keho.net liikuttaa myös sinua

Proteiinit lisäravinteina

Timo Kolu

Keskustelut proteiineista lisäravinteena keskittyvät pääsääntöisesti proteiinin tarpeeseen ja laatuun. Proteiinien tehtävänä onkin välttämättömien aminohappojen ja orgaanisen typen luovuttaminen, joten on luonnollista mitata asioita tältä kannalta. Lisäravinteiden puoltajat vetoavat lisäravinneproteiinien korkeampaan laatuun aminohapporakenteen osalta ja urheilijoiden proteiinitarpeen tyydyttämisen vaikeuteen kiinteällä ruualla varsinkin pyrittäessä karsimaan ravinnosta turhaa rasvaa ja energiaa. Vastustajat taas vähättelevät proteiinin tarvetta ja väittävät sen täyttyvän helposti sekaravinnollakin. Molemmat ovatkin oikeassa kohderyhmästä riippuen, mutta kyseessä on kuitenkin vain osatotuus. Nimittäin edellä mainittujen kriteerien lisäksi proteiineista vapautuvat peptidit voivat säädellä monia elintärkeitä kehon toimintoja, mutta ruuan prosessointi ja valmistus tuhoavat useimmat näistä bioaktiivisista peptideistä.

Heraproteiini

Heraproteiini on maitoproteiinin osa ja edustaa viidesosaa tästä proteiinista. Oikeastaan pitäisi puhua heraproteiineista, sillä tämä proteiini koostuu lukuisista bioaktiivisista proteiineista. Valitettavasti vain tämä osa on myös maitoproteiinin herkin osa ja suurin osa siitä tuhoutuu maidon prosessoinnissa. Vain parhaat proteiinilaadut sisältävät kaikki heran proteiinit ja niissäkin on rasva ja laktoosi jäljellä. Ainoastaan yksi valmistaja maailmassa kykenee poistamaan laktoosin ja rasvan vahingoittamatta proteiinin herkimpiä osia. Heraproteiini on ainutlaatuinen sekä aminohapporakenteensa että bioaktiivisten vaikutustensa takia. Heraproteiini imeytyy erittäin nopeasti ja soveltuu näin ollen erinomaisesti palautusjuomiin. Tutkimukset ovat osoittaneet sen edistävän selvästi myös glykogeenin tankkautumista yhdessä hiilihydraatin kanssa, paljon paremmin kuin mikään muu proteiini. Heraproteiini on myös ainoa proteiini, joka selvästi edistää solunsisäisen antioksidantin, glutationin muodostumista. Tällä on suuri merkitys lihasrasituksesta toipumisessa. Muita heraproteiinin vaikutuksia ovat mm. immuunijärjestelmän vahvistaminen, bakteerien ja virusten torjuminen ja ruuansulatuksen säätely. Nämä ominaisuudet ovat kuitenkin vain laadukkaimmissa heraproteiineissa.



Hydrolysoitu heraproteiini

Hydrolysointi tarkoittaa proteiinin entsymaattista esipilkkomista. Tämä nopeuttaa heraproteiinin imeytymistä entisestään, mutta antaa sille myös ominaisuuksia, joita laadukkaillakaan hydrolysoimattomilla heraproteiineilla ei ole. Hydrolysoidun heraproteiinin on osoitettu laskevan verenpainetta merkittävästi, mitä normaali heraproteiini ei tee. Urheilijoiden kannalta huomattavasti merkittävämpi tutkimustulos saavutettiin Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella, jossa professori Antti Merron tutkimusryhmän suorittama uunituore pilottitutkimus piirsi uudet suuntaviivat harjoituksesta palautumiselle. Hydrolysoituun heraproteiiniin perustuvan palautusjuoman nauttiminen ennen hiilihydraatteja tuotti paremman insuliinivasteen ja nopeamman kortisolitason laskun, kuin saman juoman nauttiminen yhdessä hiilihydraatin kanssa tai hiilihydraatit ensimmäiseksi.

Maitoproteiini ja kaseiini

Maitoproteiini tai sen valtaosa eli kaseiini, ovat tavallisuutensa takia aliarvostettuja proteiineja. Ne ovat kuitenkin aminohaporakenteensa kannalta laadukkaita ja omaavat merkittävän biologisen vaikutuksen: kaseiini imeytyy erittäin hitaasti ja sen sisältämät peptidit hidastavat muidenkin ravinteiden etenemistä vatsasta ohutsuoleen. Tämä tasoittaa mm. hiilihydraattien aiheuttamaa insuliinin eritystä, vähentää proteiinin oksidoimista energiaksi ja edistää anaboliaa. Tällainen proteiini soveltuu mitä parhaiten ateriankorvikkeisiin, eikä liene yllätys, että esimerkiksi äidinmaito koostuu karkeasti ottaen puoleksi kehoa suojelevasta heraproteiinista ja puoleksi tasaisen ravintovirran takaavasta kaseiinista.

Kananmuna

Kananmuna oli ennen heraproteiinin löytämistä pitkään ns. referenssiproteiini, jonka biologiseksi arvoksi määriteltiin 100. Kananmuna on parhaimmillaan kuitenkin raakana ja kokonaisena, mikä vie pohjan sen käytöltä perusproteiinina. Valtaosa kananmunan proteiinista on valkuaisessa, josta lähes kaikki munaproteiinijauhot on tehty. Tämä proteiini ei kuitenkaan ole aminohapporakenteeltaan kovin täydellistä, minkä lisäksi se aiheuttaa kuumentamatta biotiinin (B-vitamiini) puutetta. Vaikka munaproteiini tehtäisiinkin kokonaisista munista, ei keltuaisen rasvan ja kolesterolin poistamiseen tarkoitetut menetelmät kykene säilyttämään proteiinia koskemattomana.

Soija

Soija on aina aiheuttanut voimakkaita tunteita, koska se edustaa kasvimaailman 'proteiinisankaria'. Soija on kasviravinnossa proteiinilähteiden ehdoton huippu ja joillakin mittareilla mitattuna laadultaan eläinproteiineihin rinnastettavissa. Jos jotain niin soija on aminohapporanteeltaan erinomainen lisä eläinproteiinin kanssa. Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Soija sisältää ns. fytoestrogeenejä, joista on hyötyä naisille esimerkiksi rintasyövän ehkäisyssä. Miehillä soijan ja soijaproteiinin on osoitettu laskevan selvästi testosteronitasoa ja ehkäisevän luontaisen estrogeenin positiivisia vaikutuksia. Näistä jälkimmäinen ilmenee mm. aivotoimintojen heikkenemisenä. Soija ei missään nimessä kuulu miesten ruokavalioon.

Loppupäätelmä

Lisäravinneproteiinien hyöty korostuu palautusjuomissa. Varsinkin heraproteiini antaa huomattavia etuja välittömästi harjoituksen tai kilpailun jälkeen nautittuna (yhdessä maltodekstriinin kanssa) verrattuna kiinteään ruokaan tai muihin lisäravinneproteiineihin. Vieläkin tehokkaammaan tuloksen voi saavuttaa hydrolysoidulla heraproteiinilla. Muilta osin heraproteiinista on hyötyä kehon puolustusjärjestelmien vahvistajana vaikkapa aterioiden lisänä. Kaseiini on ylivertainen ateriankorvikkeissa ja edistää dieeteissä onnistumista ruokahalun hillitsijänä ennen ateriaa nautittuna. Se on myös mitä parhain kalsiumin lähde. Muilta osin lisäravinneproteiinit eivät ole perusteltavissa.

Tilaa keho.net uutiskirje

Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.

Kirjaudu sisään





Muista kirjautumiseni tältä koneelta

Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!

Monta syytä liittyä jäseneksi

Artikkelit
Artikkeleita, tutkimuksia, henkilöesittelyitä, vinkkejä...
Linkit
Ravintoon, harjoitteluun ja hyvinvointiin liittyvät ajankohtaiset linkit
Ravinto
Ilmainen ravintoainelaskuri. Seuraa mitä syöt ja saa ideoita keho.netin reseptiarkistosta!
Keskustelu
Laadukasta ja asiallista keskustelua hyvinvoinnista.
Uutiskirje
Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.

Keho.net haku