17:20
11.03.2010
Konehuone
Tämän blogin RSS-syöte | Kommenttien RSS-syöte
Oodi lajille: verta ja matematiikkaa
13/06/2009 14:30 kirjoittanut: KukkaK
Lauantai, päivistä sorjin ja kaunein ja vielä kesäkuu päälle. Ei voi tyttö enempää pyytää, ei! :-D
Paitsi heinäkuisen perjantain ELI 10th July, jolloin lentelen Americcaan treenaamaan. Odotan sitä kuin kuukävelyä, pieni askel ihmiskunnalle mutta maailmojakääntävä minulle.
Mitä ikinä onkin tekniikassani vielä pielessä (tempaus + työntö) - ne karsitaan kahdeksan kivuliaan päivänä aikana pois. Sitä odotellessa treenit jatkvat normaaliin tapaan.
Pyrin tempaamaan viidesti viikossa, ja nyt tavoitteena on tottua tekemään NOPEASTI. 16 kg on kisapaino; ei siis minun vaan kuulan. LOL.
10 minuuttia, pieni ikuisuus
10 minuuttia. Pystyn tekemään sen. Bueno. Pystyn tekemän 160 toistoa, which is nice but not enough. Se tarkoittaa, että teen 16 tempausta minuutissa. Koska tavoite on saada joskus 200 tempausta, se tarkoittaa suomeksi sitä että jokaiseen minuuttiin on mahduttava neljä toistoa lisää. On oltava nopeampi.
Olen nyt tehnyt 6 minuutin sarjoja, 21 toistoa minuutissa ja mulla meinasi lähteä järki sitä tehdessä. Onnistuin, goddamit, mutta se oli kamalaa. Eli pystyn menemään jo nopeasti, mutta en riittävän kauaa.
Melkoista taiteilua, kuulostaa jopa matematiikalta ja periaatteessa onkin. Hyvin yksinkertaista silti. Tavoite on 200 toistoa ja aikaa 10 minuuttia. That's it. :) Sitä kohti mennään.
And it burns, burns, burns .. Mr. Burns
Heräsin toissayönä siihen, että kämmeniä poltteli. Eilen huomasin kädessä vesikelloja, joista toisen sisällä on verta. En revi niitä auki, vaan odotan josko veri vetäytyisi takaisin ineen. Sitten taas tempaamaan - mikään muu ei auta. Paitsi jääkaappikylmä Bepanthen ja pakkaskylmä bisse.
Tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta työstän. 20 tempausta minuutissa tarkoittaa sitä, että 16 kg kuulan on mentävä ylös ja alas 3 sekunnin välein - ja jotta toisto lasketaan, liikkeen on pysähdyttävä yläasennossa. Kreisiä, mutta IHANAA.
Kuten valmentajani Catherine Imes totesi: "This sport is too fucking hard to not like it."
Kommentit (3)
Uhmo 14/06/2009 17:51 |
|
Bunny B 14/06/2009 18:40 |
|
akonan 16/06/2009 09:22 |
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään jättääksesi vastauksen.

Nimimerkki: