Keskustelut » Kauneus » Ensimmäinen liikuttaja?

Ensimmäinen liikuttaja?

17626
4. marraskuuta 2002 09:07

Olen nyt parisen vuotta treenaillut massaa ja tarkoituksenani olisi jatkaa tätä touhua vielä useita, ellei kymmeniä vuosia. Innostuin treenaamisesta kun olin alussa todella laiha ja minulla ei ollut lihasta teoriassa alkuunkaan. Katselin mr. Arnoldin elokuvia ja kuuntelin naisten miesihanteita ja siitä päätin alkaa pumppaamaan. Minua kuvotti katsoa vartaloani peilistä, missä ei ollut kauniita, pyöreitä ja ennenkaikkea massiivisia lihaksia. Silloin päätin, että treenaan ainakin samanlaisen vartalon kuin mitä Schwarzeneggerilla on!

Mistä teidän treeninne ovat saaneet ensimmäisen sysäyksensä? Mikä on ollut niin voimakas asia, tunne tai tapaus, että se saa teidät edelleenkin käymään säännöllisesti salilla. Mikä on saanut tiedät kestämään treenin aiheuttamaa kipua, särkyä, kolotusta ja rasitusta sekä hyväksymään ruuan ja salikortin aiheuttamat taloudelliset tappiot?

Vastaukset: 16

#1
04.11.2002 09:28

Vyötärö alkoi olla viime keväänä siinä kunnossa, että jotain oli tehtävä. Nyt on säännollistä harjoittelua takana puoli vuotta ja vyötäröltä lähtenyt 8 senttiä. Alkaa olemaan riittävissä mitoissa. Paino ei kuitenkaan ole pudonnut kuin 2 kiloa, joka oli tarkoituskin harjoittelua aloittaessani.

Hieman vaikuttaa harjoittelumotivaatioon myös se, että pari kaveria on kovemman luokan hiihtäjiä ja olisi itsellä suunnaton himo pysyä edes jonkin verran heidän perässään ladulla :)
Ja tavoitteena ensi kesänä juosta puolimaraton alle 1.25.00

Kyllä noita taloudellisia asioita ei mieti tappioina. Jos en käyttäisi rahojani hyvinvointiin ja hyvään/terveelliseen ruokaan, menisi mitä tod.näköisemmin johonkin turhaan (karkki, kalja..).

#2
04.11.2002 09:31

Mä en oikeen osaa selittää sitä kipinää mikä yhtäkkiä iski. Olin treenaillu vajaan vuoden futista varten ensin vähemmän ja epäsäännöllisesti ja sitten enemmän, noin 2-3 kertaa viikossa, suunnitelmalla jalkoja jalkoja jalkoja, ja vähän yläkehoa, kaikkea joka kerralla mentaliteetilla. En ollu mitenkään, pätkääkään kiinnostunut mistään massasta kun eräänä päivänä jostain kumman syystä kun oli anttilassa otin bodaus lehden lehtihyllystä. Luin lehteä kauan, ja siinä samassa silmänräpäyksessä kipinä iski. käsittämätöntä. Menin seuraavana päivänä kirjastoon ja lainasin kaikki bodukset kolmen vuoden ajalta. Imin tietoa jokaisesta meediasta. Futis rupes jäämään aika nopeesti, ensin toki koitettiin pelata ja hankkia rajut lihakset samalla, ei onnistu tajusin. Rupesin treenaamaan jaetuilla ohjelmilla, alussa rämmittiin tietty, ja pahasti. Liikaa kaikkea. Ostin soijaproteiinia ja maltoa, luulin että auttaa kun testo. No laattaahan mä väänsin melkeen aina kun sitä soijaa vedein mehuun treenin jälkeen kotona, hyi h*vetti! Järkeä tuli koko ajan lisää touhuun ja aina vaan siintää rankemmat massat silmissä. Jotenkin ne ulkomaalaiset pro - kehonrakentajat innosti jos silloin alussa, eihän sitä suoranaisesti halunnu sellaseks, mutta niistä sai niin tajutonta motivaatiota että isommaks, isommaks ISOMMAKS, on pakko päästä. Että kun jotain parikymppisiä häiskiä näki niin ajatteli että joo, kaikkien mielestä toi on iso, varmaan oon isompi tossa iässä. Tiedä sitten miten on nyt mutta sama ajattelutapa on siirtyny nyt viis vuotta eteenpäin.

#3
04.11.2002 09:35

Niin ja rahasta: ei hirveesti mieti tappioina juu ei. Ei se nyt niin hirveesti massia syö. Salikortit saa aina hemmetin halvalla kun on suheita ja jauhot nyt on pakollisia PALAutuksessa, ja muut sitten karsii taas jotain raejuusoja, safkaa ne on pylveritkin nääs. Säästää sitten muista turhuuksista. en polta,nuuskaa,juo kahvia eikä oo autoa, enkä tarviikkaan. Joskus vedetään nakit ja muussi ja syödään pihviä ulkona mutta silti jää rahaa yllinkyllin opiskelijalla muuhunkin.

#4
04.11.2002 09:54

Mulla suurin liikkeelle paneva voima tais olla toi silloinen huomattava ylipaino. Paino nousi viidessä vuodessa parikymmentäkiloa (se oli just toi maaginen 25 ikävuoden ylitys, jolloin alkaa aineenvaihdunta hidastua). Kolmekymppisenä sitten heräsin todellisuuteen nähtyäni erään itsetäni otetun valokuvan. Menas kyllä laatta lentää. Ja sit vielä kun huomautteluja alkoi tulla tuttaviltakin. Myös olo oli aika huono koko aika. Mitään ei jaksanut...
Päätin, että nyt ryhdistäydyn ja teen asialle jotain kertaheitolla. Aloitin varovasti ruokavaliota muuttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Aluksi joka päivä tunnin hikikävelyä. Paino tippui pelkästään tällä 15 kiloa. Jonkin ajan kuluttua menin circuittiib kun sinne työn puolesta oli tunteja järkätty. Oikeastaan siellä iski sitten se todellinen treenikipinä. En ole koskaan ollut mitenkään liikunnallisesti lahjakas (tai niin mulle on uskoteltu). Nyt kun katson kehitystäni taaksepäin, olisin varmasti aivan toisen näköinen fysiikaltani, jos joku olisi ohjannut minut oikeiden lajien pariin kouluaikoinani. Sääli sinänsä. Nyt täytyy ottaa menetetty aika kiinni. Nautin treenaamisesta suunnattomasti ja siitä on tullut pysyvä osa elämääni. Vaimo ei oikein alkuun tahtonut sulattaa koko hommaa, mutta pehmeni lopulta.
Mua ei pitele sitten mikään. Tavoitteenani ei ole niinkään bodarin vartalotyyppi, vaan kiinteä sopusuhtainen kokonaisuus. Matkaa on vielä taittamatta mutta tavoitteet saadut tulokset antavat voimaa puskea eteenpäin...

#5
04.11.2002 13:13

Oon pelannu viimeset... koko elämäni tietokonetta ja kädet on mitä mun profiili sanoo... ja lihakset on mitä on... ja niinku mr.Olympia, mäkin oon katellu noita arska leffoja ja sattuu muuten olee mun lempinäyttelijä toi Arska ;) tossapa noita syitä...

#6
04.11.2002 13:20

Koko touhu alkoi mulla n. 15-vuotiaana eli 11 vuotta sitten. Olin järkyttävä riisikeppi, enkä harrastanut mitään liikuntaan viittaavaakaan. Diggailin Danzigia ja Rollinssia, ja niiden videoita ihmetellessä syntyi ainakin osa kipinästä, eli halusin näyttää yhtä kovalta jätkältä, tai jotain :) Sitten lähdin kaverin mukaan salillle kokeilemaan, ja siellä menikin sitten seuraavat 5 vuotta hirveällä rutistuksella ilman mitään tietoa mistään. Tulosta kuitenkin tuli koska into oli kova ja hormoonit hyrräs.

Intissä tutustuin tällaiseen siihen asti uuteen käsitteeseen kuin "aerobinen liikunta". SPOL:ssa tuli myös jonkin verran jotain taistelu/itsepuolustustreenejä.

Intin jälkeen sali jäi vähemmälle, 1 vuosi meni kickboxingin parissa. Sen jäätyä löytyi akrobatia ja sen lisäksi vielä thai-nyrkkeily. Salia silloin tällöin, kaikenlanista lihaskuntovääntöä kuitenkin jatkuvasti.

Tänhetkinen grand-master-plan on aloittaa taas kunnon salikuuri sitten kun ei jalat enää kestä tuota thai-touhua, ehkä noin kahden-viiden vuoden päästä?

Kova treeni motivoi itsessään, ja laitan rahat mieluummin treeniin/safkaan kuin esim. baariin. Tottakai baarissakin pitää käydä silloin tällöin :)

#7
04.11.2002 14:10

siis kun vaihoin tota profiilii nii siis mul on tämmöset kädet eli ne on kapeet, ohuet ja niistä puuttuu "munaa"...

On kyl yks etu... kun ranteet on ohuet nii haba näyttää isommalta kun se on... tai no... sanokaa te mielipiteenne miltä näyttää haba jos ranne on TODELLA OHUT ja haban ympärysmitta on 28.5 (muistaakseni) ?

#8
04.11.2002 14:47

Mulla oli pottu muistaakseni jotain 28cm kans kun alottelin penskana treenaamaan. Se kasvaa nopeasti normaaliksi, ei hätää.

Ja tuossapa lienee oli syy siihen, miksi aikoinaan tuli salille lähdettyä... iso pää ja kapeat kädet -> näytin mustekalalta kuivalla maalla.

Ja painoakin on melkein 50 kiloa enemmän kuin aloittaessa. Tosin saapa nähdä miten käy, kun selän takia joudun ainakin loppuvuodeksi lepoon. Eipähän tartte enää bulkata...

#9
04.11.2002 14:52

oli jo sikidinä nopeat jalat ja liian paljon energiaa.
Olen lajeja vaihdellen liikkunut aina.
Punttisalille lähdin aikanaan , kun halusin pieneen varteeni lisää voimaa.
Liikkumiseen tulee riippuvuus ja se pitää edelleen jalat liikkeessä ja vauhdin päällä ;-)

#10
04.11.2002 15:06

Älä ny ota siitä haban ympärysmitasta mitään komplekseja...
Kyl se siitä sit kasvaa kun vaan jaksaa rutistaa.
Ei se meikäläiselläkään niin huima ole vaikka on tota ikääkin ja treenejäkin jo hiukan takana. Mutta kokoajan kehitytään silläkin saralla.
Sun ikäinen sälli kerkee vielä vaikka mitä...

#11
04.11.2002 15:22

Tuli aloitettua vanhemmalla iällä eräs joukkuelaji jossa tarvitaan voimaa, sitä kautta salille ja sillä tiellä ollaan edelleen (ja pysytään)!
Jäin heti kerrasta koukkuun...

Lisäksi muutokset sekä tuloksissa että kropassa antaa pari lujaa lisäpotkua säännöllisin väliajoin!

#12
04.11.2002 16:52

...sinne ensimmäistä kertaa mentiin. Olin 18-vuotiaaksi asti aivan onneton riisikeppi, mutta kaverini ostettua penkin ja puntit kokeilin ja sillä tiellä sitä sitten ollaan. Kohta sitä oltiin salilla eikä addiktoitumista voinut estää.

Pikkulapsesta asti on urheilu ollut verissä ja melkein kaikista kokeilemistani lajeista olen innostunut, joten eipä kai tuo mikään ihme ollut että kuntosalikin tuntui kivalta paikalta.

#13
04.11.2002 17:05

mulla kaiken urheilun alkusyy taitaa olla tämä vaikeus pysyä paikoillaan. olen aina ollut vähän sellainen virtapiikki, koko ajan menossa ja tulossa. pienestä pitäen olen juoksennellut ja voimistellut, enimmäkseen omaan tahtiin. koululiikunnasta en koskaan tykännyt, jotenkin se oli sellaista jatkuvaa kisaa, mittaamista ja kellottamista, josta kaikki kiva oli riisuttu pois. lukioaikoina aloitin sitten määrätietoisen lenkkeilyn, ja sen jälkeen liikuntaan on alkanut upota yhä enemmän aikaa. kun opinnot ja työt hoituu aivoilla, on liikunnasta tullut aivan äärettömän tärkeä vastapaino. siihen tulee purettua sekä hyvä että huono tuuli, ja myös kaikki siltä väliltä.

#14
04.11.2002 21:21

Junnuna harrastin judoa, kun velikin oli siina mukana. Sen jalkeen meni muutama vuosi ihan sohvalla maatessa ja laihduin mitattomaksi. Joskus tuossa 19-vuotiaana aloitin taistelulajit uudestaan ja sen mukana tuli sitten punttiskin. En tiennyt punttiksesta mitaan, joten minulle tehtiin ohjelma salilla ja se oli semmoinen kahden tunnin keikka joka kerta! Siita lahtien olen kaynyt salilla muutaman kerran viikossa, nykyaan vain hoidan itse omat ohjelmani ja suoriudun joka kerta enimmillaan 45 minsassa. Juoksu sun muu on tullut mukaan pikkuhiljaa, vuosien varrella. Jokaisessa lajissa on oma jujunsa, joka kiinnostaa. Koululiikunnassa en ollut koskaan hyva ja nyt olen ottanut kaiken takaisin. Tietysti auttaa myos se, etta energiaa on paljon ja hypin seinille, jos en saa treenata!

#15
05.11.2002 08:53

Ensimmäinen kipinä löytyi aikoinaan sudenpentujen käsikirjasta. :-)

#16
05.11.2002 09:53

Oikeastaan koskaan ei ole syntynyt erikoista kipinää urheiluun, lentopalloonkin lähdin aikoinani koulun poikain joukkueen matsien innostamana. Mentaliteetilla "jos noi osaa niin mä pystyn parempaan :)".

Salille puolestaan tuli mentyä olkapään hajottua, ja olkapään parannuttua on tullut jatkettua salitoimintaa lähinnä vanhasta tottumuksesta.

kirjaudu sisään jos haluat vastata

Keskustelut » Kauneus » Ensimmäinen liikuttaja?