Artikkelit » Lajiesittelyt » Bodycombat

Bodycombat

Bodycombat on 60 minuuttia kestävä tunti, jossa yhdistellään tekniikoita erilaisista itsepuolustuslajeista kuten karatesta, tai chi'stä, taekwondosta ja potkunyrkkeilystä.

Bodycombat - taistelemalla kuntoon

Bodycombat kuuluu uusselantilaisen Les Mills -organisaation tuoteryhmään. Les Mills saattaa olla monelle tuttu nimi, mutta nimen takana oleva historia tuntematon.

Les Mills on alunperin perheyhtiö, jonka perusti herra nimeltään Les Mills ja hänen vaimonsa Colleen Mills avaamalla kuntoklubin vuonna 1968 Auckland'iin. Siitä lähtien Les Mills kuntoklubien määrä on kasvanut ja nimestä on tullut kuuluisa organisaation kehittämien ja Les Mills brandin alaisuudessa olevien tuntejen (bodypump, bodybalance, bodystep, bodycombat, bodyjam, RPM) kautta.

Jokaisen tunnin alussa käydään ohjaajan kanssa läpi tunnilla käytettävät yleisimmät lyönnit ja potkut sekä niiden nimet. Tunti koostuu erilaisista sarjoista, jotka kestävät aina yhden vauhdikkaan ja mukaansa tempaavan kappaleen verran.

Alussa lämmitellään tehden suoria iskuja omaa peilikuvaansa tai mielikuvituksellista vastustajaa vastaan ja hypitään kevyesti vaihtaen painoa toiselta jalalta toiselle - kuten nyrkkeilijät.

Tämän jälkeen tehoja nostetaan melkeinpä sarja sarjalta ottamalla mukaan potkuja eteen, sivulle ja taakse. Sykettä nostetaan myös ottamalla nopeita askelsarjoja eteen ja taakse, vasemmalle ja oikealle. Kädet ovat jatkuvasti mukana sarjoissa. Jos ei tehdä iskuja, on pidettävä huoli, että kädet suojaavat kasvoja taukoamatta.

Puolivälissä tuntia saadaan koittaa myös leikkimielisiä iskuja oikeaa vastustajaa kohtaan - pitäen kuitenkin harkittu välimatka, jotta vältytään loukkaantumisilta.

Tunnin lopuksi pyritään vielä nostamaan sykettä mahdollisimman korkealle tekemällä suoria iskuja tai ala- ja yläkoukkuja nopeassa tempossa. Käsisarjojen välissä saatetaan juosta paikallaan nostaen polvia kattoon - edelleen nopeassa ja kiihtyvässä tempossa.

On sanomattakin selvää, että kaloreita kuluu kiitettavästi ja hiki virtaa. Säännöllisen tunneille osallistumisen tulisi Les Mills -konseptin mukaan kehittää erityisesti keskivartalon, jalkojen ja ylävartalon lihaksia.

Tässä ensikertalaisen Bodycombat -kokemus:

Ennen bodycombat tunnille osallistumista olin harrastanut tai käynyt kokeilemassa mm. spinningiä, coretrainingiä, expressiä ja bodypumppia. Ohjatuille tunneille meneminen on oman kokemukseni mukaan "hankalampaa" miehille, koska suurin osa osallistujista on naisia. Kokemuksesta voin sanoa, että kun on kerran käynyt yhdellä tunnilla, on helppo mennä muillekin. Ja tällä kyseisellä tunnilla sattui onnekseni olemaan muistaakseni neljä muutakin miespuolista.

Bodycombat tuntui olevan erittäin tehokas ala- ja erityisesti ylävartalon harjoitus. Ainakin minulla illan treeni tuntui seuraavana päivänä selän ja hartiaseudun lihaksissa. Se oli yllättävää, sillä olen kuitenkin koko syksyn käynyt säännöllisesti bodypump -tunneilla. Vaikka tunti oli nopeatempoinen, siinä pysy helposti mukana.

Tunnilla ei ollut varsinaisia palautusjaksoja, välillä mentiin kovaa ja sitten täysillä. Muutamaan liikkeeseen joutui keskittymään tarkemmin, mutta pääosin tunti sisälsi selkeitä liikkeitä, jotka olivat helposti suoritettavissa.

Ohjaajalla on suuri merkitys tunnin onnistumiseen. Omalla tunnillani ohjaaja oli erittäin kannustava ja kävi tehokkaasti näyttämässä mallia ensikertalaisille. Lisäksi musiikki oli erittäin mukaansatempaavaa.

Vaikka tunnin lopussa oli kädet aivan puhki, löytyi musiikin avulla vielä jostain se ylimääräinen potku loppukiriin. Bodycombat on lisätty ainakin minun liikuntakalenteriini!"

Katso missä voi harrastaa bodycombattia?

esimerkki tunti youtubesta:

 

Tietoja kirjoittajasta
Tempaus 70a0729ccb3aad974a16b41d04c8b5414a338a0e116838d7b006aa78c730a85b