08:39
26.05.2013
Maastaveto...turhaa??
12.07.2003 19:57Maastaveto...turhaa??
Jani83
viestejä
58
Välillä, kun lueskelee erilaisia bodaus- ym. lehtiä niin välillä tulee vastaan sellanen juttu, että eräät maailman huipullakin olevat bodarit eivät käytä selkätreeneissään lainkaan maastavetoa.Esimerkiksi leuat ja erilaiset soutuliikkeet (ja taljat) ovat "isojen poikien" mielestä paljon tehokkaampia liikkeitä selän leventämiseen. Kuinka tärkeä liike maastaveto siis on puhtaasti kehonrakennusliikkeenä?? Tietenkin se on totta, että "kettinki on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", mutta voiko vahvan ja etenkin lihaksikkaan selän muka saada ilman maastavetoa?? Tulihan kysymys nyt tarpeeksi epäselvästi?? =o)
12.07.2003 20:10Porinpoika
TigerClaw
viestejä
1561
Bodaus ja voimanosto ovat todellakin kaksi aivan eri lajia.
Arvioisin että tämä säie tulee kasvamaan aika paljonkin, mutta sanon omasta puolestani sen, että bodareillakin on jokaisella omia metodeja. Bodarit ovat usein itse itsensä valmentajia (varsinkin Suomessa, joskin he aina yrittävät toki oppia toisiltaan ja muiltakin), joten he ovat kehittäneet itseään miellyttävät ja tavoitteitaan palvelevat metodit.
Eli, jotkut ottavat maasta, jotkut eivät. Voimanostajat tietenkin kaikki ottavat maasta.
Mika
13.07.2003 14:26Ei kai levennä selkää
SammyB
diipadaapa
viestejä
908
Niin ja ei kai maastaveto selkää paljon levennäkään?
Itse olen tehnyt lähinnä (melko) suorin jaloin maastavetoa, ja se on ainakin ottanut alaselkään sekä takareisiin ja osaltaan myös käsivarsiin, kun en remmejä ole käyttänyt. Sormista onkin loppunut monesti puhti ennen selkää/jalkoja.
Mielestäni aivan mainio liike ja on jopa auttanut minua selkävaivaista pistämään alaselkää kuntoon. Jos tavoitteena olisi ainoastaan kehon muokkaus lihaksikkaamman näköiseksi (mitä nyt ammattibodareista ymmärrän), niin enpä tiedä auttaako millään tavoin suoranaisesti tuohon.
13.07.2003 14:31
Demus
viestejä
12
No enpä tiedä, kuinka todenmukaisia treenejä Ronnie Coleman treenivideossaan näyttää, mutta ainakin siinä äijä vetelee maasta _isoilla_ raudoilla. Ja alaselkään ja pakaroihinhan se ennen tehoaa kuin yläaselkään.
14.07.2003 20:33Light weights
vicecity
viestejä
1285
Joo oon nähny kanssa ton Ronnien videon ja huh huh melkosta menoo alusta loppuun
oliko siinä 400 kg jossain vaiheessa mavessa ja varmaan enempikin.
18.07.2003 18:23
Nightrider
viestejä
58
mitkä liikket tekikään selästä V-muotoisen?
siis vapailla painoilla...
19.07.2003 11:45
Pala
viestejä
1770
Vapailla painoilla ei nyt paljoa muuta kuin kulmasoutuja ja mavea pysty tekemään.
19.07.2003 16:00
Nightrider
viestejä
58
perhosliike selälle?
niinku vipunosto makuulta niin toisin päin...
19.07.2003 18:28eipä
ep
viestejä
429
mavella ole juurikaan tekemistä leveän selkälihaksen kanssa. Jos irtopainoilla haluaa sitä lihasta kehittää, niin päällä seisominen penkillä ja irtopainot käsiin. Toki helpompi liike on ylätalja.
21.07.2003 22:01
Jani83
viestejä
58
En suoranaisesti tarkottanutkaan, että mave nimenomaan leventäisi selkää, vaan että voiko ison ja vahvan (ylä)selän saada ilman mavea?? Sanotaanhan myös, että ilman vahvoja ojentajia ei voi saada isoja hauiksia... Lihaksen kehityshän loppuu, jos ko. lihaksen ns. tukilihakset ovat heikot.Heikko alaselkä ---> heikko yläselkä. Eikä alaselkään juuri muulla saa kokoa ja voimaa kuin mavella. Kertokaa vaan rehellisesti, jos olen ihan hakoteillä =o)
21.07.2003 22:10Jani
TigerClaw
viestejä
1561
Ei mave kyllä hirveästi ota yläselkään, mutta alaselkään voi tehdä myös jullea (mave suorin jaloin) tai vaikka selänojennuksia sitä varten suunnitellussa laitteessa (löytyy lähes joka salilta), ja käyttää sitten kiekkoja vastuksen lisäämiseksi. Nää on kaikki muuten tosi teknisiä juttuja. Pitäis päästä näyttään...Oon Porissa just nyt, joten ilmoita jos tarvit apua.
Yläselkä menee kuten pojat jo kertoivat.
Niskantaa leuanveto myötäotteella on *#!&n kova juttu!
Mika
21.07.2003 22:19moikkelis pojat
becca
viestejä
68
Mulla kyllä ottaa sjmv koko selkään ja takareisiin, enemmän selkään kuitenkin. se on tosin mulla uutena ohjelmassa,,, mutta ttooodellla hyvän polton saan koko selkään. teen remmien kanssa ja aika isoilla romuilla.
Nähtäväksi jää kasvaako tuo selkä, ainakin tuntuu tehokkaalta.
21.07.2003 22:25
Randy
viestejä
1450
Enpä usko, että sillä sjmv:llä suurta yläselkää kasvatetaan tai sitten liike menee aika metsään =) Itsellä toimii tällä hetkellä pito jännitysvaiheessa (peak contraction) ja käsien jättäminen hiukan koukkuun käsien suoristusvaiheessa. Nämä onnistuvat esim. taljaliikkeissä, kulmasouduissa (t-kulmasoutu) ja vipuvarsilaitteittassa...
itse kysymykseen: maastaveto ei ole mikään pakollinen liike selän kasvatukseen.
21.07.2003 22:32Joo
Tahvo Tohveli
viestejä
557
Kyllähän sen ison selän voi saada ilman maastavetoa. Eiköhän se kulmasoutu ole selän ykkösliike, jos puhutaan leveistä selkälihaksista. Tietysti jos haetaan funktionaalista voimaa, niin maastaveto on tarpeen.
Lyhyitä sarjoja, eikä joka viikko, koska maastavedolla menee todella helposti tukkoon. Voi vetää myös pölkyiltä tai rackin pinnoista. Jos haluaa pidempää liikerataa, niin seisoo itse mattopinon päällä ja vetää siitä.
Se julle on muuten good morning, eikä suorin jaloin veto.
22.07.2003 07:14
Chihuahua
"Don´t know ´bout your brain but you look alright"
viestejä
2412
Maastaveto on yksi parhaita yleisliikkeitä, ja jos sen osaa tehdä oikein se on turvallisempi ja tehokkaampi alaselkäliike kuin selänojennus. Eri asia sitten on, kiinnostaako puhtaasti kehonrakennukseen vihkiytynyttä keskivartalon voima. Yleensähän bodari haluaa pitää vyötärönseutunsa kapeana, mave leventää - luonnollisesti - sitä aluetta.
Suosittelisin kyllä aina silloin tällöin tekemään, sillä vahva alaselkä auttaa seisten tehtävien liikkeiden suoritusvarmuutta ja lisää turvallisuutta, erityisesti punnerruksissa ja kyykyssä. Myös pohjeliike seisten sujuu mutkittelematta, kun jämäkkä keskivartalo pysyy kasassa.
08.08.2003 17:58Kuningasliike!!!!
KenGuru
viestejä
16
Yhdyn Chihuahuan mielipiteeseen. Se on ihan v**** tehokas liike, joka ottaa alaselkään, takareisiin, pohkeisiin, epäkkäisiin ja forkkuihin. Siinä kasvaa puristusvoima, josta on hyötyä niin penkkipunnerruksessa kun hauiskäännössäkin. Vahva alaselkä ei myöskään oo haitaks kyykkytreenissä.
Sillon tällön kannattaa myös käyttää mavetreenissä vetoremmejä, niin saa MAKSIMAALISEN hyödyn tästä todellisesta massaliikkeestä.
Eikä mave muuten niin paljoa tota vyötäröä levennä, etteikö sitä diettaamalla sais kapeemmaks. Toi on ihan samaa puhetta kun se, että jotkut väittää et prässi (on naisten liike) tai kyykky kasvattaa persettä.
08.08.2003 18:24Joo
vicecity
viestejä
1285
Suosittelen sitä ylätaljaa kaikille polvileikatuille
kohtalotovereille.
Ei kannata kikkailla kun vielä pystyy kuitenkin juoksemaan ja pyöräilemään.
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään jättääksesi vastauksen.
Tilaa keho.net uutiskirje
Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.
Kirjaudu sisään
Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!
Monta syytä liittyä jäseneksi
- Artikkelit
- Artikkeleita, tutkimuksia, henkilöesittelyitä, vinkkejä...
- Linkit
- Ravintoon, harjoitteluun ja hyvinvointiin liittyvät ajankohtaiset linkit
- Ravinto
- Ilmainen ravintoainelaskuri. Seuraa mitä syöt ja saa ideoita keho.netin reseptiarkistosta!
- Keskustelu
- Laadukasta ja asiallista keskustelua hyvinvoinnista.
- Uutiskirje
- Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.








