Miekkailu

Miekkailu
Miekkailu on länsimainen lähitaistelulaji, jossa pyrkimyksenä on yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti voittaa vastustaja: osua saamatta itse osumia.

Miekan ja miekkataistelun historia on vuosituhansia vanha ja sotaisa. Välineen tunsivat jo assyyrialaiset ja babylonialaiset, ja Suomenkin pronssikauden kalmistoista on löydetty miekkoja. Varhaiskeskiajalla, ritariaikana, miekat olivat raskaita leveäteräisiä kahden käden aseita, joita vastaan puolustauduttiin kilvin ja haarniskoin. Teräksen laadun paraneminen kevensi vähitellen miekkoja, ja niistä tuli yhä näppärämpiä käyttää yhdelläkin kädellä. Ampuma-aseiden kehitys 1400- ja 1500-luvuilla ei syrjäyttänyt miekkoja; lähitaisteluaseena niitä käytettiin sodissa aina 1800-luvulle asti.



Renessanssihoveissa Italiassa ja Englannissa miekkailu alkoi kuitenkin kehittyä sodasta riippumattomaksi, vaikkakin silti hengenvaaralliseksi taiteeksi, jota aateliston nuoret miehet harjoittivat ahkerasti. Huomattakoon, että aikoinaan vain aatelisilla ja myöhemmin yliopistojen opiskelijoilla, eräänlaisella hengen aatelilla, oli oikeus kantaa miekkoja. Varsinaisia koulukuntia syntyi kuuluisien opettajien ympärille. Nämä maîtret väittivät usein osaavansa voittamattomia miekkailuliikkeitä, joiden salat paljastettiin vain vaitioloa vannoneille oppilaille, tietysti maksua vastaan.

Miekkailu kehittyi edelleen etenkin Aurinkokuninkaan, Ludvig XIV:n hovissa 1600-luvulla, ja monet tuolta ajalta peräisin olevat miekkailun säännöt ja liikkeet ovat edelleen käytössä. Miekkailu, varsinkin kaksintaistelut erilaisista kunniakysymyksistä, oli kuitenkin varsin verinen harrastus: muun muassa 1500-luvun lopulla kahden vuosikymmenen aikana yli 10 000 aatelismiestä, maan kermaa, sai Ranskassa surmansa kaksintaisteluissa. Niinpä otteluita pyrittiin estämään ja niistä annettiin rangaistuksia - tuttua vaikkapa Dumas'n Kolmesta muskettisoturista. Samoin kehitettiin uusi, harjoitteluun sopivampi, terävän kärjen sijasta nuppiin päättyvä miekka, floretti. Miekkailun sääntöjä ja varustusta kehitettiin edelleen 1600- ja 1700-luvuilla. Urheilulajiksi se alkoi muuttua 1800-luvun lopulla, kun kaksintaistelut kiellettiin vähitellen kaikkialla Euroopassa. Miekkailu oli jo mukana ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa Ateenassa 1896.

Nykyään miekkailu on puhdas urheilulaji, elokuvia ja teatteria ja joitain saksalaista ylioppilasperinnettä ylläpitäviä ylioppilaskuntia lukuunottamatta. Aseita on kolme: kaksintaisteluaseen jälkeläinen kalpa, harjoitus- ja opetusase floretti ja ratsuväen sapelista kehitetty säilä. Kaikilla kolmella käydään kilpailuja aina olympialaisiin asti, mutta säilä on edelleen voimakkaan miehinen laji: 1998 oli ensimmäinen vuosi, kun naiset voivat miekkailla sitä MM-tasolla.

Miekkailu luetaan ns. vaarallisiin lajeihin, joten se vaatii erityiset lisenssit ja vakuutukset. Tiukoilla ottelusäännöillä ja turvallisuusmääräyksillä pyritään välttämään onnettomuudet, jotka onneksi ovatkin hyvin harvinaisia. Miekkojen terät ovat notkeita ja kärki päättyy nuppiin - urheilumiekat eivät siis ole teräviä. Miekkailumaskit ovat teräsverkkoa, miekkailukäsine paksua ja pehmustettua nahkaa. Varusteet tarkistetaan aina ennen kilpailuja. Ensimmäiseen haavoittumiseen asti käytyjen kaksintaistelujen perinteenä miekkailupuku on valkoinen, jotta veri näkyisi välittömästi. Tavallaan samasta syystä sanotaan miekkailunopettajien takkien olevan mustia; jos oppilas huomaa haavoittaneensa opettajaansa, hänestä ei koskaan tule hyvää miekkailijaa.

Miekkailusäänöillä pyritään samoin estämään onnettomuudet: maskitonta vastustajaa ei saa pistää, toisen varusteisiin ei saa koskea, "väkivaltainen tai kostonhimoinen" miekkailu on kielletty, kädensuojalla ei saa lyödä ym. Toisaalta miekkailusäännöt säilyttävät lajin ritarillisia ja herrasmiesmäisiä perinteitä. Vastustajaa on kunnioitettava; ottelussa ei saa pakoilla, ei saa kääntää selkäänsä vastustajalle, hävinnyttä ei saa halveksia, vastustajaa on tervehdittävä kohteliaasti, on käteltävä ottelun lopuksi jne. Miekkailutervehdystä käyttivät muuten jo ritarit varhaiskeskiajalla tuhat vuotta sitten.

Miekkailuottelut käydään 14 m pitkällä ja 1,5 - 2,0 m leveällä miekkailualueella. Ottelua johtaa tuomari, ja komennot ja tuomiot annetaan tavallisimmin ranskaksi. Sähköiset merkitsijälaitteet rekisteröivät nykyään kilpailussa pätevät ja epäpätevat osumat. Sähköä johtava metallimatto estää lattiaan osuneita pistoja sytyttämästä turhaan merkkivaloja.

Miekkailua harjoitellaan urheiluseuroissa ryhmäharjoituksina ja pareittain. Yhä edelleen sitä opitaan myös miekkailunopettajilta yksityistunneilla, 1600-luvun malliin. Suomessa miekkailun harrastajia on hieman toista tuhatta. Pääaseena on kalpa.

Paikalliset miekkailuseurat järjestävät alkeiskursseja muutaman kerran vuodessa lapsille, nuorille ja aikuisille. Lisätietoja saa Miekkailuliitosta.

Miekkailuottelun vaiheet

Tavallisimmin miekkailukilpailujen alkukierrokset käydään eräkilpailuna, jolloin kaikki miekkailijat ottelevat toisiaan vastaan. Finaali on yleensä cup-muotoinen, jolloin häviäjä putoaa jatkosta yhden tai kahden tappion jälkeen. Ottelun alkaessa miekkailijat asettuvat miekkailualueelle vastakkain aloitusviivojen taaksen ja tervehtivät toisiaan paljain päin. Myös tuomaria ja yleisöä tervehditään. Sitten kokeillaan toimivatko varusteet asianmukaisesti: säilän isku tai floretin tai kalvan pisto sytyttää merkkivalon. Miekkailumaskit pannaan päähän, ja miekkailijat käyvät varoasentoon. Tuomari kysyy, ovatko ottelijat valmiit: "Etes-vous prêts?" Nämä vastaavat, ja tuomari komentaa ottelun alkavaksi: "Allez!" Sitten miekkaillaan, kunnes jompikumpi saa osuman, merkkivalo syttyy ja tuomari katkaisee ottelun huutamalla "Halte!" Värillinen valo merkitsee pätevää osumaa, valkoinen valo osoittaa taas iskun tai piston osuneen epäpätevään alueeseen.

Seuraavaksi tuomari fraseeraa tapahtuneen: selittää, mitä liikevaiheita viimeksi tapahtui, kuka hyökkäsi, tuliko väistöä, kumpi sai pätevän ja sääntöjen mukaisen osuman ja mikä on tilanne ottelussa. Alkukierrokset käydään viiteen pistoon neljän minuutin aikana, cup-otteluissa aikaa on yhdeksän minuuttia ja voittajan on saatava 15 osumaa.

Ottelun päätyttyä miekkailijat riisuvat kypäränsä ja kättelevät toisiaan - aseettomalla kädellä. Voitto on tärkeä: alkukierroksilla eniten voittoja saanut on paras, cup-otteluissa vain voittajat jatkavat kilpailua. Tasatuloksessa enemmän pistoja antanut on parempi. Tarvittaessa ottelu voidaan uusia.

Lisätietoja miekkailusta (seurat jne) saat miekkailuliiton sivuilta: Miekkailuliitto.