Artikkelit » Laihdutus » Onnistunut painonpudotus

Onnistunut painonpudotus

Mitä onnistunut painonpudotus oikein tarkoittaakaan ja tarkoittaako se lainkaan sitä, mitä ihmiset todella haluavat sen tarkoittavan?

Laihduttaminen on aina ollut otsikoissa. Jokainen itseään kunnioittava naistenlehti julkaisee ainakin kaksi kertaa vuodessa laihdutuksen erikoisnumeron, jossa julkimot ja muut tutut kasvot kertovat painonpudotusvinkkejään. On kaalisoppadieettiä, Scarsdalen dieettiä, Painonvartijoiden pistelaskua, Atkinsin oppeja…Jokaisella laihdutusohjelmalla on oma perustelunsa sille, miksi juuri kyseinen metodi on paras ase liikakiloja vastaan.
Syö vähemmän kuin kulutat
Toistuvat laihdutusreportaasit herättävät kuitenkin kysymyksen: Miksi tutut julkkiskasvomme kertovat käyttäneensä kutakin dieettiä useamman kerran?
Jos lähdemme siitä olettamuksesta, että laihdutusruokavalio toimii, niin toimiva dieetti johtaa painonpudotukseen. Mikä tahansa dieetti johtaakin usein laihtumiseen, sillä moni laihdutusruokavalio toimii, päinvastaisista ja värikkäistä perusteluistaan huolimatta, kalorilain mukaan. Suomeksi selvennettynä tämä tarkoittaa, että laihdutusruokavalion ohjeilla syö vähemmän kuin kuluttaa ja kun ravinnon saanti jää alle kulutuksen, laihtuu.
Kalorilaki
Jos 1800 kilokaloria päivässä kuluttava henkilö syökin yhtäkkiä 1300 kilokaloria päivässä, seurauksena on painon putoaminen. Ongelmia tuleekin siinä vaiheessa, kun tavoitepainoon on päästy: useimmat palaavat takaisin vanhoihin ruokailutottumuksiinsa, vaikka pienempi massa tarkoittaa myös pienempää energiantarvetta ja juuri ne vanhat ruokailutottumukset aiheuttivat laihduttamisen tarpeen. Mutta ainahan on tämä toimiva dieetti, jolla liikakilot saatiin tälläkin kertaa pudotettua… Ja niin noidankehä on valmis.
Kohti pysyvää elämäntapamuutosta
Edellinen esimerkki oli esimerkki onnistuneesta painonpudotuksesta. Se ei ollut esimerkki onnistuneesta painonhallinnasta. Me silti haluaisimme, että onnistunut painonpudotus tarkoittaisi samaa kuin onnistunut painonhallinta. Jos kysymme asiaa keneltä laihduttajalta tahansa, hän sanoo, että tällä kertaa laihdutetaan viimeisen kerran - mutta koska laihduttaja tukeutuu laihdutusruokavalioon eli "dieettiin", pysyvä elämäntapamuutos jää usein nopean laihtumisen varjoon. Uusia elämäntapoja ei ole opittu, koska ravitsemuksellinen tavoite on ollut laihtuminen, ei painonhallinnan opettelu. Nyt joku nokkela saattaisi kysyä, että eikö sitä voisi laihduttaa nopeasti jollain dieetillä ja sitten aloittaa uudet elämäntavat ihannepainossa? Voihan sitä kokeilla, mutta veikkaisinpa, että tiukan laihdutuskuurin jälkeen uusien elämäntapojen opettelu jäisi taka-alalle, kun kaupan hyllyltä huutelevien Snickers-patukoiden viesti tuntuisi ratkaisevasti tärkeämmältä.
Jos haluaa olla henkistä ja fyysistä terveyttään kohtaan rakastava ja lempeä, on parempi lähteä rakentamaan itselleen hidasta, mutta realistista elämäntapamuutosta. Mitä hitaampaa laihtuminen on, sitä varmemmin kilot eivät enää tule vainoamaan laihtujaa. Uusien elämäntapojen oppimiseen kuluu aikaa ja uusien asioiden ymmärtämistä ja opiskelua, mutta jokainen harkittu, rauhallinen muutos on askel kohti pysyvää painonhallintaa.Jokaisesta laihduttajasta voi tulla entinen laihduttaja.
Liikunta ja painonhallinta
Oikeanlaisen ravinnon lisäksi liikunnalla on oma roolinsa onnistuneessa painonhallinnassa. Tutkimusten mukaan onnistunut painonhallinta on usein seurausta liikunnan ja ravitsemuksen yhteistoiminnasta. Liikuntaa kammoksuvat voivat silti huokaista helpotuksesta: mikä tahansa liikunta käy. Vähäinenkin liikkuminen on parempi vaihtoehto kuin sohvan pohjalla makaaminen. 
Hyötyliikunta
Arkiaktiivisuus eli nk. hyötyliikunta voi olla jopa merkittävämpi energiankuluttaja kuin hikiliikunta, sillä hyötyliikunnan määrä voi aivan huomaamatta kohota päivän mittaan hyvinkin suureksi. Jokainen voi kokeilla, miltä tuntuu pudistella raivokkaasti mattoja parvekkeelta alas ja huomata, miten hartiat ja käsivarret saavat jumppaa. Jos kotoa löytyy sauna, voi kaloreita kuluttaa vaikkapa hinkkaamalla juuriharjalla lauteet putipuhtaiksi. Lasten kanssa voi mennä remuamaan lumikasoihin tai pulkkamäkeen ja koiran voi värvätä kirittäjäksi kävelylenkille. Vaihtoehtoja löytyy, kun vain jaksaa olla aktiivinen oman onnellisuutensa edistämiseksi, sillä siitä onnellisuudestahan loppujen lopuksi on kyse.
Painonhallinnan lisäksi liikunta tuo hyvää oloa ja iloa omasta kehosta. Liikunnan terveysvaikutukset ovat myös hyvin tiedossa: liikunta auttaa mm. alentamaan verenpainetta ja vähentämään sydän- ja verisuonitautien riskiä. Riskien pienentymisen lisäksi liikunta auttaa myös monen sairauden hallinnassa (mm. diabetes).
Vanhemmat esimerkkeinä
Liikkuvat vanhemmat antavat hyvän esimerkin perheen pienimmille. Lapset liikkuvat kyllä runsaasti luonnostaan, mutta murrosiässä liikunnan määrä usein vähenee ja niinpä lapsuudessa opitut hyvät liikuntatottumukset vanhempien esimerkin ohella saattavat hyvinkin estää murrosikäistä juuttumasta sohvan perukoille. Painonhallinta on siis ruokavalion ja liikunnan yhteistulos. Moni laihduttaja on oppinut uskomaan, että onnistunut laihdutuskuuri on yhtä kuin laihdutuksen onnistuminen. Kaikki laihduttajat silti toivovat, että laihduttamista ei enää tarvitse tehdä uudestaan. Silloin puhutaankin jo painonhallinnasta ja painonhallinnassa on kyse pysyvistä elämäntapamuutoksista - kaalisoppadieettiohjeet voi heittää sinne, minne ne kuuluvatkin: hamsterin pahnoiksi tai takan sytykkeeksi.
Lisätietoja terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta: terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tietoja kirjoittajasta
Tempaus 70a0729ccb3aad974a16b41d04c8b5414a338a0e116838d7b006aa78c730a85b