Salibandy

Salibandy on monelle tutusta sählystä kehitetty sisätiloissa pelattava kilpa- ja harrasteurheilumuoto. Eroavaisuuksia sählyyn kuitenkin löytyy, vaikka pelivälineet ja -idea molemmissa lajeissa ovat pitkälti samat.

neljä eriväristä salibandypalloa oranssi, pinkki, sininen ja vihreä

Mitä salibandy on?

Salibandyssa kentällä on yhdestä joukkueesta samanaikaisesti viisi kenttäpelaajaa ja maalivahti. Joukkueeseen kuuluu tavallisimmin 15-20 pelaajaa. 

Salibandykentän koko on 40 x 20 metriä, jota ympäröi 50 cm:n korkuinen kaukalo. Kentän alusta on tavallisimmin joko puuparkettia tai muovipinnoitetta.

Kenttäpelaajat käyttävät puolivartalon mittaisia hyväksyttyjä mailoja, jotka on valmistettu muovi- ja lasikuitusekoitteista tai muista synteettisistä materiaaleista. Lavan käyryys saa olla korkeintaan 30 milliä.

Maalivahdilla ei ole mailaa. Pallo on muovinen, painoltaan 23 grammaa ja läpimitaltaan 72 millimetriä. Lisäksi pallossa on oltava 26 reikää.

Palloa pelataan 115 x 160 cm:n kokoisiin maaleihin. Ottelun kulkua valvoo kaksi erotuomaria. Taklaukset on salibandyssa kielletty, eikä mailaakaan saa käyttää muuhun kuin pallon pelaamiseen. Rikkeistä vihelletään joko vapaalyönti tai jäähy, joka rikkeen laadusta riippuen voi olla 2:n, 5:n tai 10:n minuutin mittainen. Myös rangaistuslaukaus on mahdollinen.

Pelaajavaihtoja saa suorittaa joko "lennosta" tai pelikatkon aikana, paitsiosääntöä ei salibandyssa ole. Ottelun kesto on miesten ja naisten ylimmillä sarjatasoilla 3 x 20 minuuttia, viimeisen erän kolme viimeistä minuuttia ovat ns. tehokasta peliaikaa. Alemmilla sarjaportailla sekä junioreiden otteluissa peliaika on 3 x 15 minuuttia tai 2 x 15 minuuttia.

Salibandy on Suomen kolmanneksi suosituin palloilulaji jalkapallon ja jääkiekon jälkeen rekisteröityjen pelaajien mukaan mitattuna (yli 29 000 lisenssipelaajaa). Maantieteellisesti salibandya pelataan ympäri Suomea. Miehet pelaavat Salibandyliigan lisäksi kuudella eri divisioonatasolla ja naiset SM-sarjan ohella kolmella divisioonatasolla. 

Palloilulajeista ainoastaan jalkapallolla on Suomessa enemmän harrastajia. Merkittävä osa harrastajista pelaa työpaikka-, koulu- ja harrastesarjoissa.

Sählystä salibandyyn

Salibandy on kehittynyt nykyiseen muotoonsa sählystä, jota pelattiin ensimmäisenä Ruotsissa, Göteborgin alueella 1970-luvun alussa. Sähly puolestaan on saanut vaikutteita Yhdysvalloissa pelatusta jääkiekon katuversiosta, street hockeysta.

Suomeen sähly rantautui opiskelijoiden mukana ja ensimmäiset sählysarjat alkoivat pyöriä Helsingin yliopistossa vuonna 1974. Laji levisi nopeasti muihinkin opiskelijakaupunkeihin, Hämeenlinnaan, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään ja Joensuuhun.

Sähly saavutti nopeasti vankan aseman opiskelijoiden liikuntamuotona, mitä se on edelleenkin. Yleisesti ryhdyttiin puhumaan "sählysukupolvesta". Tätä nykyä sähly on saavuttanut kaikki yhteiskunta- ja ikäryhmät.

Säännöiltään sähly ja salibandy muistuttavat paljolti toisiaan. Sählyn sääntötulkinnat ovat joustavampia ja aloittelijalle ystävällisempiä kuin kilpaurheilullisemmassa salibandyssa.

Kuntoliikuntamuotona sählyä ja salibandya on vaikea erottaa, monesti se on jopa turhaa. Sählyssä kentällä on yhdestä joukkueesta 3-4 pelaajaa, maalivahtia ei ole ja maali 90 x 60 cm:n kokoinen. Peliaika on yleisimmin 2 x 15 minuuttia ja kentäksi riittää puolet salibandykaukalosta.

Sählyn yksi suosion salaisuus on sen suuri muuntuvuus. Sitä voi pelata melkein missä vain, jopa katuasfaltilla. Aloittamiskynnys on niinikään matala: aloittamiseen ei tarvita juuri minkäänlaista taitotasoa, eikä vaikeiden sääntöjen hallintaa. Sählyä pelataankin pääasiassa kuntourheilumuotona.

Sählyssä on toteutunut hyvin sukupuolten välinen tasa-arvo. Miesten ja naisten sekasählyä on pelattu lajin alkuvaiheista pitäen. Nykyisin sählyn ovat löytäneet koululaisten ja opiskelijoiden lisäksi monet erityis- ja työpaikkaliikuntaryhmät, joihin ns. puulaakisähly on tullut jäädäkseen.