Ylikunnon/väsymyksen oireet ja hoito

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 13:01

Minkälaisia ovat ylikunnon ensi oireet? Tällä hetkellä olo on todella voimaton. Eilen raahauduin salille ja ajattelin, että väsymys helpottaa treenin kuluessa. Vaan niinpä ei käynyt , hyvä että sain painot ylös. Päätin siis raahustaa takaisin kotiin, kun kävelykin tuntui ylivoimaiselta. Kyseinen olo on ollut about viikon verran. Siis missä vika ja mitä hoidoksi? Onko kyseessä vain syysväsymys vai voiko johtua liiasta treenauksesta?

nimin. ei malttaisi olla salilta pois

1007-0001-1001
keretti
  • rekisteröitynyt: Jan 2003
13.11.2003 13:09

Syötkö tarpeeksi?
Itselläni ylikunto oireet olivat unettomuus ja sydämen tykytykset, tuntui silti että olisin jaksanut urheilla loputtomasti mutta noi sydämen pamppailut olivat niin pelottavia että menin suoraan lääkäriin ja siellä tuli ilmi että olin syönyt aivan liian vähän treenimääriin nähden(vaikka olin kyllä syönyt yli 1500 kcl päivässä!!) Ja koska en tuohon aikaan vielä tajunnut syödä ollenkaan rasvaa niin tosi vaarallisella dieetillä elin! Oireet hävisivät heti kun söin enemmän ja lisäsin öljyjä rukavalioon.

1007-0001-1001
keretti
  • rekisteröitynyt: Jan 2003
13.11.2003 13:11

Väsymykseen (treenauksessa) minulla on auttanut rautakuuri.

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 13:14

Joo, syömiset on saattanut jäädä viime aikoina hieman vähiin. Rasvan saantiin olen kyllä kiinnittänyt huomiota ja syön myös kalaöljykapseleita. Taidan vielä käydä ostamassa nestemäistä rautavalmistetta, jos olo tästä piristyisi, kiitos vinkistä!

0030-0004-0003
Mr.O
  • rekisteröitynyt: Mar 2002
13.11.2003 14:16

Ylikunnon tunnuspiirteitä:

1.kohonnut leposyke (noin 10 lyöntiä yli normaalin)
2.kohonnut verenpaine (noin 10mm yli normaalin)
3.hermostuneisuus, kyvyttömyys rentoutua
4.unettomuus
5.masennus
6.ruokahalun puute

(kirjasta: massaa, voimaa)

Jep, ruokavalio kuntoon ja enemmän lepopäiviä, mikäli niitä ei ole. Entä oletko pitänyt kevyitä viikkoja treenatessasi?

0001-0004-0003
Jampe
  • rekisteröitynyt: Jun 2002
13.11.2003 14:16

Minkäslaisia määriä treenaat viikossa, Sophie? Milloin olet viimeksi pitänyt palauttavaa viikkoa? Syömisestä on tosiaan pidettävä huolta. Ei sitä muuten jaksa treenata. Jos taas laihduttaa niin silloin pitää ottaa se huomioon treenatessa ja keventää tarpeen mukaan.

Ylikunnon oireita on mm. väsymys, kohonnut lepopulssi, motivaation puute, tulokset eivät nouse (tai laskevat) jne. Itsellä ainakin kun ylikuntoa pukkaa niin kaikki nostelu tuntuu todella raskaalta ja hengästyy paljon nopeammin esim. rappusia kävellessä. Sitä on ajan mittaan oppinut kuuntelemaan kehoaan ja pitämään taukoja välillä.

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 14:25

Treenipäivien määrä vaihtelee hieman.. Viime aikoina salilla 4-5 krt viikko, sekä aerobista treeniä 1-2 krt. Välipäivinä yleensä kävelylenkki.

En ole pitänyt palauttavia viikkoja, sillä treenipainot ovat olleet hieman hakusessa ja joka kerta on ollut fiilis, että vielä jaksais vähän enemmän.

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 14:26

Niin, ja krapulapäivinä tulee pakosti levättyä ;)

0001-0004-0003
Jampe
  • rekisteröitynyt: Jun 2002
13.11.2003 14:42

Aika paljon sie treenaat.. Itse suosittelisin 3-4 kertaa salia viikossa, mutta vaikea sanoa, kun ei tiedä ollenkaan mitä Sinä siellä salilla teet:) Eli mitä liikkeitä ja millä teholla, ja mikä on sun treenitausta..

Kyllä sieltä salilta on välillä hyvä olla poiskin.. Itse pidän tällä hetkellä joka kuudennen viikon kevyenä. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kolmen kovan treeniviikon jälkeen tulisi pitää jo palauttava, mutta on kyse jälleen treenin rytmityksestä ja tehosta.

Mutta se on selvää, että montaa kuukautta putkeen et voi vetää täysillä. Siihen, että kuinka nopeasti menee ylikunnon puolelle vaikuttaa monet asiat, kuten: levon määrä ja laatu, ruokavalio, kuinka paljon juhlii ja dokaa, kuinka pitkiä yöunia nukkuu yms. yms.

Mahdotonta tässä on mitään ehdotonta sanoa, mutta kyllä se liikaa treenaaminen (tai alisyöminen, alipalautuminen) on todennäköisempää kuin pelkkä syysväsymys..

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 15:03

Treeniohjelma on paljolti hakenut muotoaan, sillä aloitin "tosissaan" treenaamisen vajaa vuosi sitten. Ohjelma vaihtelee myös fiiliksen mukaan. Tavoitteena on ollut nostaa painoja aina kun mahdollista.

Yleensä seuraavanlainen jako:
1. Jalat
2. Selkä+rinta (tai omina päivinään)
3. Olkapäät+hauis
4. Pohkeet+ojentajat+kyljet jne.

Niinä päivinä, kun jää enemmän aikaa, extra huomiota saa selkä ja masu

Unta tulee yössä 8-9 tuntia. Ja juhliminenkin on jäänyt vähemmälle, n kerta/kk..

1030-1001-1003
Sophie
  • rekisteröitynyt: May 2003
13.11.2003 15:40

Kuinkas paljon treenasit, kun sydän alkoi protestoida?

0001-0004-0003
Jampe
  • rekisteröitynyt: Jun 2002
13.11.2003 16:00

Ihan fiksulta toi treeniohjelman rakenne näyttää, ja uni ja biletys tuntuis kans olevan ihan ok. Ravintopuoli onkin sitten oma tärkeä kokonaisuutensa jota kantsii funtsia. Perusruokavalio kuntoon ja vähän vitskuja siihen päälle vielä varmuuden vuoksi.

Tosta treenaamisesta vielä. Suosittelisin, että otat nyt vähän kevyemmin vaikka viikon verran ja tunnustelet, että paraneeko olo. Voit salilla käydä, mutta käytä n. 50% painoja maksimista ja tee ihan kevyitä sarjoja. Jos kyse on vain akuutista ylikunnosta, niin kyllä se aika nopeasti menee ohi ja sitten taas voi alkaa kuormittaan enemmän. Omaa kroppaa pitää kuunnella, jotta homma sujuu pitkällä aikavälillä.

1007-0001-1001
keretti
  • rekisteröitynyt: Jan 2003
13.11.2003 16:01

kaksi tuntia päivässä about.
Rajua siinä oli se, että vedin aina kaks tuntia peräkkäin, esim stepaerobicci ja bodycombat tai combatin perään bodypump.

Nykyisin kyllä urheilen enemmän eli saatan käydä tunnin hölkällä aamulla ja sitten illalla vetäistä nuo aiemmin mainitsemani. Eli se syöminen oli ainoa syy ylikuntoon!

0001-0003-0003
Anssi Manninen
  • rekisteröitynyt: Feb 2002
13.11.2003 20:12

"Kuinkas monta hoitokertaa tarvitaan, jotta minusta tulee taas uusi ja energinen ihminen ;)"

Ei tarvita kuin pari "hoitokertaa" :D

"Olen kyllä kuullut huhuja, että mainittu firma harrasta hieman kyseenalainen hoitokeinoja...?!?"

Täysin perätön huhu :-)

1003-1001-1003
eira
  • rekisteröitynyt: Nov 2003
13.11.2003 20:57

Mä kyllä henkilökohtaisesti alottaisin ylikunnon hoitamisen ekaks noista Anssin hoidoista ja samalla panostaisin vitskuihin ja ravinnon lisäämiseen.. :-)

Eiku, maltahan Sophie levätä, tilanne paranee varmasti!

1008-1001-1001
vicecity
  • rekisteröitynyt: Mar 2003
14.11.2003 16:59

Niinpä-niin taas muistutettakoon että sitä kroppaa kannattaa kuunnella. Itsekin sortunut alkuaikoina siihen että sokeasti noudatetaan ohjelmaa, oli olo mikä hyvänsä.
Ylikuntohan siitä seurasi ja flunssa iski heti.
Viisaampana nyt tietää miten ottaa treenit ,joskus kovempaa joskus taas hieman kevyemmin.

0067-0003-0003
Jyrki
  • rekisteröitynyt: Feb 2003
14.11.2003 17:24

"Niin mut kun mun pitää treenata entistä enemmän, kun ei vaan suostu kulkeen. En mä haluu olla näin surkeessa kunnossa, kun ei rauta nouse eikä lenkki maistu"

1042-1003-1001
Mapu
  • rekisteröitynyt: Nov 2003
15.11.2003 01:35

Sophie, ylikunto on vaikeasti havaittavissa alkuvaiheissaan, mutta kannattaa ottaa varman päälle, sillä vaikeammasta ylirasitustilasta paraneminen vaatii lepoa kuukausista jopa vuosiin. Puhun kokemuksesta, kärsin jo vuoden kestäneestä ylirasitustilasta, joka invalidisoi minut normaalielämästäkin. Oireet olivat alkuvaiheessa uupumus, lihasjumi ja epämääräiset kivut, unettomuushäiriöt jne. Lopulta olin niin väsynyt, etten jaksanut edes kauppaan, elimistöstä tuli betonia ja rautalankaa, lihasnykinää, kasvosärkyä, pyörrytti kävellessä, lämpöilyä 1,5 kuukautta jne. Prosessi jatkuu yhä, parempaan mennään, mutta hitaasti. Tämä ei ole vitsi.

Siis kuuntele pieniäkin merkkejä, alkuvaiheessa voit selvitä lepäämällä viikon tai pari tai vain keventämällä ohjelmaa. Muista, että muut elämän stressitekijät ja riittävä ravinto sekä rytmitys ovat merkittäviä. Ja tietysti jos väsymys vain jatkuu, kannattaa tarkistuttaa ettei se johdu esim. kilpirauhasongelmista. Ylikunnosta löytyy netistä tietoa hakusanoilla ´overtraining syndrome´. Ylirasitustilan hoitokeinoja ei ole kehitetty juurikaan, urheilulääketieteessä keskitytään pitkälti tilan estämiseen. Toistaiseksi paras hoito on siis lepo.

0062-0001-0003
SammyB
  • rekisteröitynyt: Jun 2002
15.11.2003 16:45

"Prosessi jatkuu yhä, parempaan mennään, mutta hitaasti."

Ihan vain mielenkiinnosta, että miten tuo prosessi toimii? Käyntikortissasi on aika paljon noita harrastuksia. Niin, että oletko jättänyt osan tai kaikki niistä pois, vai panostat muuten vain entistä enemmän lepoon ja otat reenit esim. hieman kevyemmin? Vai miten prosessoit?

1042-1003-1001
Mapu
  • rekisteröitynyt: Nov 2003
15.11.2003 22:10

SammyB, puhun siis vain omasta kokemuksesta, ylirasitustila on yksilöllinen ja riippuu paitsi treenimäärästä ja -tehosta myös muun elämän stressoreista, levon, ravinnon, perimän, stressialttiuden jne. kaltaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Päälajini ennen sairastumista oli juoksu, juoksin vuodenajasta riippumatta ja vaihtelin muiden lajien painotusta vuodenajan mukaan, eniten jumppa/kuntopiirityyppistä harjoittelua, uintia sekä jonkin verran venyttelyä. Alkuvaiheessa olin käytännössä invalidi, en KYENNYT juurikaan liikkumaan, koko kroppa tuntui kuin rautalangalta ja betonilta. Liikkuminen oli todella rajoitettua, lähinnä venyttelyä, selän rullausta ja kiertoa ym. Kyse ei siis ollut siitä, että olisin löysännyt vain tietoisesta, vaan yksinkertaisesti tuntui kuin raahaisin jäykistynyttä kroppaani ja päässä sumutti. En jaksanut suoriutua kunnolla edes normaalielämästä, jokainen minimaalinen ponnistus vaati kaksinkertaisen levon. Vaikea selittää.. mutta kiristyskipu ei tunnu 'normaalilta' jumilta. Takana oli tietysti kesä ja syksy, jotka olivat vetäneet perusjumiin ja sen tunnistin, mutta en malttanut olla liikkumatta. Pääkaupunkijuoksu syyskuun lopussa oli viimeinen rasitusniitti, jonka jälkeen alkoi syöksykierre.

Nyttemmin vesi on ollut paras elementti, se kadottaa kivut, mahdollistaa kohtuutehoisenkin uinnin, vesijuoksun ja hydrobicin, mutta nyt täytyy tietoisesti rajoittaa tehoja. Venyttelen joka päivä pari kertaa puoli tuntia ja pieniä taukoja, muuten en jaksa olla. Kuuma-kylmäkylvyt, lämminvesialtaassa venyttely, hieronta ovat myös erittäin parantavia. Lisäksi jumppaan ylä- ja keskikroppaa kevyesti salilla ja kotona. Fysioterapeutilta olen niin ikään saanut jalkojen linjaukseen keskittyviä harjoituksia. Juoksemaan en edelleenkään pysty, mutta aion ottaa hiihdon ohjelmaan, jos tulee lunta. Paras, parantavin, eniten haastetta ja iloa tuonut liikuntamuoto on ollut pilates - jos tästä joskus tokenen, se ei varmasti katoa ohjelmastani.

Toivottavasti vastasin kysymykseesi, SammyB. Muistakaa, ettei Urheilu ole Elämä. Itse en koskaan niin ajatellut, mutta kenties olin sokea itselleni, liikkeestä saamani nautinto peitti rasitusoireet liian pitkään. Jossain vaiheessa on pakko pysähtyä. Jos täällä on ihmisiä, jotka ovat kokeneet ylirasitustilan, olisi mukava kuulla Teistä.

1030-1003-1003
BlueZ
  • rekisteröitynyt: Jul 2004
06.07.2004 15:11

Sophie treenaa salilla paljon, mutta entäs minun tilanteeni: oireet ovat samat ja ovat lähes identtiset kaikkien kuvailtujen oireiden kanssa (sykettä en tosin ole mitannut). Lenkkeilen 2-3krt/vkko ja 2-3krt/vkko käyn salilla tekemässä rankan treenin. 4-6krt/vkko tulee siis liikuttua.

Syön nälän mukaan (toisinaan kyllä mielihalujen, heh) vaihdellen 1300kcalista 1800kcaliin. Silti oireet ovat samat! Tätä on kestänyt vasta pari viikkoa, sillä pari viikkoa sitten aloitin treenaamisen 5kk kestäneen sairasloman takia (selkävaivoja). Aloitinko liian rankasti? Vai onko kyseessä ylikunto ollenkaan (= liikun liian vähän ja syön liian paljon?) Olen ihan uupunut ja heikko koko ajan!

//BlueZ

Sinun pitää kirjautua sisään, jos haluat vastata ketjuun.