Long time no see. Olin vallan unohtanut, että mullahan oli täällä oikein oma blogi. :-D

Heinäkuu, St.Louis
Kuten aikaisemmissa postauksissa kerroin, kesä vierähti vahvasti lajin merkeissä. Heinäkuussa vietin aikaa Catherine Imesin - valmentajani luona ja hänen autotallissaan ja pihalla treenaten. Huikeaa, hienoa, opin paljon ja kaikkea. Ehkä yksi parhaista viikoista elämässäni (ja nyt mitään lapsi-, perhejuttuja ei lasketa) .. sain hifistellä täysin palkein lajini parissa. Parhautta. Reittini oli Chicago-St.Louis-NY - voiko tylsistynyt turkulaismutsi muuta vaatia?

Elokuu, Ventspils Latvia
Sen jälkeen oli edessä Latvian kisat, ne joita varten treenasin naama soikeana ja kämmenet verillä kevään ja kesän. No, luonnollisesti en rokannut Latviassa. Yksi syy oli Catherinen kanssa tehdyt tekniikkamuutokset. Olin aika sekaisin kisalavalle mennessäni, enkä sitten enää osanutkaan koko tempausta kunnolla. Mutta riski oli tietoinen: koska en Americassa ihan joka päivä käy, päätimme tehdä tekniikkamuutokset juuri ennen kisoja. Tarvitsin oppia, jo ihan siksi että tavoitteenani on nostaa myös tempauksessa 20 ja 24 kg kuulaa, ja vanhalla tekniikallani se ei olisi onnistunut. Nyt osaan. En pärjännyt Latviassa, mutta hauskaa oli!

Hämeenlinna, SM-kisat
Sen sijaan elokuun lopussa voitin kahvakuulaurheilun ensimmäisissä virallisissa SM-kisoissa kultaa.

Sekin tragedian kautta, sillä tempaussetin puolivälissä pudotin kuulan (vasemmalla 70 toistoa - olisi pitänyt vaihtaa aiemmin, nyt käsi kramppasi auki ja kuula putosi maahan: setti loppu).

Järkyttävä moka ja laski tulosta huimasti. Onneksi ei vaikuttanut sijoitukseen, koska olin tehnyt pohjalle 1 käden työntöjä 168 toistoa. 16 kg mestaruussarjassa kilpaili kolme naista, sekin oli erittäin hyvä juttu. Kaikkiaan nostajia oli 24, eli laji kasvaa!

The dark side of the moon
Viimeisen kuukauden ajan en ole voinut treenata omaa lajiani juurikaan. Rikoin ranteeni kun halusin väkisin työntää yhdellä kädellä 36-kiloista kuulaa -- painohan ei ole mikään pieni. :-P

Onnistuin, mutta samalla raskas paino rasitti rannetta liikaa. Täyttä lepoa en ole kisojen yms takia voinut pitää, enkä vieläkään malttaisi olla nostamatta. En kuitenkaan voi nyt tehdä lajiani juuri ollenkaan, koska ranne ei kestä painoa päällään. 12 kg ehkä, mutta mitä suotta. Lepoa, sillä se menee.

Tallinnan MM-kisat
Loka-marraskuun vaihteessa on MM-kisat Tallinnassa. Tähtäin on sinne, aikaa 8 viikkoa. Hui. Pakko päästä taas treeniin kiinni mahdollisimman pian!

Catherine tulee suomeen!
Sellainenkin huikeus on edessä, että Catherine tulee Suomeen ja pitää CF Helsinki -salilla lajileirin.

Tässä linkki:
Catherine Imesin kahvakuulaurheiluleiri

PS. Avasin blogin toisaallekin, mutta en ole muistanut päivittää sitäkään. Laiska!

Tässä kuitenkin osoite siltä varalta, että joskus maailmassa taas aktivoidun: The Chalker

.. ja niin on mun sisustuskin.

Valikoimaa on tullut hiukan päivitettyä, lähinnä lisää pallukoita. :)

Tilanne eilen. Ei paha ollenkaan - ojaa on kaivettu kuten tassuista näkyy. :)

Trial and error. Yritys ja erehdys. Ei se päämäärä, vaan se matka. Kyllä se sieltä. Liibalaaba. Treenit menevät päin helvettiä juuri nyt, kun niiden pitäisi mennä täydellisesti. Latvian kisoihin on huomispäivästä lähtien tasan kuukausi aikaa, ja mun vieno suoritukseni tökkii toden teolla. Tavoite on tehdä x toistoa Tempauksessa 16 kg:lla. Aikaa se maaginen 10 minuuttia.

Olen treenannut sitä varten koko kevään vesikauhuisen villisian lailla, temmannut ja työntänyt kuin kiimainen Rottweiler, nostanut kämmenet verille ja takaisin ja heiluttanut raskaita kuulia kuin maaninen mummo.

Olen kehittynyt ja mennyt eteenpäin viimeisen puolen vuoden aikana kuin höyryveturi, välillä ottanut vähän takapakkia ja noussut taas. Ja nyt otetaan taas vauhtia ojan kautta. :-/

Totuus lyö suoraan naamaan
Tempauksen tekniikka menee taaksepäin. Mitä paremmin minun pitäisi se jo tehdä ja osata, sitä surkeampia esityksiä teen päivittäin. Ei nouse seitsemääkään minuuttia, koska joku jossain lyö lukkoon, nahkat roikkuvat kämmenistä (*pientä liioittelua*) ja vitutuksen vallassa on paha nostaa.

Fyysisesti tämä on ihan fine. Joo joo, tiedän että tulee hyviä ja huonoja päiviä, mutta henkisesti ottaa _todella_ koville. En mene paniikkiin, koska luojan kiitos pääsen reilun viikon kuluttua valmentajan luokse tsekkaamaan ja korjaamaan virheet. Olenhan, tähän saakka tullut valmennetuksi täysin online-metodein. Saan treenit, teen ne, otan videoita, lataan Youtubeen, Catherine tsekkaa tekniikan ja antaa palautetta. Ja sitten koitan korjata niitä.

Mikä siinä muka niin vaikeaa on?
Hyvin yksinkertaista - joten mikä tässä on muka niin helvetin hankalaa? No se tekniikka. Kyse on vain kuulan siirtämisestä alhaalta ylös - ei sen kummempaa - mutta liikkeeseen liittyy yllättävän paljon nyansseja, joiden onnistumatta suoritus ei yksinkertaisesti onnistu. Painonsiirto juuri oikeassa kohdassa. Kuulan kuljettaminen siten, että se rasittaa kämmentä mahdollisimman vähän .. vahva yläasento ja lukitus (koska muuten toistoa ei hyväksytä), hyvä ja sopivan syvä heilautus, lantio, jalat, blah blah blah. Ja teknisten juttujen lisäksi kohdillaan on oltava myös kunto (pistää puuskuttamaan), voima (16 kg ei ole rautalanka enää sitten, kun sitä nostetaan kymmeniä kertoja), nopeus (jos liikutaan vauhdilla, kehon on oltava nopea vaikka paikallaan seistäänkin) ... Staminaa on oltava, ja sitten vielä ripaus välinpitämättömyyttä ja uskallusta mennä taas seisomaan lavalle venäläisten ja ukrainalaisten väliin.

Don't cry for me Argentina
En enää itke kauhean usein, kun treeni epäonnistuu. :) Mutta koska treenaan kisasuorituksen omaisesti, eli minuuttien kanssa, haen 8 minuutin sarjaa .. jos en saa sitä tehtyä, ainoa mikä on mielessä, on että miten voin saada 10 minuuttia täyteen, jos en saa edes kahdeksaa? Jotkut treenaavat lajia eri tavalla, tekevät useita lyhyitä sarjoja - mutta en minä sellaiseen lähde. Olisihan se rentouttavaa tehdä 3 x 20 tempausta ja kuvitella, että olen tosi hyvä. :) Mutta koittaa tehdä 4 minuuttia per käsi ja todeta ettei onnistu, on saatanasta.

Anteeksi kiroilu, mutta rumana päivänä ei voi puhua kauniisti. Tänään uudestaan, ja huomenna, ja niin kauan kunnes se sieltä löytyy. Suosittelen kokeilemaan, tämä on HIENO laji! Toimiiko myyntipuhe.. ;)

Kesällä treenaaminen ei ole herkullista. Ei se oikeasti vaan ole. :P

Ajatus siitä, että voi siirtää treenit ulkosalle, on varsin houkutteleva ja kuulien kanssa pelatessa helposti toteutettavissakin. Mutta ei se vaan oikein suju; en omista pihaa enkä perunamaata, enkä näinä päivinä enää jaksa kulkea rautapallojen kanssa pitkin katuja näyttäytymässäkään.

Ennen tein sitä paljon, ja se oli hauskaa. Vielä viime kesänä jaksoin kanniskella mokkuloita puistoihin, tai kantaa ratuakasan laina-auton perään ja ajaa jonnekin x-paikkaan vääntämään. Muistan, että viime kesänä kävin meren rannalla treenaamassa, kiinnitin renkaat puuhun ja sitä rataa. Hauskaa hauskaa, mutta nyt ei enää oikein irtoa.

Niinpä treenaan edelleen olohuoneen ja makuuhuoneen välisessä oviaukossa. Hiki valuu niin, että meinaan liukastua siihen. Mankku sulaa käsiin ja sumentaa silmät pöllytessään.

Mutta on se silti hauskaa. Ai miksi? Koska se on KAHVAKUULAURHEILUA. Ja GS on kesän mansikka.

Eilen työnsin 32 kg mansikkaa yhdellä kädellä, 2 toistoa kumpaisellakin.

Niin. Ei mitään. Treenit tänään, treenit huomenna.

Kädet kipeänä, eilisen feidasin koska sattu käteen liikaa. Laiska, huono, tyhmä? :-P Tekniikkaa pitää hioa, jotta kädet eivät mene tällä tavalla enää.

Saamani linkki hiukan piristi eilistä päivää, meitsi on venäläisellä saitilla: Girevik-online Kivaa! :)

Venäjällä naiset tekevät vain tempauksen, eivät työntöjä ollenkaan kuten esim. USAssa ja meillä. Artikkelissa puhutaan naisten työnnöstä. Google Translaten tarjoama SUOMENNOS on taas aivan omaa luokkaansa, hehe.

Lauantai, päivistä sorjin ja kaunein ja vielä kesäkuu päälle. Ei voi tyttö enempää pyytää, ei! :-D

Paitsi heinäkuisen perjantain ELI 10th July, jolloin lentelen Americcaan treenaamaan. Odotan sitä kuin kuukävelyä, pieni askel ihmiskunnalle mutta maailmojakääntävä minulle.

Mitä ikinä onkin tekniikassani vielä pielessä (tempaus + työntö) - ne karsitaan kahdeksan kivuliaan päivänä aikana pois. Sitä odotellessa treenit jatkvat normaaliin tapaan.

Pyrin tempaamaan viidesti viikossa, ja nyt tavoitteena on tottua tekemään NOPEASTI. 16 kg on kisapaino; ei siis minun vaan kuulan. LOL.

10 minuuttia, pieni ikuisuus

10 minuuttia. Pystyn tekemään sen. Bueno. Pystyn tekemän 160 toistoa, which is nice but not enough. Se tarkoittaa, että teen 16 tempausta minuutissa. Koska tavoite on saada joskus 200 tempausta, se tarkoittaa suomeksi sitä että jokaiseen minuuttiin on mahduttava neljä toistoa lisää. On oltava nopeampi.

Olen nyt tehnyt 6 minuutin sarjoja, 21 toistoa minuutissa ja mulla meinasi lähteä järki sitä tehdessä. Onnistuin, goddamit, mutta se oli kamalaa. Eli pystyn menemään jo nopeasti, mutta en riittävän kauaa.

Melkoista taiteilua, kuulostaa jopa matematiikalta ja periaatteessa onkin. Hyvin yksinkertaista silti. Tavoite on 200 toistoa ja aikaa 10 minuuttia. That's it. :) Sitä kohti mennään.

And it burns, burns, burns .. Mr. Burns

Heräsin toissayönä siihen, että kämmeniä poltteli. Eilen huomasin kädessä vesikelloja, joista toisen sisällä on verta. En revi niitä auki, vaan odotan josko veri vetäytyisi takaisin ineen. Sitten taas tempaamaan - mikään muu ei auta. Paitsi jääkaappikylmä Bepanthen ja pakkaskylmä bisse.

Tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta työstän. 20 tempausta minuutissa tarkoittaa sitä, että 16 kg kuulan on mentävä ylös ja alas 3 sekunnin välein - ja jotta toisto lasketaan, liikkeen on pysähdyttävä yläasennossa. Kreisiä, mutta IHANAA.

Kuten valmentajani Catherine Imes totesi: "This sport is too fucking hard to not like it."

Laitetaas nyt tännekin esille taannoinen video treeneistä. 1 käden työntö 28 kg:lla. Testasin, josko menisi 6 minuutin setti, ja menikin 15 toistoa per puoli.

Tuo 28 kg on toistaiseksi raskain kuula mitä mulla on, ja teen sillä joka päivä jotain. Yhden käden työntö on hyvä liike, maailman paras heti tempauksen jälkeen. :)

Tuo raskaampi mokkula vaatii multa jo vähän allemenoakin, kuten videosta huomaa.

Älkää välittäkö musasta, eilenkin soitin Madonnaa.

http://www.youtube.com/watch?v=egAGxZyG5SM

No, onko työntö TOIMINNALLINEN ja fucktionaalinen liike? Onko siirtovaikutuksia arkeen?

Vastaus: taitaa olla. :-D

Luin netistä, että Electrolux tehojäähdytyskaappi painaa 28 kg. Eli. Jos haluaisin, voisin työntää pientä jääkaappia ilmaan 30 kertaa yhdellä kädellä.

Harmi, etten ole jääkaappien nostelija vaan GS-ihminen. Hehhehhee.

Karkkitreeniä? No niinpä. :rolling eyeballs:

Ilmaus karkkityylin treenaamisesta sai alkunsa kahvakuulafoorumilla, jossa keskusteltiin siitä miten nykyään halutaan harjoittelunkin olevan aina vain kivaa-mukavaa-viihdyttävää ja hauskaa.

Halutaan vaan 'hyvää oloa' ja naminamia karkista tikkariin. Yeah, siitä vaan. :)

Mutta jos tekeminen on vaahtokarkkia, niin sitä on kehitys ja tuloksetkin. Karkilla voi ehkä palautella mutta ei sitä kannata ohjenuoraksi ottaa. Vain mun mielipide, toki. Ja ehkeivät kaikki edes halua kehitystä? Toisaalta .. kai jokaisella harjoittelulla johonkin pyritään?! No, muiden tekemiset ei oo mun asia ensinkään. :)

Menen heinäkuussa Amerikkaan valmentajani Catherine Imesin luokse. Edessä on melkoisella varmuudella 100% Killer Training Camp, ja tässä vähän kuvallista esimakua tulevasta. Ei ole sitruunasuihkuja, ei headsetti päässä huitovaa ohjaajaa, ei hiilihapotettuja makuvesiä, ei raikasta humppamusaa eikä VARMASTI kivaa. Ainakaan treenin aikana. Kaukana karamellista.

Eli actionia piisaa! Treenielämän voisi tiivistää vaikkapa siihen, että ylikunnon rajamailla heiluminen on taas taittumassa takaisin normaaliksi. Kyllähän minä pumppuni tunnen, ja osaan jo aistia milloin se nakuttaa liikaa. Uni ei tuu ja ruokahalu on animaalinen. Ja sama sideways.

Ei sillä, että koskaan sitä noteeraisin ja siksi lepäisin (this is spartarexic) -- mutta onneksi arki on niin ärsyttävää että pakkolomat tulevat pyytämättäkin. Palaudun pakon edessä, parempi sekin kuin ei olleskaan. :-D

No. Yksi ihana huomio tuli esiin lenkkeillessä. Kuten aina jaksan valittaa, en pääse juoksemaan niin usein kuin haluaisin. Nyt tuli kuitenkin käytyä, ja kappas, keuhkot kantavat ja jalat jatkavat letkeästi kilometri toisensa jälkeen! Ainoa matkantekoa hidastava tekijä on kuulokkeissa pauhaava radio.

Radio Mafia takaisin!
Prkl, on se jännä etteivät osaa soittaa hyvää musaa, ja vielä jännempää on se etteivät osaa puhua järkeviä asioita. Erityisesti ihmettelin sitä, kun samaan aikaan kahdelta kanavalta tuntui tulevan joku naisten ja miesten välinen tietovisa .. eh ja woah. MIKSI?

Sitten jännitetään, osaako nainen kertoa Suomen lätkämaajoukkueen kokoonpanosta tai mitä mies tietää kuumavahaliuskoista. Ja kun visa on ohi, heitetään p*skapoppi päälle ja sitten taas jatketaan visailua. Ugalabugala nou way, ei uppoa meitsiin. Enkä olisi osannut sanoa kummastakaan mitään. Taidan olla tyttömies, hahahaha. Pitää vaan ladata omin pikku kätösin puhelimeen oikeaa musaa, niin eipä tartte kuunnella eikä intternetissä väsymättä valittaa. Hyvät suomiräpäytykset koneeseen ja johan kulkee myötä- ja vastamäessä!

Mitä woimailuun tulee, tänään on edessä MC Horror päivä. 10 minsaa 16 kg:lla, sitten vähän tönitään 28 kg kuulaa ja päälle vielä pari erää kevyemmillä. Ei kai ihme jos etuhauis turpoaa ja kebu maistuu.