Daitoryu Aikijujutsu

Daitoryu Aikijujutsu
"Daitoryu Aikijujutsu on perinteinen japanilainen itsepuolustuslaji". Tämä oli ainut fakta mitä tiesin kyseisestä lajista viikko sitten. Luvassa oli osallistuminen kyseisen lajin harjoituksiin, joten halusin etukäteen selvittää itselleni lajin historiaa. Se osoittautuikin hieman monimutkaiseksi. Daitoryu Aikijujutsun historiaa käsittelevät tekstit vilisivät luonnollisesti Japanissa vallinneita erilaisia aikakausia myös erilaisia sukuja ja yksityiskohtaisia käänteitä. Muutaman kerran tuli palattua samoihin teksteihin ennen kuin aloin hahmottamaan kokonaisuutta. Ajattelinkin tuoda artikkelissa esille vain ne mieleenpainuvimmat käänteet Aikijujutsu Daitoryun kehityksestä ja keskittyä myös siihen missä lajia voi harrastaa nyt ja miten harjoitukset etenevät käytännössä. Historiaa Suullisen perimätiedon mukaan Aikijujutsun historia alkoi 800- ja 900-lukujen vaihteessa. Aikin periaatteet kehitettiin vanhan taistelupainin pohjalta ja ne siirtyivät Japanin silloisen hallitsijan, Seiwan, suvussa jälkeläiseltä jälkeläiselle. Yoshimitsu Minamotoa, Seiwan pojanpojanpoikaa, pidetään kuitenkin Daitoryu Aiki Jujutsu -koulukunnan perustajana 1000-luvulla. Hän perehtyi ihmiskehon luurakenteeseen tekemällä kuolleille sotilaille ruumiinavauksia. Asiaan ei kai voi enää sen konkreettisemmin perehtyä. Yoshimitsu Minamoto haki ymmärrystä jujutsun tekniikoihin myös luonnosta. Tarkkaillessaan verkkoaan kutovaa hämähäkkiä, hän huomasi, että se pystyi saalistamaan itseään monta kertaa isompia hyönteisiä. Tästä Yoshimitsu Minamoto päätteli, että pienemmän on mahdollista päihittää isompi vastustaja. Hän perehtyi tähän ideaan monia vuosia ja löysi näin salaisuuden, joka saisi kaikki taistelutekniikat toimimaan. Tätä salaisuutta kutsutaan aikiksi. Aiki -tekniikat eroavat jujutsu -tekniikoista siten, että jujutsu -tekniikat perustuvat rationaalisiin fyysisiin liikkeisiin kun aiki taas perustuu mielen ja hengityksen liikkeisiin. Yoshimitsu Minamoton perustaman koulukunnan ajatellaan saaneen nimensä Yoshimitsun kodista, Daito-palatsista. Daitoryu Aiki Jujutsu tarkoittaa suomeksi käännettynä "suurta itäistä harmoonisen voiman, joustavan tekniikan koulukuntaa". Mutta mikä tai kuka teki mahdolliseksi sen, että Daitoryu Aiki Jujutsua voi harrastaa myös Suomessa? Sokaku Takedan (1860-1943) voidaan sanoa saaneen aikaan sen, että laji avautui Japanissa myös suuremmalle yleisölle. Minamoton suvulta Daitoryu periytyi Takedan suvulle ja Sokaku Takeda fanaattisena taistelutaitojen harrastajana kiersi ympäri maata antamassa opetusta. Aikaa ei kuulemma jäänyt taistelutaitojen lisäksi edes luku- ja kirjoitustaidon hankkimiseen. Mutta siitä huolimatta eräs sanomalehtiyhtiö liittyy olennaisesti ja ehkä tässä tapauksessa myös hieman ironisesti Daitoryu Aiki Jujutsun historiaan. Sokaku Takedasta tietämätön Hisa Takuma työskenteli osaston johtajana 1930 –luvulla sanomalehtiyhtiössä nimelta Asahi Newspaper Co. Hän halusi osata puolustaa yhtiötään silloisilta terroristihyökkäyksiltä. Hisa ja hänen alaisensa saivat opettajakseen miehen nimeltä Ueshiba Morihei. Kun Sokaku Takeda kuuli tästä, hän saapui itse paikan päälle kyseiseen sanomalehtiyhtiöön ja kertoi itsensä esittelyn jälkeen Hisalle heidän nykyisen opettajansa olevan hänen oppilaansa, eikä vielä valmis antamaan opetusta muille. Tästä lähtien Hisa ja hänen alaisensa harjoittelivat Daitoryu Aiki Jujutsua Sokakun opetuksessa kunnes vuonna 1939 Sokaku antoi Hisalle todistuksen täydestä ammatillisuudesta (Menkyo Kaiden) ja täten osoitti, että Sokakulla ei itsellään ollut enää mitään opetettavaa Hisalle. Menkyo Kaiden –arvoa ei saanut kukaan muu Sokaku Takedan oppilaista. Hisa Takuma perusti Kansai Aikido Club’in profiloidakseen Daito-ryu tyyliä. Hisan muuttaessa Tokioon, hänen oppilaansa kuitenkin jatkoivat Daitoryu Aiki Jujutsun harjoittelua eri puolilla Kansaita. Eräs hänen oppilaistaan ehdotti yhteisellä kesäleirillä vuonna 1975 että Hisa Takuman nimeä käytettäisiin viittaamaan kyseisen ryhmän harjoittaman Daitoryu Aiki Jujutsu -tyyliä. Hisan kuoltua hänen oppilaillaan oli kova tarve jatkaa opetusta ja se nostatti Takumakai –ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Takumakai on tällä hetkellä suurin Daito ryu aikijujutsun neljästä pääryhmästä. Vuoteen 1997 mennessä Takumakai-liittoon kuului 40 Daito ryu –seuraa, joista Japanin ulkopuolella on ainoastaan kaksi dojoa: toinen on helsinkiläinen Fudoshin ry ja toinen sijaitsee Yhdysvalloissa. Se historiasta ja nyt nykypäivään. Fudoshin ry Fudoshin kuuluu japanilaiseen Daito ryu aikijujutsu Takumakai liittoon. Tällä hetkellä se on ainoa seura Euroopassa, jossa harjoitellaan Daitoryu aikijujutsu Takumakaita ja toimii Euroopan pääsalina (honbu dojo). Fudoshin ry:n opettajat Jyrki Rytilä ja Marko Kempas suorittivat kesällä 1998 ensimmäisinä eurooppalaisina Daito ryu aikijujutsun mustat vyöt ja asuivat pitkän ajan Japanissa Daito ryu aikijujutsua harjoittelemassa. Fudoshinissa harjoitellaan sekä Daitoryu aikijujutsua että Ono ha Ittoryu kenjutsua – japanilaista miekkailua, mutta pääasiassa kuitenkin aikijujutsua. Kenjutsun opettelu puolestaan tukee aikijujutsun oppimista. Aikijujutsua opetetaan vähintään neljä kertaa viikossa ohjatuissa harjoituksissa ja kenjutsua kerran viikossa. Muina aikoina salilla on mahdollista harjoitella vapaamuotoisesti. Sali sijaitsee tällä hetkellä Helsingin tukkutorilla, Sörnäisten metroasemaa melko lähellä. Harjoittelun voi aloittaa osallistumalla alkeiskurssille tai tulemalla seuraamaan kaksi tai kolme kertaa harjoituksia opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Fudoshin ry on jäsenmäärältään melko pieni, mikä mahdollistaa sen, että kaikki tuntevat toisensa ja kokemuksesta voin sanoa, että uusi harrastaja kokee olonsa erittäin tervetulleeksi. Seuralla on hyvät suhteet myös Japaniin. Kaksi kertaa vuodessa heillä on ollut mahdollisuus antaa jäsenilleen opetusta suoraan Japanista. Fudoshinin jäsenet käyvät myös säännöllisesti Japanissa harjoittelemassa. Harjoitusmatkat Japaniin kestävät yleensä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Eli harrastamisen mielekkyys onkin sitten enää kiiinni siitä pitääkö itse lajista. Daito ryu aikijujutsun harjoittelu Fudoshin Ry:n sivuilla pääopettaja Jyrki Rytilän kirjoittamassa artikkelissa Daito ryu aikijujutsun harjoittelusta kerrotaan seuraavasti: "Daito ryu aikijujutsun erottaa muista tyylisuunnista aikin käyttö. Aiki on japanilainen sana ja se kirjoitetaan kahdella japanilaisella kirjoitusmerkillä. Ai tarkoittaa harmonisointia ja sulautumista. Ki tarkoittaa energiaa, mieltä ja henkeä. Aiki -sanan synty on läheisessä yhteydessä Daito ryu aikijujutsuun. Aiki on tärkeä konsepti aikijujutsussa. Vastustajan Ki:n voittamiseksi sen kanssa täytyy ensin sulautua...... Me voimme oppia jujutsu tekniikoita niin että opettaja näyttää tekniikan ja me katsomme mitä opettaja tekee. Aiki tekniikoita on kuitenkin mahdotonta oppia tällä tavoin. Ainoa tapa oppia aiki tekniikoita on saada opettajalta "fiilis", miltä aiki tuntuu. Opettajan on heitettävä oppilas lukemattomia kertoja. Aikia harjoiteltaessa "maalaisjärki" joutuu usein koetukselle sillä niin tehokkailta tekniikat tuntuvat. Meidän on usein heitettävä vanhat uskomuksemme romukoppaan ja opeteltava kokonaan uusi tapa ajatella ja käyttää vartaloa. Daito ryu harjoittelu alkaa jujutsu tekniikoista. Harjoittelijan edistyessä jujutsu -tekniikoihin liitetään vähitellen aiki. Tätä yhdistelmää kutsutaan aikijujutsuksi. Rentouteen ja oman kehon vapauteen pyrkiminen tekniikoita tehdessä on erittäin oleellista Daito ryu aikijujutsua harjoiteltaessa." Kun luin tämän ennen harjoituksiin menoa en oikein ymmärtänyt loppuun asti, mitä pääopettaja tarkoitti artikkelissaan. Harjoitusten jälkeen kuitenkin ymmärsin olennaisen teoriassa. Liikkeet ovat erittäin pieniä, joten niitä ei voi oppia kuin tuntemalla. On myös erittäin vaikea säilyttää se rentous ja kehon vapaus liikkeiden aikana. Lisäksi erilaisia daitoryu –tekniikoita on 2884. Harjoiteltavaa siis riittää, enkä yhtään ihmettele, että harjoituksista lähtee välillä turhautuneita ihmisiä pois – kuten minulle harjoituksissa kerrottiin. Mutta pala kerrallaan. Menin harjoituksiin sillä mielellä, että jos oppisin edes yhden vaivaisen liikkeen niin lähtisin kotiin voittajana. Harjoitukset alkoivat erinäisten kumarrusten jälkeen heiluttelemalla tai jotenkin kevyesti ravistelemalla käsiä ylhäällä sormet pystyssä. Tämän tarkoituksena oli edellä mainitun Ki:n nostaminen ylös. Mainittakoon tässä välissä hyvänä asiana se, että opettaja selitti liikkeiden tarkoituksen ja historiallisenkin merkityksen. Tyhjänpäiväisestä "apinoinnista" kun en ikinä ole pitänyt. Tämän jälkeen teimme erilaisia venytyksiä, pyörittelimme nilkkoja ja painelimme myös jalkojen meridiaanipisteitä opettajan johdatuksella. Tässä vaiheessa olin erittäin iloisesti yllättänyt ja viihdyin mainiosti. Seuraavaksi etenimme erilaisten lyönti- ja potkutekniikoiden harjoitteluun. Liikkeet tehtiin sarjoissa joko omaan tahtiin tai luvun mukaan laskien japaniksi kymmeneen. Opettaja kylläkin hoiti laskemisen. Liikkeet muuttuivat vauhdikkaimmiksi mitä pidemmälle harjoitukset etenivät ja seuraavaksi oli vuorossa kaatumisen harjoittelua – tai sellaiseksi sen ainakin mielsin. Muut osasivat tietysti jo minua paremmin, joten sain salin reunassa yksityisopetusta. Muutenkin koko harjoitusten ajan opettaja seurasi tiivisti kaikkia oppilaita ja korjasi tarpeen mukaan. Eräässä vaiheessa aloin epäilemään lajin sopivuutta minulle, kun opettaja näytti melko akrobaattisen liikkeen: rystysillä seisonnasta pudottauduttiin pään yli päkiöille siten, että selkä ei saanut koskettaa maata. Vaikeista liikkeistä näytettiin kuitenkin aina helpommat versiot, joten pystyin osallistumaan jokaiseen liikeharjoitukseen, mikä kohotti mieltä. Ennen loppujumppaa harjoituksista käytettiin paljon aikaa niin sanotusti vastustajan kaatamisen harjoitteluun. Näille tekniikoille löytyy hienommatkin nimet, mutta en todellakaan muista niitä. Sain kai ainoastaan yhden kerran vastustajani sellaiseen asentoon, että se sattui häntä oikeasta kohdasta ja silloinkin piti kysyä että sattuuko. Oli melko naurettava olo ja nauroinkin. Harjoitteluilmapiiri ei kuitenkaan onneksi ollut mikään vakava "armeijamainen" tilaisuus, vaikka kaikki harjoittelivatkin tosissaan. Harjoitukset päättyivät punnerrusten, vatsalihasten ja reisilihasten rasittamisen jälkeen taas kumarrukseen. Seuraavien päivien ajan tunsin tehneeni jotain epätavallista sillä, keho oli kipeä "oudoista" paikoista kuten esim. ranteista. Mutta hyvä mieli jäi kuitenkin. Pehmeitä arvoja kannattavana ihmisenä seuraava lause lämmitti sydäntäni erityisesti: "The purpose of practice of Daito-ryu is not to win matches. Nor is the final purpose to fight. The purpose of Daito-ryu practice is to better our own lives and the lives of those around us." (Lähteet: Fudoshin ry ja Daitoryu Aikijujutsu Takumakai)