21:38
31.07.2010
Tuotetta ei löydy
Ruusun rupattelut
Tämän blogin RSS-syöte | Kommenttien RSS-syöte
Suihkis ja luiskis!
03/02/2010 18:35 kirjoittanut: to drown a rose
Olen tehnyt henkilökohtaisen ennätyksen: En ole vieläkään kyllästynyt talveen! Aiempina vuosina viimeistään näin helmikuun alussa olen ollut jo aivan lopen kyllästynyt kylmään ja lumeen, no ylipäätänsä kaikkeen talviseen. Tästä ennätyksestä lienee kiittäminen pari vuotta sitten "uudelleen" löytynyttä urheiluharrastusta. Kovaa on ollut meno viime viikkoina suksilla metsässä ja meren jäällä. Ei tartte mennä edes täysillä, kun siitä tulee niiiin hyvä olo. Lisäksi mieli lepää.
Se mistä olen ylpeä, on että uskaltauduin luistelemaan tänäkin talvena. Koulussa vihasin luistelua niin paljon, että ylä-asteelta alkaen lintsasin kaikki luistelutunnit, enkä koskaan viitsinyt/halunnut opetalla luistelemaan kunnolla. Tyttöjen piti harjotella aina kaikkea vammasta taitoluisteluun liittyvää, kun pojat sai pelata kaikkea kivaa kuten jääpalloa.. Vannoin, että koskaan en mene aikuisena luistelemaan. No, viime talvena kävin pari kertaa kokeilemassa, ja totesin ettei se nyt niin kauheeta ollutkaan. Hävetti vaan vähäsen kun 5v pikkulapset meni ohi radalla ;) Ja nyt on taas luisteltu pariin kertaan, ja on ollut tosi kivaa! Mitä nyt vähän nilkat natisee :D
Että suihkis ladulle ja luiskis radalle vaan! Viikon päästä nokka suuntaa kohti Vancouveria, liekö sielläkin kerkisi kisajännitykseltä johonkin luikkailemaan :)
Kommentteja (0)
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään jättääksesi vastauksen.

Nimimerkki: