Sitä on pitänyt itseään kovana suomalaisena ja talvee rakastavana, mutt nyt piisas. Ruotsin talvi on murtanut mut.
Sukset on ollut lomalla ja muija hellan kupeella lämpimässä. Taitaa olla vanhuus tulossa. Reilu viikko 30 asteen pakkasia ja maailma kaatuu.
Se ei tietysti olis haitannut jos olis töissä ees lämmitys toiminut. (+7)
No, leuka pystyyn, nyt on pakkanen lauhtunut 5 asteeseen. Toivottavasti se pysyy siinä, että saa jatkaa harjoituksia..

Syksyn ensimmäinen (ja toinen) hiihtolenkki tehty :) Lumikerros on ohut mutta kiusaus oli liian suuri, ja kyllä hiihto aina juoksemisen voittaa. Ikävä kyllä tuskin se talvi vielä on tullut jäädäkseen, joten juoksutossuja ei ole vielä piiloitettu.
Ajattelin tässä kokeilla joogaa...pomo kun ylistää sitä joka välissä ja kun satuin saamaan yhden dvd:n... ei tunnu olevan mun heiniäni. Mä kyllästyin viidessä minuutissa.
Täytyy ruveta pitämään kunnon ruokapäiväkirjaa ... mä syön liikaa ... varsinkin stressaantuneena ... ei ahmimalla ... mutta ... liikaa. Ongelmana on että mulle sopii paremmin kynä ja paperi kuin koneella tai netissä olevat. Ja se on enemmän aivotyötä vaativa mistä seuraa että ateriat alkaa muistuttaa toisiaan ... tylsää. No jaa, itsehän valitsen miten haluan kalorini laskea...
Ei kun nukkumaan ja uneksimaan kunnon laduista :)

Akkujen latailu jatkuu...
Koko päivä kantarellijahdissa. Ensin mönkijällä veneelle, veneellä parin järven yli, venettä vetäen järvien välillä, soitten yli metsäsaarekkeelta toiselle...
Päivän saldo:soutua(vain matalikoilla), suolla rämpimistä, pari kahvitaukoo (vihdoinkin alan tottuun että täällä saa tehdä nuotion metsään ilman kyselyitä), kauniita keltaisia kanttarelleja, ja sormet ja naama sinisene mustikoista(taas)
Kilometreistä en tiedä mutta uni tuli aikaisin.

Oon ollut Tampereen auringossa lepäämässä pari viikkoa. Ja sitä tarvittiin. Ensimmäisen viikon olin ihan zombie. Mutta kyllä ressi läks. Parasta mitä oon tehny koko kesänä.
Luulin että tähän ikään mennessä olisin oppinut että väsyneen ei kannata repiä, mutta mutta...
Kesän saldo vaan vahvistaa sen kaiken:
-kunto: +-0
-paino: +-0
-verensokeri: kohonnu turhan korkeaksi

Eli uudet levänneet otteet ja menoks.

Tämän päivän otteet oli soutua, oltiin verkkoja kokemassa. En tiedä olenko tullu paremmaksi soutajaksi vai onko mies antanut periksi, mutta tunnelma oli leppoisa. Tuuli oli kohtalainen ja sivusta niinkuin aina että sitä sai ihan kivasti liikuntaa jäykille hartioille ja balsamia sielulle. Mies perkas kaloja ja itse istuin mustikkamättäässä naama ja sormet sinisinä. Livskvalitet.

Kaupassa kuultua:(Isä ja pieni poika)
"Isä maitoa." "Ei me nyt maitoa osteta"
"Isä maitoa!" "Ei nyt"
"Isä MAITOA!" "Meillä on maitoa kotona"
"Jano!" "Tuu, niin isä ostaa limua."
Menevät cokis ostoksille, ja minä menin kylmiöön ittekseni karjumaan etten vetelis äijää ympäri korvia.

Ei tässä näin pitänyt käydä. Kevättä ja hyviä ilmoja on odotettu, että pääsis ulos liikkuun. Ja mitä tapahtuu?
Ei mitään muuta kuin että kaivetaan ja ryömitään mullassa ja mennään kursseille, missä istutaan tunti tolkulla ja jauhetaan sitä itteeensä. Ei prrkele.
Luontoon ja menoks.

Kaunis tulikin. Hyvä lenkki siitä tuli vaikka metsässä olikin niin paljon lunta, että saatiin palata maantielle. Lenkin jälkeen kävin nostelemassa vähän (penkki ja yläselkä) Herättelemässä verenkiertoa. maanantaina hieroja irrotteli mun lapojani ja tönäs yhden nikaman paikalleeen. Sillä naisella on jumalaiset sormet (ja kyynärpäät)
Polkupyöränkin kaivoin esille, huollon tarpeessa raukkaparka. Tein pienen koeajon koiran kanssa. Vauhti ei ollut päätä huimaava, vaikka elukka luuleekin olleensa ravihevonen edellisessä elämässään. Ylämäet mää saan polkee ihan ite ja jos mulla on oikeen pieni vaihde ja poljen lujaa niin kerkeen mää hengästyynkin. Mutta tuli ainakin harjoiteltua istumalihasten kestävyyttä :)
Tänäänkin tuli aurinkoinen aamulenkki. Yhden asian mää opin täällä nopeasti. Täällä täytyy olla aamuvirkku. Noin kahdeksan aikaan alkaa tuuli nousta ja yhdeksän aikaan tulee pilvet ja sade vähän myöhemmin... Niinkuin tänäänkin. Iltapäivällä tuli räntää niin ettei sekaan huvittanut. Ikkunan alle kertyi sateessa iso lauma pikkulintuja viimeisiä auringonkukan siemeniä etsimään.
(Lenkki on toistaiseksi reipasta kävelyä.)

Aika herätä ja tehdä jotain. Peilikuvassa on ollut jotain vikaa jo pidemmän aikaa. Niin kuin yleiskunnosakin. Aika kuluu, mitään ei tapahdu...

Silloin: Aktiivinen, monipuolista liikuntaa rakastava. Lentopallo, tennis, sulkapallo, squash, hiihto, suunnistus, pyöräily, punttireeni, jopa yksi voimanostokilpailu, kun en osannu pitää oikeella aikaa suutani kiinni :)

Nyt: 41v ja 82kg (155cm) selkävaivainen ja sohvalle unohtunut liian vähän koirien kanssa ulkoileva keski-ikäinen lyllerö.

Tavoite: löytää liikunnan ilo ja läskien takana piileksivät lihakset. (ne on siellä, mä vaan en oo nähnyt niitä moneen vuoteen) Ja tietysti tulla kuntoon sitä maratoonia varten jonka mä oon uhonnut juoksevani viimeistään kun mää täytän 50. Jep, en osaa ikinä pitää suutani kiinni.

Mulla on ollut paljon tekosyitä: raskas työ, pitkä matka salille(50km), katuvalojen puuttuminen, ei ketään pelikaveria...ketä mää huijaan, en ees itteeni.

Mulla on ympärilläni mahtavat maastot: tuntureita vaellukseen, jokia ja järviä souteluun/melontaan, asfalttia pyöräilyyn. Navetasta löytyy rautoja ja nyrkkeilysäkki.
Mies on liikunnasta riippuvainen ikiliikkuja, koirat samoin ja kaikki odottavat että mää heräisin.
Eli mitä mää odotan? Että tulis aamu ja pääsis lenkille... :)