Artikkelit » Harjoittelu » Koululiikunta - oppilaiden ja opettajien näkökulmia asiaan

Koululiikunta - oppilaiden ja opettajien näkökulmia asiaan

Koululiikunta on aina ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä puheenaihe. Jokaisella on varmasti oma mielipiteensä koululiikunnasta ja siitä mihin suuntaan sitä tulisi kehittää

Koululiikunta on aina ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä puheenaihe. Jokaisella on varmasti oma mielipiteensä koululiikunnasta ja siitä mihin suuntaan sitä tulisi kehittää - niin maallikoilla kuin asiantuntijoillakin. Keho.net halusikin selvittää käyttäjiensä yleistä mielipidettä koululiikunnasta.

Pyysimme viikkokirjeen tilanneita käyttäjiämme kertomaan omia kokemuksiaan koululiikunnasta ja vastauksia tuli kiitettävästi. Vastanneiden joukossa oli melkein yhtä paljon liikuntatunneilla viihtyviä kuin liikuntatunteja kammoaviakin.

Kuitenkin suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että liikuntatunteja tulisi kehittää innostavampaan suuntaan. Tämä enemmistön mielipide ei näyttänyt olevan kiinni siitä oliko henkilöllä hyviä vai huonoja kokemuksia kouliikunnasta. Liikuntatuntejen onnistumisesta näyttäisi olevan pitkälti vastuussa itse opettaja.

opettaja voi vaikuttaa

Liikuntatieteen tohtori Liisa Heinilä on sitä mieltä, että opettaja voi vaikuttaa liikuntatilanteen ilmapiirin ja muokata vuorovaikutusilmapiiristä positiivisen. Tätä kautta hänen mielestään oppilas saa opetuksesta hyviä kokemuksia - ja harrastaa liikuntaa myös vapaa-aikanaan.

Opettajan roolin tärkeyden oli havinnut myös huomattavan suuri osa kyselyymme vastanneistakin. 86 % vastanneista mainitsi innostuksen ja motivaation lähteenä nimenomaan liikunnanopettajan.

Liikunnanopettajan roolia pidettiin tärkeänä, sillä moni näki koululiikunnan olevan ensimmäinen kosketus liikunnan maailmaan. Täten liikuntatunneilta tulisi saada motivaatiota liikunnalliseen elämäntapaan.

Vastanneiden joukosta löytyi myös niitä, jotka olivat koululiikunnan huonojen kokemusten ansiosta löytäneet liikunnan ilon vasta aikuisiässä. Yllättäen myös moni toi esille sen seikan, että muiden oppilaiden asenne liikuntaan vaikutti liikuntatunnin ilmapiiriin ja omaan asenteeseen liikuntaa kohtaan.

liikuntatuntien kehittäminen

Vastausten joukossa oli paljon pohdiskelua siitä, miten liikuntatunteja voitaisiin kehittää parempaan suuntaan. Ennen kaikkea kaivattiin sitä, että oppilaat saisivat enemmän itse vaikuttaa liikuntatuntejen sisältöön. Moni mainitsi esimerkiksi uusien ja erilaisten lajien kokeilemisen tuovan mielekkyyttä liikuntatunneille.

Ne, jotka olivat ala-asteella inhonneet koululiikuntaa, alkoivat viihtyä liikuntatunneilla vasta sitten, kun liiat mittailut ja tulosten painottaminen jäivät vähemmälle ja keskityttiin liikuntaelämysten hakemiseen.

Liikuntatuntejen yhteyteen toivottiin myös tiedonantoa oikeanlaisesta, tervettä elämäntapaa tukevasta ravinnosta. Suurin osa vastaajista oli kuitenkin ollut koulun liikuntatunneilla vähintään kuusi vuotta sitten, joten koululiikunta on hyvinkin voinut kehittyä vastanneiden toivomaan suuntaan.

Kysymyksiä liikunnanopettajille

Kysyimme eri puolella Suomea toimivilta kahdelta liikunnanopettajilta, Suvi Siltaojalta ja Katariina Roihalta heidän näkökulmiaan tämän päivän koululiikuntaan. Halusimme ensinnäkin selvittää miten he itse kokevat liikunnanopetuksen muuttuneen verrattuna siihen aikaan, jolloin he itse olivat oppilaana liikuntatunneilla.

Turun seudulla liikunnanopetusta antava Siltaoja vastasi seuraavasti:

Yritän itse ottaa omassa opetuksessani huomioon myös tiedollisen puolen, eli fyysisten taitojen ja kunnon kohottamisen lisäksi tunneilla voidaan käydä läpi vaikkapa koripallon taktiikoita, muita peli-ideoita, ylipäätään lajiin kuuluvaa tiedollista puolta, mikä nähdäkseni jäi omana oppilasaikanani lapsipuolen rooliin kouluopetuksessa....(Myös) keskustelun tuominen tunneille mukaan, on tärkeää esim.yhteishengen luomista varten.

Muutenkin haluan itse palautetta tunnista oppilailtani. Keskustelemme myös esim. pelijaksoilla siitä, miten oppilaiden yhteispeli on parantunut tai pelitaidot yleensä. Näillä keinoin oppikokonaisuuksista saa mielekkäämpiä niin oppilaille kuin opettajallekin.

Olen itse suunnitellut oppijaksoja oppilaiden kanssa yhdessä ja kysynyt heidän toiveitaan, joita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Utsjoen kirkonkylän peruskoulun tyttöjen liikunnanopettajana toimiva Katariina Roiha

Opetus on muuttunut paljon, onneksi. Uusia lajejakin on vaikka mitä, tietysti koulun varoista on kiinni mitä uusia välineitä voidaan hankkia. Mutta mikä estää esim. pelaamasta jalkapalloa luistimilla?

Minä annan oppilaiden vaikuttaa tuntien sisältöön sillä tavalla, että me syksyn alussa käytämme yhden oppitunnin suunnittelemalla yhdessä liikuntatuntien sisällöt. Kuuntelen mikä on "ällöä" ja mikä kivaa. Otamme yhden "ällön" ja muut kivaa suunnitelmiin. Homma toimii, ainakin täällä.

Opetustekniikkani on kannustava, yritän löytää jokaiselta jonkun asian missä on hyvä ja siitä se lähtee. Ja mitä tulee esimerkiksi koululiikunnan kilpailullisuuteen, sekä Siltaoja että Roiha olivat samaa mieltä asiasta. - En kauheasti itse kilpailuttaisi lapsia koululiikunnassa.

Tulosten mittaaminen voi antaa opettajalle tietoa arvostelua varten, mutta muuten koen sen turhana. Yleensä koulussa on muutenkin liikaa koulua ja mielestäni liikuntatuntien pitäisi perustua muunlaiselle perustalle kuin kilpailuttamiseen. Lasten omat harrastukset ovat sitä varten.

Olen itse harrastanut kilpaurheilua yli kymmenen vuotta elämästäni ja mielestäni koulussa en enää kaivannut kilpailutilanteita, sanoo Siltaoja. - En harrasta lasten kanssa kilpailuja, ainakaan yksilöiden välillä. Koin tämän ahdistavaksi ollessani itse oppilaana.

Olemme harrastaneet mittausta lihaskuntotestien muodossa ja se on innostanut näitä tyttöjä liikkumaan. Testit on uusittu puolen vuoden kuluttua ja voi sitä riemua jos punnerruksia on tullu 2 lisää! Teen muita mittauksia jos joku haluaa, kertoo Roiha omasta opetustekniikastaan. Passiivisia oppilaita kuitenkin löytyy aina opetustekniikoista huolimatta.

Passiiviset lapset liikkumaan

Kysyimme mitä keinoja Siltaoja ja Roiha ovat käyttäneet saadakseen passiivisimmat oppilaat liikkumaan ja osallistumaan liikuntatunneille.

Opettajan oma persoona ja esimerkki auttaa joskus. Myös tietynlaiset vastuupari-systeemit tai toisen oppilaan arviointi ja palautteen antaminen voivat auttaa motivoinnissa.

Mahdollisimman erilaisten kokemusten antaminen voi olla yksi keino. Itse pidän yhtä tuntia viikossa eräänlaisena vapaampana liikuntatuntina, jolloin oppilaat voivat ehdottaa omia liikuntaleikkejään. Tämä on ollut hyvä motivointikeino omille liikuntaryhmilleni, toteaa Siltaoja.

Myös Roiha painottaa opettajan joustavuutta tärkeänä tekijänä passiivisten oppilaiden motivoimisessa. - Passiivisilta oppilailta pitäisi löytää se mieleinen tapa liikkua ja aloittaa kannustaminen siitä. Olen sanonut oppilaille, etteivät he ole tunnilla minun takiani vaan itsensä.

Oppilaiden passiivisuus karisi myös kun he huomasivat, etten niuhota säännöistä peleissä. Tietyt säännöt opetellaan ja niitä noudatetaan. Muistan hyvin omat kouluaikaiset korispelit, joissa liikunnasta ei ollut tietoakaan kun pilli huusi koko ajan jonkun pienen askelvirheen takia.

Olen myös itse usein mukana peleissä, siitä oppilaat pitävät. Ja kehun oppilaita pienestäkin onnistumisesta, se on tärkeää. Roiha kertoi myös konkreettisen esimerkin kahden oppilaan motivoinnista liikkumaan: - Tein (Rovaniemen) urheiluopistolle yhden näytön terveysliikunnasta ja sain tehtävään mukaan kaksi ylä-asteen tyttöä. He olivat valitelleet selkäkipuja ja aloimme hoitaa niitä.

Otimme molemmille kolme hierontakertaa ja kävimme läpi venytyksiä ja liikkeitä, jotka auttaisivat selkävaivoihin. Laitoin molemmat myös laskemaan kuinka monta tuntia vrk:ssa he istuvat. Luku säikäytti molemmat. 24 tunnista he istuivat - koulupäivät mukaan lukien - 10-12 h. Molemmista tytöistä on tullut aktiivisia liikujia!

Pienet ryhmät

Sekä Siltaoja että Roiha painottivat pienten ryhmien merkitystä mielekkäiden koululiikuntakokemusten luomisessa.

Pienten ryhmien puuttuminen on saattanutkin olla ongelmana etenkin Etelä-Suomen suurimmissa kouluissa ja myös 50-luvun vaihdetta ennen ja jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien kohdalla.

Innostavan ja joustavan liikunnan opetuksen avulla voisi olla mahdollista lisätä lasten ja nuorten kiinnostusta liikuntaan ja liikunnalliseen elämäntapaan. Toki myös lapsen tai nuoren perheellä on oma roolinsa tässä tehtävässä. Näyttäisi siltä, että parempaan suuntaan ollaan menossa koululiikunnan saralla.

Tässä poimintoja vastaajien liikuntakokemuksista:

Koululiikunta oli pakkopullaa. Ylipainoinen ja tiukkis maikka vihelsi salin laidalta ohjeita osallistumatta itse mihinkään. Talviliikunta oli painajaista, hiihtää piti koulun rikkinäisillä ja vailla voiteita olevilla suksilla. Peleissä tuli aina riitaa ja tappelua. Liikuntainto meni vuosiksi ja vasta nyt aikuisena olen jälleen löytänyt liikunnan ilon. 

Lukiossa oli tiukka liikunnanopettaja, mutta myös omalla kummallisellaan tavalla kannustava. Kokeilimme monenlaisia liikuntamuotoja, joka oli minusta mukavaa. Koululiikunta on tärkeä osa opiskelua ja minusta piristävä siinä päivn muun aivotoiminnan ohella, koska aivot saavat lepoa ja keho toimii.

....omien lasteni kammottavien(!) liikuntakokemuksien vuoksi mietin usein, mikä koululiikunnassa on vikana. Ainoa, mikä tulee mieleeni, on se, että liikuntatunnit olivat minun aikanani "ylimääräisiä", lukujärjestykseen pakosti kuuluvia tunteja. Usein opettajana toimi joku, joka ei muuten saanut tuntejaan täyteen. En usko, että ammattitaidoton ihminen voi vetää liikuntatunteja. Sama näyttää jatkuvan lasteni koulussa. Ainakaan näin pienellä paikkakunnalla ei pienessä koulussa ole liikunnan opettajaa vaan tunnit vetää yleensä jonkin toisen aineen opettaja. Ehkäpä liikuntatunnit ovat "pakkopullaa" opettajalle, ei oppilaalle?

...Yläasteella meillä oli vanha opettaja, jonka paikat oli jo niin rikki, ettei hän itse pystynyt näyttämään esimerkkiä vaan nappasi aina jonkun porukasta, jonka tiesi osaavan. Tää opettaja oli loppujen lopuksi kiinnostunut pelkästään tanssista ja hiippaili säärystimissään pitkin salia takoen rummulla tahtia. Koita siinä sitten kävellä nätisti nilkat ojennuksessa, kun mieli teki pelaamaan lentopalloa. Raajarikon opettajan jälkeen meille tuli yli-innokas vastavalmistunut liikunnanopettaja, joka pitikin sitten superraskaita aerobic-tunteja ja korisharkkoja. Korista pelattiin yläasteella ihan liian paljon ja siitä teki rasittavaa sekin, että mukana oli tyttöjä, jotka harrastivat korista vapaa-ajallaankin ja alkoivat heti kitisemään virheistä, kun niitä vähänkin tönäisi... 

Koululiikunta vaan paranee paranemistaan, nykyään on kaikkee liikuntaa jo mukana esim aika paljon kuntosaliakin, sekä uusista lajeista käytii pelaa "kurlinkiä" pelaamas lukion liikuntatunneilla T.T, silti sitä on auttamattoman vähän viikossa yleinen määrä 2h. 

Meillä oli yläasteella vastavalmistunut nuori naisopettaja, jolle tuntui tärkeältä näyttää oppilaille kuinka paljon hän osaa ja hän mielellään esitteli niin yhdellä kädellä punnerruksia kuin sitä kuinka kaukaa hän heitti korin... Opettaja oli niin innostunut liikunnasta ja oppilaiden siihen patistamisesta, että mikään ei ollut liikaa. Syömishäiriöön sairastuttuani hän pikemminkin kannusti kuin toppuutteli hurjissa liikunta määrissäni. koulun kuntosalille hän jätti sanomalla: "älä sitten pyörry, sulje ovet kun lähdet." Jäi kyllä liikunnan ilo vähän toissijaiseksi, pikemminkin meni suorittamiseksi ja opettajan miellyttämiseksi. 

Koululiikunta on ollut mielestäni mukavaa. Se on innostanut uusiin lajeihin ja ollut piristeenä! Tulin juuri koulun tanssikurssilta kotiin, vaikka aluksi tuntui etten jaksa millään, mutta jostain sain kauhean innon päälle kun opettaja oli niin hyvä.

Minulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia koululiikunnasta.On hyvä että jo ala-asteelaiset saavat tutustua eri lajeihin ja saadatäten kimmokkeen (ehkäpä) uuden lajin harrastukseen.Olisi ehkä suotavaa että oppilaat saisivat esittää enemmän toivomuksia liikunnan suhteen. Tytöt voisivat kokeilla "poikien lajeja" ja vice versa. "Perinteisten liikuntalajien" ohella voitaisiin myös kokeilla uusia lajeja. 

Omat kokemukset koululiikunnasta on ihan positiiviset. Liikuntatunneilla pääsi pelaamaan joukkuepelejä mitä ei yleensä vapaa-ajalla harrastellut sitten ollenkaan. Liikuntatunneilla olisi voinut olla enemmän teoriaa vaikkapa kuntosaliharjoittelusta ja ravinnosta (esim. mitä lisäravinteita koululainen tarvitsee, jos tarvitsee). Niin ja olisi varmaan ollut hyödyksi myös henkilökohtaisen kunto-ohjelman teko ja suunnittelu, mihin olisi sisältynyt niin koululiikunta kuin vapaa-ajan liikuntakin. Olisi voinut sitten harrastaa enempi liikuntaa kun olisi ohjattu ja neuvottu enempi eri lajien pariin.Liikuntatunnit oli aina mukava piristys muuten tylsään koulupäivään ja sai purkaa ylimääräisen energian esim. pallopeleissä. Ei jäänyt sitten energiaa niin paljon muuhun esim. pahantekoon. :-) 

Muistikuvani koululiikunnasta ei ole kovin innostavia. Ala-asteella hiihtokilpailuja veren maku suussa, joissa sijoituin häntäpäähän. Yläasteella pesäpallojoukkueeseen valinnat viimeisten joukossa. Muutenkin koko peruskoululiikunnasta on jäänyt eniten mieleen kilpaileminen ja siinä pärjäämisen arvostus. Lukiossa liikunta muuttui sitten huomattavasti miellytävämmäksi, kun kokeiltiin monipuolisesti erilaisia lajeja. Toivon tosiaan, ettei koululiikunta nykyään ole enää suorituspainotteista. Nykyään liikun väh. 4 kertaa viikossa, mutta tiettyjä lajeja, kuten hiihto, maastojuoksu ja pesäpallo, kammoksun edelleen peruskoulun ansiosta.

Koin itse oppilaana liikuntatunnit virkistävinä ja antoisina kokemuksina. Tosin lähestyvät kilpailut tai muut "mittaus"päivät saivat ihon kananlihalle ja kylmän hien pintaan koko viikoksi. Hauskinta oli kokeilla omia rajojaan, oppia uusia asioita ja liikkua yhdessä ystävien kanssa. Inhottavana asiana jäi mieleen kylmässä suihkussa käynti ja pölyiset liikuntasalien lattiat.

Koululiikunta latisti liikunnan innon. Oli paljon kilpailuja ja joukkue lajeja. Olin itse pienikokoinen, enkä menestynyt erilaisissa kilpailuissa. Ei ehkä ollut rohkeuttakaan! Luulin vielä 18 vuotiaanakin, että olin huono liikunnassa, mutta eksyessäni salille sekä sitä kautta aerobikkiin ym.huomasin osaavanikin liikkua. En ollutkaan enää luuseri, vaan päinvastoin! Liikunnan ilo löytyi...mutta paljon koulua myöhemmin! 

Omasta puolesta voin sanoa pelkkää hyvää koska olen aina pitänyt ja pärjännyt hyvin liikunnassa. Uskonkin että syynä on ollut myös liikunnanopettajien hyvä taso. Se mikä tekee tason on vaihtelevaisuus eri lajeihin ja todellinen kiinnostus tekemiseen. Eikä vain oppitunnin kulumiseen. Niitäkin kokemuksia on.

Koin aikoinani koululiikunnan positiivisena ja virkistävänä vaihteluna tavallisen koulutyön lomassa. Tutustuimme eri lajeihin; pallopelit, telinevoimistelu, luistelu jne...Tämän innoittamana osallistuuin myös koulun jumppakerhoon ja nappulakisoihin. Ainoana negatiivisena asiana on jäänyt mieleen se että jokavuotinen painonmittaus eli punnitus tapahtui voimistelusalissa liukuhihnalta jonosta ja kaikki kuulivat kuinka paljon kukin painoi!

(Lähteet: http://www.slu.fi/nuoret.sähkeet.2328 ,haastattelut 17.1.2003 Suvi Siltaoja ja Katariina Roiha, keho.netin aktiivikäyttäjien vastaukset kyselyyn koululiikuntakokemuksista)

 

Tietoja kirjoittajasta
Tempaus 70a0729ccb3aad974a16b41d04c8b5414a338a0e116838d7b006aa78c730a85b