Proteiinin arvo ravintoaineena - Osa 1/2

Protein Efficiency Ratio (PER)

Protein Efficiency Ratio (PER) on tunnetuin proteiinin laadun määritysmenetelmä. Yhdysvaltain kansallisen tutkimusneuvoston elintarvike- ja ravitsemuslautakunta (National Research Council, Food and Nutrition Board) käyttää PER-menetelmää proteiinin saantisuosituksen pohjana (Recommended Dietary Allowances, RDA).

PER-menetelmässä rotille annetaan tietty määrä proteiinia ja painon nousua seurataan. PER-arvo lasketaan jakamalla painon nousu (grammoina) annetulla proteiinimäärällä (grammoina). Maitoproteiinin PER-arvo on 2.8, kaseiinin 2.9 ja heran 3.0 (Bucci ja Unlu 2000).

PER-menetelmän heikkoutena on lähinnä se, että rotat tarvitsevat eri suhteissa aminohappoja kuin ihmiset (Di Pasquale 1997). Niinpä PER-menetelmän rinnalle kehitettiin BV.

Biologic Value (BV)

Proteiinin arvoon ravintoaineena vaikuttaa aminohappokoostumuksen lisäksi proteiinin sulavuus. Proteiinin sulavuus ilmaistaan ravinnosta imeytyneen typen määränä:

Sulavuus-% = imeytynyt typpi / ravinnon typpi x 100

Eläinproteiinista peräisin olevien aminohappojen on havaittu imeytyvän yli 90 prosenttisesti. Esimerkiksi munan, lihan ja maidon proteiinit imeytyvät n. 97 prosenttisesti (Peltosaari ja Raukola 1998). Palkoviljan proteiinien sulavuus on n. 80 prosenttia ja viljan sekä muiden kasvisten n. 60-90 prosenttia (Peltosaari ja Raukola 1998).

Proteiinin biologista arvoa selvitettäessä koehenkilöille tai eläimille annetaan tarvetta alhaisempi, ns. suboptimaalinen määrä tutkittavaa proteiinia ja mitataan sekä imeytynyt että elimistöön jäänyt typpi (N):

BV = elimistöön jäänyt N / elimistöön imeytynyt N x 100

Elimistöön jäänyt N = ravinnon N - (virtsan N + ulosteen N)

Imeytynyt N = ravinnon N - ulosteen N

Proteiinin biologinen arvo osoittaa, kuinka tehokkaasti elimistö kykenee käyttämään hyväkseen imeytynyttä typpeä. Näin saadaan selville yksittäisen proteiinin, ruoka-aineen tai koko ravinnon proteiinin merkitys ihmisen ravintona.

BV-menetelmän etuna on se, että BV perustuu ihmisillä tehtäviin kokeisiin. Lisäksi siinä todellakin mitataan typen retentiota (typen kertymistä elimistöön). Heikkoutena on lähinnä se, että proteiinin jääminen elimistöön ei välttämättä tarkoita sitä, että elimistö käyttää sen myös tehokkaasti hyväkseen (Di Pasquale 1997).

Nyrkkisääntöjä

Urheilijoiden pitäisi syödä pääasiassa korkean biologisen arvon omaavia proteiinilähteitä 5-6 kertaa päivässä (n. 1,5-2,5 g/kg/vrk). Ota proteiinin laadun lisäksi huomioon myös tuotteen rasvapitoisuus ja rasvahappokoostumus. Massantavoittelijat voivat nauttia vielä yöllä proteiinijuoman. Harjoittelun jälkeen nauti välittömästi n. 20-40 g proteiinia ja 60-120 g hiilihydraatteja.

Taulukko 1. Yleisimpien proteiinilähteiden biologisia arvoja sekä välttämättömät aminohapot. Korkein arvo on kananmunalla ja muita proteiinilähteitä on verrattu siihen (McArdle ym. 1996).

Proteiinilähde BV Välttämättömät aminohapot

Kananmuna 100 Isoleusiini

Kala 70 Leusiini

Naudanliha 69 Lysiini

Lehmän maito 60 Metioniini

Tumma riisi 57 Fenyylialaniini

Valkoinen riisi 56 Treoniini

Soijapavut 47 Tryptofaani

Kokojyvävehnä 44 Valiini

Kuivatut pähkinät 34 Arginiini (kasvavat lapset)

Valkoinen peruna 34 Histidiini (kasvavat lapset)



Lähteet

Bucci, L. ja Unlu, L (2000). Proteins and amino acid supplements in exercise and sport. Kirjassa: Energy-Yielding Macronutrients and Energy Metabolism in Sports Nutrition (toim. J. Driskell ja I. Wolinsky), s. 191-212. Boca Raton, FL: CRC Press.

Di Pasquale, M. (1997). Amino Acids and Proteins for the Athlete: The Anabolic Edge. Boca Raton, FL: CRC Press.

McArdle, W., Katch, F. ja Katch, V. (1996). Exercise Physiology: Energy, Nutrition and Human Performance. Baltimore: Williams & Wilkins.

Peltosaari, L. ja Raukola, H. (1998). Ravitsemustieto. Helsinki: Otava.