Urheilijatestaus

Kilpaurheilussa testejä pitää käyttää kuin mitä tahansa muitakin harjoittelun apuvälineitä. Testit kehittyvät eri lajeissa koko ajan lajin omaisempaan suuntaan, joten laboratoriossa tehtävien testien merkitys urheilussa on pienentynyt. Toisaalta tietyt laboratoriotestit ovat saavuttaneet vahvan aseman suomalaisessa testauksessa, sillä laboratoriotestien etu kenttätesteihin verrattuna on testien parempi toistettavuus, validius ja vakioitavuus. Kenttätestien etu on puolestaan testien lajinomaisuus; monille lajeille kenttätestit ovat ainoa mahdollisuus testata lajispesifisiä ominaisuuksia.

Oikein käytettynä testaus on tärkeä apu valmentajalle ja se täyttää seuraavat kriteerit:

1. Testissä mitattavien ominaisuuksien on oltava keskeisiä siinä lajissa, jota varten urheilija harjoittelee.

2. Testin pitää olla toistettava ts. peräkkäisten testien pitää antaa samanlaiset tulokset.

3. Testin on oltava validi ts. testi mittaa niitä ominaisuuksia, joita sen oletetaankin mittaavan.

4. Testin pitää olla niin lajispesifinen kuin mahdollista. Esimerkiksi anaerobisen kapasiteetin tai maksimaalisen hapenottokyvyn testaaminen eri menetelmillä antaa erilaisen tuloksen.

5. Testi on vakioitava niin hyvin kuin mahdollista, sillä testitulokseen vaikuttaa mm. lämpötila, kosteus, tuuli, vuorokauden aika, laitteet, testaaja, verryttely, edeltävien päivien harjoittelu, testiä edeltävä ravinto ja uni, vammat, lääkkeet sekä urheilijan motivaatio ja vireystila.

6. Urheilijan ja valmentajan pitää saada testitulokset ja niiden tulkinta mahdollisimman nopeasti käyttöönsä.

Testauksella on erilaiset tavoitteet urheilussa kuin terveysliikunnassa, kuntoilussa tai työkyvyn arvioinnissa. Urheilussa testaus on valmentajien tärkeä apuväline seurattaessa lajisuorituskyvyn ja siihen vaikuttavien ominaisuuksien kehittymistä erilaisten harjoituskausien aikana. Urheilijatestauksessa testin lajispesifisyys ja validius on myös tärkeää. Oikein valitut testit hyödyttävät urheilijaa ja valmentajaa monin eri tavoin. Ensinnäkin testien avulla voidaan määrittää urheilijan lajin kannalta heikot ja vahvat ominaisuudet. Toinen merkittävä anti testaamisesta urheilijalle on, että urheilija ja valmentaja saa objektiivista palautetta harjoittelun onnistumisesta. Valmentajan ja urheilijan pitää valita kullekin harjoituskaudelle sellaiset testit, jotka kertovat luotettavasti onko harjoitusjakso onnistunut.

Urheilijatestausta on laajennettu merkittävästi tähän kolmanteen painokseen. Kestävyyden ja voima-nopeusominaisuuksien testaamisen lisäksi urheilijatestaukseen on otettu omiksi kokonaisuuksiksi:

1) urheilijan terveystilan kartoitus, joka sisältää myös antropometrian ja urheilijan palautumistilan seurannan ortostaattisen kokeen avulla;

2) nopeuskestävyyden testaaminen, joka on aikaisemmissa painoksissa kuulunut kestävyyden testaamisen;

3) notkeuden testaaminen;

4) taito-ominaisuuksien testaaminen;

5) psyykkisten ominaisuuksien testaaminen; sekä

6) joidenkin lajien lajikohtaisia testisovellutuksia.

Urheilijatestausosuuden testit ovat tarkoitettu urheilijoille tai kilpakuntoilijoille, joiden harjoittelu tähtää kehittymiseen eri lajien kilpailusuorituksessa.

Teuvo Valtanen,
projektipäällikkö, Liite ry.

Lähde:
Liite ry:n Kuntotestauksen perusteet -kansio

Keho.net lähde: Liite ry.

Teuvo Valtanen - 09.10.2001 16:11