenä et kroppaa hoidetaan, käytetään hyvännäkösii vaatteita yms.

#59
12.03.2003 14:05

homma roger

#60
12.03.2003 14:06

Väittääkö Nami nyt, että tältä palstalta ei löytyis ainuttakaan viestiä missä olisit itse tilittänyt ulkonäköäsi/mittojasi (ts. joka hlvtn kiloasi ja senttiäsi)...? "Menepä nyt itseesi" ja lue uudestaan vanhoja kommenttejasi, ja tule sitten vasta valittamaan niistä "akkamaisista" naisista.

t. "akka", joka ei muuten ainakaan muista itse valittaneensa täällä omastaan, tai muidenkaan ulkonäöstä/pukeutumisesta

#61
12.03.2003 14:24

tän palstan tarkotus ei ookkaan puhua maailmankaikkeudesta, käy vierailemassa myös näillä palstoilla ni voit köytää tuttuja :)

tigris.....sammu jo äläkä sauhuu

#62
12.03.2003 14:25

miettii,jotta miksi ihmiset täällä osallistuu negatiivisessä mielessä keskusteluihin,jotka heitä eivät kiinnosta...täällä kun on niin paljon muitakin juttuja. tarkoitan,että jos minä en ole kiinnostunut jostain aiheesta,niin en viitsi siitä numeroa tehdä ja saada ihmisten mieliä kuohumaan ja niinkuin tässä tapauksessa,niin alkaa kohta alkuperäinen aihe unohtua,valitsen aiheen joka minua kiinnostaa ja yritän pysyä asiallisena..."selaa taaksepäin ja katsoo mistä oli kyse..."

#63
12.03.2003 14:25

Lumisota!!

#64
12.03.2003 14:28

ainiin ja siks täällä varmaan onkin niin kiva olla juttelemassa Tigris kun ei sit tarvii oikeesti siviilissä jauhaa...:) mut hei, iiiisiii nyt.

#65
12.03.2003 14:28

ok, vaihdan ketjua....kiitos kandi vinkistä :)

#66
12.03.2003 14:32

Halusin vaan ojentaa ystävällismielisesti.
Rauhaa :-)

#67
12.03.2003 14:33

greit, rauhaa :)

#68
12.03.2003 14:59

Minusta Myrtti tiivisti alkuperäisen ajatukseni parhaitan: "onko kohtuutonta vaatia tilanteen mukaista vaatetusta?"

Salilla ei tarvitse todellakaan olla uusimmat muotivaatteet niskassa ja mainospaita sopii yhtä hyvin kuin 50 euron David Reebok.

Tilanteen mukaiseen vaatetukseen kuuluu paitsi salietiketti, myös yleinen kohteliaisuus. Esim. miehillä päähineen käyttö sisätiloissa rajoittuu muutamaan erikoistapaukseen. Samoin jos ei halua treenata kengät jalassa, kannattaa panna ainakin sukat jalkoihin.


#69
13.03.2003 08:44

Hmmm, kivan kärhämän taas saitte aikaan! *nauraa*

Mun puolesta jokainen käyttäköön mieleisiään vetimiä, kuhan ne on puhtaat eivätkä pilaa löyhkällään muiden hengitysilmaa. Tosin salihousut on kyllä jotain melkoisen järkkyä...

Tunnustan, että naureskelen hiljaa mielessäni näille pakkelinaamaisille akoille, jotka eivät edes hikoile treenatessaan. Ja tarkoitan niitä kunnolla paklattuja, ei arkimeikki mitään haittaa. Vihonviimeisiä ovat nämä puoli pulloa jotain haisua päälleen kaataneet "ilmanraikastajat", jotka saavat läsnäolollaan pienen astmaatikon vinkumaan pahasti.

Itse käytän yleensä trikoita, pitkiä tai polveen saakka olevia ja toppia. Olkoonkin, että lyhyimmät topeista paljastavat osan vatsanahkaa, niin se ei tarkoita, että miespuolisilla kanssatreenaajilla olisi oikeus tuijottaa estotta. Eilenkin joku v***n pitkätukkateini seisoi siinä metrin päässä tuijottamassa ja jostain kumman syystä tän pojun treeniohjelmassa tuntui olevan ihan tasan samat jutut kuin mullakin. Se sitten hippaili koko tunnin treenin ajan mun perässä. Oli hyvin lähellä, ettei sen ruma naamavärkki tehnyt tuttavuutta 8 kg käsipainon kanssa...

#70
13.03.2003 09:13

"Itse käytän yleensä trikoita, pitkiä tai polveen saakka olevia ja toppia. Olkoonkin, että lyhyimmät topeista paljastavat osan vatsanahkaa, niin se ei tarkoita, että miespuolisilla kanssatreenaajilla olisi oikeus tuijottaa estotta. Eilenkin joku v***n pitkätukkateini seisoi siinä metrin päässä tuijottamassa ja jostain kumman syystä tän pojun treeniohjelmassa tuntui olevan ihan tasan samat jutut kuin mullakin. Se sitten hippaili koko tunnin treenin ajan mun perässä. Oli hyvin lähellä, ettei sen ruma naamavärkki tehnyt tuttavuutta 8 kg käsipainon kanssa..."

Toi oli loistavaa tekstiä,sai hyvät naurut.Myönnän että olen itsekin syyllistynyt tuohon "tuijottamiseen"(eli huomaamatta joskus katsonut pidempään..).Minkä sille voi kun hyväkroppaisen naisen näkee treenaamassa? Kyllä naisetkin sitä tekee..

#71
13.03.2003 09:17

Toki sitä saattaa itsekin joskus "unohtua" tuijottamaan, mutta toi suorituspaikalta toiselle seuraaminen meni yli sietokyvyn. Kiva, että sait hyvät naurut. Pitkää ikää ja iloista päivän jatkoa! :-)

#72
13.03.2003 09:39

"Minkä sille voi kun hyväkroppaisen naisen näkee treenaamassa?"

Kyllä sille jotain voi. Ei minun ainakaan ole pakko ketään alkaa tuijottamaan, vaikka kuinka terveen näköinen naisihminen olisikin eksynyt samalle salille. Mutta syrjäsilmällä voi välillä vähän vilkaista... ;)

Tuo "pitkätukkateinin" toiminta on jo suorastaan legendaarista.

#73
13.03.2003 09:40

Meneehän tuo seuraaminen jo "vähän" yli.
Aurinkoista päivän jatkoa :)

#74
18.03.2003 10:23

Paras näkemistäni on ehdottomasti pitkät Snoopy-kalsarit, joiden päälle on vedetty erittäin kirjavat jalkapalloshortsit.

#75
18.03.2003 12:36

Mun mielestä paras oli sellaiset pitkistä kalsareista leikatut shortsit missä on edessä sepalus. Kuosi oli vuodelta 84, varmasti tiedätte mistä puhutaan.

Olisi kiva nähdä joskus mimmejä bikineissä salilla, se olisi mukava piristys treenaamiseen.

#76
19.03.2003 11:28

Näytäppä naisille esimerkkiä, ja mene ensi kerralla treenaamaan pikkupikku-tangat jalassa. ;)

#77
19.03.2003 14:47

Ei kun mä meen pitkissä kalsongeissa. Eikö nekin ole ihan eroottiset?

#78
19.03.2003 14:50

Äh... Kieritte mutakasassa ja pidätte viikon paussin suihkusta, mutta kuitenkin juoksette joka päivä vähintään 3h:n lenkin niin, että hiki lentää. Sitten kun tätä on viikko jatkunut niin eikun salille pelkissä toppahousuissa ja pipo päässä ;)

#79
20.03.2003 19:55

Aivan sama vaatteille, ja meikitkin ymmärän,jos on töistä tai jostain tulossa, MUTTA se hajuvesi !
siis oikeesti.Itse ainakin treenaan kovaa ja hengästyn siinä. Ja se haju käy henkeen...Ja pukuhuoneessa näkee kun laitetaan lakan voimin tukka kuntoon ennen kuntoilua..ÄÄK

#80
24.03.2003 13:20

Koomisimman näköistä on kun tyypit kulkee ympäriinsä se nostovyö päällä koko salilla oloajan. Luulisi olevan joissain liikkeissä jopa vähän tiellä... ;)

#81
07.04.2003 01:57

Musta tää keskustelu on aika turhaa ja energian tuhlausta. Mulle on aivan sama mitä mää pistän päälle koska kaikki näyttää mun päällä hyvältä...mää oon niinku kaikkein paras

#82
07.04.2003 06:38

Ei kai meidän joukkoon ole eksynyt trolli?

#83
07.04.2003 09:02

"Suomi muuten kirii kohti huippua irtokarkin kulutuksessa :)"

Ja olen ylpeä osa tätä liikettä! Salmiakkia, salmiakkia, salmiakkia...

Tuosta salipukeutumisesta sen verran, että kuntosaliohjaajana ja -valvojana olen joutunut käännyttämään pois nuorisoa, jotka ovat olleet tulossa treenaamaan farkuissa tai muissa ei-urheilu housuissa, kuin myös henkilöitä flip-flop -sandaaleissa. Farkkujen napit yms. voivat vahingoittaa verhoilua (esim. penkit) ja sandaalit ovat ihan selvä homma: kenkien täytyy suojata varpaat. Että kyllä asianmukaista pukeutumista voi ja pitääkin vaatia. Eihän kukaan mene juoksulenkillekään purjehduskengät jalassa (ei kai sentään...)! Muodilla ei ole mitään merkitystä, kunhan vermeet vain ovat asianmukaiset.

#84
10.04.2003 01:52

Hikinauhaa tekis mieli käyttää ku tulee tosiaan tota hikeä niin virtanaan etenki jalkatreeneissä. Toinen juttu on sitte, miettiikö muut treenaajat että mikä hiton rambo tuo luulee olevansa eihän tolla oo edes stallonen tasosia muskeleita. Ja sitten jos haluaa laittaa mukavan mustan hihattoman paidan, jonka tarkotus olis saada iho kuivumaan hiestä nopeammin, ni rambo-dude joka muka treenaa kovaa eikä siltikään oo ton isompi, on valmis macho muiden silmissä! Ja veikkaanpa, että sellanen hikeä imevä ohut aluspaita ois parhain, mutta eihän noin avokauluksista "talvipaitaa" salilla voi käyttää; sillonhan näyttää ihan erilaiselta.

#85
27.04.2003 21:56

tohon edelliseen viestiin haluan sanoa sen, että monet naiset tulevat töitten jälkeen salille joten siksi usein meikit tai hienompi kampaus, mutta onhan niitä sellasiakin jotka haluavat näyttää todella hyvältä eivätkä edes treenaa niin että tulee hiki

#86
27.04.2003 21:59

tohon edelliseen viestiin haluun sanoo sen et monet naiset tulee salille duunin jälkee ja siks meikit ja ehkä hienompi kampaus, mut en kiellä sitä etteikö ois sellasii jotka haluu näyttää hyvältä eikä sen takia viitsi treenaa niin että tulee hiki

#87
27.04.2003 22:28

Mua ei niinkään haittaa pukeutuminen eikä muu, mutta tuntuu jotenkin hirveeltä, kun näkee suihkun puolella henkilöitä, jotka muuten pesevät itsensä mutta eivät hiuksiaan. Mun on ihan pakko, joka kerta, koska päänahka tuntuu muuten hirveältä ja hajukaan ei varmasti ole miellyttävä (ei itselle eikä muille). Hygienia on sentään aika tärkeä asia.

Jenkeissä (asuin etelässä) oli järkkyä nähdä, kun ihmiset tuli liikuntakurssille, harrastivat liikuntaa hiki roiskuen tunnin verran, vaihtoivat puhtaan paidan ylle ja menivät tunnille. Lienevätkö tottuneet jatkuvaan hikisenä oloon (kesäisin +37C ja ilmankosteus% n.90) vai oliko suihkun merkitys jäänyt jotenkin hämäräksi...

#88
jk2
28.04.2003 08:27

"Jenkeissä (asuin etelässä) oli järkkyä nähdä, kun ihmiset tuli liikuntakurssille, harrastivat liikuntaa hiki roiskuen tunnin verran, vaihtoivat puhtaan paidan ylle ja menivät tunnille. "

Muuten outoa. Mulle on paukutettu päähän että jenkit (se mystinen keskivertojenkki) on pakkomielteeseen asti hygieeninen. Kahta kertaa peräkkäin ei voi esiintyä samoissa vaatteissa, näkyvät sääri/kainalokarvat on kuolema...jne.

Toisaalta, eihän treenihiki kovinkaan haiskahda (jos ei ole päällä 2 vkoa vanha treenipaita), kun vettähän se on lähes kokonaan.

#89
28.04.2003 15:36

- sähän yks Krisse Salminen oot :D

"jos joku kundi tulee siihen selittää "et se luki viime viikon mies-lehdestä solariumissa että nyt pitäisi käyttää enemmän huulirasvaa kun on niin kuiva tää talvikausi ja et voiskohan miehet käyttää ihan jopa värillist huulirasvaa vai sotkeekohan se ikävästi mun uuden kauluspaidan voi ei.""

:]

#90
30.04.2003 14:43

Mitä?

#91
30.04.2003 15:30

"Mulle on aivan sama mitä mää pistän päälle koska kaikki näyttää mun päällä hyvältä...mää oon niinku kaikkein paras"

*snif snif* tääl haisee omakehu... :) hyvää vappua vaan sullekkin vicecity!

#92
01.05.2003 16:03

Kiitos samoin

#93
14.05.2003 12:40

Taidanpa olla sitten niin kovin pinnallinen, mutta en näe siinä mitään pahaa jos hyvässä kunnossa oleva nainen haluaa näyttää hyvältä myös salilla -> tyylikkäät vaatteet + jopa meikkiä?

Eri asia jos sinne salille mennään vain esittelemään itseään jne. Ei mulla mitään niitäkään neitoja vastaan toisaalta ole... :-)

Jos on itse niin laiska/ei kiinnosta oman ulkonäön (muun kuin kuntosaliharrastuksen) ylläpitäminen tai se tuottaa liikaa ponnisteluita, ainahan voi dissata niitä, joille itsestään huolehtiminen on itsestäänselvyys.

kirjaudu sisään jos haluat vastata