Artikkelit » Harjoittelu » ultramaratoonari Janne Kankaansyrjä

ultramaratoonari Janne Kankaansyrjä

TransEurope-Footrace - Lissabonista Moskovaan. Kestävyysjuoksua parhaimmillaan - tai pahimmillaan.

Kotipihan marjapensaiden alla Järvenpäässä oli vielä lunta kun ultramaratoonari Janne Kankaansyrjä aloitti hurjan juoksu-urakkansa Portugalista 19. huhtikuuta. Maailman pisin ultramaraton Lissabonista Moskovaan oli 5150 kilometriä pitkä ja sisälsi 64 etappia. Juoksukilometrejä kertyi päivässä kahden maratonin verran ilman lepopäiviä. Kun Janne palasi kotisuomeen juhannuspäivänä, ensimmäinen tehtävä oli vaihtaa autoon kesärenkaat.

Valmistautuminen Pitkä Prosessi

Kolme vuotta sitten järjestettiin Australian halki juoksu, josta olin hyvin kiinnostunut, mutta se oli niin kaukana ja niin kallis, että osallistuminen oli mahdotonta toteuttaa. Viime kesänä oli sitten 1000 km:n Ranskan halki juoksu. Olin kovasti lähdössä, mutta vaihdoin työnantajaa juuri siinä keväällä, enkä voinut pyytää silloin lomaa. TransEuropea varten sain järjestettyä asiat työpaikalla ja muutaman yhteistyökumppanin mukaan. Se oli myös juoksuna hyvin edullinen, vain 3000 euroa. Kun oli tehnyt puoli vuotta duunia lähtemisen eteen, oli motivaation taso niin korkealla, ettei juoksun aikana antanut itselleen turhautumisen mahdollisuutta; Missään vaiheessa ei alkanut pää hajoamaan. Harjoittelun suhteen valmistautumiseksi riitti edellisen vuoden juoksut; Kilpailin aika paljon ja kilometrejä kertyi hurjasti. Varsinaista treeniä en muuttanut ollenkaan. Juoksin aika lyhyitä lenkkejä, muta välillä kahdesti päivässä esim. 16 + 16 kilometriä. Tiedän kavereita, jotka juoksivat todella pitkiä harjoituslenkkejä, mutta olen sitä mieltä, että 80 km lenkit ovat enemmän kuluttavia kuin kehittäviä, siinä ottaa jo suuren riskin. Ilmeisesti harjoitteluni osui nappiin, sillä jalat kestivät reissun hyvin.

Aivot Narikkaan Ja Katse Asfalttiin

TransEurope juoksu kesti 64 vuorokautta ja keskimääräinen päivämatka oli 80 kilometriä. Juoksureitti kulki Portugalista Espanjaan, sieltä Pyreneitten ohi Ranskaan, Bordeauxin ja Pariisin halki Belgiaan ja sieltä Saksaan. Viimeiset etapit olivat Varsovassa, Puolassa ja Valkovenäjällä ennen Moskovaan saapumista. - Meillä oli herätys joka aamu kuudelta ja startti seitsemältä. Juoksin 8 tuntia päivässä. Parhaiten juoksusta selvisi henkisesti kun unohti maisemat ja muut ja keskittyi vaan juoksuun. En antanut katseen harhailla taivaanrannassa, vaan tuijotin 8 tuntia päivässä asfalttia. Peli oli raakaa, yhtään välipäivää ei ollut. Se oli myös henkisesti raskasta, kun tiesi, ettei voi yhtenäkään päivänä epäonnistua. Sitä oppi asennoitumaan niin, että eli vain sitä päivää ja hetkeä. Sijoitusta tai kilometrejä ei saanut ajatella ollenkaan. Sen verran piti miettiä, ettei juokse liian lujaa, mutta missään nimessä ei kannattanut ajatella huomista. Joskus päiväetapin pituudet muuttuivat juoksun aikana niin, että majoitus olikin siirretty edelliseen kylään ja päivän pituus lyheni 15 kilometriä. Kaikki juhlivat kuin joulua, vaikka tiesivät, että huominen etappi olisi vastaavasti saman verran pidempi.; Mitä siitä huomisesta kun tänään päästään helpolla. Ihmisen luonne tuli siellä hyvin esiin. Kaikki järkiperäinen ajattelu oli kiellettyä, ajankulku, tai se, mihin oli menossa. Illan päätteeksi karu todellisuus yleensä paljastui; Majoitukset olivat koulujen jumppasaleissa ja vastaavissa paikoissa. Nukuimme lattialla kaikki yöt kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Elimme hyvin askeettista elämää. Suihkuvesi oli yleensä kylmää ja joskus pesuvettä ei ollut ollenkaan saatavilla. Siinä ei voinut enää kuin naureskella, että no, tänäänhän oli vaan reilu viiskymppinen päivä, eihän tässä ehtinyt edes hikoilla. Vaihdettiin puhtaat kamat ja mentiin nukkumaan, Janne kertoo. - Illalla oli päivän ainut ruokailu, joka saattoi olla makaronimössöä, tai soppatykki. Mistään urheilijoille suunnitellusta ateriasta ei ollut puhettakaan. Puolassa vielä kaikki toimi, mutta Valkovenäjän ja Venäjän olosuhteet olivat todella huonot; Hygienia oli hurjaa ja vatsataudit jylläsivät. Majoitustilat olivat käsittämättömiä. Kärsimme ruoanpuutteesta; Tarjolla ollutta ruokaa ei aina pystynyt syödä.

Vatsatauti Jylläsi

Viimeisinä viikkoina viisi kärkijuoksijaa olivat vuorotellen vatsataudissa. Mulla kävi hyvä tuuri, sillä sairastuin vasta viimeistä edellisenä päivänä. Viimeinen etappi oli 95 km ja juoksin sitä 15 tuntia. Kun kyseessä oli viimeinen päivä, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta. Olin äärimmäisen huonossa kunnossa. Huomasin, etten voi syödä mitään, koska kaikki tulee pihalle. Tajusin, että syöminen on pakko lopettaa, koska oksentaminen vie nesteet. Loppujen lopuksi väsymystila meni niin pahaksi, ettei nesteetkään pysyneet sisällä. Päivän aikana paino tippui 2-3 kiloa. Pelkäsin, että taju lähtee, tai nestehukka tulee niin suureksi, että lihakset alkavat krampata ja se ei sitten ole enää tahdosta kiinni. Käytännössä se oli ainoa etappi, jota en pystynyt juoksemaan. Neljä tuntia meni juosten ja sen jälkeen menin juoksukävelyä ja tappelin aikaa vastaan. Saksalainen Carl Graf oli lähtiessä mua 7 tuntia jäljessä ja sai 5 tuntia kiinni. Neljännen ja viidennen sijan erotus oli loppuen lopuksi 2 tuntia. Sijoituksesta oli pakko kamppailla, se piti miehen liikkeellä. Juoksin puskassa 20 kertaa ja yrjösin neljästi. Kaikki tuli vetenä pihalle. Viimeiset 40 kilometriä miliisit olivat mun perässä. Mä olin kolmanneksi viimeinen juoksija. Ne vilkuttelivat valoja ja huutelivat, että tuu nyt pois sieltä, eihän tosta tuu mitään. Mä vaan totesin, että ei ei pojat, ette tiedä mistä tässä nyt on kysymys, Janne nauraa. - Vatsatauti ei vaikuttanut sijoituksiin laisinkaan, koska kaikki kärkipään juoksijat kärsivät siitä vuorotellen. Olimme hyvin tyytyväisiä, sillä juoksemalla sijoitukset täytyy ratkaista - ei sairastamalla.

Lisäravinteet Avainasemassa

Huoltopisteitä oli etapeilla 12 km välein. Juomavettä kannettiin mukana ja pulloon haettiin täydennystä asemilla. - Omia huoltojoukkoja ei ollut. Organisaatiolla oli huolto, joka hoiti meidän tavarat ja huoltopisteet, mutta kaikki varustehuolto piti hoitaa itse. Meitä lähti Suomesta 2 juoksijaa; minä ja Reino Uusitalo, jolla oli huoltojoukko mukana. Sain oikeuden käyttää samaa huoltojoukkoa, mutta Reino joutui keskeyttämään ensimmäisellä viikolla ja pojat poistuivat kamoineen parin viikon päästä perässä. Huoltojoukolla oli mukana suuri määrä Fennosportin lisäravinteita ja urheilutuotteita, joista oli valtava hyöty, mutta suurin osa kamoista lähti huoltojoukon mukana pois. Venäjällä niitä olisi nimenomaan sitten tarvittu. Juoksun aikana otin todella paljon Nutra + heraproteiinia. Tällaisessa kisassa proteiinin kulutus on sitä luokkaa että lihaa, kalaa ja kanaa ei edes pystyisi syödä niin paljon, että proteiinitarpeet tulisivat tyydytettyä. Se oli avainasemassa oleva tuote. Maximin energiapatukat olivat toinen loistava apu; Niitä kun vedin 7-8 päivässä, sain painon jopa nousemaan! Aika tuhtia tavaraa, Janne nauraa. Urheilujuomat olivat myös ehdottomia; Elektrolyyttipuoli ja suolat piti aina juoksun jälkeen hoitaa välittömästi kohdalleen. - Mulla on se hyvä puoli, että mun vatsa kestää rasitusta hirveän hyvin. Mä pystyn juomaan väkeviä urheilujuomia ja syömään helteillä. Koko reissulla paino laski 3 kiloa ja se oli viimeisen kahden viikon ansiota, kun kerta kaikkiaan ravintoa ei ollut ja viimeisenä päivänä olin niin heikkona, etten pystynyt syömään. Vaikea sanoa, olisinko pystynyt juoksemaan ilman Fennon tuotteita Tiedän, että siellä oli kilpailijoita, joilla ei ollut lisäravinteita käytössään. He eivät olleet kärjessä.

Elimistö Tottuu

Juoksijoita starttasi 44 ja maaliin tuli 22. Maaliintuloprosentti oli korkea. - Australian halki juoksussa päiväetapit ovat 50 km ja Jenkeissä 65 km. Tässä oli pakattu enemmän kilometrejä päivään. Moni oli kritisoinut sitä, että miksi tehdään näin mahdoton kilpailu, eihän siellä tule kuin 5 maaliin 50:stä juoksijasta. Järjestäjä oli hirveän tyytyväinen tietenkin kun maaliintuloprosentti oli niin suuri. Se, että juostaan 80 km 65:den sijasta ei tarkoita ainoastaan sitä, että täytyy juosta 15 km enemmän, vaan se aika on myös pois palautumisesta. Häntäpään juoksijat tekivät 15 tunnin päiviä, eivätkä ehtineet aina edes syömään ja lepoaikaa jäi käytännössä 6 tuntia, kun piti käydä suihkussa ja pestä kamat. Sellaiset juoksijat, joiden lihaksisto ei ollut tottunut mekaaniseen kulutukseen, putosivat pois 2-3:n ensimmäisen viikon aikana. Puolen välin jälkeen tuli vain yksi keskeytys. Se on aika tyypillistä tässä lajissa, elimistö joko sopeutuu tai ei, Janne kertoo. - Mullakin oli ekan viikon aikana ylirasitusongelmia, ahdistavaa verenpaineen tunnetta ja sydän pumppasi ehkä voimakkaammin ja leposyke oli korkealla. Sitä kesti kaksi viikkoa. Rakkoja tuli jalkoihin, mutta sitten kahden viikon jälkeen huomasi, ettei niitä kerta kaikkiaan enää tule. Kuukauden kuluttua ei tarvinnut laittaa edes vaseliinia enää jalkoihin, iho sopeutui rasitukseen. Muistan kun ensimmäisiä maratoneja juoksin, vahasin nivuset, teippasin nänninpäät ja tein kaikki varotoimet. Tuolla vedin vaan aamulla kamat niskaan ja menoks. Jotain siellä tapahtuu. Jalkapohjat ja kaikki oli hirveen hyvässä kunnossa. Olisin voinut jatkaa juoksemista vaikka Kiinan halki.

Hullua Hommaa

Juostessa tuli hyviä ja huonoja kausia. Hyvät kaudet olivat henkisesti aika hauskoja. Juoksu sujui jatkuvasti hyvin, tottui siihen, että oli viiden parhaan joukossa. Sitten taas kun tuli pieniä ongelmia ja putosit kahdeksanneksi tai yhdeksänneksi, tunnelma latistui ja saatoit monta päivää juosta yhtä huonosti. Kaikki henkinen vaikutti hirveästi suoritukseen; Jos oli jotain ongelmia, tai ei vaan ollut hyvä fiilis tiettynä kautena, se näkyi tuloksessa heti. Kenkiä meni juoksun aikana yhdeksät. Juoksijafrendejä kävi maailmalta jonkun verran seuraamassa kisaa Euroopasta ja jopa Japanista asti. Tilailin niiltä kenkiä tarpeen mukaan. Yhdetkin Asicsit tulivat Tokiosta, kun tiedettiin, että sieltä on tulossa tyyppejä lomalle, Janne nauraa. - Kisan henki oli kaiken kaikkiaan hyvä. Välillä tietenkin tapeltiin ja koko elämän kirjo käytiin läpi. Hankalampaa oli kisan jälkeen. Juoksuun valmistautui niin pitkään, mutta sitten juoksun aikana ei tajunnut valmistautua kotiin paluuseen. Vahvojen kokemuksien jälkeen tavallinen elämä voi tuntua turhauttavalta ja väsymys tietysti liittyy siihen. Kun on riittävän väsynyt, ei pysty kokemaan onnea. Maalin tulo ei tuntunut oikein miltään, vaikka sijoitukseni oli neljäs. Kun on juossut yli kaksi kuukautta ja on niin valtavan väsynyt, ei paljon jaksa juhlia. Normaaliin elämään sai aika hauskan perspektiivin. Moni sanoi, että naurettavaa puuhaahan toi on juosta Euroopan halki ja eihän siinä mitään järkeä ole, enkä mä sitä missään nimessä väitäkään. Mutta sitten kun ajattelee, että mitä normaali elämä on; Herään kotona kuudelta, menen kahdeksalta autolla tai junalla tismalleen samaan aikaan töihin, niin että voisin laittaa kameran ajastimella ottamaan itsestäni kuvan. Teen duunissa ne samat jutut, tulen kotiin ja menen lauantaisin saunaan kuudelta. Kun sitä katsoo ulkopuolelta, eihän siinäkään ole mitään helvetin järkeä. Sellaisia juttuja tuli pohdittua.

Ensi Kerralla Viisaampana

Juoksun jälkeen palauduin nopeasti vatsataudista. Kivut alkoivat vasta sitten kun tulin kotiin, iski kolmen viikon täydellinen uupumus. Siitä kun pääsi ja lähti pikkuhiljaa juoksemaan, palautuminen alkoi. Nopeus ja kimmoisuus ovat edelleen poissa ja juoksu on kömpelöä. Puolikin vuotta voi mennä kunnes palautuminen on täydellistä, Janne kertoo. - Olin henkisesti varautunut siihen, että huolto on paikalla ja mukana on riittävästi luontaistuotteita. Tein sen virheen, etten huomioinut tätä keskeyttämisvaihtoehtoa. Siellä oli iso kalusto mukana ja olin suunnitellut koko jutun isoksi. Sitten yhtäkkiä kun on tottunut siihen ja joudut pienentämään kuviot, se on kolmen viikon jälkeen aika vaikeata. Nyt jos lähtisin uudestaan, lähtisin ehdottomasti yksinäni ja niin pienellä kalustolla, että se on helppo hallita. 2-3 paitaa mukaan ja se on siinä. Varmaan ottaisin retkeilyn asiantuntijaan yhteyttä ja kysyisin neuvoa varusteista, jotka menevät mahdollisimman pieneen kasaan ja paitojen materiaaleista, jotka kuivuvat nopeasti jne. Missään nimessä en ottaisi suurta ydinryhmää mukaan. Ja jättäisin kännykän pois! Kaikki turhat kontaktit vain häiritsevät. Siellä ollaan juoksemassa vain itselle.

Tietoja kirjoittajasta
Tempaus 70a0729ccb3aad974a16b41d04c8b5414a338a0e116838d7b006aa78c730a85b