Dopingtestit ja kielletyt aineet urheilussa

Dopingtestit ja kielletyt aineet urheilussa
Dopingtesti, mitä se on? Dopingtestaus kuuluu oleellisena osana tämän päivän huippu-urheiluun. ADT tekee antidoping -työtä hyvässä yhteistyössä lajiliittojen ja urheilijoiden kanssa. Yhteistyöllä he pyrkivät edistämään urheilun fair playta. Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU), valtakunnalliset liikuntajärjestöt ja Suomen Olympiayhdistys ry tekemiinsä kansainvälisiin sopimuksiin perustuen ylläpitävät Opetusministeriön tuella Liikuntalääketieteen ja testaustoiminnan edistämisyhdistys ry:tä (Liite ry), jonka sisällä toimii Suomen Antidoping -toimikunta (ADT). Edellä mainitut kansainväliset sopimukset eri tasoilla edellyttävät käytännön toimenpiteitä, jotka ADT organisoi. ADT vastaa kaikista alaan liittyvistä toimista mm. säännöstön kehittäminen, tutkimustyö, valistus- ja tiedotustoiminta, doping-testausstrategia, testaajien rekrytointi. Doping historia Suorituskyvyn kohottaminen keinotekoisesti tunnetaan historiassa melko hyvin. Antiikin Roomassa gladiaattorit söivät raakaa villieläinten lihaa tullakseen yhtä hurjiksi kuin nuo eläimet. Keski-Amerikan intiaanit pureskelivat kokapensaan (Erythroxylon coca) lehtiä sen piristävän vaikutuksen vuoksi, poistaen näin nälän- ja väsymyksen tunnetta. Sana doping tulee luonnonkansojen kielestä. Afrikkalaisen Zulu-heimon kielessä se merkitsi muodossa doop alkoholijuomaa, joka terästi miesten sotakuntoa. Englannin kieleen sana levisi buurien kautta niin, että v.1889 slangisanakirjassa dope (doup`) tarkoitti huumevaikutteista tupakkaa (doping). Vuosisadan vaihteessa doping-termi yleistyi tarkoittamaan lääkeaineiden antamista hevoselle joko piristämään tai hidastamaan (antidoping) sen suoritusta juoksukisassa. Nykykielessä doping tarkoittaa suorituskyvyn keinotekoista parantamista lääke- tms. aineen avulla. Nykyaikaisen urheilun ensimmäinen aikakirjoihin jäänyt doping-tapaus sattui Amsterdamin lähellä kanavauintikilpailussa v.1865. Tällöin pituusennätystä yrittänyt urheilija toimitettiin hoitoon lääkkeiden yliannostuksen vuoksi. Seuraavina vuosikymmeninä dopingia käytettiin yleisesti hevos- ja koiraurheilussa sekä myös nyrkkeilyssä ja pyöräilyssä. Ensimmäinen doping-aineiden käyttö havaittiin v.1879 pyöräilykilpailussa ja ensimmäinen kuolemantapaus sattui v.1886, jolloin englantilainen polkija Linton menehtyi Bordeaux-Pariisi -ajossa trimetyylin yliannostukseen. Yleisin doping-aine vuosisadanvaihteen molemmin puolin oli alkoholi. Uskottiin sen mieltä kiihottavan ominaisuuden auttavan urheilusuorituksissa. Ongelmaksi se miellettiin 1900-luvulla alussa, tupakan kanssa, pitkän matkan hiihtäjien ja juoksijoiden loppukiriterästäjänä. Myös doping-tutkimus aloitettiin näihin aikoihin. Vuoden 1903 Suomen Urheilulehdessä oli tutkimus alkoholin, kahvin, teen ja sokerin vaikutuksia työntekoon. Siinä selvästi osoitettiin alkoholin alun kiihottavan vaikutuksen muuttuvan väsymykseksi ajan myötä. Sen sijaan sokerin ja kahvin positiiviset vaikutukset huomattiin. v. 1907 englantilaiset tutkijat saivat tilastollisesti merkittävät erot sormien puristusvoimassa kofeiinin avulla verrattuna plaseboon. Doping-aineiden vaikutusten tutkiminen oli päässyt alkuun. Vuoden 1904 St. Louisin olympialaisten maratonjuoksun voittajaksi saatiin tieteellisesti doupattu urheilija. Opiskelija T. Hicksiä seurasi juoksun ajan lääkäri joka antoi matkan aikana urheilijalle useita strykniiniruiskeita ( keskushermostoa kiihottava aine ) sekä raakoja kananmunia ja alkoholia. Maalissa voittajan elvyttämiseen tarvittiin neljä lääkäriä. Doping-aineiden käyttö lisääntyi urheilijoiden keskuudessa niin, että se koettiin ongelmaksi ja IAAF lisäsi doping-pykälän sääntöihinsä 1928, kieltäen doping-aineen käytön IAAF:n alaisissa kilpailuissa ja määräten kilpailukiellon sääntöä rikkovalle. Merkitys jäi vähäiseksi koska testausta ei käytännössä suoritettu. Keinotekoiset hormonit kehitettiin Yhdysvalloissa 1930-luvulla, jolloin myös niiden kokeilu urheilussa androgeeneja (miessukuhormoni) lukuun ottamatta aloitettiin. Tunnettu hormonikokeilu on Wolverhamptonin jalkapallojoukkueen pelaaminen Englannin cupin loppuottelussa v.1939 lisähormonien avulla tri M. Sharpen aloitteesta. Aineena oli todennäköisesti adrenaliini. 1940-luvun alussa Yhdysvalloissa tutkittiin metyylitestosteronin ( synteettinen mieshormoni ) vaikutuksia. Eräs painonnostoa harrastanut lääkäri huomasi pian itse kokeilussa hormonin vaikutukset ja raportoi niistä laajalti, jolloin yleinen mielenkiinto heräsi. Aluksi käyttöä oli vain voimailupiireissä leviten kuitenkin 1950-luvulla amerikkalaisen jalkapallon ja yleisurheilun harrastajiin. Testauksen ja rajoitusten alku Dopingia ei mielletty ongelmaksi 1950-60 -luvuilla. Helsingin olympialaisissa rajoitettiin joukkueiden lääkeainemääriä, huumausaineita ei saanut tuoda. Kuitenkin tänä aikana doping-aineiden käyttö oli yleistä. Ennen kaikkea piristeet kuten amfetamiini olivat yleisiä. Rooman olympialaisissa v.1960 dopingin käyttö oli joidenkin urheilijoiden mielestä hyvinkin vapaata, järkyttävänä tapauksena tanskalaisen pyöräilijän kuolema kuuman ilman ja metyylifenidaatin (keskushermostoa kiihottava aine ) yhteisvaikutuksesta. Vuonna 1963 Euroopan neuvoston työryhmä määritteli ensimmäisen kerran doping-aineiden listan, johon kuului lähinnä piristeet. Kansainväliset erikoisalat (jalkapallo, painonnosto, pyöräily ) aloittivat doping-kontrollin v.1966 ja seuraavana vuonna liitettiin KOK:n peruskirjaan doping-säännökset. Vuoden 1968 Grenoblen talviolympialaisissa tehtiin ensi kerran doping-testejä, ei positiivisia tapauksia. Sen sijaan Mexicon kesäkisoissa positiivisia löytyi neljä kappaletta. Kolmessa amfetamiini, yhdessä alkoholi. Suomessa ei tähän mennessä oltu mielletty dopingia ongelmaksi, mutta testaustoiminnan aloittaminen -72 toi ongelman julkisuuteen. Piristeiden käyttö saatiin vähitellen kuriin valvonnan avulla doping-testien yleistyessä. Uutena ongelmana oli kuitenkin anaboliset hormonivalmisteet. KOK kielsi ne v.1974. Positiivisia doping-näytteitä löytyi kuitenkin hormonien osalta runsaasti 1970-luvun lopulla. Testaustoimintaa hankaloitti testitulosten pitkä valmistumisaika. 1980-luvun alussa laboratoriomenetelmät olivat kehittynyt ja anaboliset steroidit voitiin analysoida nopeasti. Käyttö levinnyt urheilun ulkopuolelle Suomessa hormonit levisivät yleisurheilijoiden pariin 1960-luvun puolivälin jälkeen. Seuraavan vuosikymmenen alussa käyttö muuttui melko systemaattiseksi. Hormonien kieltämisen, -74, jälkeen vain harvat urheilijat saivat hormonit lääkäreiltä. Tämä aiheutti hormonien salakuljetuksen, aluksi ulkomaan matkoilta pienen piirin käyttöön leviten nykyiseen ammattimaiseen salakuljetukseen. Anabolisten steroidien saatavuuden vaikeutuminen ei kuitenkaan vähentänyt käyttöä suomalaisten urheilijoiden piirissä. Vuonna -77 yleisurheilun Euroopan cupin finaalissa Helsingissä antoi kolme suomalaista positiivisen doping-näytteen. Nyttemmin tiedämme myös joidenkin entisten itäblokin maiden järjestelmällisesti käyttäneen erilaisia doping-valmisteita parantamaan urheilijoidensa suorituskykyä. Heidän doping-näytteensä olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta puhtaita johtuen aineiden käytön laajasta tutkimisesta ja joukkueen lääkäreiden omista kontrollitesteistä. Nykyään dopingin käyttö on laajalti levinnyt. Huolestuttavaa on, että tavallisten riviurheilijoiden ja harrastajien määrä dopingin käyttäjinä on kasvanut koko ajan. Tämän seurauksena mm. Ruotsissa anaboliset steroidien salakuljetus ja hallussapito on kriminalisoitu. Suomessa vastaavan tyyppinen lakiehdotus on eduskunnan käsiteltävänä. Suomalainen dopingtestaustoiminta kehittyy koko ajan niin testausmäärien kuin testauslaadun suhteen edustaen jo nyt alansa huippua. Testimenettely Näytteen otto voidaan jakaa kilpailujen yhteydessä sekä kilpailujen ulkopuolella otettuihin näytteisiin. A) Näytteenotto kilpailuissa, tällöin urheilija valitaan arpomalla joko nimen tai sijoituksen mukaan. Ennätystestauksessa näytteenotto suoritetaan 24 tunnin kuluessa, jos on syntynyt Maailman, Euroopan tai maan ennätys sijoituksesta riippumatta (lajiliiton säännöt). Urheilijan on annettava negatiivinen näyte, jotta ennätys voidaan hyväksyä. B) Kilpailujen ulkopuolella yllätystestaus on yleisin testitapa, jolloin urheilija saa testiryhmän toimesta allekirjoittaa kirjallisen kutsun näytteen antamiseen. Näytteet otetaan harjoitus- tai kilpailuun valmistautumiskaudella. Haastemieskutsussa paikkakunnan haastemies tuo kirjallisen haasteen urheilijalle, jonka on otettava yhteys annettuje ohjeiden mukaan testaajaan ja annettava näyte 24 tunnin kuluessa haasteen kuittausajankohdasta. Menettelyä käytetään täydentämään yllätystestausta. Lisäksi jotkut kansainväliset lajiliitot pyytävät tekemään kilpailujen ulkopuolisia dopingtestauksia suomalaisista urheilijoista tai ulkomaisista urheilijoista, jotka harjoittelevat Suomessa. Näytteenotto käytännössä Urheilija tulee testitilaan testiryhmän avustajan valvonnassa. Testaaja täyttää testipöytäkirjan ja identifioi urheilijan henkilöllisyyden ajokortista tai vastaavasta virallisesta asiakirjasta. Kun urheilija on valmis antamaan näytteen, hän valitsee itse näytemukin ja antaa näytteen samaa sukupuolta olevan avustajan valvonnassa, joka varmistaa näytteen aitouden. Mikäli annetun näytteen ominaispaino on liian alhainen tarvitaan lisänäyte, myös jos PH on alle 4,5 tai yli 7,5. Tämän jälkeen urheilija valitsee itse testipullopakkauksen ja tarkistaa ennen avaamista, että pakkaus on ehjä. Avaamisen jälkeen urheilijan tulee varmistaa pullon, kotelon ja sen kannen koodinumeroiden identtisyys. Testaaja kirjaa koodit ja antaa luvan näytteen pullottamiseen. Urheilija täyttää näytepullot annetun ohjeen mukaisesti. Testaaja määrittää pH:n ja ominaispainon, sekä antaa luvan pullojen sulkemiseen. Mikäli annetun näytteen ominaispaino on liian alhainen (1,005 tai alle) tarvitaan lisänäyte. Urheilija itse sinetöi pullot säiliöihin. Testaaja kysyy ja merkitsee testipöytäkirjaan kolmena edeltävänä päivänä nautitut lääkeaineet ja lisäravinteet. Lopuksi urheilija tarkistaa itse antamansa tiedot ja pullojen koodit testipöytäkirjasta ja allekirjoittaa pöytäkirjan. Testaaja antaa pöytäkirjasta urheilijalle kopion. Näytteet toimitetaan sinetöidyssä kuljetuslaukussa analysoitavaksi laboratorioon. Urheilija saa vastauksen analyysistä n. 2 viikon kuluttua Suomen Antidoping -toimikunnalta. Kaikki edellä mainitut toimenpiteet tähtäävät luottamukselliseen, tasapuoliseen ja vilpittömään suhteeseen urheilijan ja testiryhmän välillä. Vuosina 1996 - 2000 positiivisia tapauksia Liite Ry:n sivujen mukaan oli yhteensä 70 kpl seuraavissa lajeissa: voimannosto, painonnosto, amerikkalainen jalkapallo, veteraaniurheilu, ampumahiihto, jääkiekko, fitness, koripallo, uinti, triathlon, ammunta, pyöräily, sotilasurheilu/vahvamies, yleisurheilu, paini, moottoriveneily, uppopallo, lentopallo, melonta, kaukalopallo, hiihto, nyrkkeily ja jalkapallo. Lähteet ( Liite Ry:n luvalla): Kauko Kottosen sekä LL Timo Leppäharjun tekstit Liite Ry:n sivuilla www.liite.com (Doping, Scandia kirjat 1982 Suomalainen doping, 1993 Urheilun kahdet kasvot, 1997 Liikunta ja Tiede 6/93 Unesco-kuriiri 1/93 Kaikki kielletyt aineet löytyvät Liite Ry:n sivuilta ja uusinta tietoa aiheeseen liittyvistä asioista. www.liite.com Jutun koonnut Liite Ry:n luvalla: Sari Mustonen