Artikkelit » Lajiesittelyt » Eräretkeily

Eräretkeily

Eräretkeilyllä on suomessa vuosituhantiset perinteet. Eräretkeily on kehittynyt ja muuttanut muotoaan eri aikakausina. Nykyisin se on lähinnä virkistäytymistä luonnon keskellä, irrottautumista arjen kiireistä sekä pyrkimystä harmoniaan ympäröivän luonnon kanssa - ja samalla oman kehon rasittamista.

Klassinen eräretkeily tapahtuu omin voimin. Patikoiden, hiihtäen tai muita retkeilymuotoja käyttäen hakeudutaan paikkoihin ja alueille, jotka ovat säilyttäneet suuren osan aitoa, alkuperäistä luonnontilaista, erämaista luonnettaan ja ilmettään.

Eräretkeilijä osaa arvostaa luonnon kauneutta; hän on luonnon suojelija, joka liikkuu luonnossa luonnon ehdoilla, sen rauhaa häiritsemättä.

Mikä sitten on erämaa?

Suomessa on vielä jonkin verran jäljellä seutuja ja kohteita, joita voidaan kutsua erämaiksi: laajoja metsiä, erämaisia järviä ja jokia, hiekkaisia kankaita, rämeitä ja soita, kallioisia kukkuloita, outamaita ja paljakoita, laajoja rannikkovesiä sekä rannattomia ulapoita.

Kansainvälisessä luokituksessa erämaa määritellään alueeksi, joka on vähintään kahdeksan kilometrin päässä tiestä ja lisäksi tietyn laajuinen alue. Ovatko sitten kansallis- ja luonnonpuistot erämaita? Asiasta voi olla monta mieltä, mutta kansallis- tai luonnonpuistossa voi aistia olevansa erämaan sylissä.

Suomen kansallispuistot ovat eri puolilla maata sijaitsevia luonnonsuojelualueita. Niiden ensisijaisena tehtävänä on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen myös tuleville sukupolville. Samalla ne tietyin rajoituksin palvelevat myös retkeilyä. Valitettavan usein lähdetään eräretkille "merta edemmäs kalaan".

Etelä-Suomessakin löytyy kohteita ympärivuotiseen retkeilyyn. Pohjoisemmaksi mentäessä vaatimukset eräretkeilijälle ja hänen varusteilleen kasvavat. Aloittelevan eräretkeilijän on suositeltavaa aloittaa tutustuminen Lapin vaativiin olosuhteisiin opastetusti, esimerkiksi Suomen Ladun opastetuilla eräretkillä eli vaelluksilla, joita järjestetään eri vuodenaikoina.

Tunturissa kulkijan viisi käskyä:

Älä koskaan lähde yksin tunturiin.
Varustaudu aina pahimman varalle.
Älä koskaan yliarvioi itseäsi.
Opi tuntemaan luontoa.
Kunnioita tuntureita.

Eräretken suunnittelu

Jotta eräretkestä muodostuisi mahdollisimman onnistunut, se kannattaa suunnitella huolellisesti. Tärkeää olisi aloittaa eräretken suunnittelu mahdollisimman hyvissä ajoin, jotta ehtisi monipuolisesti ja perusteellisesti tutustua aihepiiriin, kohdealueeseen ja sen retkeilijälle asettamiin vaatimuksiin. Perehdy kirjallisuuteen ja karttoihin. Muista myös säännöllinen kuntoilu ennen eräretkeä.

Retkiajankohdan valinta

Periaatteessa jokainen vuodenaika ja vuorokauden hetki on kelvollinen. Kokemattoman kannattaa kuitenkin valita ajankohta, jolloin olosuhteet eivät ole vaativimmillaan, esimerkiksi kesällä tuskin on pelkoa paukkupakkasista, mutta pohjoisten alueiden erämaissa voivat olosuhteet kesälläkin olla vaativat. Tuntureilla saattaa hyvinkin sataa lunta ja sadekausina purot ja joet voivat tulvia, jolloin niiden ylityksissä pitää olla erityisen varovainen ja käyttää varmistusköyttä.

Kesällä kuitenkin yleensä pärjää kunhan on varustautunut ja valmistautunut asianmukaisesti. Talvinen eräretkeily sensijaan voi olla huonosti varustautuneelle kulkijalle jopa hengenvaarallista.

Eräretkelle ei milloinkaan pidä lähteä yksin

Ryhmässä on aina turvallisempaa. Ryhmä tuo turvallisuutta ja antaa monia mahdollisuuksia toimia erilaisissa tilanteissa. Yksin kulkiessaan eräretkeilijä on myös onnettomuustilanteessa yksin luonnon armoilla. Olisi hyvä, jos eräretkelle lähtevät tuntisivat toisensa tai tutustuisivat toisiinsa jo ennen retkeä. Tämä nopeuttaa ryhmähengen syntymistä ja auttaa ryhmää toimimaan tehokkaammin ja sujuvammin yhteisissä askareissa.

Vaellusta suunniteltaessa ja toteuttaessa on lähdettävä siitä, että ryhmä pysyy yhdessä koko retken ajan. Noin 10 hengen ryhmä on osoittautunut maksimiksi. Tällöin ryhmä pysyy yhtenäisenä, pystyy havainnoimaan ympäristöään ja liikkumaan kohtuullisen hiljaisesti ja huomaamattomasti.

Kokemattomille ryhmän jäsenille pitää antaa mahdollisuuksia harjoitella kirveen käyttöä, tulentekoa, leirin pystytystä ja muita eräretkeilytaitoja; uuden oppiminen on osa eräretkeilyn mielekkyyttä.

Eräretken ennakkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon ne erilaiset määräykset, jotka kulloisellakin alueella liikkumista rajoittavat tai ohjaavat. Jos retki suuntautuu suojelualueelle, siis lähinnä kansallispuistoon, tulee erityisen huolellisesti paneutua alueen erityismääräyksiin, jotta tietämättään ei syyllistyisi kulkemaan rauhoitetulla alueella tai kenties leiriytymään alueelle, jolla se on kielletty.

Eräretkeilijän tulee selvittää kalastukseen liittyvät määräykset ja lupakäytännöt. Tarkat tiedot kalastukseen liittyvistä asioista saa metsähallituksen eräluvat sivustolta

On myös otettava selvää niistä kohteista ja alueista, mihin on syytä välttää menemästä (Suomen ja Venäjän rajalinjaan liittyvä rajavyöhyke). Jo kohdealueelle matkustaminen on osa eräretken vastustamatonta viehätystä. Matkustaminen kannattaa tehdä niin, että se ei muodostu tarpeettoman rasittavaksi, jotta eräretkelle voidaan lähteä hyvissä voimin. Ympäristöystävällisintä olisi matkustaa eräretkelle junalla tai muilla yleisillä kulkuneuvoilla.

Päiväohjelma

Eräretken ennakkosuunnitelmassa on kullekin päivälle mietitty tietyt kohteet ja tavoitteet. Mikään suunnitelma ei kuitenkaan ole niin hyvä, ettei siitä voisi poiketa, jos olosuhteet niin vaativat. Tärkeintä on huolehtia siitä, että tehdään aina koko ryhmän kannalta turvallisin päätös, uhkarohkeus ei kuulu eräretkeilyyn. Samoin urheilusuorituksia tiettömien taipaleiden takana tulee välttää.

Lepoa tulisi olla vähintään 8 tuntia vuorokaudessa. Tavallisesti lepoaika ajoittuu yöhön, mutta esimerkiksi keväthangilla voi olla järkevintä liikkua yöllä, jolloin hanki kantaa, ja päiväaika, jolloin lumi on pehmeää, voidaan käyttää lepäämiseen.

Eräretkelläkin on välillä syytä pysähtyä lepäämään. Kokenut retkeilijä välttää aina totaalista väsymistä, sensijaan hän pyrkii kaikissa tilanteissa säilyttämään toimintakykynsä ja terveen harkinnan. Jatkuva liikkeellä olo alkaa yleensä jo kolmantena päivänä tuntua yksitoikkoiselta. Siksi on paikallaan pitää lepopäivä joko kolmantena tai neljäntenä retkipäivänä, jolloin nukutaan tavallista pidempään ja syödään vaihtelevampaa ruokaa kuin muina päivinä.

Lepopäivän ohjelmana voi olla kalastusta tai tutustumista lähiseudun mielenkiintoisiin luontokohteisiin ja näköalapaikkoihin. Iltahetket ovat retken mieliinpainuvia hetkiä. Ne kannattaa käyttää, jos mahdollista, nuotion ääressä tai muuten tunnelmallisesti asettautuen. Iltasella on hyvä muistella päivän kulkua, tällöin myös hyvät tarinankertojat nousevat arvoon arvaamattomaan.

Retkilaulut kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen eräretkeilyyn, siksi rinkkaan kannattaa varata mukaan vaeltajan laulunyytti tai muu helposti mukana kuljetettava lauluvihkonen. Pieni tai isompikin soittopeli, kunhan se on kevyt, kulkee myös mukavasti mukana eräretkilläkin.

Eräretken vetäjältä vaaditaan siis monenlaista osaamista, taitoa ja harkintaa. Jos ryhmässä on erittäin kovakuntoisia henkilöitä, heille voidaan antaa lisää painoa rinkkaan tai osoittaa muita kovaa kuntoa vaativia tehtäviä, esimerkiksi talvivaelluksella uran aukaisua, johon ylimääräisen energian saa hyvin purettua. Vastaavasti on huolehdittava siitä, että eräretki ei muodostu kenellekään kohtuuttoman raskaaksi.

Toki tämä vältetään jo riittävällä ennakkovalmistautumisella eli useita kuukausia kestävällä säännöllisellä kuntoilulla ennen retkeä. Eräretkellä halutaan yleensä tutustua erämaan ainutlaatuiseen luontoon, eläimistöön, kasvistoon, maaperään ja muihin piirteisiin. Siksi kulkuvauhti ei saa olla liian kova, jotta havaintojen teko on mahdollista.

Eräretken kokemukset voi tallentaa vaikkapa retkipäiväkirjaan, josta on hyötyä seuraavien retkien suunnittelussa. Se on myös mukava muisto retkestä. Leiriytyminen on taito, joka jokaisen eräretkeilijän tulee hallita.

Suunnistaminen ja kartanluku ovat niinikään jokaisen eräretkeilijän perustaitoja, jotka opitaan vain harjoittelun kautta. Suunnistusseurat kaikkialla Suomessa järjestävät iltarasteja, joilla saa opastusta ja voi turvallisesti harjoitella suunnistusta.

Kartta on suunnistajan tärkein apuväline 1:50000, mikä tarkoittaa sitä, että 1 cm kartalla vastaa 50 000 cm (500 m) maastossa. Suomalaiset kartat ovat yleensä luotettavia ja tarkkoja, mutta on muistettava, että karttakin vanhenee ja maastossa saattaa tapahtua muutoksia. Kompassilla varmistetaan ja tuetaan suunnistusta.

Eräretkelle lähtevän seurueen on aina syytä ilmoittaa retkiaikeistaan, reitistään ja aikataulustaan sekä kotijoukoille että lähtöpisteen keskukseen. Samoin autiotupien vieraskirjoihin on viisasta kirjata retkitunnelmien lisäksi seuraavan etapin reitti. Nämä tiedot ovat tärkeitä, jotta pelastuspalvelutoimenpiteet voivat käynnistyä ja olla tehokkaita jos jotain odottamatonta retkellä sattuu.

Leiriytyminen

Leiriytymisessä tärkeintä on suojella luontoa. Leirin paikka valitaan huolellisesti, sillä onhan tarkoituksena levätä ja virkistyä ja luoda miellyttävät olosuhteet retken jatkosuunnittelulle. Kokeneet ja harkitsevat retkeilijät katselevat jo hyvissä ajoin ympärilleen ja valitsevat joka ilta olosuhteisiin nähden ihanteellisen leiripaikan.

Hyvän leiripaikan tunnusmerkit:

tarjoaa suojaa
vettä on lähistöltä
tulipuita on alueella (jos on lupa tulentekoon)
majoitteille löytyy hyviä paikkoja alue on kaunis ja viihtyisä

Leiripaikalle saavuttaessa huomioidaan seuraavat asiat:

majoitteiden paikat
ruoka- ja juomaveden ottopaikka (ylävirran suunta)
peseytymispaikka (alavirran suunta)
käymälöiden paikat (näkösuoja, sopiva maastokohta)
mahdollinen nuotiopaikka ja "keittiön" paikka
tulipuiden ottopaikat
varusteiden sijoittelu ja suojaaminen
luonnon- ja ympäristönsuojelu

Vanhan kansan muistiloru nuotiopuista:

Kuusi paukkuu kokossasi, varo siis sa vaatteitasi. Haapa palaa taulan lailla, liekki lämpöä on vailla. Savu nousee katajasta, sitten rungot syttyy vasta. Kostea on raita puuta, käytä ellet löydä muuta. Koivusta saat hyvää tuhkaa, suopa loppumaan jos uhkaa. Leppä kuluu nopeasti, käytä sitä varovasti. Honka parhain kokkopuista, rakovalkeata muista. 

Jos leiriin on mahdollista tehdä nuotio (eli metsäpalovaroitusta ei ole ja maanomistajalta on saatu lupa) katsotaan ensin olisiko alueella tai lähistöllä vanhaa tulipaikkaa, jota käytetään jos sellainen löytyy.

Tulipaikka tulisi valita ja alustaa siten, että pintakasvillisuus eli ns. kunttakerros keritään rullalle tai nostetaan levyinä nuotiopaikan viereen. Näin siksi, että leiriä purettaessa tulipaikka jälleen peitetään mahdollisimman alkuperäiseen asuunsa. Turvepohjaisille alustoille nuotiota ei tule tehdä, sillä niissä kipinät saattavat kyteä päiväkausiakin ja sytyttää sitten metsä- tai maastopalon. Myöskään paljas kallio ei ole hyvä nuotiopaikka, koska kallio rapautuu kuumuudessa. Jos kalliolle kuitenkin halutaan tai joudutaan tuli tekemään, eristeenä voi käyttää hiekkaa tai soraa.

Polttopuuna eräretkeilijä käyttää vain kuollutta puuainesta, ns. maapuuta. Nuotion rakentaminen aloitetaan asettamalla nuotiopohjalle sytykkeet. Parhaita sytykkeitä ovat tervaspuusta vuollut kiehiset ja koivun tuohi. Muita hyviä sytykkeitä ovat kuusen kuivat alaoksat sekä katajan rungosta saatava kuituaines käsien välissä ensin rikottuna.

Sytykkeiden päälle asetellaan sytyttämisen jälkeen ensin pieniä oksia ja sitten paksumpia oksia. Kun nuotio palaa hyvin lisätään paksumpia oksia ja klapeja sekä isompia puunkappaleita. Nuotiota sytytettäessä on syytä muistaa, että palaminen vaatii happea, siksi nuotiota ei saa rakentaa liian tiiviiksi. Myös tuulen suunta on otettava huomioon.

Tulien tekeminen on eräretkeilyn suola. Suomalainen eräkulttuuri tuntee monia erilaisia tulia, joiden käyttötarkoitus ja muoto vaihtelevat ainakin sen mukaan, onko ne tarkoitettu keittämistä, lämmitystä tai valaistusta varten. Erilaisten tulien tekoa, mm. rakovalkean rakentamista on kuvattu runsaasti eräkirjallisuudessa. Tänä päivänä tulien teko alkaa olla harvinaisuus, mutta milloin siihen on mahdollisuus sitä mieliinpainuvimpia ovat eräelämykset.

Sääolosuhteet vaikuttavat viime kädessä siihen, missä järjestyksessä leiri puretaan. Nuotiossa pidetään yleensä tulta viimeiseen asti, jotta siinä voidaan polttaa palavat jätteet ja kuivata varusteita. Majoitteet kootaan myös yleensä vasta hieman ennen lähtöä. Käymälät peitetään ja maastoutetaan hyvin. Paras ja varmin nuotion sammutustapa on vedellä kastelu. Vettä tulee kaataa niin paljon, että maapohjakin kastuu. Jos nuotio on reunustettu tulikivillä, pitää myös ne kastella hyvin.

Välineet

Välineet eräretkelle voi ostaa vaikka varustelekasta, jossa on suhteellisen kattava valikoima tuotteita eräretkeilyyn.

Tietoja kirjoittajasta
Tempaus 70a0729ccb3aad974a16b41d04c8b5414a338a0e116838d7b006aa78c730a85b